Syötkö psyykelääkkeitä?

[BrianW]

[quote="Keikaus"][/quote]

Totta,luopua pitää osata. Vaikeaa se vaan oli kun mihinkään sellaiseen ei ollut tottunut. Ei siihen, että puoleensavetävyydellä ja ihmissuhteilla ja todella vakavilla asioilla pelataan. Puheet ja vannominen ei merkitse mitään ym. Sen ainakin opin, että ainoastaan teot ratkaisee. Ensikosketus ja tutustuminen täydelliseen narsisitiin.

Se mikä vieläkin harmittaa, on tietysti hukkaan heitetty aika ja energia ja lisäksi se, että minusta on tullut erittäin kyyninen.
Kyseessä on kuitenkin sen luokan huume, että kun sen on kerran kokenut niin koska vaan uuden fixin ottaisin jos löytyy.

[SingleMalt]

Hohhoh.
Joka kolmas topikkiin vastannut kityläinen on kyseisten nappien kanssa ollut tekemisissä. Melkoisen huolestuttavaa.
Miten ihmiset ratkoivat ongelmiaan, ennenkuin psyykelääkkeet tulivat markkinoille, vai eikö jokaista itkuista yötä diagnosoitukaan psyykelääkkeillä korjattavaksi sairaudeksi?

Oliskohan noin, että näistäkin tapauksista suurin osa on ollut täysin turhia reseptin kirjoituksia. Eikait nyt helvetti joka kolmas tallaaja voi olla masentunut, lääkityksen avulla toimeentuleva raunio?

Onko se vain nykyään niin helppoa hakea nappi murheeseen?

[SingleMalt]

luulen, että nyky-yhteiskunnassa melkein kaikille tulee joskus sellainen elämäntilanne, että on pakko turvautua rauhoittaviin/unilääkkeisiin/masennuslääkkeisiin tms.

Tässäpä se varmaan onkin. Tämä on sen tietoyhteiskunnan ja kaupungillistumisen sivuvaikutus. Vitun hienoa.

[Clay]

ja toisaalta miksi kärsiä suunnattomasti jos helpottava keino on olemassa?

tulee mieleen tämä kristinuskon periaate; kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat.

DrD.

No eipäs syytellä kristittyjä. Kristityt ovat vielä vauva-asteella, jos verrataan itämaisiin askeetikkoihin ja omien fyysisten rajojen koettelijoihin. Eikä se kristittyjä muutenkaan hirveesti kiinnosta, esimerkkinä kirkollisvero. En minä sen olevan kristinuskon ansiota/vikaa, että jotkut jopa uskaltavat kohdata itsensä, kipunsa ja tunteensa.

Oletko uuslukutaidoton?
Lyhyt tekstihän tuo on mutta seisoohan siinä: :
"Alkuvaiheessa keskeinen tavoite on auttaa häiriintynyt hermoston toiminta uuteen normaaliin tasapainoon ja estää näin masennuksen noidankehämäinen syveneminen. "

Luuletko, että tuolla vastauksella olisi saanut montakin pistettä esseevastaukseen masennuksen vaikutukset keskushermostoon ja niiden lääkehoito?

p.s. heti kun saa viinaa reseptillä, niin olen valmis luovuttamaan taistelun ja marssin Alkoon Kelan lahjakupongit kourassa

p.p.s. ja amfetamiinia tilapäiseen väsymykseen.. kofeiinin tehot on aika rajalliset

[Gattaca]

Joka kolmas topikkiin vastannut kityläinen on kyseisten nappien kanssa ollut tekemisissä. Melkoisen huolestuttavaa.
Miten ihmiset ratkoivat ongelmiaan, ennenkuin psyykelääkkeet tulivat markkinoille, vai eikö jokaista itkuista yötä diagnosoitukaan psyykelääkkeillä korjattavaksi sairaudeksi?

Ennen moderneja psyykenkääkkeitä käytettiin tietysti vielä enemmän viinaa.

Myöhempään postaukseesi. Onhan se joo tämä nyky-yhteiskunta joka pahoinvointia aiheuttaa. Minunkin luontainen paikkani voisi olla ammattimetsästäjänä tai kullanhuuhtojana Alaskassa tai Kalliovuorilla. Ei kiristäisi maailma päätä jos toimeen tulisin siinä luonnonympäristössä. Nykymaailmasa sinne pääsyyn tarvttaisiin rahaa, Green Card ym ja riista ja kultakin varmaan vähissä.

[definitely]

Tässäpä se varmaan onkin. Tämä on sen tietoyhteiskunnan ja kaupungillistumisen sivuvaikutus. Vitun hienoa.

Siis se on nimenomaan tämä aika ja yhteiskuntajärjestys, joka lisää mielenterveyden häiriöitä. Joka ajalle on omat tyypilliset sairautensa, esimerkiksi sota-ajalle eri puutostilojen aiheuttamat riisitaudit sun muut, ja taas tälle ajalle nämä mielenterveysongelmat, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä allergiat. Kai sitä nyt rupeaa viiraamaan, kun nykyaika selkeästi hämärtää työ- ja vapaa-ajan välistä rajanvetoa, yhteisöllisyys ja paikallisuus hajoavat ja individualismi ja ulkonäkökeskeisyys lisääntyvät.

Toinen, surullisempi puoli tuohon entisaikain mielenterveyshäiriöiden hoitoon on se, että häiriöitä hoidettiin väärin, ihmisiä suljettiin laitoksiin, steriloitiin, iskettiin suonta ja sen sellaista. Eräs keski-ikäinen tuttavani on kertonut, että hänen paniikkihäiriötään, joka puhkesi nuoruudessa, hoidettiin kaikella mahdollisella diapameista laksatiiveihin, ja nyt vasta myöhäisaikuisuudessa on löytynyt oikeat lääkkeet. Monet ovat myös joutuneet salaamaan moiset taipumuksensa ja siten joutuneet välttelemään monia paikkoja kuten luentoja ja työyhteisöjä, eikä siitä tietenkään hyvää seurannut...

[mozart]

Erehdyin masennuksen takia mielenterveystoimistoon. Ensimmäisen käyntikerran diagnoosi oli selvä ja apu siihen sitäkin selvempi: uni- ja mielialalääkeresepti käteen. En ottanut reseptiä ja käynnit loppuivat pariin kertaan.

Miksi tahtoisin keinotekoisesti päätäni saada kuntoon? Keinot täytyy löytää muualta.

[DeliriumTremens]

huh huh... tulipa luettua... on se hienoa, että ihmisillä joilla ei ole mitään kokemusta asiasta on NIIN paljon tietoa siitä!

En kykene tajuamaan, miten kukaan joka ei ole ollut niin syvällä kuin kliinisesti masentunut ihminen viitsii arvostella hoitomuotoja mitä kyseiseen asiaan käytetään???

Juu lääkkeet eivät yleensä yksin riitä, mutta esim suomessa ei saa apua ellei ole todella akuuttia hätää, pitää olla valmis tappamaan itsensä ennenkuin saa lähetteen psykiatriselle polille! Mutta joissain tapauksissa lääkkeetkin riittävät, kuten monta kertaa on mainittu -> aivokemiallinen puutostila!

No joo, en jaksa jauhaa asiasta sen enempää monia juttuja komppaan ja on hienoa, että sentään jotkut tajuavat kuinka vaikea asia mm. masennus on (ei mikään occasional blues-juttu), mutta jotkut joilla ei ole mitään hajua voisivat suoraan sanottuna pitää turpansa kiinni!

[Angita]

Minä sairastuin vakavaan masennukseen jokin aika sitten. Sairaus alkoi pikkuhiljaa ja kesti kauan ennen kuin sain haettua apua. Minulle määrättiin ensin mielialalääkettä, joka ei toiminut kohdallani. Masennuksen syvetessä jouduin viimein sairaalahoitoon, jossa lääkitys saatiin kohdalleen ja pitkä tie toipumiseen alkoi. Nyt olen päässyt pois sairaalasta. Syön tällä hetkellä masennuslääkettä ja olen sairaslomalla.

Olen juuri aloittanut kognitiivisen psykoterapian, jonka avulla toivon pääseväni eroon lääkkeistä, käsiteltyä vanhat möröt ja muutettua ajatusmallejani niin, että jatkossa en enää sairastuisi masennukseen. Toivon myös, että olen pian opiskelukunnossa ja sairaslomani päättyy. Tavoitteena olisi aloittaa opiskelut taas ensi tammikuussa.

Toipumisessani on ollut myös suurena apuna isäni, veljeni, ystäväni ja poikaystäväni, joiden tuesta olen ikuisesti kiitollinen. En kuitenkaan usko, että olisin päässyt toipumisen tielle ilman lääkkeitä. Aluksi lääkkeitä tarvitsee ihan vain toimintakyvyn palauttamiseen ja siihen, että ylipäätään pystyy puhumaan asioista. Masennus on sairaus muiden joukossa ja sitä pitää hoitaa parhain käytettävissä olevin keinoin.

[LillyMunster]

En syö mielialalääkkeitä, enkä ole syönytkään.
Uni- ja nukahtamislääkkeitä olen joskus käyttänyt tarvittaessa. Tällä hetkellä niille olisi taas tilausta, pitäisi varmaan käydä lääkärissä. Tai oletan, että yli puolen vuoden lähes jokaöiset univaikeudet eivät ole ihan normaaleja. Mutta edelleen toivon, että tämä olisi ohimenevää. Väsyttää vaan ihan hitosti, mutta ei kyllä nukuta.

Ja terapiakaan tuskin olisi pahasta. Mutta sitä aina vaan kuvittelee, että kyllä minä jaksan, kyllä minä pystyn, minä olen superihminen.

[irmelianneli]

..Ja terapiakaan tuskin olisi pahasta. Mutta sitä aina vaan kuvittelee, että kyllä minä jaksan, kyllä minä pystyn, minä olen superihminen.

Siitä tietää, että ei ole masentunut, kun kykenee ajattelemaan ajatuksia kuten; 'kyllä minä jaksan, kyllä minä pystyn, minä olen superihminen'.

[Kreivitar]

Siitä tietää, että ei ole masentunut, kun kykenee ajattelemaan ajatuksia kuten; 'kyllä minä jaksan, kyllä minä pystyn, minä olen superihminen'.

Niin, tuo voisi periaatteessa näin äkkiseltään tarkasteltuna ilman sen suurempaa tutkimusta kuulostaa aika maaniselta...

[LillyMunster]

Siitä tietää, että ei ole masentunut, kun kykenee ajattelemaan ajatuksia kuten; 'kyllä minä jaksan, kyllä minä pystyn, minä olen superihminen'.

Niin, tuo voisi periaatteessa näin äkkiseltään tarkasteltuna ilman sen suurempaa tutkimusta kuulostaa aika maaniselta...

Heh, lueskeltuani aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, olisin voinut diagnosoida itseni maanis-depressiiviseksi
Mutta joo, lääkitystä tuskin tarvitsen.
Mutta kun ajattelee noita "kyllä minä pystyn"-ajatuksiaan yksin nurkassa itkien, niin väsyneenä, ettei pysty nukkumaan, tulee pakostikin mieleen, että pitäisikö jokus pyytää apua. Mutta superihmiset eivät pyydä apua.

[Clay]

Masennus on sairaus muiden joukossa ja sitä pitää hoitaa parhain käytettävissä olevin keinoin.

Kyllä flunssakin paranee viinalla, saunalla ja perkeleellä. Sairaus muiden joukossa, I agree.

p.s. maanis-depressiivisiä ei enää ole.

[Mylwin]

Emmie kun oon niin häpi papi.
Mutta muuten kyllä vedän kaikki mahdolliset lääkkeet jos sairas olen.
Typerää ala-astepullistelua kieltäytyä lääkkeistä että "vittu en pistä pipoa päähän kun oon kova jätkä"

[Rive]

Vastasin: joskus muinoin.
Masennuslääkkeitä, unilääkkeitä ja rauhoittavia.
Reseptillä.

[LillyMunster]

... oletan, että yli puolen vuoden lähes jokaöiset univaikeudet eivät ole ihan normaaleja...

aiemmin.

lyhytaikainen unettomuus ja nukahtamisvaikeudet: uusimpien tutkimusten mukaan, mitä nopeammin aloitetaan lääkitys nukahtamislääkeellä, sen todennäköisemmin unettomuus ei pääse muodostumaan kierteeksi eilä "tavaksi". yleensä parin viikon-kuukauden hoito riittää katkaisemaan alkavan kierteen. siinä ajassa potilaalle ei ole ehtinyt myöskään ehtinyt vielä kehittyä riippuvuutta aineeseen. tässä esimerkki siitä kuinka tabletti todella parantaa, ei vain siirrä ongelmaa. terapiaa ei tarvittu lainkaan.

sinulle se on jo muodostunut tavaksi ja kierteeksi, niinsanotusti oravanpyöräksi. mene lääkäriin. mieluiten psykiatrian erikoislääkärille.

Jooh... Niin kaite. Mutta katson ensi kuun alkuun tätä vielä. Sitten on muutto ja remontti ready, ja pääsen omaan uuteen kotiin, omaan rakkaaseen sänkyyni. Stressikin on ehkä sitten jo helpottanut, toivottavasti.
En haluaisi kuitenkaan uskoa, että tarvitsisin lääkkeitä nukkuakseni, sitten kun tilanteeni on normalisoitunut.

[hermine]

Hohhoh.
Joka kolmas topikkiin vastannut kityläinen on kyseisten nappien kanssa ollut tekemisissä. Melkoisen huolestuttavaa.
Miten ihmiset ratkoivat ongelmiaan, ennenkuin psyykelääkkeet tulivat markkinoille, vai eikö jokaista itkuista yötä diagnosoitukaan psyykelääkkeillä korjattavaksi sairaudeksi?

Oliskohan noin, että näistäkin tapauksista suurin osa on ollut täysin turhia reseptin kirjoituksia. Eikait nyt helvetti joka kolmas tallaaja voi olla masentunut, lääkityksen avulla toimeentuleva raunio?

Onko se vain nykyään niin helppoa hakea nappi murheeseen?

Oliskohan kyse kuitenkin enemmän siitä, että nykyään vaikka yrittäisi saada mitä tahansa hoitoa, tyrkätään vaan ilman tarkempaa tutkimusta se psyykelääkeresepti kouraan, kuin siitä että ihmiset nimenomaan omasta halustaan tietoisesti niitä nappeja menisivät hakemaan? Ittelle on joskus määrätty vatsahaavaan masennuslääkkeitä (hyvä YTHS!), tuleehan se halvemmaksi jos sillälailla saa jonkun hiljaiseksi kuin oikeasti tutkia että mikä sillä on, sama kun mielummin läheisen kuoleman aiheuttamaan suruun määrätään lääkkeitä kuin sairaslomaa että saisi vähän aikaa rauhassa surra ja käsitellä asiaa...puhumattakaan siitä miten mahdotonta on saada mitään muuta kuin lääkehoitoa noihin todellisiin mielenterveydenhäiriöihin.

Musta tuntuu, että ennen on myös ollut enemmän sellaisia työtehtäviä, joita on pystynyt tekemään henkisesti puolikuntoisena ja ne ovat voineet jopa toimia jonkinlaisena kuntouttavana tukena, eli sairastuminen ei ole heti tarkoittanut yhteiskunnan ulkopuolelle tipahtamista. Ja tosiaan voi olla noilla entisajan hoitomenetelmillä ja asenteilla (mielisairaiden kohtelu kuin vankeina) osuutensa siihen, että mielummin on jääty vaikka kotiin kuolemaan kuin haettu mitään hoitoa. Nykyään työn ollessa henkisempää on pakko vaikka pillereillä pakottaa (ihan normaaleista elämän vastoinkäymisestä tai väsymisestäkin) johtuvat ikävät ajatukset ja tunteet pois päästä että jaksaisi painaa täysillä mikä ei varmasti mitenkään edistä niistä toipumista.

[urpiainen]

Olen tässä hieman hämmästellyt sitä, että viimeaikoina on tuntunut siltä, että joka toinen palstalainen joutuu syömään psyykelääkkeitä. Ja toki tästäkin asiasta löytyi tunteen vahvistava ja tarekntava kitinäkysely. Erinomaista. Eli aika moni tosiaan on lääkityksellä.

En toki missään nimessä halua moralisoida tai kauhistella erityisesti psyykelääkkeiten käyttöä (tai edes, ainakaan tällä kertaa, ihmiskuvan medikalisoitumista), vaan hiukan hämmästellä ylipäänsä sitä, että tämänkin palstan kokolailla nuorehkosta väestöstä kolmasosa on tai on ollut pitkäkestoisella lääkityksellä, oli se sitten psyykelääkettä tai ei. Ilmesesti tyypillisesti kuitenkin nimenomaan.

[Pulkannaru]

Ei ole vielä ollut tarvetta noille.
Toivottavasti ei tulekaan.

[Riemumieli]

Urpiaiselle tiedoksi, että netissä ei ole kuin mielenvikaista porukkaa.

[NuoriD]

tämänkin palstan kokolailla nuorehkosta väestöstä kolmasosa on tai on ollut pitkäkestoisella lääkityksellä, oli se sitten psyykelääkettä tai ei.

Mikä on syy ja mikä on seuraus

Edit: en ilmeisesti ole tässä ketjussa äänestänyt. Olen ollut kait off line noihin aikoihin.

Gallupin kysymykseen vastaus: onko Paavilla hassu hattu?

[milli]

Olen tässä hieman hämmästellyt sitä, että viimeaikoina on tuntunut siltä, että joka toinen palstalainen joutuu syömään psyykelääkkeitä. Ja toki tästäkin asiasta löytyi tunteen vahvistava ja tarekntava kitinäkysely. Erinomaista. Eli aika moni tosiaan on lääkityksellä.

En toki missään nimessä halua moralisoida tai kauhistella erityisesti psyykelääkkeiten käyttöä (tai edes, ainakaan tällä kertaa, ihmiskuvan medikalisoitumista), vaan hiukan hämmästellä ylipäänsä sitä, että tämänkin palstan kokolailla nuorehkosta väestöstä kolmasosa on tai on ollut pitkäkestoisella lääkityksellä, oli se sitten psyykelääkettä tai ei. Ilmesesti tyypillisesti kuitenkin nimenomaan.

Niiden psyykelääkkeiden määräminen on helpompaa ja vaatii vähemmän resursseja, kuin se, että annettaisiin sitä tarvittavaa hoitoa. Hoitoon pääseminen on aikas pitkä, työläs ja raskas prosessti, mainitsemattakaan, että se voi olla hyvinkin kallista. Lääkkeet maksaa tässäkin tapauksessa vähemmän kuin hoito.

[NuoriD]

Olen tässä hieman hämmästellyt sitä, että viimeaikoina on tuntunut siltä, että joka toinen palstalainen joutuu syömään psyykelääkkeitä. Ja toki tästäkin asiasta löytyi tunteen vahvistava ja tarekntava kitinäkysely. Erinomaista. Eli aika moni tosiaan on lääkityksellä.

En toki missään nimessä halua moralisoida tai kauhistella erityisesti psyykelääkkeiten käyttöä (tai edes, ainakaan tällä kertaa, ihmiskuvan medikalisoitumista), vaan hiukan hämmästellä ylipäänsä sitä, että tämänkin palstan kokolailla nuorehkosta väestöstä kolmasosa on tai on ollut pitkäkestoisella lääkityksellä, oli se sitten psyykelääkettä tai ei. Ilmesesti tyypillisesti kuitenkin nimenomaan.

Niiden psyykelääkkeiden määräminen on helpompaa ja vaatii vähemmän resursseja, kuin se, että annettaisiin sitä tarvittavaa hoitoa. Hoitoon pääseminen on aikas pitkä, työläs ja raskas prosessti, mainitsemattakaan, että se voi olla hyvinkin kallista. Lääkkeet maksaa tässäkin tapauksessa vähemmän kuin hoito.

Sen verran kyllä korjaisin, että myös lääkitys on sitä hoitoa ja erittäin oleellinen osa.

Psykoterapiasta tehtyjen tutkimuksien mukaan siitä hyötyvät parhaiten koulutetet, nuoret ihmiset. Ei ole niin, että psykoterapia on juuri se hyvä ja pelkät lääkkeet huono.

Toki paras vaihtoehto monesti on molemmat, mutta kuten sanottu, kaikki eivät hyödy terapiasta. Eivät kaikki toki hyödy lääkityksestäkään.

Mutta vielä rautakangesta: lääkitys on monelle hyvä hoito ja kaikki eivät tarvitse/hyödy terapiasta.

[nowaysis]

Epäammatillisen mielipiteeni mukaan lääkitystä ei pitäisi koskaan määrätä ilman terapiaa. Muuten samaa mieltä kuin Dave siitä, että kaikille ei kaikki toimi.
Olitkos muuten itse käynyt terapiassa ja millaisin tuloksin?