Surkutteluvoivotteluketju

[segma]

Hei. Ajattelin avautua, vaikka se onkin selkärangattomuuden ja heikkouden merkki ja sillä huononnan omaa tilannettani entisestään.

Osa 1. "Yksinäisyys."

Olen yksin. Ihan saatanan yksin välillä. Vaikka mulla on kämppis liki aina läsnä, kavereita ihan riittämiin ja vanhemmilleni pystyn puhumaan jos jokin painaa mieltä. Silti olen aivan auttamattomasti yksin. Tuntuu kuin ajautuisi koko ajan etäämmälle muista ihmisistä. Kuin karkottaisi ne pois jotenkin tietämättään. Kukaan ei soita (äiti soittaa, mutta se ei ole sama asia), kukaan ei pyydä kylään, kaikkeen (melkein) pitää aloite tehdä itse. Ja silloinkin tuntee huonoa omatuntoa siitä, että änkeää väkisin toisten elämään. Yliopistolla kävellessä en tunne olevani ihmisten seurassa, tunnen olevani yksin ihmisten keskellä. Kuin katselisi muita ihmisiä jonkinlaisen kuplan sisältä. Enkä uskalla enää edes puhua ihmisille tästä pahasta olosta, koska tunnen, ettei minulla ole mitään muuta annettavaa kuin huolia ja murheita. Olen umpikujassa. En näe mitään poispääsyä tästä yksinäisyydestä. Hulluinta tässä kaikessa on, että välillä olen aivan uskomattoman yksinäinen ja toivoton, ja taas muutaman tunnin kuluttua tuntuu paremmalta. Normaalilta. Sulkeudun aina tietyin väliajoin kuoreeni. Vastakkaisen sukupuolen kanssa koheltamisesta en edes puhu.

Osa 2. "Riittämättömyys."

Mihin minusta on? Miksi joku haluaisi elämäänsä ihmisen, jonka pääasiallinen toiminto on olla rikki ja mököttää, sulkeutua muiden ihmisten ulkopuolelle, jos kukaan ei ole koko ajan väkisin vetämässä takaisin joukkoon mukaan? Miksi kukaan haluaisi nimenomaan MINUT minkäänlaisiin tekemisiin itsensä kanssa? Puhumattakaan sitten mistään syvemmistä ihmissuhteista. Ne tuntuvat nyt saavuttamattomammilta kuin koskaan. Ja ne eivät ole koskaan tuntuneet minulle saavutettavissa olevalta asialta. Ne ovat niin järkyttävän kuilun takana, etten kykene näkemään toiselle puolelle. Enkä uskalla hypätä viimekertaisen onnettoman kokemuksen pelottamana. Ja ne ovat varmaankin se ainoa asia joka minua tässä hullussa elämässä vielä pitää jotenkin pinnalla. En löydä mitään syytä olla tekemisissä itseni kanssa. En kykene rakastamaan itseäni, miten kykenisin rakastamaan muita?

Osa 3. "Ajattelun tuska."

Paska. Kaiken tämän ikävyyden takana on se, että ajattelen ja analysoin aivan liikaa. Lisäksi vaadin itseltäni täydellisyyttä, vaikka pystyn virheitä toisissa sietämään. Olen käynyt omia toimintojani, ajatuksiani ja käyttäytymistäni läpi niin paljon mielessäni, etten enää tiedä kuka olen. En tiedä miten olen asioita aikaisemmin tehnyt, en tiedä taikka muista miten olen aikaisemmin ajatellut. Kai tätä sanotaan kasvamiseksi. Minä en tiedä. Ja minua pelottaa.


PS. Professional help is being sought.

[EveryWoman]

Jaahas, taas yksi kollektiivisen joukkoharhautuksen uhreja. Slerghma hyvä! Vaikka ihmiset kuinka yrittävät saada sinut uskomaan että yksinäisyydessä on jotakin pahaa, pidä huoli ettet usko sitä. Yksinäisyys on ihmisen normaalitila. Kaikki ovat yksin, nekin joilla on perhe, parisuhde, ystäviä ja työpaikka. Se on tavallista, normaalia, OK, niin sen kuuluukin olla. Ystävienkin kanssa on helpompi tulla toimeen jos ei odota, että he poistaisivat yksinäisyyden tunteen.

[Riemumieli]

Vittu että vituttaa. Olen siirtänyt kandityötä eteenpäin ja eteenpäin ja nyt sen palautukseen on enää vajaa viikko aikaa. Valmiina kaksi sivua, pitäisi saada vähintään 18 lisää aikaiseksi. Tällä vkolla pitäisi myös opponoida toisten kandeja (=lukea ne ensin hyvin ja miettiä), tehdä kolmen saksan kurssin ja tilastotieteen jatkokurssin tehtävät ja suorittaa perjantaina kansainvälisen verotuksen tentti, johon en ole lukenut vielä yhtään. Eniten ottaa päähän oma saamattomuus, laiskuus on sekä hyvä että pahe.

[segma]

Ajattelin muuten just nyt tehdä ratkaisevan ja lopullisen päätöksen. Vaihdan tämän nickin "oikeaksi" nickiksini. Tämä slerghma kun on altnick ollut jo pitkään. Ja se näyttää kirjoitettuna vitun tyhmältä.

Edit: Ja pitikin nuolaista ennen kuin tipahti. Eihän tuota saa vaihdettua luomatta uutta tunnusta. En jaksa siis. :F

[slam]

Joskus aikaisemmin minulla oli kauhean vaikea hyväksyä yksin oloa eli laskea yksin, nukkua yksin, elää paljon yksin. Nyt on ihan ok liikuskella yksin mestoilla.

Jokainen on yksin asioiden äärellä. Siksi itsehyväksyntä pitää olla kohdillaan, myös silloin kun hieman masentaa. Saa olla masentunut ja vaipunut.

+ saat olla iloinen, vaikka kukaan ei koskaan välittäisikään sinusta suhteen merkeissä.

[Lolita]

Ajattelin muuten just nyt tehdä ratkaisevan ja lopullisen päätöksen. Vaihdan tämän nickin "oikeaksi" nickiksini. Tämä slerghma kun on altnick ollut jo pitkään. Ja se näyttää kirjoitettuna vitun tyhmältä.

Edit: Ja pitikin nuolaista ennen kuin tipahti. Eihän tuota saa vaihdettua luomatta uutta tunnusta. En jaksa siis. :F

Ylipito voi auttaa asiassa. Lähestypä siis vaikka Aasia, Haemista tai Elppaa yksityisviestillä.

[HellBell]

Hei. Ajattelin avautua, vaikka se onkin selkärangattomuuden ja heikkouden merkki ja sillä huononnan omaa tilannettani entisestään.
..

Avautuminen selkärangattomuuden ja heikkouden merkki?
Taisin muistaakseni laittaa siihen "Mistä piirteistä et pitäisi.."-ketjuun yhdeksi vastenmieliseksi piirteeksi "selkärangattomuuden/munattomuuden/heikkouden ihmisenä", mutta en minä ainakaan sillä tarkoita sitä, että ihminen on selkärangaton avautuessaan tai ollessaan "heikko" selkärankaisella tavalla. Tämä tarkoittaa mitä?
Siis.. Olla välillä heikko mutta selkärankaisella tavalla on eri asia kuin olla heikko mutta selkärangattomalla tavalla.

Esimerkkejä siitä, mitä selkärangattomalla/munattomalla/heikkona ihmisenä-olemisella meinataan:

* Kuvitellaan tilanne, jossa vaikuttavat kaksi toisiinsa luottavaa ihmistä Masa ja Jules, parhaimmat ystävykset. Sitten kuvitellaan että toisella näistä ystävyksistä, Julesilla, tulee rakkaussuhde Liliin, joka käyttää lempoja varvassukkia jotka saavat hänen jalkansa näyttämään mustekalan lonkeroilta mutta joka on muuten ihana, ja että Masa alkaa haluta varvassukkia-näkemättömänä tätä ystävänsä tyttöä itselleen. Niinpä Masa valehtelee Lilille, että Jules on pettänyt Liliä pariinkin kertaan ja että Julesille Lili on vain jo kohta poisheitettävä käytetty sukka. "Olen täällä jos tarvitset minua.. voit aina luottaa minuun" sanoo Masa lopuksi.

Näin.

*Kuvitellaan tilanne, jossa Tyrannia-maan diktaattorina toimiva Sik Anen pitää 50-vuotisjuhliaan ja päättää niiden kunniaksi tilata itselleen riistämiltään gettoalueilta pari pikkunaperoa orgioidensa juhlakaluiksi. Asemansa turvin hän pystyy tekemään näin ja vieläpä selviämään siitä maassa, jossa ihmisillä on juuri niitä ihmisoikeuksia, mitä diktaattori Sik Anen sanoo heillä olevan.
Heikko ihmisenä tai paremminkin sanottuna : mätämuna.

Noin.

* Kuvitellaan tilanne, jossa vaikuttaa suuri ihmisjoukko. Ryhmän painostuksen alla osa näistä ihmisistä on valmis toimimaan siten kuin muutkin ja vaikkapa kohtelemaan vihreäihoisia orjina.
Selkärangattomasti heikkoja-ilmiö.

Nuin.

Että kaiken kaikkiaan, Segma, se että avautuu tai pyytää apua tai osoittaa "heikkouttaan" selkärankaisella tavalla on itse asiassa ennemminkin vahvuutta - tai niin sen ainakin itse mieltäisin.

Ne asiat joista aloituksessasi kerroit, ovat sellaisia joiden voi ajatella olevan ei-niin-ongelmia - yksinäisyyden, ahdistuksen, ulkopuolisuuden tuntemukset jos iskevät päälle, voi koittaa miettiä asioita faktoina "Joitain ystäviä on, kokonaiselämäntilanteeni ei ole plörts, itsekseen voi olla hauskaa välillä, liian ajattelun sijasta voisin tehdä jotain mistä pitäisin etc."

Mutta jos sinusta tuntuu sellaiselta että haluaisit puhua asioista jonkun ammattipätevän/muun kanssa ja että siitä olisi apua, niin silloin kannattaa tehdä niin. Itsensä auttaminen on hyväksi.

[segma]

No, niin. Niin. Minulla on ongelmana se, että käsitän toisten subjektiivisia sanomisia ja terminologioita itselleni epäedullisella tavalla, vaikkei siihen edes ole mitään syytä. Ja tuo lainaamasi lause kumpuaa lähinnä omasta itsestäni. Kyllästyttää nimittäin se, että pitää olla tietyin väliajoin avautumassa jollekulle sellaisella "henkilökohtainen maailmanloppu tulee" -intensiteetillä. Ei sitä haluttaisi tehdä, mutta kun vaihtoehtoja ei oikein ole (tai en sellaisista tiedä).

Noh, joka tapauksessa tällä hetkellä olo on ihan mukavan seesteinen ja nuo aloitusviestin jutut tuntuvat aika etäisiltä. Jossain vaiheessa ne varmaan kuitenkin tulevat takaisin, vaikken sitä toivokaan. On ne tulleet monesti ennenkin. :p

[segma]

Miksiköhän rahasammoksi/hyödykkeiden ihmelähteeksi tässä pitäisi muuttua, että ihmiset ottaisivat yhteyttä ihan oma-aloitteisesti?

Postaanpa jotain lisää tasan tähän, koska en jaksa avata aiheesta uutta ketjuakaan. Minua vähän kummastuttaa, että mitenköhän ihmeessä ihmiset ns. tuolla ulkona ylipäänsä tekevät mitään sosiaalisten suhteidensa eteen.

Olen nimittäin joko törmännyt uusissa tuttavuuksissani vain aivan saatanan passiivisiin tyyppeihin tai sitten minussa on jotain ihmeellistä, hämmentävää, kamalaa ja viallista, mikä estää esimerkiksi 1. soittamisen ja 2. sen seurauksena vaikkapa kyläilemään pyytämisen. Aiheuttaa pientä pelkoa tuollainen, koska tuossa on sitten taas kaksi vaihtoehtoa. Joko a) minussa on jotain vikaa tai b) muissa ihmisissä on minun katsantokannaltani jotain vikaa (=ovat äärimmäisen passiivisia). Ja tuota kaikki ovat passiivisia -juttua en oikein niele itsekään. Kyllähän nyt herranjestas ihmiset kuitenkin ottavat toisiinsa yhteyttä, ihan ilman minkäänlaisia erillisiä pyyntöjä.

Ja sitten sitä jotenkin kokee itsensä kamalan poikkeavaksi ja ulkopuoliseksi, kun löytää aina itsensä puhelimen varresta tai muuten pyytämästä kavereita seuraksi vaikka kaupunkiin.

(Huomaan muuten itsekin, että kohdistan huomattavasti suurempia odotuksia naispuolisiin kavereihini kuin miespuolisiin. Tämä johtuu varmaan siitä, että naispuolisten kanssa on ollut paljon vähemmän tekemisissä ja se, mitä ei tunne, sitä pelkää.)

[mölli]

No mikäs tässä maailmassa on niin vaikeeta? Hankit duunin ja sit eukon ulkomailta ja vot.