Tämä on sellaien pointti joka minua vituttaa suomalaisissa aivan simona. Minä itse olen hyvä esimerkki näin käyttäytyvästä. Kade en ole, mutta toisen ilo tuntuu joskus käsittämättömän rasittavalta.nexie kirjoitti:suomalaista elämänasennetta kuvastaa jatkuva valituksen ja marmatuksen julkilausuminen. Se on sosiaalisesti hyväksyttyä, julkinen iloitseminen ei. Näin kärjistetysti.
Mua huvittaa joskus, kun kuuntelen äitini juttuja: heillä on isän kanssa yli 30 vuotta kestänyt varsin symbioottinen avioliitto; nysväävät _aina_ kahdestaan ja ovat tyytyväisiä. Kun isä on joskus (harvoin!) menossa viikonlopuksi jonnekin omin päin tai äidillä vain on töistä vapaapäivä, äiti hihkuu jo viikkoja etukäteen, miten hän aikoo nauttia yksinolosta, mitä aikoo itsekseen tehdä ja mitä omia herkkujaan ostaa itselleen. Kysyin kerran, onko hän kateellinen minulle, kun minun elämäni on aina sellaista, ja vastasi, että jooTsaari kirjoitti:Tätä kaipaan minäkin. Voisipa olla joskus kotona pitemmän aikaa ihan yksin. Se on niin harvainaista herkkua, että kun joskus tällainen tilanne osuu kohdalle, niin en oikein osaa olla rennosti. Koko ajan on omituinen tunne, että jotain puuttuu ja koko nautinto yksinolemisesta jää puolinaiseksi.Kreivitar kirjoitti:Eniten yksinelämisessä kaipaan yksinäisyyttä.
Itselläni tuo on onneksi aina ollut vain kausittaista, exuja tai muitakaan napsuja ei oo tarvittu. Silloin kun ärsytyskynnys on jälleen ylittymässä yritän keskittyä muuhun (/sulkea selaimen ;p) ja piäksen hetken itseäni. Nääh, kovin harvoin ärsyynnyn kenenkään, tutun tai tuntemattoman, hehkumisesta, mutta kovin usein netissä deletoin omaa iloani. Tämäkin merkki heikosta itsetunnosta, en halua aiheuttaa muissa kateutta (kateus ei sovi kaikkiin mutta osa ärsytyksestä on varmasti sitä). Irl näin en ainakaan tietoisesti tee...SingleMalt kirjoitti:-- Minä itse olen hyvä esimerkki näin käyttäytyvästä. Kade en ole, mutta toisen ilo tuntuu joskus käsittämättömän rasittavalta. Millähän tuosta pääsisi eroon. Extasyllä?
Taidanpa ymmärtää, mitä tarkoitat. Minullakin saattaa aluksi olla rauhaton olo (tosin varmaan eri syistä), kun pelkään että hän yhtäkkiä tuleekin ja keskeyttää rauhani. Mutta sitten ymmärrän, ettei hän esim. satojen kilometrien päästä yhtäkkiä vain tule ja rauhoitun.Tsaari kirjoitti: Tätä kaipaan minäkin. Voisipa olla joskus kotona pitemmän aikaa ihan yksin. Se on niin harvainaista herkkua, että kun joskus tällainen tilanne osuu kohdalle, niin en oikein osaa olla rennosti. Koko ajan on omituinen tunne, että jotain puuttuu ja koko nautinto yksinolemisesta jää puolinaiseksi.
Onhan elämä ilman kumppania jonkin verran yksinkertaisempaa ja vähemmän henkisesti kuormittavaa. Nimenomaan siksi, ettei haavoittuvuus ole silloin millään lailla kriittinen osa elämää. Parisuhteeseen ryhtyminen on aina riski, sillä siihen liittyvät epävarmuustekijät suhteessa omaan henkiseen hyvinvointiin ovat potentiaalisina läsnä kaiken aikaa.Homeboy65 kirjoitti:Silloin ei tarvitse myöskään huolehtia pettääkö hän, onko mustasukkainen jne.
Tunnen itseni yksin jopa haavoittuvammaksi. Mitä tarkoitat? Sitäkö, että kumppani haavoittaa?Lucky Luciano kirjoitti:Onhan elämä ilman kumppania jonkin verran yksinkertaisempaa ja vähemmän henkisesti kuormittavaa. Nimenomaan siksi, ettei haavoittuvuus ole silloin millään lailla kriittinen osa elämää.
Aina. Voin mennä siitä takuuseen. Naiset on sikoja!AarneAnkka kirjoitti:Mitä tarkoitat? Sitäkö, että kumppani haavoittaa?
Yksi sana: Hormonit.Tiikeriankka kirjoitti: Eikä käytöstään liiemmälti tarvitse selitellä. Voi olla tuuliviiri täysin vapaasti.
Ei tätä enää!Exsat kirjoitti:Yksi sana: Hormonit.Tiikeriankka kirjoitti: Eikä käytöstään liiemmälti tarvitse selitellä. Voi olla tuuliviiri täysin vapaasti.
Oisko pitäny laittaa linkki Martan ketjuun?bedlam kirjoitti:Ei tätä enää!Exsat kirjoitti:Yksi sana: Hormonit.Tiikeriankka kirjoitti: Eikä käytöstään liiemmälti tarvitse selitellä. Voi olla tuuliviiri täysin vapaasti.
Yksin ei ole alkeellisintakaan huolta siitä, että omat tunteet tulisivat loukatuiksi, että tulisi petetyksi tai että oma elämä muuttuisi radikaalisti, yhtäkkisesti, toisen ihmisen vaikutuksesta negatiivisempaan suuntaan (esim. juuri uskottomuus). Itse koen olevani aina vähän vähemmän itsevarma (ja sen kautta tietyllä tavalla turvattomampi) suhteessa kuin yksin. Missään nimessä en silti voi sanoa, ettenkö mieluummin eläisi merkityksellisessä parisuhteessa kuin yksin, sillä epäilyksettä sen kauniit ja elämää rikastuttavat puolet ajavat reilusti yli oman heikkouden.AarneAnkka kirjoitti:Tunnen itseni yksin jopa haavoittuvammaksi. Mitä tarkoitat? Sitäkö, että kumppani haavoittaa?Lucky Luciano kirjoitti:Onhan elämä ilman kumppania jonkin verran yksinkertaisempaa ja vähemmän henkisesti kuormittavaa. Nimenomaan siksi, ettei haavoittuvuus ole silloin millään lailla kriittinen osa elämää.
Mä taas Aarnen linjoilla, olen selkeästi itsevarmempi tässä suhteessa ja olo on huomattavasti turvallisempi kuin mitä se yksin ollessa on ollut. En osaa pelätä edes haavoittumista, kaikki se pienikin huoli keskittyy painimaan vain sen asian kanssa, etten itse loukkaa (jonka toisaalta tiedän haavoittavan eniten myös itseäni).Lucky Luciano kirjoitti:Itse koen olevani aina vähän vähemmän itsevarma (ja sen kautta tietyllä tavalla turvattomampi) suhteessa kuin yksin.
Kai tämä riippuu sitten vain siitä, millaisen ihmisen kanssa lyöttäytyy yhteen. Kerran yritin suhdetta yhden tosi itsetuntovammaisen naisen kanssa, joka koko ajan etsi vikoja, haukkui ja halvensi niin itseään kuin minuakin. Ja sitten vielä ihmetteli miksi olen niin hermostunut hänen seurassaan. Se suhdeyritelmä ei kestänyt kauaa. Hän oli periaatteessa suloinen ihminen, mutta jokin oli kitkeröittänyt hänet tosi pahasti, enkä minä osannut häntä siitä loukusta ulos auttaa.Geetzu kirjoitti:Mä taas Aarnen linjoilla, olen selkeästi itsevarmempi tässä suhteessa ja olo on huomattavasti turvallisempi kuin mitä se yksin ollessa on ollut.Lucky Luciano kirjoitti:Itse koen olevani aina vähän vähemmän itsevarma (ja sen kautta tietyllä tavalla turvattomampi) suhteessa kuin yksin.
Kuvauksesi oli kuin X-vaimoni. Hänellä oli pahoja itsetuntoissueita. Ensin oma isä, myöhemmin poikaystävät olivat onnistuneet vakuuttamaan hänet siitä, että oli tyhmä ja ruma sekä lihava (ei ollut mitään näistä). Aivan stnan raskasta olla ihmisen kanssa, joka märisee omaa huonommuuttaan koko ajan. Vaatii toiseltakin jumalattoman paljon rakkautta ja pitkää pinnaa.AarneAnkka kirjoitti:Kai tämä riippuu sitten vain siitä, millaisen ihmisen kanssa lyöttäytyy yhteen
Hänellekin, siis sille silloin suhdeyrittelemälleni naiselle, suosittelisin tuota terapiaa. Juuri samanlainen tapaus kuin sanoit, kuvaili olevansa läski ja ruma (ei ollut kumpaakaan) ja luoja ties mitä. Ja minäkin sain haukuista osani, olin mm. "hintsu".killkill kirjoitti:
Hakeutui myöhemmin terapiaan ja sai sen avulla monia solmujaan auki.
Tästä ajattelen samoin. Tiettyjen kokemusten jälkeen olen oppinut ymmärtämään itsestäni ainakin sen, etten pidemmän päälle kykene elämään sellaisessa suhteessa, jossa en kokisi halua asettaa kumppanin onnellisuutta omani edelle. Hassua.Geetzu kirjoitti:Kaikki se pienikin huoli keskittyy painimaan vain sen asian kanssa, etten itse loukkaa (jonka toisaalta tiedän haavoittavan eniten myös itseäni).
Hintsu = hintti, homppeli?AarneAnkka kirjoitti:"hintsu".
Let me get this straight? Väität eläväsi suhteessa, jossa asetat kumppansi onnellisuuden omasi edelle. Right. Olisiko kuitenkin niin, että oma onnellisuuteesi on edellytys, että ylipäätään olet suhteessa? Jos oma onnellisuutesi sitten osin kumpuaa siitä, että kumppanisi on onnellinen, fine, mutta ei se tarkoita sitä että marssijärjestys olisi ensin hän, sitten minä.Lucky Luciano kirjoitti:suhteessa, jossa en kokisi halua asettaa kumppanin onnellisuutta omani edelle. Hassua.
Jotta ylipäätään olisi halua ryhtyä suhteeseen, on toisessa oltava jotain sellaista, minkä kokee tuovan itselle tyydytystä. Ja kun lähtötilanne on tämä, ovat ympäripyöreät julistuslauseet ainoastaan looginen jatkumo! Oma onnellisuus luo tarpeen tehdä siihen kontribuoivan henkilön yhtä lailla onnelliseksi - tasa-arvo, joka saa itsekkäät vaateet tuntumaan vähemmän tärkeiltä.Tix kirjoitti:Let me get this straight? Väität eläväsi suhteessa, jossa asetat kumppansi onnellisuuden omasi edelle. Right. Olisiko kuitenkin niin, että oma onnellisuuteesi on edellytys, että ylipäätään olet suhteessa? Jos oma onnellisuutesi sitten osin kumpuaa siitä, että kumppanisi on onnellinen, fine, mutta ei se tarkoita sitä että marssijärjestys olisi ensin hän, sitten minä.Lucky Luciano kirjoitti:suhteessa, jossa en kokisi halua asettaa kumppanin onnellisuutta omani edelle. Hassua.
Muuten onnistunut mitätöinti sillä erotuksella, etteivät esimerkkini olleet lainkään ÄÄRIesimerkkejä, vaan ihan tavallisia tilanteita. Periaatteessa sama asia voisi koskea vaikka sitä, minkä makuista jäätelöä ostetaan.Lucky Luciano kirjoitti:Samaa mieltä olen sen sijaan siitä, etteivät ääriesimerkkisi toimi kovinkaan tarkoituksenmukaisella tavalla.
.... hintelä (olen 174 cm, 74 kg). Hänen oli väkisin etsittävä vikoja toisistakin, jotta tuntisi oman olonsa edes hieman paremmaksi. Ei hyvä.killkill kirjoitti:Hintsu = hintti, homppeli?AarneAnkka kirjoitti:"hintsu".
