Kitinä

nexie kirjoitti:suomalaista elämänasennetta kuvastaa jatkuva valituksen ja marmatuksen julkilausuminen. Se on sosiaalisesti hyväksyttyä, julkinen iloitseminen ei. Näin kärjistetysti.

Tämä on sellaien pointti joka minua vituttaa suomalaisissa aivan simona. Minä itse olen hyvä esimerkki näin käyttäytyvästä. Kade en ole, mutta toisen ilo tuntuu joskus käsittämättömän rasittavalta.
Millähän tuosta pääsisi eroon. Extasyllä?

Tsaari kirjoitti:

Kreivitar kirjoitti:Eniten yksinelämisessä kaipaan yksinäisyyttä.

Tätä kaipaan minäkin. Voisipa olla joskus kotona pitemmän aikaa ihan yksin. Se on niin harvainaista herkkua, että kun joskus tällainen tilanne osuu kohdalle, niin en oikein osaa olla rennosti. Koko ajan on omituinen tunne, että jotain puuttuu ja koko nautinto yksinolemisesta jää puolinaiseksi.

Mua huvittaa joskus, kun kuuntelen äitini juttuja: heillä on isän kanssa yli 30 vuotta kestänyt varsin symbioottinen avioliitto; nysväävät _aina_ kahdestaan ja ovat tyytyväisiä. Kun isä on joskus (harvoin!) menossa viikonlopuksi jonnekin omin päin tai äidillä vain on töistä vapaapäivä, äiti hihkuu jo viikkoja etukäteen, miten hän aikoo nauttia yksinolosta, mitä aikoo itsekseen tehdä ja mitä omia herkkujaan ostaa itselleen. Kysyin kerran, onko hän kateellinen minulle, kun minun elämäni on aina sellaista, ja vastasi, että joo

SingleMalt kirjoitti:-- Minä itse olen hyvä esimerkki näin käyttäytyvästä. Kade en ole, mutta toisen ilo tuntuu joskus käsittämättömän rasittavalta. Millähän tuosta pääsisi eroon. Extasyllä?

Itselläni tuo on onneksi aina ollut vain kausittaista, exuja tai muitakaan napsuja ei oo tarvittu. Silloin kun ärsytyskynnys on jälleen ylittymässä yritän keskittyä muuhun (/sulkea selaimen ;p) ja piäksen hetken itseäni. Nääh, kovin harvoin ärsyynnyn kenenkään, tutun tai tuntemattoman, hehkumisesta, mutta kovin usein netissä deletoin omaa iloani. Tämäkin merkki heikosta itsetunnosta, en halua aiheuttaa muissa kateutta (kateus ei sovi kaikkiin mutta osa ärsytyksestä on varmasti sitä). Irl näin en ainakaan tietoisesti tee...

Tsaari kirjoitti: Tätä kaipaan minäkin. Voisipa olla joskus kotona pitemmän aikaa ihan yksin. Se on niin harvainaista herkkua, että kun joskus tällainen tilanne osuu kohdalle, niin en oikein osaa olla rennosti. Koko ajan on omituinen tunne, että jotain puuttuu ja koko nautinto yksinolemisesta jää puolinaiseksi.

Taidanpa ymmärtää, mitä tarkoitat. Minullakin saattaa aluksi olla rauhaton olo (tosin varmaan eri syistä), kun pelkään että hän yhtäkkiä tuleekin ja keskeyttää rauhani. Mutta sitten ymmärrän, ettei hän esim. satojen kilometrien päästä yhtäkkiä vain tule ja rauhoitun.

Ja tietenkin on sitten mukava se tieto, että toinen tulee takaisin. Ja miellyttävä on tieto, että hänellä on hauskaa ja hän on onnellinen ja tekee asioita, joista pitää. Se tekee minutkin iloiseksi.

Aika (ikä?) on tehnyt minusta pehmeän

Homeboy65 kirjoitti:Silloin ei tarvitse myöskään huolehtia pettääkö hän, onko mustasukkainen jne.

Onhan elämä ilman kumppania jonkin verran yksinkertaisempaa ja vähemmän henkisesti kuormittavaa. Nimenomaan siksi, ettei haavoittuvuus ole silloin millään lailla kriittinen osa elämää. Parisuhteeseen ryhtyminen on aina riski, sillä siihen liittyvät epävarmuustekijät suhteessa omaan henkiseen hyvinvointiin ovat potentiaalisina läsnä kaiken aikaa.

Lucky Luciano kirjoitti:Onhan elämä ilman kumppania jonkin verran yksinkertaisempaa ja vähemmän henkisesti kuormittavaa. Nimenomaan siksi, ettei haavoittuvuus ole silloin millään lailla kriittinen osa elämää.

Tunnen itseni yksin jopa haavoittuvammaksi. Mitä tarkoitat? Sitäkö, että kumppani haavoittaa?

AarneAnkka kirjoitti:Mitä tarkoitat? Sitäkö, että kumppani haavoittaa?

Aina. Voin mennä siitä takuuseen. Naiset on sikoja!

Juu. Kaikilla tapailemillani naisilla on tuntunut olevan käsitys, ettei toisen tunteita tarvitse huomioida paitsi silloin, jos siitä on itselleenkin hyötyä. Eikä käytöstään liiemmälti tarvitse selitellä. Voi olla tuuliviiri täysin vapaasti.

Helvetti, parisuhteet ovat tuskaa ja ilmankin on perseestä. Lobotomia, kiitos.

Tiikeriankka kirjoitti: Eikä käytöstään liiemmälti tarvitse selitellä. Voi olla tuuliviiri täysin vapaasti.

Yksi sana: Hormonit.

Exsat kirjoitti:

Tiikeriankka kirjoitti: Eikä käytöstään liiemmälti tarvitse selitellä. Voi olla tuuliviiri täysin vapaasti.

Yksi sana: Hormonit.

Ei tätä enää!

beddis ehtikin... xD

bedlam kirjoitti:

Exsat kirjoitti:

Tiikeriankka kirjoitti: Eikä käytöstään liiemmälti tarvitse selitellä. Voi olla tuuliviiri täysin vapaasti.

Yksi sana: Hormonit.

Ei tätä enää!

Oisko pitäny laittaa linkki Martan ketjuun?

AarneAnkka kirjoitti:

Lucky Luciano kirjoitti:Onhan elämä ilman kumppania jonkin verran yksinkertaisempaa ja vähemmän henkisesti kuormittavaa. Nimenomaan siksi, ettei haavoittuvuus ole silloin millään lailla kriittinen osa elämää.

Tunnen itseni yksin jopa haavoittuvammaksi. Mitä tarkoitat? Sitäkö, että kumppani haavoittaa?

Yksin ei ole alkeellisintakaan huolta siitä, että omat tunteet tulisivat loukatuiksi, että tulisi petetyksi tai että oma elämä muuttuisi radikaalisti, yhtäkkisesti, toisen ihmisen vaikutuksesta negatiivisempaan suuntaan (esim. juuri uskottomuus). Itse koen olevani aina vähän vähemmän itsevarma (ja sen kautta tietyllä tavalla turvattomampi) suhteessa kuin yksin. Missään nimessä en silti voi sanoa, ettenkö mieluummin eläisi merkityksellisessä parisuhteessa kuin yksin, sillä epäilyksettä sen kauniit ja elämää rikastuttavat puolet ajavat reilusti yli oman heikkouden.

Lucky Luciano kirjoitti:Itse koen olevani aina vähän vähemmän itsevarma (ja sen kautta tietyllä tavalla turvattomampi) suhteessa kuin yksin.

Mä taas Aarnen linjoilla, olen selkeästi itsevarmempi tässä suhteessa ja olo on huomattavasti turvallisempi kuin mitä se yksin ollessa on ollut. En osaa pelätä edes haavoittumista, kaikki se pienikin huoli keskittyy painimaan vain sen asian kanssa, etten itse loukkaa (jonka toisaalta tiedän haavoittavan eniten myös itseäni).

Geetzu kirjoitti:

Lucky Luciano kirjoitti:Itse koen olevani aina vähän vähemmän itsevarma (ja sen kautta tietyllä tavalla turvattomampi) suhteessa kuin yksin.

Mä taas Aarnen linjoilla, olen selkeästi itsevarmempi tässä suhteessa ja olo on huomattavasti turvallisempi kuin mitä se yksin ollessa on ollut.

Kai tämä riippuu sitten vain siitä, millaisen ihmisen kanssa lyöttäytyy yhteen. Kerran yritin suhdetta yhden tosi itsetuntovammaisen naisen kanssa, joka koko ajan etsi vikoja, haukkui ja halvensi niin itseään kuin minuakin. Ja sitten vielä ihmetteli miksi olen niin hermostunut hänen seurassaan. Se suhdeyritelmä ei kestänyt kauaa. Hän oli periaatteessa suloinen ihminen, mutta jokin oli kitkeröittänyt hänet tosi pahasti, enkä minä osannut häntä siitä loukusta ulos auttaa.

AarneAnkka kirjoitti:Kai tämä riippuu sitten vain siitä, millaisen ihmisen kanssa lyöttäytyy yhteen

Kuvauksesi oli kuin X-vaimoni. Hänellä oli pahoja itsetuntoissueita. Ensin oma isä, myöhemmin poikaystävät olivat onnistuneet vakuuttamaan hänet siitä, että oli tyhmä ja ruma sekä lihava (ei ollut mitään näistä). Aivan stnan raskasta olla ihmisen kanssa, joka märisee omaa huonommuuttaan koko ajan. Vaatii toiseltakin jumalattoman paljon rakkautta ja pitkää pinnaa.

Hakeutui myöhemmin terapiaan ja sai sen avulla monia solmujaan auki.

killkill kirjoitti:
Hakeutui myöhemmin terapiaan ja sai sen avulla monia solmujaan auki.

Hänellekin, siis sille silloin suhdeyrittelemälleni naiselle, suosittelisin tuota terapiaa. Juuri samanlainen tapaus kuin sanoit, kuvaili olevansa läski ja ruma (ei ollut kumpaakaan) ja luoja ties mitä. Ja minäkin sain haukuista osani, olin mm. "hintsu".

Geetzu kirjoitti:Kaikki se pienikin huoli keskittyy painimaan vain sen asian kanssa, etten itse loukkaa (jonka toisaalta tiedän haavoittavan eniten myös itseäni).

Tästä ajattelen samoin. Tiettyjen kokemusten jälkeen olen oppinut ymmärtämään itsestäni ainakin sen, etten pidemmän päälle kykene elämään sellaisessa suhteessa, jossa en kokisi halua asettaa kumppanin onnellisuutta omani edelle. Hassua.

AarneAnkka kirjoitti:"hintsu".

Hintsu = hintti, homppeli?
En vihjaile mitään, sana vaan on outo.

Mä sanon hintsu kun tarkoitan vähän. "Aika hintsusti laitoit sitä jätskiä."

Lucky Luciano kirjoitti:suhteessa, jossa en kokisi halua asettaa kumppanin onnellisuutta omani edelle. Hassua.

Let me get this straight? Väität eläväsi suhteessa, jossa asetat kumppansi onnellisuuden omasi edelle. Right. Olisiko kuitenkin niin, että oma onnellisuuteesi on edellytys, että ylipäätään olet suhteessa? Jos oma onnellisuutesi sitten osin kumpuaa siitä, että kumppanisi on onnellinen, fine, mutta ei se tarkoita sitä että marssijärjestys olisi ensin hän, sitten minä.

Voi tietysti väittää, että jos molemmat tekevät niin, silloinhan asiassa ei ole mitään sisäistä ristiriittaa, mutta ei silläkään päästä yli siitä, että koko suhteen olemassaolon edellytys on (tai pitäisi olla) sen itsensä onnelliseksi tekevä vaikutus - muutenhan kyse on hyväksikäyttösuhteesta. Kumpikin ei voi myöskään loputtomiin asettaa toisen onnea etusijalle, koska silloin ei päästäisi ikinä mihinkään päätöksiin.

Esimerkki: Mies saa komennuksen ulkomaille. Hän pohtii sitä, mutta sanoo ettei lähde, koska tietää että vaimo viihtyy paremmin kotosuomessa. Vaimo sanoo, ei, kyllä lähdemme, tämä on sinulle tärkeää. Mies vastaa että ei lähdetä, asetan sinun onnesi omani edelle jne. Jos taas jompi kumpi ei aseta toisen onnea etusijalle, niin päätökseksihän muodostuu aina se, että toisen onnelliseksi tekevä vaihtoehto muodostuu päätökseksi. Voiko sellainen elämä tuoda onnea kenellekään? Mä meen ihan mihin vaan, mä teen ihan mitä vaan, lopulta se vie mut sairaalaan...

On hienoa puhua ympäripyöreitä julistuslauseita, joilla ei ole mitään konkreettista merkityssisältöä. Lause "jokainen on oman onnensa seppä" on tietyllä tapaa erittäinkin fiksusti sanottu. Omasta onnellisuudesta lähdetään liikkeelle kumppaniin valinnassa, enkä näe mitään syytä miksi tervejärkinen ihminen poikkeasi tästä myös päätettäessä parisuhteen jatkumisen edellytyksistä.

Minä pidän suhteesta, jossa minä sanon mitä tehdään. Minulla tosin on niin hyvä maku ja ratkiriemukkaita ideoita, että se sopii kaikille paitsi itsevarmoille naisille, jotka ovat ottaneet elämän haltuunsa. Tällainen nainen on siis pumppunukke. Loistavista ideoista... eilenkin keksin että tänään voisi juoda kaljan jossain eri baarissa kuin eilen ja, että voisi ostaa eri merkkistä tupakkaa. Sellainen seksuaalisuuttaan pelkäävä hiljainen alistujahissukka täydentää mielestäni ihmistä tosi kivasti.
Kyllä parisuhde on pop. Sinkkuhan on vaan yksi raita, tai kaksi ilman laulua. Mutta eniten vihaan sitä jos kumppani yrittää tosissaan väittää että hänellä on omiakin ajatuksia. HAH! Ja vittu mitä nysveröitä sitä näkee kaupungilla päivittäin! Antavat hitto naistensa puhua!... ja vielä julkisesti!
Ei ihme että pitää sitten lässyttää ongelmista. Seurustelevat huorien kanssa... helppo tunnistaa... kuin rankkasade! Vain huorat tupakoivat julkisilla paikoilla.

Tix kirjoitti:

Lucky Luciano kirjoitti:suhteessa, jossa en kokisi halua asettaa kumppanin onnellisuutta omani edelle. Hassua.

Let me get this straight? Väität eläväsi suhteessa, jossa asetat kumppansi onnellisuuden omasi edelle. Right. Olisiko kuitenkin niin, että oma onnellisuuteesi on edellytys, että ylipäätään olet suhteessa? Jos oma onnellisuutesi sitten osin kumpuaa siitä, että kumppanisi on onnellinen, fine, mutta ei se tarkoita sitä että marssijärjestys olisi ensin hän, sitten minä.

Jotta ylipäätään olisi halua ryhtyä suhteeseen, on toisessa oltava jotain sellaista, minkä kokee tuovan itselle tyydytystä. Ja kun lähtötilanne on tämä, ovat ympäripyöreät julistuslauseet ainoastaan looginen jatkumo! Oma onnellisuus luo tarpeen tehdä siihen kontribuoivan henkilön yhtä lailla onnelliseksi - tasa-arvo, joka saa itsekkäät vaateet tuntumaan vähemmän tärkeiltä.


Samaa mieltä olen sen sijaan siitä, etteivät ääriesimerkkisi toimi kovinkaan tarkoituksenmukaisella tavalla.

Lucky Luciano kirjoitti:Samaa mieltä olen sen sijaan siitä, etteivät ääriesimerkkisi toimi kovinkaan tarkoituksenmukaisella tavalla.

Muuten onnistunut mitätöinti sillä erotuksella, etteivät esimerkkini olleet lainkään ÄÄRIesimerkkejä, vaan ihan tavallisia tilanteita. Periaatteessa sama asia voisi koskea vaikka sitä, minkä makuista jäätelöä ostetaan.

killkill kirjoitti:

AarneAnkka kirjoitti:"hintsu".

Hintsu = hintti, homppeli?

.... hintelä (olen 174 cm, 74 kg). Hänen oli väkisin etsittävä vikoja toisistakin, jotta tuntisi oman olonsa edes hieman paremmaksi. Ei hyvä.

Hän se taisi olla joka iskosti päähäni että minun on muututtava kaljuksi sikaniskaksi ennen kuin minulla on mitään toivoa.