Kitinä

Olinpa tunteellinen taas kerran.

Olen sanaton. Sä olet tuossa kyllä analysoinut ja purkanut asian niin perin pohjin, että enää ei puutu kuin yhteenveto. Ja sekin taisi tulla tuossa lopussa.

No enää puuttuu hienojen ajatusteni soveltaminen käytäntöön ja oma tv-ohjelma.

En tiedä mitä Dr Phil sanoisi, mutta koita ainakin tuota mainitsemaasi hyville ystäville avautumista, jos sellaisia on käsillä. Eräs välirikko joka sai minut aika matalaksi: ensin surin itsekseni pari päivää, olo vain paheni alussa. Sitten soitin toiselle osapuolelle selvittääkseni asioita, mutta se ei oikeasti tuntunut juurikaan auttavan. Jopa hänen kehoituksensa "Sä voit soitella mulle ihan milloin vaan kun susta siltä tuntuu" kuulosti jostain syystä enemmän vittuilulta kuin miltään muulta, vaikka juttelimme suht ystävälliseen ja lämpimään sävyyn (tosin, mulle jäi kuva että hän oli oikeasti välinpitämätön, näytellen empaattista).

Vasta hyvälle ystävälle soittaminen ja avautuminen hieman myöhemmin oikeasti helpotti (edes vähän), ja hänen kanssaan puhuessani nauroin ekan kerran välirikon jälkeen. Se tuo sopivasti etäisyyttä ja uusia näkökantoja pohtia suhdetta toiseen, joten ehkä se "raivoaminenkin" laantuisi siitä ennenkuin ehtii edes alkaa.

Me miehet olemme siinä mielessä ehkä vähän heikommassa asemassa ettei meillä ole välttämättä tuollaisia avautumiskavereita yhtä hyvin. Jos olisin avautunut miespuolisille läheisimmillekin kavereilleni, luulen että olisin lähinnä saanut osakseni avutonta tuijotusta ja tyhjää "Kato kyllä se siitä"-selkääntaputtelua, ainakin luulen niin. Onneksi oli edes se yksi nainen jolle avautua, vaikka on niitä empaattisia kuuntelijamiehiäkin varmasti olemassa.

Ehkä nykymenoon ei kuulu tuollainen toisille vetistely, pitäisi vaan olla välittämättä ja jatkaa yksin vaikka hammasta purren, itsenäisyys ja tunteiden kovettaminen kun ovat nykyään niin kovassa kurssissa.

Keikaus kirjoitti: Minulle tulee joskus hyväksikäytetty olo, jos olen kuvitellut ko. henkilön pitävän minusta jne loukkaannun ja minuun sattuu.

Miten näitä vitutuksen tunteita tulee käsitellä, miten niistä pääsee yli? Tiedän kavereitani, jotka tuskin eron, pienen, suuren tai olemattoman, hetkelläkään huutavat tai suuttuvat, masentuvat vain puoleksi vuodeksi ja itkeskelevät kotona. Valitettavasti (?) oma tyylini on toistaiseksi ollut usein se, että olen purkautunut itse torjujalle, jos joku hänen käytöksessään on loukannut minua.

Itseäni tuollainen riitelytyyli ahdistaa ja pelottaa, riippuen tietenkin henkilön muusta käytöksestä yms., mutta ei tuollainen tunteiden kuumeneminen ole mielestäni kovin viehättävä ominaisuus miehessäkään. Siksipä olen viihtynyt aika kilttien miesten seurassa, mutta tuskin on oikein heitäkään kohtaan, että joku sekopää huutaa heille

... näistä tilanteista, jossa tuntee itsensä todella satutetuksi ja loukatuksi ja käyttäytyy sen mukaisesti.

Olen harrastanut itse molempia, raivoamista loukkaajalle ja masentuneena itkeskelyä ja olen todennut, että itselle terveellisempää on päästää höyryt ulos kuin hautoa. Höyrystämällä tunteet tasaantuvat yleensä nopeammin, hiljaa ollessa patoutuvat (ja mahdollisesti johtavat masennukseen tai kenties katkeruuteen).

Minä en osaa pitää tuollaista höyrystelyä niin vaarallisena, enhän kuitenkaan ole fyysisesti aggressiivinen, ja pyrin yleensä sopimaan sovittavissa olevat asiat mahdollisimman pikaisesti. Kaikki asiat eivät toki ole sovittavissa, jolloin on parasta antaa olla ja ottaa välimatkaa.

Minäkin preferoin aika kilttejä miehiä, koska minua pelottavat itseäni suurikokoisemmat ihmiset, joilla on aggressioita, enkä halua saada turpiini. Verbaalisessa harkassa kyllä pärjään, vaikka saatan sitten loukkaantua verisesti.

Pyrin yleensä olemaan varovainen siinä ketä lähelleni päästän. Kun ei päästä lähelle, ei tule loukatuksikaan. Luulen, että jos minunlaiseni raivohullu herkkänahka neuroosipesäke harrastaisi miessuhteita esimerkiksi kuten sinä, seuraukset olisivat tuhoisat. Yksi resepti siis ongelmaasi - älä hölmö päästä niitä kaikkia loukkaamaan itseäsi.

Voit yrittää tietysti hillitä itseäsi, mutta huutaminen ei ole niin vaarallista. On inhimillistä, että on tunteet, ja loukattuna ja satutettuna tuskin kukaan meistä käyttäytyy erityisen fiksusti. Ne, jotka noissakin tilanteissa osaavat hillitä itsensä saattavat hillinnällä vahingoittaa itseään keräämällä sisäänsä erinäisiä patoutumia, jotka saattavat sitten purkautua huomattavasti raivoamista vahingollisemmassa muodossa joko itseä tai muita kohtaan.

Eli, en minä usko, että sinä niin kohtuuttoman hirveä olet. (Koska sittenhän minäkin olisin )

Älä nussi satunnaisia tuttuja. Outoa, miten helppoja ratkaisut ovat, mutta ah, niin vaikeita, jos luonne on mikä on. Mielesi sanoo yhtä, mutta jostain syystä teet toista, niin typerää, suorastaan naisellista.

Keikaus kirjoitti: Siksipä olen viihtynyt aika kilttien miesten seurassa...

...vaikka järjellä ajatellen tuollaiset kiltit miehet tuskin ovat halunneet minua loukata.

Missä oikein tapaat tällaisia "kilttejä miehiä", jotka haluavat unohtaa sinut seksin (jonka yhteydessä kuulemma tykkäävät imettää munaansa mutteivät lipaista karvaturria) jälkeen? Menetkö pikku pöhnässä sanomaan baarin nurkassa kyhjöttäville gattacoille "Heippa, ootsä saanut säälipillua vähään aikaan" ja sitten ihmettelet kun ei keskinäinen kunnioitus aamulla stemmaa..?

Keikaus kirjoitti:

Miten näitä vitutuksen tunteita tulee käsitellä, miten niistä pääsee yli?

Vaihtoehtoja on monia. Itse nostelen tyypillisesti puntteja, vedän viinaa, saunon ankarasti, pyörin lumihangessa. Kaikenlainen itsensä rankaiseminen on suotavaa ja tervehdyttävää.

Jos edellä mainitut konstit eivät tepsi, voit aina ottaa erän shakkia vaikka naapurin pojan kaa.

Kyllä on juttuja.

Turbohaltija kirjoitti: Vaihtoehtoja on monia. Itse nostelen tyypillisesti puntteja, vedän viinaa, saunon ankarasti, pyörin lumihangessa. Kaikenlainen itsensä rankaiseminen on suotavaa ja tervehdyttävää.

Jos edellä mainitut konstit eivät tepsi, voit aina ottaa erän shakkia vaikka naapurin pojan kaa.

Ei helkkari, en minä voi rangaista itseäni, jos minut on jätetty! Silloinhan minun pitää helliä itseäni.

Juu, shakki oli mukavaa! Ei ehkä yhtä mukavaa kuin Dr. Philin katselu, mutta mukavaa.

Blaah.

Turbohaltija kirjoitti:

Keikaus kirjoitti:

Miten näitä vitutuksen tunteita tulee käsitellä, miten niistä pääsee yli?

Jos edellä mainitut konstit eivät tepsi, voit aina ottaa erän shakkia vaikka naapurin pojan kaa.

Tai voit syödä naapurin tytön kaa suklaata ja juoda teetä ynnä katsoa Kumman kaata, jossa on mainioita esimerkkejä siitä, miten miehen perään kannattaa itkeä tasan kaks sekuntia

Hippelishei.