Kitinä

Onko Geetzu vaihtanut nimimerkkiä vai kadonnut kokonaan? Nyt tarvisin sen s-postiosoitetta tai jotain, mutta kun ei ole missään tallessa. Enkä viitsi rekisteröityä saadakseni sen muulta osastolta, joten jos vaan mahdollista, että joku informoisi, niin tiedon saatuani tän ketjun saa mun puolestani poistaa. Kertokaa.

Kuten varmaan olet jo tietoinen hänen tilanteestaankin, niin ei, häntä ei nyt saa mistään kiinni.

Voi itku.

Ei mun täältä pitänyt poistua, mies vaan tuli poistaneeksi tämän tunnuksen, joka aina automaattisesti kirjautuu sisälle. Vaan tuskinpa nyt tarvetta luoda uuttakaan, aika menee toistaiseksi muualla kuin koneen ääressä ja pian on ihana kesäkin, katoan maalle tai jotain...

Kaikki on nyt ihan ok, ei lääkkeet auta mutta ehkä se aika. Mulla on yhä maailman ihanin perhe, jonka kanssa varmasti voidaan paremmin kun sitä aikaa hieman kuluu, kun pakolliset inhottavuudet kuten hautauksen saa pois työlistalta ja silleen. Pus ja hali ihkuille tuntemattomille ja tutuille, jotka ottaneet yhteyttä mutta joille en ole vielä mitään kyennyt vastaamaan. Kyllä se tästä, elämä on. Ihkua kevättä!

- Geetz

G

En varmaan muutoin olisi ikinä osannut samaistua näin kovasti kokemaasi, mutta kun omassa mahassa potkii lapsi, niin sen jotenkin käsitti hirveän vahvasti, että miten kamalaa olisi, jos tuon menettäisi. Näin pitkällä, ja jo kuukausi-pari sitten kun tuo lapsi alkoi oikeasti mielessä muuttua konkreettiseksi ihmiseksi, vaikka vielä nahan alla on.

Enkä mä yleensä osaa surra vieraiden ihmisten kohtaloja, mutta nyt tuli poikkeus. Itkeskelin kotisivusi viesti luettuani täällä varmaan tunnin verran ja yritin kovasti etsiä yhteystietoja, että saisi sanottua ees jotain. Ja nyt meinaa taas tulla tippa linssiin. Hirmuinen hinku auttaa jotenkin ja ihan tietämättömänä siitä, miten se olisi edes mahdollista. Haluisin olla tukena tavalla tai toisella. :-/

Joskus on varmaan parempi antaa toisen surra rauhassa omassa lähipiirissään.

Eräs

Sen tiedän, enkä siis välttämättä odota edes vastausta. En tiedä miten itse reagoisin vastaavassa tilanteessa. Ehkä toivoisin, että ihmiset jättäisivät rauhaan tai ainakaan eivät vaatisi mitään. Toisaalta taas olisi ehkä vahvistavaa kuulla, ettei ole ihan yksin, että asia muitakin liikuttaa.

Näiden tällaisten ikävien tapahtumien yhteydessä on usein vähän arvoitus, että miten olisi parasta toimia. Toiset haluavat sinnikkäästi jatkaa kuten mitään ei olisi tapahtunut, toiset kaipaavat ison kasan olkapäitä ympärilleen käsitelläkseen asiaa ja saadakseen lohtua ja toiset vetäytyvät, surevat mieluiten yksin ja hiljaa pahimman yli ja kohtaavat muut vasta vähän vahvempana.

Näköjään edellisestä viestistäni voi helpolla vetää sen johtopäätöksen, että tahdon ängetä auttamaan tavalla tai toisella. Voihan rähmä kun tuli huonosti ilmaistua. Tarkoitin tuolla tavalla tai toisella sitä, että vähintään haluan kertoa asian koskettaneen, että toivon heille hyvää, että he selviäisivät surusta, vaikkei se varmasti ikinä täysin olemattomiin haihdukaan. Kosketti niin kamalan syvältä tuo uutinen, etten olisi osannut arvatakaan.

Mutta tää riittää jo. Piti vain oikaisemani mahdolliset väärinkäsitykset.

Mä pitkään taistelin vastaan ja nyt kyllä on vaan sanottava, että Geetzu-rakas, minulla on kovasti paha mieli, ja toivon todella voimia teille.


Se olin minä kun huomasin ensimmäisenä. Olen pahoillani.
EDIT: miten voi valua kyyneleet vaikka ei ole koko ihmistä koskaan tavannut?

ninnithequeen kirjoitti: EDIT: miten voi valua kyyneleet vaikka ei ole koko ihmistä koskaan tavannut?

Koska on hyvä sydän.

Äh, minähän se tuon edellisen kirjoitin.

Parempi kuitenkin, että tuleeekin eri viestinä tämä ja ehkä kuuluukin toiseen osioon.

Tällainen empatia ihmistä kohtaan, johon on tutustunut vain nettipersoonana, mielestäni kuvaa osaltaan sitä muutosta, jonka internet-on saanut aikaan vuosien mittaan. Mitään tällaistahan ei olisi osannut kuvitella ajalta ennen nettiä. Ihmiset tunsivat lähinnä ne, jotka tapasivat.

BrianW kirjoitti:Äh, minähän se tuon edellisen kirjoitin.

Parempi kuitenkin, että tuleeekin eri viestinä tämä ja ehkä kuuluukin toiseen osioon.

Tällainen empatia ihmistä kohtaan, johon on tutustunut vain nettipersoonana, mielestäni kuvaa osaltaan sitä muutosta, jonka internet-on saanut aikaan vuosien mittaan. Mitään tällaistahan ei olisi osannut kuvitella ajalta ennen nettiä. Ihmiset tunsivat lähinnä ne, jotka tapasivat.

Usko tai älä: ihmiset tuntee. Oli se sitten netissä tai ei.
Minä ainakin tunnen, ja olen vuodattanut valehtelematta tuntien ajan kyyneliä. Vituttaa tommonen. Jokainen, joka Geetzun tuntee, on ihan hiljaa! Tajuatko pahvipää?

ninnithequeen kirjoitti:

BrianW kirjoitti:Äh, minähän se tuon edellisen kirjoitin.

Parempi kuitenkin, että tuleeekin eri viestinä tämä ja ehkä kuuluukin toiseen osioon.

Tällainen empatia ihmistä kohtaan, johon on tutustunut vain nettipersoonana, mielestäni kuvaa osaltaan sitä muutosta, jonka internet-on saanut aikaan vuosien mittaan. Mitään tällaistahan ei olisi osannut kuvitella ajalta ennen nettiä. Ihmiset tunsivat lähinnä ne, jotka tapasivat.

Usko tai älä: ihmiset tuntee. Oli se sitten netissä tai ei.
Minä ainakin tunnen, ja olen vuodattanut valehtelematta tuntien ajan kyyneliä. Vituttaa tommonen. Jokainen, joka Geetzun tuntee, on ihan hiljaa! Tajuatko pahvipää?

Mitä ihmettä? Onkohan kyseessä väärinkäsitys? Mielstäni on hienoa, että ontunteita ja empatiaa.. Tarkoitin vain sitä, että nyt on tullut uusi ulottuvuus elikä välitetään myös sellaisista ihmisistä joita ei ole livenä tavattu.

Outoa agressiivisuutesi.

Anonymous kirjoitti:

ninnithequeen kirjoitti: EDIT: miten voi valua kyyneleet vaikka ei ole koko ihmistä koskaan tavannut?

Koska on hyvä sydän.

Eikun koska on hullu, tyhmä, ääliö, järjetön tai ihan liikaa aikaa.

Kyllä osaa voi ottaa suruun mutta kyllä minä näkisin tuntemattomien ihmisten itkupillahduksen läheisteni vuoksi kunnianloukkaukseksi. Vai onko niin, että nekin kyyneleet valutetaan, koska asia liippaa läheltä jotakin omaa tilannetta. Silloinkin sitä ajatellaan vain itseään ja omaa tilannetta. Se siitä sydämestä ja empatiasta teeskentelijät.

Yönmustaritari kirjoitti:

Anonymous kirjoitti:

ninnithequeen kirjoitti: EDIT: miten voi valua kyyneleet vaikka ei ole koko ihmistä koskaan tavannut?

Koska on hyvä sydän.

Eikun koska on hullu, tyhmä, ääliö, järjetön tai ihan liikaa aikaa.

Kyllä osaa voi ottaa suruun mutta kyllä minä näkisin tuntemattomien ihmisten itkupillahduksen läheisteni vuoksi kunnianloukkaukseksi. Vai onko niin, että nekin kyyneleet valutetaan, koska asia liippaa läheltä jotakin omaa tilannetta. Silloinkin sitä ajatellaan vain itseään ja omaa tilannetta. Se siitä sydämestä ja empatiasta teeskentelijät.

Olet kyllä kyynisin paska jonka mie tunnen.

Hmmh. Luulen, että meitä ihmisiä vain on niin kovin erilaisia täällä(kin). Itse olen herkkis, tuntemattomien iloiset kirjoitukset saavat onnelliseksi ja muistanpa parikin eri kertaa cityssä/kityssä kun olen toisen puolesta ns. itkenyt onnesta. Ehkä kuukautiskierrolla on ollut vaikutusta asiaan, dunno. ;] Midan blogia päivittäin lukiessani itken aina.

Ja suru... Siihen eläydyn vielä varmemmin. Shrinkin tekstejä lukiessa on monesti ollut tippa linssissä, vaikka kirjoittajan kokemat eivät ehkä olisi lähelläkään omia kokemuksiani, enkä siis kaiken järjen mukaan osaa niihin täysillä eläytyäkään. Monesti vaan ikävät asiat tapahtuessaan muille saavat oman mielen kelailemaan miltä tuntuisikaan kun sama kävisi itselle, perheenjäsenelle tms.

Yönmustaritari kirjoitti:Kyllä osaa voi ottaa suruun mutta kyllä minä näkisin tuntemattomien ihmisten itkupillahduksen läheisteni vuoksi kunnianloukkaukseksi.

Minä en. Tai ainakaan täällä kityssä en näin ole kokenut, päin vastoin. Tosin vasta nyt annoin itseni selata tämänkin ketjun loppuun ja maileihinkin ajattelin vastailla (osaan) vasta nyt. Niillä on kuitenkin jokaisella ollut sellainen voimaa antava, lämmin vaikutus. On ollut tärkeää ehkä huomata, että ihminen osaa yhä välittää, tuntemattomastakin?

Ehkä kuitenkin kelailen hieman niin kuin sinä, olen hirmuisen varovainen omissa pahoitteluissani ja osanotoissani. En tunnu ikinä keksivän mitään sanottavaa/kirjoitettavaa ja mietin aina kymmeneen kertaan "loukkaisiko tämä sittenkin?" ennen kuin toimin. Ehkä osa heistäkin, jotka ovat mulle kirjoitelleet, kelaavat näin. Toisaalta sitten jutut, kuten tämä, joista on alunperin itse (no minä en, mutta mies rl-ystävien vuoksi) avautunut keräävät ehkä helpommin osanottoja. Olisi eri asia kai kuulla huhuja jonkun kumppanin kuolemisesta ja mennä sitten pahoittelemaan... Äh, höpö loppuu nyt, aamukaffelle. Pus.

-
Tästä päivästä on jo tehnyt hyvän se, että tyttö sanoi melkein ensimmäisen lauseensa: "Ihana(a) äiti!" saadessaan mut vihdoin hereille pinnasängyssä mölyämisellään. <3

... Tämä päivä vain paranee, koska on HPK:n vuoro aloitella lomamatkojen varailut aurinkoon.

ninnithequeen kirjoitti:

Yönmustaritari kirjoitti:
Se siitä sydämestä ja empatiasta teeskentelijät.

Olet kyllä kyynisin paska jonka mie tunnen.

Kyyninen. Kenties mutta mikäli niin niin varmasti kuitenkin aiheesta mutta paska on asiatonta kielenkäyttöä.

Kyllähän teitä kynttilänsytyttäjiä tuntemattomille on maailma pullollaan. Jos kuitenkin kuvitellaan surutapaus, jota omaiset ja lähipiiri suree niin ei siihen jumalauta mennä urpoamaan väliin, että kuinka paljon itseä itkettää. Minusta tuo nimenomaan loukkaa lähiomaisten suremistyötä kun tehdään itsestä numero siihen viereen.

Tajuutsä mäntti? Sä näet vain itsesi siihen tilalle eikä muuta. Samaistatte itsenne siihen tilanteeseen, koska vastaava tapaus saattaisi myös teille olla mahdollinen ja loppujen lopuksi koko itkuvirsi on vain teitä itseänne varten. Sitten kun sanotte, että lirautinpa tuossa pienen itkuvirren ja yritätte pukea oman napanne muiden surun osanottoihin. Kuvottavat paskiaiset. Hakkaisin teidät kaikki moisesta.

-"itkin kun kuulin......"
-??? jahas ja kukas vittu sä sitten ees oot?

Minä kyllä komppaan Yönmustaaritaria. Tosin hieman vähemmän terävin sanakääntein. Kyllä minuakin koskettaa esim. täällä palstalla, töissä tai tuttavapiirissä monet ilot ja surut, mutta ihan joka paikkaan ei tarvitse olla tunkemassa valittelemaan omaa pahaa oloaan asian suhteen. Käytetään semmoista harkintaa, että miten tämä liittyy minuun. Mitä vähemmän liittyy, sitä hiljempaa pysytään. Samoin pitää miettiä, miten minä voin _oikeasti_ auttaa ja jos ei tule mitään sellaista keinoa mieleen, mistä ei olisi vastaanottajalle vaivaa, jätetään vaan ihan siihen pahoitteluun.

Itselle ainakin on enemmän vaivaa siitä ylenpalttisesta voivottelusta, surun ilmoittamisesta ja voinnin kyselemisestä. Joskus olisi niin paljon helpompaa, kun asian vaan annettaisiin olla eikä tarvitsisi koko ajan selitellä.

Niin, ja tämä kirjoitus ei liittynyt kenekään yllämainitun viesteihin tai käytökseen, eikä tällä viitattu mihinkään tiettyyn tapaukseen. Omiani vaan juttelen.

Lolita kirjoitti:Itselle ainakin on enemmän vaivaa siitä ylenpalttisesta voivottelusta, surun ilmoittamisesta ja voinnin kyselemisestä. Joskus olisi niin paljon helpompaa, kun asian vaan annettaisiin olla eikä tarvitsisi koko ajan selitellä.

Samoilla linjoilla. Tuosta jatkuvasta voinnin kyselystä voisin sanoa sen verran, etten heti keksi mitään huonompaa ideaa, kuin muistuttaa toista ikävästä asiasta uudestaan ja uudestaan... ja uudestaan.... ja uudestaan. "No mites sinä TÄNÄÄN jakselet?" Tietty asiat pitää käsitellä eikä unohtaa saman tien, mutta...

(Ei, en osoita sormellani kehenkään, tämä on/oli yleisluontoinen toteamus)

Lolita kirjoitti: Niin, ja tämä kirjoitus ei liittynyt kenekään yllämainitun viesteihin tai käytökseen, eikä tällä viitattu mihinkään tiettyyn tapaukseen.

Lolita mukaan politiikkaan!

Jos ei oo omaa kuollutta mummoa ojassa, niin voi vaan pitää turpansa kiinni-komp-komp-edellisiin.