Patz kirjoitti:Kerro slam sitten että mistä saa ostaa, mun kirjahyllyssä on just sun kirjan mentävä aukko
Noh, sulle esimakua (saat sen loput sitten kirjassa)
(olen miettinyt liikaa näitä suhde asioita, että en oikein muuta osaa kirjoittaa)
Nainen yritti kävellä sievästi ja varoi kolistelemasta äänekästä lattianpintaa. ”Poikamiehelle on olemassa paljon nättejä mukavia naisia, mutta monikaan niistä ei halua pitempään jutella, joten siinä karsiutuu suurin osa pois. Pelimies vie sitten loput ja itselle jää vain käsi...” mies totesi verkkaisasti sohvalta istumalupaa kysyvälle naiselle. ”En myöskään omista sohvaa, joten istuta siihen kiinteät pakarasi.” Nainen oli miehen mielestä erittäin kiinnostava, mutta hän pelkäsi aviomiehen saapumista paikalle ja tyytyi olemaan hiljaa.
”Ainahan niillä on ne husbandit soittelemassa naiselle ilolaulujaan” hän mietiskeli ja hymähti hieman. Kaksi metriä pituutta geeniensä avulla kerännyt korsto istui samalle sohvalle.
”No, niin saapuihan se sieltä vihdoin” mies mietti ja viimeiset toiveet tutustumisen mahdollisuudesta karsivat hänen aivojensa lokeroista.
Korsto kohotti ääntään ja huusi hauskalla äänen sävyllä: ”Käyks sä usein täällä, ja kohotti koff;in tölkin naisen silmien eteen.” Heitä tarkkaileva mies kääntyi puhujaa kohden ja hymyili hänen esittämälleen huumorille. Nainen oli asiasta nyreissään.
”Olisikohan nainen sittenkin vapailla markkinoilla?” kysymys kiehnasi miehen mielen portaissa. Huulikiillon peittämät pusulevyt pyöristyivät naisen katsoessa mietiskelevän miehen suuntaan. Jotain saattoi olla naisen mielen sopukoissa valmistumassa. Korsto suoritti parhaillaan kännipuhelua ja teki parhaillaan lähtöä. ”Anteeksi, väistätkö hieman, vosu” korsto ilmoitti nopeasti peittäen samalla puhelimen äänireijän. Nainen käänsi sievästi polviaan syrjään miehen tieltä. ”Olet minulle varattu poka” mies sanoi ilmoitusluontoisesti naiselle puhelin rintaansa vasten kiinni painettuna.
Puhelin häslääjä ei saapunut takaisin. Toisilleen vieraat nainen ja mies jatkoivat istumistaan sohvalla. Baarirytke ja musiikin pauhina kuuluivat etäältä yhden väliseinän takaa, jonka molemmilta reunoilta pääsi tanssilattian vierelle. Mies vieraili ajatustensa teillä entisessä työpaikassaan. Yhtään entistä naista ei noussut miehen mieleen tunnin aikana, jona hän istui, joi kaljaa ja lueskeli lehtiä. He kaikki olivat antaneet kielteisen vastauksen toivottomiin typeriin kyselyihin saada tapaamismahdollisuuksia. Lisä-aikaa suhteiluun ei ollut moneltakaan herunut. Mies vaikutti viisastuneen huimasti niistä ajoista, joilloin hän viimeksi sai kokea pettymyksen naisen suhteen. Ihastuminen oli saanut hänet pois vakailta raiteiltaan.
Nainen istui edelleen samalla sohvalla hänen kanssaan.
”Eikö se mene jo pois. Ainahan ne menevät” mies selasi vanhoja mielensä karttoja ihmeissään.
”Hän ei voi olla poikkeustapaus? Vai onko hän?” Naisen puhelin soi. Puheen sorina täytti pienen piemeähkön nurkkauksen. Mies vilkaisi pikaisesti naisen suuntaan ja yritti jälleen syventyä lattialta löytämäänsä aikakausilehteen. Lukeminen ei ollut helpoa. Mieltä kuohuttivat mysteeriset ajatukset.
”Uskaltaisikohan naiselle esittää lisäkysymyksiä.” Nainen lopettaa kännipuhelun. Nainen oli möykännyt puhelimeen: ”Tulkaa, tänne. Tulkaa tänne” ja katsellut samalla miehen suuntaan. Heidän katseensa kohtasivat ja molempien silmissä loisti ymmärryksen kaiho.
Mies kakisteli suunsa avoimeksi ja mölähti jotakin heikko happoista päivän lehdestä. ”Anna minulle se” nainen ojentautui lähemmäksi miestä. Hajuveden tuoksu rakensi miehekkääseen päähän uusia ajatuksia. Ajatukset ratsastivat onnen tunteella ja lopulta kietoutuivat sen sisään.
”Nainen saattaa olla kiinnostunut, nyt rauhallinen asento ja ei typeriä sanoja” hän sukkeistoi itseään pikasella yhden lauseen kurssilla.
”Nyt ei pidä puhua mitään typerää, kuten yhdellä lauseella kokonaisen kolmen vuoden ammattitutkinnon tuhoamisesta.” Nuori mies oli kova uhoamaan, mutta tilanne vaati rauhoittumista. Namupala oli lähes satimessa.