huima kirjoitti:
Meiltä puuttuu terveydenhuollosta myös tietyt kepit ja porkkanat, joiden pitäisi ohjata ihmisiä muuttamaan omia elintapojaan - mikäli he ovat niin tyhmiä että jatkuvasti omalla toiminnallaan aiheuttavat vaaraa itselleen ja kuormittavat sillä myös terveydenhuoltoa. Mikäli riskiryhmiin kuuluvat henkilöt eivät seuraisi järkipuhetta, seuraisi siitä rangastuksia jotka vähentävät itsemääräämisoikeutta ja aiheuttaisivat seuraamuksia esimerkiksi suurempina hoitokuluina.
Näin puhui insinööri.
Ja sen kyllä huomaa. Tuo on vaarallinen tie, toivoakseni pelkkää populismia jokaiselta aatteen esittäjältä. Ihmisten perimä vaihtelee, miten voitaisiin koskaan taata ettet sairastu huolimatta valtaisista ponnisteluista ja panostuksesta itsesi hoitamiseen? Toisekseen, jos sairastumista aletaan pitää yksilön omana, huonoilla päätöksillä toteutettuna valintana, johtaisi ajattelumalli hoidon karsimiseen jo valmiiksi huono-osaisimmilta. Kouluttamattomuus, väärät terveystottumukset, päihteidenkäyttö ymsyms altistavat kehnoille valinnoille ja sitä kautta sairastumiselle.
Itse mielialalääkitykseen. Yllättyneenä olen seurannut kuinka moni tuttava tarvitsee kemiallista apua. Olen tyytyväinen mikäli he lääkkeistä helpostusta saavat, mutta omalla kohdallani uskon enemmän ennaltaehkäisyyn ettei oma elämä pääsisi kriisiytymään. Kaikkeen ei voi varautua, mutta itseään kannattaa hoitaa. Varmaan jokainen ymmärtää ilman rautalankaa etteivät esimerkiksi tolkuton päihteidenkäyttö, sosiaalinen eristäytyminen, liikkumattomuus, ylen- tai alisyönti tai tunne-elämänsä kaaostaminen tuo hyviä viboja tullessaan.
Vakavat sairaudet erikseen tarvitsevat tietysti lääkehoidon, usein tosin kyllä myös muuta, mutta pienemmät mielenliikkeiden aallonpohjat olisivat uskoakseni hoidettavissa ihan muilla keinoin. Kuten joku jo toi esille, tuntemukset ovat usein oireilua muista ongelmista, eikä oireet poistava lääkitys voi silloin olla pitkäaikainen ratkaisu.
Melnais kirjoitti:. Varmaan jokainen ymmärtää ilman rautalankaa etteivät esimerkiksi tolkuton päihteidenkäyttö, sosiaalinen eristäytyminen, liikkumattomuus, ylen- tai alisyönti tai tunne-elämänsä kaaostaminen tuo hyviä viboja tullessaan.
Mutta kumpi on muna ja kana?
Itsekin olen aikoinaan jopa fyysisesti aivan huippukuntoisena ollut henkisesti tosi huonossa kunnossa. Sosiaalinen eristäytyminen taas voi johtua arkuudesta ja vieraantumisesta.
Melnais kirjoitti:
Ja sen kyllä huomaa. Tuo on vaarallinen tie, toivoakseni pelkkää populismia jokaiselta aatteen esittäjältä. Ihmisten perimä vaihtelee, miten voitaisiin koskaan taata ettet sairastu huolimatta valtaisista ponnisteluista ja panostuksesta itsesi hoitamiseen? Toisekseen, jos sairastumista aletaan pitää yksilön omana, huonoilla päätöksillä toteutettuna valintana, johtaisi ajattelumalli hoidon karsimiseen jo valmiiksi huono-osaisimmilta. Kouluttamattomuus, väärät terveystottumukset, päihteidenkäyttö ymsyms altistavat kehnoille valinnoille ja sitä kautta sairastumiselle.
Ajattelun lähtökohdat:
- julkinen sairaanhoito on etuoikeus
- julkinen sairaanhoito kohtaa tulevina vuosina järkyttävän resurssikriisin ihmisten vanhetessa, resurssien kuitenkaan tuskin kasvaessa samoissa mittakaavoissa
- niin kauan kun ihmiset voivat käyttäytyä vastuuttomasti ja tulla kerta toisensa jälkeen 'pelastetuksi' ILMAN että hedän pitää muuttaa lainkaan omaa elämäänsä, tuetaan vain vastuutonta käyttäytymistä
Mitä tuli tuohon hoidon karsimiseen, niin se mitä ehdotin ( itsemääräämisoikeuden väheneminen ) tarkoittaisi juuri sitä että vähäosaisten ja ongelmaisten elämään puututtaisiin enemmän kuin pelkästään sairaalahoidolla... tai yksilö saisi sitten pulittaa ne korkeammat hoitomaksut.
Vedä paskaa ränniin tai ryyppä itsesi paskaksi, maksa perushoitosi itse tai vastaavasti joudut ennen pitkää hoitoon, jossa lähdetään korjaamaan niitä elämän ongelmia raa'alla kädellä. Hittoon liiallinen ymmärtäminen ja pään taputtelu. Perustetaan lappiin siirtoleirejä erilaisia ongelmatapauksia varten. Osaksi hoitoja ja osaksi työn tekemistä hoidon vastikkeeksi. Sinne voisi esimerkiksi perustaa helpdeskejä ja puhelinmyynti-yrityksiä valtion toimesta.
Melnais kirjoitti:Ja sen kyllä huomaa. Tuo on vaarallinen tie, toivoakseni pelkkää populismia jokaiselta aatteen esittäjältä. Ihmisten perimä vaihtelee, miten voitaisiin koskaan taata ettet sairastu huolimatta valtaisista ponnisteluista ja panostuksesta itsesi hoitamiseen?
Esko Ahon uudelleenkierrätetty ehdotus terveydestään huoltapitämättömien laittamisesta maksumiehiksi voi taka-ajatukseltaan olla ok, mutta on joko puhdasta populismia tai osoittaa ettei Aho osaa ajatella asioita käytännön tasolla.
Noin äkkiseltään ajatellen ainoa jokseenkin toimiva samaan periaatteeseen istuva systeemi on että epäterveitä tuotteita ja asioita verotetaan rankemmin, ja vastaavasti terveitä asioita suositaan yhteiskunnan taholta. Mutta näin tehdään jo, esim. viinaa, tupakkaa ja bensaa (autoilu) verotetaan raskaasti, yhteiskunta tukee erilaisia urheilumahdollisuuksia ja -seuroja, ja sitä rataa. Ehkä tarvitaan vielä erilliset mässyverot karamelleille, sipseille, suolalle, sokerille, kekseille, limuille jne., ja vastaavasti kompensoidaan hinnankohotusta terveellisiksi uskotuissa elintarvikkeissa (vihannekset jne.).
Viimeksi muokannut Hebuli, 04.09.2005 21:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
huima kirjoitti:Vedä paskaa ränniin tai ryyppä itsesi paskaksi, maksa perushoitosi itse tai vastaavasti joudut ennen pitkää hoitoon, jossa lähdetään korjaamaan niitä elämän ongelmia raa'alla kädellä.
Miten normaali-ihmisten kohdalla todennetaan ja todistetaan että hänen syöpänsä tms. johtuu hänen syömästään huonosta ravinnosta, tupakoinnistaan tai jokaviikonloppuisesta viinanjuonnistaan? Sillä tuskin saavutetaan mitään merkittäviä säästöjä jos jotkut rappioalkoholistit laitetaan maksamaan omat lääkärikäyntinsä.
Toisaalta pitäisikö myös innokkaat kuntoilijat pistää maksamaan itse urheiluvammat, -kulumat jne.? Rajanveto hieman vaikeaa mikä oire johtuu mistäkin?
- julkinen sairaanhoito kohtaa tulevina vuosina järkyttävän resurssikriisin ihmisten vanhetessa, resurssien kuitenkaan tuskin kasvaessa samoissa mittakaavoissa
- niin kauan kun ihmiset voivat käyttäytyä vastuuttomasti ja tulla kerta toisensa jälkeen 'pelastetuksi' ILMAN että hedän pitää muuttaa lainkaan omaa elämäänsä, tuetaan vain vastuutonta käyttäytymistä
Periaatteessa ihan hyvät perustelut, mutta rajanvetoa on mahdotonta tehdä. Onko perimä omaa syytä? Perheväkivalta? Burn-out? Psyykkisen sairastumisen syitä ei tiedetä, siksi ei voida myöskään määrätä mitä pitäisi välttää ollakseen oikeutettu hoitoon. Ja sama somaattisella puolella, ihminen ei ole niin selkeällä manuaalilla varustettu että voitaisiin laatia yleispätevät ohjeet joita noudattamalla ei kolesteroli keuli tai suonet tukkeudu. Ja tämän epäselvyyden vuoksi ei voida osoittaa sormella sinänsä tuhoavaksi tiedettyä käytöstä, yksinkertaisesti ei voida olla varmoja onko syy vain ja ainoastaan yksilön valittavissa oleva. Tai mitä pitäisi valita.
Se mitä voidaan tehdä ja mikä kohdentaisi niitä vähiä resursseja paremmin, olisi voimavarojen suuntaaminen tehokkaammin ennaltaehkäisyyn. Tätä ehkä toitkin aiemmassa postauksessa esille. Tukea, terapiaa ja yksilöllistä kohtaamista silloin kun ensimmäisiä oireita ilmenee perusterveydenhuollossa. Niinhän sen pitäisi mennä, nyt erikoissairaanhoito kärsii toimimattomasta perustason toiminnasta.
Helpdesk muuten lienee nytkin käytössä avohoitopotilaiden sujuvassa hallinnassa, sen verran vinkeitä neuvoja puhelinpalveluista yleensä saa.
Melnais kirjoitti:. Varmaan jokainen ymmärtää ilman rautalankaa etteivät esimerkiksi tolkuton päihteidenkäyttö, sosiaalinen eristäytyminen, liikkumattomuus, ylen- tai alisyönti tai tunne-elämänsä kaaostaminen tuo hyviä viboja tullessaan.
Mutta kumpi on muna ja kana?
Ei tiedetäkään kumpi on kampi. Kantava ajatus oli ettei itsestään huolehtiminen ainakaan huononna tilannetta, mahdollisesti ehkäisee mielialahäiriöille alttiin vajoamista syvemmälle. En ole asiantuntija tällä alalla mutta jos pahan olon tunteita itsessään alkaa tunnistaa, se on mielestäni selkeä merkki siitä että voi korjata ainakin hallinnassaan olevat asiat ns. hiipivän hulluuden estämiseksi.
Melnais kirjoitti: Kantava ajatus oli ettei itsestään huolehtiminen ainakaan huononna tilannetta, mahdollisesti ehkäisee mielialahäiriöille alttiin vajoamista syvemmälle. En ole asiantuntija tällä alalla mutta jos pahan olon tunteita itsessään alkaa tunnistaa, se on mielestäni selkeä merkki siitä että voi korjata ainakin hallinnassaan olevat asiat ns. hiipivän hulluuden estämiseksi.
Mutkun sitä hiipivää vajoamista voi olla vaikea itse tunnistaa, kunnes on niin maassa ettei enää pysty nousemaan. Tai nyt kun olen lukenut enemmän depressiosta, huomaan että ehkä minulla onkin ollut vakava depressio jo 26 vuotta!!! Ja olen pitänyt sitä en sairautena vaan normaalitilanani. Ja lehdissä lukee, että hoitoon pitää mennä, jos masennus on kestänyt yli kuukauden, hahhah!
Oireita vaikea itse havaita.. joskus kun uudestaan olen aloittanut lääkkeiden syönnin, vaikutus on ollut erikoinen: MUUT ihmiset ovat muuttuneet vähemmän ärsyttäviksi! Ja on ihan oikeasti kuin taianomaisesti parempi tuurikin.
Depression sanotaan voivan johtaa itsemurhaan. Omalta kohdaltani en usko. Isäni sanoo hyvin: "Pystyäkseen itsemurhaan pitää olla reippaalla ja aloitekykyisellä mielellä. Masentunut ei sitä ole. Jos masentunut reipastuu, hän ei haluakaan tappaa itseään."
Kityssä ei olekaan pitkään aikaan mainittu evoluutiopsykologiaa, joten päätin korjata tilanteen.
EP:n perusteella tehty hypoteesi esittää että masennuksellakin olisi tarkoituksensa selviytymisen edistäjänä. Se toimisi signaalina ympäristölle epätoivotusta sosiaalisesta asemasta, tavallaan kiristäen ryhmän muita jäseniä korjaamaan tilanteen, jotta ryhmä voisi vielä hyötyä masentuneenkin panoksesta. Signaalin on oltava uskottava, jottei sen avulla voi huijata muita parantamaan omaa sosiaalista tilannetta perusteettomasti: ruokahalun menetys, toimintakyvyn lasku ja jopa itsemurha-yritykset ovat kalliita selviytymisen kannalta ja siten lisäävät signaalin uskottavuutta.
Signaalin rinnalla on väistämättä kehittynyt kyky arvioida signaalin uskottavuutta, kenties siksi on niin helppoa vähätellä masennusta jos sitä ei ole itse kokenut tai riittävän läheltä nähnyt - luontaista epäluuloa signaalin aitoutta kohtaan, joka heijastuu käsitykseen koko ilmiöstä.
Vielä agraariyhteisöissä masennus on sikäli voinut toimia, että ympäristö on kyennyt reagoimaan masentuneeseen "oikein". Nykyaikana, vaikka läheiset huomaisivatkin tilanteen he eivät välttämättä voi olosuhteille mitään. Helpompaa hoitaa ongelmaa pillereillä.
Storytuuli kirjoitti:
Itse ongelmaa mikään maailman nappi ei kuitenkaan pysyvästi poista, mutta siirtää kyllä mukavasti eteenpäin - saa ehkä jopa unohtamaan pitkäksi ajaksi.
jos on joku näkyvä tai olemassa oleva ongelma, sen voi käsitellä muuten kuin napeilla. mutta kun sairastuu masennukseen tms niin ei ole mitään Syytä siihen alakuloon, eli ongelma on aivojen kemiallisessa epätasapainossa. olen ehdottomasti sitä vastaan että "syön masennuslääkkeitä kun poikaystävä jätti jne" mutta noi sun kommentit oli kyllä muuten aivan mieletöntä provousta! ja todellakin pitää älähtää, voi herranjee sentäs
huimakin sen kiteytti hyvin:
Lääkkeet nimenomaan voivat auttaa katkaisemaan sen noidankehän ja auttaa ihmistä saamaan sen rauhoitetun ajan, jonka kautta korjata noidankehää syventäviä asioitaympäristössä ja oamssa toiminnassaan. Mikäli lääkkeitä käytetään vain oireiden hoitoon, mennään syvemmälle metsään
samoin vaola ja hämärämies.
pitääkö se vielä kerran sanoa: ei normaaliin elämään kuuluviin "masennuksiin" tarvitse ottaa lääkettä, lääkäreiden ei pitäisikään määrätä niihin sellaista, mutta Sairauteen johon Ei ole näkyvää syytä voi tarvita lääkehoitoa jotta pysyy hengissä ja jaksaa vaikka aloittaa sen itse itsensä auttamisen. lääke on ensimmäinen apu avun hankinnan tiellä.
Herra Manala kirjoitti:Nappailetko määrätysti troppeja, jotka vaikuttavat jollain tavalla mielialoihin tai virkeystiloihin (esim. psyykelääkkeet, unilääkkeet tai muut hermostollisia vaikutuksia omaavat kolmiolääkkeet)?
No en vitus oo vetäny. Vahvin troppi on tulehduskipulääkkeenä puolikas burana 800.
Vetäisitte tekin mielipuolet enemmän mustikoita niin pysyy kaali ja roppa yhes koos.
Storytuuli kirjoitti:Itse olen hyvä herättämään tunteita, nostattamaan myrskyjä; niin hyvässä kuin pahassa.
Aijaa,olet siis hyvä laukomaan typeryyksiä ja mollaamaan ihmisiä luusereiksi kun eivät ole niin evoluution mallikappaleita kun rouva itse.
Oletpas kunnostautunut hienossa lajissa.
Niin,sinulle ollaan esitetty kysymys; Uskotko mielenterveys ongelmien olemassa oloon vai onko ne vaan sitö saakelin yksinäisyyttä ja rakkauden puutos kaikki tyynni?
Okei,kerro mulle miten paniikkikohtauksista kärsivä ihminen parannetaan sillä hypettämälläsi huomiolla?Pääseekö tämä ihminen töihin ja voiko hän kulkea normaalisti julkisilla paikoilla ilman silmitöntä ahdistusta kokoajan,tämän sinun maagisen ja mystisen huomion avulla?
Entäs vaikka paranoidi skitsofrenia? Se ihminen ei ainkaan kaipaa huomiota,joten millä tätä meinasit lähestyä?Lohduttavilla sanoilla?Kukkasilla ja kirjeellä?
Argh,tulee vaan väkisin mieleen eräs tasan samanlaisen new age hörhö joka oli saanut luettua ittensä psykitatriksi.No,kaveri meni sen luokse ja sain tämän ystäväni uskomaan että " ei sinun kannata enään niitä neuroleptejä syödä,olet syöny niitä ny 8 vuotta.Ota tästä omegarasvahappoja" OMEGARASVAHAPPOJA!!
Voi kevät.Tyttö joka kuulee ääniä,saa vainoharhaisia kohtauksia, aggressioita jne ,ei tasan tarkkaan parane jollain saatanan rasvahapoilla,eikä varsinkaan kun lääkitys on ainoa asia joka pitää tuota tytön päätä nyt jossain holtissa ja kykenee normaalin elämään.
Hän joutu takaisin osastolle 2 viikossa,oli siel 1.5 kk ja nyt taas kokoilee psyykkeettään johonkin kuntoon ja katsoo jos vaikka elämästä tulisi jälleen jotain.
Tuollaisesta kuulusi antaa mielestäni vankilatuomio psykiatrille,vetää sitten monen vuoden työ vessasta alas oman lääkevastaisuuden takia.
Nature up your anus,joskus ei vaan hippeily ja kiva fiilikset enään auta.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Olen usein yrittänyt kuvailla mm isälleni niitä hetkiä kun olen ollut todella masentunut. Sieltä tuli vastaukseksi, että "masennus on vain tämä päivänä muoti-ilmilö, et todellisuudessa ole masentunut". Hänen mielestään masennus on luonteenheikkoutta ja merkki siitä, että suhtautuu asioihin liikaa tunteella (liika tunteilu on myös hänen mielestään negatiivinen asia).
Eipä ollut isän sanoista paljon hyötyä, kun itki sitä, että oli niin väsynyt, ettei jaksanut liikkua, ja itki sitäkin, että väsymys oli jo niin paha, ettei pystynyt enää nukahta. Jatkuvasti huomasin ajattelevansa hirveitä asioita, tuli mietittyä tuhat ja yksi tapaa päättää oma elämänsä, ja se kuinka välinpitämättömästi pystyi suhtautumaan omaan elämäänsä, sai itkemään lisää.
Enpä tiedä miten tuosta olisi päässyt eroon ilman lääkkeitä. Nyt olen saanut mietittyä asioita järkevästi, ilman turhaa synkistelyä, löytänyt ratkaisut ongelmiin ja poistanut ne tekivät, jotka ajoivat minut tuohon tilaan, missä olin.
Hyvin usein näissä lääkeasioissa (siis tietenkin vain mieliala- ja psyykenlääke) ilmenee klassinen kahtiajako: äärikieltäytyjät/kieltäjät ja sallijat.
Olisi mielenkiintoista tietää, miksi diagnosoitua sairautta (jollainen se _ihan oikea_ masennus on) ei saisi hoitaa lääkkeillä. On esitetty tässäkin ketjussa, että (masentuneiden) ihmisten tulisi lukea filosofiaa ja olla tyytyväisiä elämäänsä ja ottaa itseään niskasta kiinni eikä heti vaipua masennukseen jokaisen pienen vastoinkäymisen takia (kärjistys).
Tässä ketjussa taidettiinkin jo mainita, että (avio)erot, läheisen kuolemat, potkut ymv. ovat normaalia elämää ja tapahtuessaan on aika normaalia, että sellainen saattaa lamauttaa hetkeksi, ja ihminen tuntee surua, vihaa, pettymystä jne. Tämä on ihan normaalia.
Joku saattaa kokea menettäneensä koko pohjan elämältään tämän takia, mutta joidenkin mielestä se ei ole mikään _oikeutus_ masentua _oikeasti_. Mikä sitten on? En voi mitään, että mieleeni tulee kuva ihmisestä, joka nostaa itsensä kaiken yläpuolelle, koska hänhän ei tietenkään järkähtäisi kys. tilanteessa, vaan porskuttelisi eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan…?
Se on mielestäni epänormaalimpaa kuin se, että surulliset ja ikävät asiat tuottavat pahaa mieltä ja surua sen sijaan että tekisivät onnelliseksi. Taikka mistäs minä tiedän: jokuhan voi saavuttaa euforisen olotilan saatuaan fudut duunista tai kun äijä/ämmä lähtee viemään roskia eikä koskaan tule takaisin.
Surutyö vaatii aikansa. Miksei saisi surra? Minua etoo nykyään niin trendikäs NAMINAMIPUSIPUSIHALIHALIELÄMÄONIHANAA –asenne, joka on mielestäni jopa hieman sairaalloista: tulee tunne, että mitään negatiivisia tunteita ei saa olla, kun elämä on hei laiffii ja niin ihQuu, että huh huh orkut tulee pelkästä elämän ajattelusta jne.
Voi hitsi, elämältä katosi pohja kun äijä jätti ja fudut tuli duunista, mut ei haittaa: mä oon niin onnellinen jee jee enkä viitti surra, se on turhaa koska elämä on niin jee jee pus pus ja tällä tyylillä mä liitelen päivästä toiseen – viitsimättä koskaan pysähtyä todella miettimään, miltä minusta tuntuu ja mitä oikeasti haluan.
Tiedättekö miksi en viitsi ajatella? No siksi, koska muutenhan mua saattais vähän alkaa masentaa ja tulla suruinen olo, joten parempi vaan lakaista kaikki maton alle ja unohtaa koko juttu. Ei niistä kannata edes yrittää oppia, mitä turhaan. Pääasia, ettei tule negatiivinen tunne mieleen, koska pitää olla jee jee pusi pusi ja rakastaa koko maailmaa, vaikka se työntäis mahtidildoa sun perseeseen, jossa on peräpukamia.
Ja se pointti oli: MINUN mielestäni ihminen, joka ottaa oikeudekseen päättää jonkun toisen ihmisen puolesta että hän on heikko luuseri, koska hän sairastuu masennukseen (siis siihen ihan oikeaan diagnosoituun sairauteen), ei voi olla itse paljon muuta. Millä oikeudella hän korottaa itsensä tuon kaiken yläpuolelle tuomariksi toisen tunteille? Sillä, että hänellä ei ole omia kokemuksia eli hän ei pysty kuvittelemaan eikä samastumaan toisen tunteisiin ja tilanteeseen (=kyvyttömyys empatiaan?)…?
Ja tosiaan, kumpi tuli ennen: muna vai kana? Mistähän kaikesta saattaa aivojen kemiallinen epätasapaino johtua (retorinen kysymys, johon ei toistaiseksi edes tutkimalla ole saatu yksiselitteistä vastausta). Tulevatko nuo muutokset pitkäaikaisen alavireisyyden ja masennuksen, ahdistuksen seurauksena vai aiheuttavatko edellä mainitut muutoksia aivojen kemiallisessa tasapainossa.
Ja ne lääkeet lääkkeet lääkkeet… Eivät ole niin pahoja kuin väitetään. Vaikutus toki on yksilöllistä eivätkä lääkkeet (välttämättä) yksin auta, vaan pitää olla oma tahto ja motivaatiota. Joskus lääkkeiden tehtävä on herättää se motivaatio elämään, että yleensä voidaan käydä terapiassa.
Kerron erään tarinan.
Pienen pieni tyttönen, ekalla luokalla sai ensimmäiset ahdistuskohtauksensa. Elinpiiri oli hyvin epävakaa, ahdistusta aiheuttava. Pakotettiin syömään vatsa niin täyteen, että loput ruuasta toisinaan oksensi ulos. Pakko oli syödä ja tyttö halusikin syödä, koska ikinä ei tiennyt milloin seuraavan kerran saisi ruokaa. Joskus tuli selkäsauna, mutta ei usein.
Tyttö varttui. Ei saanut syödä, koska kello oli jo niin paljon, Ei saanut syödä, koska koulussa kuitenkin sai ruokaa. Öisin kävi varastamassa ruokaa jääkaapista, jos oli hiljaista eikä huonekasvit – eivätkä ihmiset - lennelleet. Kunnes lakkasi syömästä.
Elämä oli ruuan ajattelemista, ei mitään muuta. Ei ollut voimia muuhun. Oli helpompi lopettaa syöminen ja ruuan ajatteleminen eikä mennyt kauan kun ei enää ollut nälkä. Ei tarvinnut enää ajatella ruokaa, ei olla nälkäinen. Salaa keitti velliä aamuisin: siinä päivän ateria. Ja tyttö alkoi nauttia tilanteesta.
Tyttö myöhemmin: pari vuotta terapiassa, ravitsemusopin sisäistäminen, koska ei koskaan oppinut syömään normaalisti. Lääkkeitä ei suostunut syömään. Silloin.
Vuosia terapian jälkeen tyttö – jo nainen – on hajoamispisteessä. Mikään ei tunnu miltään. Haluaa tehdä vaikka mitä – maailma on auki, kun pääsi vapaaksi ”kotoota” - mutta mikään ei kosketa häntä, mikään ei tunnu miltään, hän ei tunne mitään. Hän haluaisi elää, mutta mikään ei yksinkertaisesti kiinnosta, ei tunnu miltään.
(Tytölle kävi muuten lopulta hyvin: hän suostui kokeilemaan lääkitystä yli kymmenen vuoden sairastamisen - tai ”sairastamisen” kuten joku voisi sanoa, koska hänhän oli vain heikko luuseri, joka halusi helpon tien: napit – jälkeen.
Mitään onnellisuuspillereitä ei ole muuten olemassa – vai väitättekö toisin. Kysyn teiltä, jotka ette edes koskaan ole mieliala/masennuslääkkeitä syöneet.
Tyttönen pääsi pitkälti eroon lähes koko elämän jatkuneesta ahdistuksestaan, paniikinomaisista tunteistaan, tyhjyydestään. Epämääräisiä oloja on edelleen, ahdistustakin. Tyhjää tyhjää tyhjää.
Kiitos nappien - hän ei niitä enää syö – hän tietää nyt millaista elämä voi olla ilman ahdistusta, kun sai sen kokea ensimmäisen kerran lääkkeiden avulla (niin niin se helppo tie, hävetkööt ihmiset jotka haluavat tuon helpon tien!). Sen turvin hän jaksaa. Hän tietää, että joskus ehkä vapautuu ahdistuksesta kokonaan – muulla tavalla kuin kuolemalla.)
Miettikääs ihmiset, miksi te olette elossa, elätte? Te haluatte elää, eikö vain. Se että haluaa jotakin – vaikka haluaisi ihan todella! – ei välttämättä tarkoita, että tunnet niin. Voi haluta elää, mutta toisaalta jos mikään ei tunnu miltään, niin mikä on motivaatio elää? Sitä ei ole. Mikä tahansa tunne on parempi kuin tyhjyys, tunteettomuus – uskallan väittää.
-----------
On muuten hyvä erottaa toisistaan psyyken- ja mielialalääkkeet. Eivät ole sama asia. Ilmeisesti on ihmisiä, joiden mielestä myöskään psykoottista ihmistä ei tulisi hoitaa (hänhän voi ottaa itseään niskasta kiinni ja olla positiivisempi ja ajatuksen voimalla parantua!), vaan jättää hänet heitteille keskelle omia harhojaan odottelemaan paluuta todellisuuteen – vaikka siellähän hän jo onkin: se on hänen todellisuutensa. Se toinen(kin)!
Hyperkomppaus millivanillille, Kreivittärelle ja Keikaukselle!
Haemaeraemies kirjoitti:Nature up your anus,joskus ei vaan hippeily ja kiva fiilikset enään auta.
Hyvähyvä!!
Minä en käsitä tätä muodikasta kaikkien lääkkeiden vieroksuntaa.
Samat tyypit vetää säilöntäaineita safkassa, nikotiinia röökissä ja liuottavaa soluntappajaa alkoholia viinassa ... mutta jyrkästi kieltäytyvät otttamasta yhtä ainoaa asperiinia!
Uutinen: kemiallisia aineita se luontokin on ja omat sisuskalumme.
Vaola kirjoitti:
Pakko tämän kommentin jälkeen kysyä: Uskotko sitten että mielisairauksia on edes olemassa? Esim. maanisdepressiivistä sairautta, skitsofreniaa yms..?
Miten ihmeessä skitsofrenia tai maanisdepresiivisyys liityy tähän asiaan?
Jos kyseessä on oikea seinähullu, joka kuulee ääniä päässään ja näkee harhoja, niin totta helkutissa suosittelen lääkehoitoa ja oikein vaikeissa tapauksissa sulkemista laitokseen. Onhan sellainen ihminen jo vaaraksi ympäristölleen. Masentunut ei käsittääkseni ole muille, kuin ehkä itselleen.
Näitä käytännön kokemuksia lääkkeiden avulla masennuksesta selvinneille lukiessa tulee mieleen, että kyse taitaa olla enemmän herkkien ihmisten ongelmasta.
Silti kuitenkin jaksan uskoa, että jos elämän perusasiat ovat kunnossa esim. läheisiä ihmisiä ympärillä ja muutakin elämää, kuin työ ja netin käyttö 24h/vrk sosiaalisten suhteiden hoidossa. Niin lääkkeiden käytöltä vältyttäisiin useassa tapauksessa.
safi kirjoitti:Näitä käytännön kokemuksia lääkkeiden avulla masennuksesta selvinneille lukiessa tulee mieleen, että kyse taitaa olla enemmän herkkien ihmisten ongelmasta.
Silti kuitenkin jaksan uskoa, että jos elämän perusasiat ovat kunnossa esim. läheisiä ihmisiä ympärillä ja muutakin elämää, kuin työ ja netin käyttö 24h/vrk sosiaalisten suhteiden hoidossa. Niin lääkkeiden käytöltä vältyttäisiin useassa tapauksessa.
Jaksa vain uskoa. Minä en jaksa kun olen nähnyt sitä ympärilläni. Voihan se olla että herkemmät ovat alttiimpia masennukselle, ja että perusasioiden kunnossa oleminen pitää mielenterveyttä yllä, mutta ei voi olla tuomittavaa olla herkkä. Kaikilla ne perusasiat eivät ole kunnossa. Joillakin päin vittua lapsuudesta lähtien ja siitä on aina huonompi ponnistaa eteenpäin.
Olen seurannut vierestä miten vahva ihminen jolla on ollut peruasiat kunnossa on usean vastoinkäymisen seurauksena vajonnut pahaan masennukseen - ilman omaa syytä ja taatusti kyse ei ole yrityksen puutteesta missään suhteessa. Olen vankasti sitä mieltä että siinä kohden jyvät pelasti yhden fiksun, tavallisen ihmisen takaisin yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi. Nuoret eläkeläiset ja turhanruikuttajat nappiaddiktit on ihan eri asia kuin oikea masennus ja sen kohdanneet ihmiset.