Syötkö psyykelääkkeitä?

Yleinen lätinä jä kitinä

Vedätkö jotain C-vitamiinia vahvempaa?

Kyllä / Kausiluontoisesti.
19
18%
Joskus muinoin, en enää.
20
19%
En.
67
63%
 
Ääniä yhteensä: 106

Kreivitar

Viesti Kirjoittaja Kreivitar »

Luetko, Safi, lainkaan lehtiä? Onko koskaan sattunut osumaan silmään uutisia, joissa kerrotaan miehen surmanneen perheensä ja joissakin tapauksissa sitten itsensä. Hyvin usein kyseessä on juurikin masennus. Ovat nuo miehet varmaan herkkiä ihmisiä – vaatii ihan omanlaista herkkyyttä tappaa oma perhe. (Miksei ihminen saisi muuten olla herkkä? Tarkoittaako se automaattisesti sitä, että on altis kaikille ”pääsairauksille” vai mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa?)

Tai äiti, joka surmaa lapsensa. Tällaisia tapauksia löytyy myös ja mielentilatutkimuksissa on sitten todettu, että äiti on tehnyt kaiken täydessä ymmärryksessä. Tosin hän on ollut ”vähän masentunut” (varmaan vaan silleen leikisti – olis voinu ottaa itseään niskasta kiinni). Masentunutkin siis voi olla ”vaarallinen” läheiselleen sen lisäksi että voi olla sitä itselleen. Eikö sellaista kannata auttaa ja hoitaa? Ai niin mutta eihän sitä voida hoitaa, kun ei ole sairautta mitä hoitaa (sori, oli ihan pakko).

Hyvin harvat psyykkisesti sairaat ovat vaarallisia ympäristölleen. Sen sijaan he saattavat käyttäytyvät tavalla, joka herättää kummastusta ja jopa pelkoa kanssaihmisissä, koska käytös ei ole yleisen tavan mukaista (mm. lauleskelu junassa tai tanssahtelu kadulla tmv.). Skitsofreniaa on esimerkiksi kuutta lajityyppiä (vai oliko se viisi, en nyt muista enkä jaksa tarkistaa), joista vain yhdessä tyypissä on tutkimusten mukaan potilaalla kohonnut riski väkivaltaisuuteen.


Ja entä jos ne perusasiat eivät ole kunnossa? Elämä on jatkumo, rakas ystävä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Et voi sulkea ovea eiliseltä, vaikket sitä jäisikään vatvomaan. Ilkeästi nyt toivon (tämä on hänellekin parhaaksi!), että ihminen jonka suurin draama on punaisen tekokynnen katkeaminen, joutuisi joskus kohtaamaan elämän raadollisuuden kasvoista kasvoihin: pysähtyisi ja ajattelisi. Ehkä ensimmäisen kerran elämässään ihan oikeasti. Ajattelisi ajattelisi ajattelisi(!), oppisi joskus ehkä ajattelemaan toisiakin, näkemään asian jonkun toisen näkökulmasta, kun ei siihen nähtävästi kykene ilman omakohtaista kokemusta.

Me kun emme reagoi samalla tavalla, emme tunne samalla tavalla, vaikka asia näennäisesti olisikin sama. Miksi jonkun toisen tapa reagoida olisi sen parempi kuin jonkun toisen. Kuka määrää, että juuri näin tulee tuntea tässä tilanteessa? Ikään kuin voisit itse määrätä, mitä tunnet samaan tapaan kuin määräät, minkä väristä lakkaa laitat siihen sormeen, johon sait uuden tekokynnen.


Käsittääkseni skitsofrenia ja maanisdepressiivisyys (eli nämä seinähullujen ihmisten sairaudet) liittyivät asiaan, koska oli kyse myös psyykenlääkkeistä – ei niitä masennukseen käytetä ellei kyseessä ole PSYKOOTTINEN masennus).

Mutta joo, kullakin käsityksnsä. Olisi tietenkin kiva, että ennen kuin kehittää itselleen kaikenlaisia ennakkoluuloja ja –asenteita, niin ottaisi edes selvää asioista. Pitäisköhän ottaa diapami (niitä on sentään lääkekaapissa hätävaraksi), kun alkoi ahistaa tää ketju. Nyyh nyyh.

(Tätä koko tekstiä ei suinkaan ollut osoitettu Safille: ihan yleisesti mietiskelin. Tuntuu olevan punainen vaate monelle tuo mielen mahdollinen "hauraus" ja herkkyys - mitä lie tarkoittaakaan)
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4203
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Viesti Kirjoittaja annepa »

safi kirjoitti:
Miten ihmeessä skitsofrenia tai maanisdepresiivisyys liityy tähän asiaan?
Jos kyseessä on oikea seinähullu, joka kuulee ääniä päässään ja näkee harhoja, niin totta helkutissa suosittelen lääkehoitoa ja oikein vaikeissa tapauksissa sulkemista laitokseen. Onhan sellainen ihminen jo vaaraksi ympäristölleen. Masentunut ei käsittääkseni ole muille, kuin ehkä itselleen.
Eikös kysymys kuulunut että "käytätkö psyykelääkkeitä?"? Milläs luulet maanisdepressiivisyyttä ja skitsofreniaa hoidettavan jos ei psyykelääkkeillä? Tuosta kappaleesta saa sen kuvan että jos ihminen on vaaraksi muille niin nappeja kurkkuun ja sillä hiljaseksi mutta jos ei ole vaaraksi muille niin sitten voi kärsiä hiljaa yksin tai mieluummiin "ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä".
safi kirjoitti: Silti kuitenkin jaksan uskoa, että jos elämän perusasiat ovat kunnossa esim. läheisiä ihmisiä ympärillä ja muutakin elämää, kuin työ ja netin käyttö 24h/vrk sosiaalisten suhteiden hoidossa. Niin lääkkeiden käytöltä vältyttäisiin useassa tapauksessa.
Täällä on jo niin monta kertaa sanottu että aivokemiallisia epätasapainoja on vaikea korjata paijaamalla että luulisi sen mennen perille mutta ei... Joku sanoi myös että ne jotka eivät ole itse masennusta kokeneet eivät ymmärrä mitä se on ja tarjoavat lääkkeeksi pusipusihalihalia. Näyttää että tässä on kyse juuri tällaisesta tapauksesta. Miten pusipusihalihali korjaa aivokemiallisen epätasapainon? Vai oletko sitä mieltä että ei semmoista tilaa ihmisen aivoissa voi olla olemassakaan?

Mielestäni painopiste pitäisi ehdottomasti masennuksen (sen diagnosoidun sairauden) hoidossa olla terapiassa mutta jos aivoissa kerran on kemiallinen epätasapaino niin se pitää korjata lääkkeillä.

Niin, ja kaiken lisäksi kellään ei ole oikeutta sanoa minulle että olen heikko luuseri koska sairastuin. Koska näin on kuitenkin sanottu niin otan oikeudekseni sanoa sille joka em lausunnon antoi, että olet ajattelematon ääliö, voisit mennä itseesi ja ottaa selvää asioista ennen kuin sanot niistä yhtään mitään. Voimakkaaksi minut tekee esimerkiksi se että selvisin sairaudestani ja pystyin palaamaan normaaliin elämään.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
AarneAnkka

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Kappas, tulin jotenkin missanneeksi tämänkin ketjun, vaikka olen joutunut sivuamaan aihetta tämän tästä itsekin.

Kärsin ajoittaisista mutta onneksi kohtalaisen lievistä masennuskausista, jolloin työmotivaatio, asioiden aikaiseksi saattaminen ja ihmissuhteet kärsivät. Ei hyvä. Onneksi olen löytänyt lääkkeen jolla saan depisputken tarvittaessa katkaistuksi, ja jota saa apteekista ilman reseptiä. Kyseessä on mäkikuisma, jota monesti haukutaankin mutta minuun henkkoht se tuntuu tepsivän, placeboa tai ei. Olen myös harkinnut josko minun kannattaisi käydä psykiatrilla tutkituttamassa asia, ja alkaa käyttää jotain 'oikeaa' lääkettä, joka saattaisi toimia paremmin ja vähemmillä sivuvaikutuksilla.

Uskon että masennuslääkkeitä tarvitaan, enkä tuomitse niitä tai niiden käyttäjiä. Jos ihminen on vakavan masennuksen kourissa, pelkkä puhe - mutta ei myöskään pelkkä lääke auta. Tarvitaan yhdistelmä lääkitystä ja terapiaa. Ilman lääkitystä masentunut ei kykene auttamaan itseään koska voimat eivät yksinkertaisesti riitä; ja ilman terapiaa hoidettaisiin vain oiretta, joten masennuksen syy ei koskaan paranisi.
safi

Viesti Kirjoittaja safi »

Kreivitar kirjoitti:Luetko, Safi, lainkaan lehtiä? Onko koskaan sattunut osumaan silmään uutisia, joissa kerrotaan miehen surmanneen perheensä ja joissakin tapauksissa sitten itsensä. Hyvin usein kyseessä on juurikin masennus. Ovat nuo miehet varmaan herkkiä ihmisiä – vaatii ihan omanlaista herkkyyttä tappaa oma perhe. (Miksei ihminen saisi muuten olla herkkä? Tarkoittaako se automaattisesti sitä, että on altis kaikille ”pääsairauksille” vai mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa?)
Ihanan vakava ja suuria tunteita herättävä aihe ja vastaus kysymykseesi kyllä minä luen lehtiä. Se miten minä suhtaudun lukemaani onkin sitten toinen juttu.
Minä en nimittäin usko, että perheensä surmanneen isin tai äitin ongelmien syynä on vain ja ainoastaan masennus. Syitä on vähintään yhtä monta, kun näitä ikäviä tapahtumia.
Masennuksella on tietysti helppo perustella kaikenlaisia tekemiään typeryyksiä. Kuten myös huumeiden käytöllä, alkoholismilla ym,ym..

Minä keskustelen tästä aiheesta puhtaasi omien mielipiteideni pohjalta. En ole perehtynyt aivojen toimintaan sen tarkemmin. Enkä aloita sitä nytkään, koska aihe on minulle lähes yhdentekevä.
Pointtini oli lähinnä se, että vain hyvin pieni osa ihmistä todella tarvitsisi lääkitystä. Suurimmalle osalle riittäisi, vaikkapa solmujen availu keskustelemalla ammattilaisen kanssa.
safi

Viesti Kirjoittaja safi »

annepa kirjoitti: Niin, ja kaiken lisäksi kellään ei ole oikeutta sanoa minulle että olen heikko luuseri koska sairastuin. Koska näin on kuitenkin sanottu niin otan oikeudekseni sanoa sille joka em lausunnon antoi, että olet ajattelematon ääliö, voisit mennä itseesi ja ottaa selvää asioista ennen kuin sanot niistä yhtään mitään. Voimakkaaksi minut tekee esimerkiksi se että selvisin sairaudestani ja pystyin palaamaan normaaliin elämään.
No huh huh! Väitätkö sinä, että minä ihan henk.kohtaisesti väitin sinua heikoksi luuseriksi. Puhuin kyllä ihan yleisellä tasolla.

Edit/Tix: tollaiset asiattomuudet pois näistä keskusteluista minkä tästä poistin, kiitos.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

AarneAnkka kirjoitti:
Kärsin ajoittaisista mutta onneksi kohtalaisen lievistä masennuskausista, jolloin työmotivaatio, asioiden aikaiseksi saattaminen ja ihmissuhteet kärsivät. Ei hyvä. Onneksi olen löytänyt lääkkeen jolla saan depisputken tarvittaessa katkaistuksi, ja jota saa apteekista ilman reseptiä. Kyseessä on mäkikuisma, jota monesti haukutaankin mutta minuun henkkoht se tuntuu tepsivän, placeboa tai ei. Olen myös harkinnut josko minun kannattaisi käydä psykiatrilla tutkituttamassa asia, ja alkaa käyttää jotain 'oikeaa' lääkettä, joka saattaisi toimia paremmin ja vähemmillä sivuvaikutuksilla.
Muistaakseni mäkikuismassa on ainakin se huono puoli, että heikentää e-pillereiden tehoa. Luontaislääkkeiden haittana on muutenkin se, ettei niitä välttämättä tutkita yhtä tarkasti kuin myytäviä lääkkeitä ja monet niistä saattavatkin aiheuttaa ikäviä yllätyksiä, kuten maksavaurioita.
Kikkelis kokkelis.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3873
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

safi kirjoitti: Minä keskustelen tästä aiheesta puhtaasi omien mielipiteideni pohjalta. En ole perehtynyt aivojen toimintaan sen tarkemmin. Enkä aloita sitä nytkään, koska aihe on minulle lähes yhdentekevä.
Pointtini oli lähinnä se, että vain hyvin pieni osa ihmistä todella tarvitsisi lääkitystä. Suurimmalle osalle riittäisi, vaikkapa solmujen availu keskustelemalla ammattilaisen kanssa.
*skrääääts*
Hold up dj,stop the record!

Tulet siis pokkanaamalla väittämään mielipidepohjalta että lääkkeet on valtaosalle turhia ilman sen suurempaa tietämys miten lääkkeet tai yleensäkään miten aivot toimii.

Kysymys; Mistä sinä revit tuon tietosi "vain hyvin pieni osa ihmisistä tarvisisi lääkitystä"? Juuri ylempänä myönnät ettei sinulle rehellisesti ole juurikaan hajua mistä puhutaan.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Kreivitar

Viesti Kirjoittaja Kreivitar »

safi kirjoitti:
Minä en nimittäin usko, että perheensä surmanneen isin tai äitin ongelmien syynä on vain ja ainoastaan masennus. Syitä on vähintään yhtä monta, kun näitä ikäviä tapahtumia.
Masennuksella on tietysti helppo perustella kaikenlaisia tekemiään typeryyksiä. Kuten myös huumeiden käytöllä, alkoholismilla ym,ym..

Minä keskustelen tästä aiheesta puhtaasi omien mielipiteideni pohjalta. En ole perehtynyt aivojen toimintaan sen tarkemmin. Enkä aloita sitä nytkään, koska aihe on minulle lähes yhdentekevä.
Pointtini oli lähinnä se, että vain hyvin pieni osa ihmistä todella tarvitsisi lääkitystä. Suurimmalle osalle riittäisi, vaikkapa solmujen availu keskustelemalla ammattilaisen kanssa.
Minulla ei ole ollut eikä ole nytkään aikomusta perustella yksinomaan masennuksen olevan syy tai seuraus jollekin. Näin asia ei ole eikä mielestäni masennus OIKEUTA tekemään yhtään mitään haitallista eikä sen (masennuksen) tule olla puolustus tai perustelu millekään. Mutta se (masennus) voi toki vaikuttaa siihen, miten ihminen reagoi, tuntee... Vai luuletko että "tavallinen" ihminen, jolla kaikki on ok tappaa itsensä tai perheensä?

Kuten on jo todettu, niin pelkän masennuksen (jos siis sellaisen olemassaoloa edes haluaa tunnustaa) syntymisen/kehittymisen kulun osoittaminen on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta, ellei kyseessä selkeästi ole traumaperäinen masennus tmv.

Siis Suomeksi: jos ihminen on masentunut, hän voi olla vaaraksi myös ympäristölleen. Se, mikä on aikaansaanut masennuksen on toisarvoista siinä yhteydessä, kun puhuttiin siitä voiko masentunut ihminen (jos siis myönnetään, että tällaisia ihmisiä voi olla olemassa) olla vaaraksi ympäristölleen (sinustahan tuntuu siltä, ettei voi: perustuu omaan mielipiteeseesi).

Tokihan perheessä on varmasti ollut ongelmansa eikä varmasti toisen osapuolen masennus (tai siis ”masennus”) asiaintilaa helpota. Ei siis masennus ole mikään yksittäinen ”möykky”, joka saa ihmisen tappamaan toisia ja itseään.

Vertaus huumeisiin ja alkoholiin kun kyseessä on mielenterveydenhäiriö tai -sairaus (johon ei voi samalla tavalla vaikuttaa kun esim. pullon kaatamisessa kurkkuun tai neulan pistämisessä suoneen) oli jo niin ala-arvoinen, etten usko viitsiväni jaksaa jauhaa tätä keskustelua näin matalalla tasolla ihmisen kanssa, joka selvästikään ei asiasta mitään tajua. Ei millään pahalla, mutta senhän toki myönsit itsekin: keskustelet asiasta ”puhtaasti omien mielipiteiden pohjalta.”
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Pitääkö edelleen paikkansa muutaman vuoden takainen tilanne eli se, että psyykelääkkeitä määrätään edelleen aivan liian vähän? Oli miten oli, naurattaa (vai itkettääkö), kun lukee muutaman hlön mielipiteitä tässä ketjussa. Vai että halihalipusipusilla eteenpäin ja heikot luonteet ovat out.

Sanomisissa nousee edelleen vahvana eteen se ajatus, että mielenterveysongelmat eivät ole todellisia ongelmia. Jos jalka on poikki, sillä ei liikuta, mutta murtunut mieli tarvitsee vain kunnon potkun. On totta, että Suomessa diagnosoidaan luultavasti liiankin helposti ns. keskivaikea masennus, mutta tästä huolimatta jotain vikaa ihmisessä on, jos vituttaa, koska hyvin harva tainnee tilasta pitää. Jos mömmöt auttavat (mitä ne valitettavan usein eivät tee), niin hyvä ja meillä on taas yksi tuottava kansalainen lisää. Todistetusti psykoterapia yhdistettynä lääkehoitoon on tehoikkain psyykeongelmien hoitotapa. Todistettua on toki sekin, että jotkut ihmiset eivät ole moksis mistään, useimmiten heitä löytyy täysin tunteettomien paskojen riveistä.

Kun itse meni syviin vesiin isäni kuoleman jälkeen, en käyttänyt lääkkeitä, enkä edes käynyt juttelemassa asiasta kenenkään kanssa. Varmasti olisi kannattanut, opintotuetkaan eivät olisi huvenneet, kun olisi saanut saikkua, mutta eihän suomalainen mies sellaista, että lääkäriin valittamaan. Mitäs siitä, jos aamulla ahdistaa ja seinät kaatuvat päälle, eikä kaupassa voi olla kovin kauan, ettei sekin ala ahdistamaan. Nukkumaan menin mahdollisimman myöhään, että aamun ankeus olisi hieman kauempana. Halihalia vaan ja pusipusi, kyllä se siitä.

Taustat olivat kunnossa, oikiksessa opiskelin ja kavereitakin löytyi. Tussu tuskin olisi tilaa pelastanut vai olisiko, mene ja tiedä. Tosin nyt kun tussua on, usein tuntuu siltä, että se on juuri se, mikä vitutusta eniten aiheuttaa. Eli ojasta allikkoon ja sillai.
Paras päivä ikinä.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

SAFI:
Toistan, että terapiakin toimii paremmin lääkkeiden avulla. Joku kontrolli omiin kipuihin ja synkkiin ajatuksiin tarpeen, ennen kuin pystyy mitään käsittelemään. Ihan syystä terapian lisäksi ykeensä saa lääkityksen.

Ja älkääpä revetkö semi-offtopicoimaan mutta:
Omalla kohdallani en terapiaan kauheasti usko.
Vanhempieni aviokriisin ja isän syrjähyppyjen aikaan käytiin perheterapiassa. Olin jotain 15 wee ja ongelmana pakkoneuroottinen käsien pesu. Seitsemän istuntokerran jälkeen psykiatri antoi lausuntonaan, että käsien pesuni johtui "kodin likaisuudesta". No shit, kiitti vitusti, siis niiQu en millään olisi itse keksinyt! :lol:

Silloin en suostunut ottamaan lääkkeitä, mikä oli tyhmä virhe.

Jos NYT menisin psykiatrille...
Ensinnäkin psykiatrit täällä ovat naisia. Saattaisin sanoa jotain ilkeää kun ihmettelisivät miksen saa pillua. Jotain että sinähän sen naisena tiedät!

Ja sitten kun tyypillisenä neurasteenikkona olen jo valmiiksi poikkeuksellisen hyvin perillä omasta psyykestäni. Vaikea uskoa, että koulutuksestaan huolimatta psykiatri muutamassa istunnossa oppisi tuntemaan minua paremmin kuin itse tunnen. Useiden istuntojen jälkeen psykiatri "kertoisi" minulle itse vähin erin kertomaani juttua, että ongelmani johtuivat isäni syrjähypyistä, äitini turvautumisesta minuun, liian varhaisesta (13 wee) aikuisen vastuun ottamisesta perheessä, shokin aiheuttamasta fyysisestä jälkeenjäännistä (lakkasin kasvamasta vuodeksi. Muilla munakarvat, minä pikkupoika), siitä seurannneesta tyttöjen puhuttelun mahdottomuudesta, joka jäi päälle. Naisasioiden yhdistämisestä isäni puuhiin..

Excuse moi, mitä UUTTA tässä olisi mitä en tiedä?

Entäs psykiatrin mahdollisesti antamat neuvot?
Käsittele menneisyyttä mielessäsi? Sitähän teen liikaakin.
Mene enemmän ihmisten pariin ja löydä mielekästä tekemistä?
Sen tiedän itsekin.

Ei..
Parempi kun syön nappini ja terapoin itseäni kuuntelemalla AC/DCtä, Morbid Angelia ja Kate Bushia! :lol:
Viimeksi muokannut Gattaca, 05.09.2005 15:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Viesti Kirjoittaja Ann »

Syön mormooneja. Ilman niitä olisin vieläkin infernaalisempi pelsepuupi kuukausittain.

Käsitykseni mukaan mielialalääkitystä saa, kun vaan menee ja pyytää. Terapiaa ei irtoa yhtä helposti.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Storytuuli

Viesti Kirjoittaja Storytuuli »

Haemaeraemies kirjoitti:
Aijaa,olet siis hyvä laukomaan typeryyksiä ja mollaamaan ihmisiä luusereiksi kun eivät ole niin evoluution mallikappaleita kun rouva itse.
Oletpas kunnostautunut hienossa lajissa.

Niin,sinulle ollaan esitetty kysymys; Uskotko mielenterveys ongelmien olemassa oloon vai onko ne vaan sitö saakelin yksinäisyyttä ja rakkauden puutos kaikki tyynni?

Okei,kerro mulle miten paniikkikohtauksista kärsivä ihminen parannetaan sillä hypettämälläsi huomiolla?Pääseekö tämä ihminen töihin ja voiko hän kulkea normaalisti julkisilla paikoilla ilman silmitöntä ahdistusta kokoajan,tämän sinun maagisen ja mystisen huomion avulla?

Entäs vaikka paranoidi skitsofrenia? Se ihminen ei ainkaan kaipaa huomiota,joten millä tätä meinasit lähestyä?Lohduttavilla sanoilla?Kukkasilla ja kirjeellä?
Tekisi mieli lainata useita kohtia viimeisistä posteista, mutta tartun nyt ainakin tällä erää ajanpuutteen vuoksi vain tähän. Sinä ja kreivitär kun nyt ihan suoraan ainakin esitätte toki surullisten ja läheltä liippaavien tarinoidenne valossa, että mistään en mitään tiedä, enkä mitään selkeästi edes tunne - olen new age hörhö tms. jne. jne., niin...Tunteita ja palstavipinää onnistuin siis herättämään - enkös?

Väitän, että se missä kukakin on hyvä - se mikä tulee itsestään - on aina sekä risti että siunaus...Ts. enpä arvannut, että tästä tällainen poru nousee, mutta jostain syystä olen siitä tyytyväinen, vaikka suoranaisestihan en tästä mitään itse hyödy. Jotta se siitä "evoluution mallikappaleena" olemisesta.

Sitten näihin kysymyksiin eli uskonko esim. paranoidin skitsofrenian olemassaoloon. Tottakai uskon ja sitä(kin) on tullut ihan läheltä todistettua. Safi on tässä ketjussa heittänyt omasta mielestäni pelkkää asiaa ja monilta osin täydentänyt ajatuksiani. Alussa mielsin psyykelääkkeet puhtaasti mielialalääkkeiksi, enkä tullut edes ajatelleeksi todella vakavasti häiriintyneitä. Yhtä vähän tiedän kuitenkin aivokemioista ja siitä, mikä lääke mihinkin sekä niiden vaikutuksista, kuin Safi - näin ymmärsin tekstin perusteella.

Paniikkikohtauksista, masennuksesta, psykopaateista ja ainakin jonkin verran paranoideista on kyllä osasta ihan omakohtaista kokemusta ja hoidosta myöhemmin. Koska olen aidosti se mitä olen ja pyrin elämään tässä ja nyt niin paljon kuin mahdollista, enkä kirjoita millään mustanikillä, en usko omalla kohdallani siihen, että ihan kaikkea tarvitsisi koko maailmalle kertoa (niitä pahimpia ja synkimpiä kokemuksia elämässä jne.). Sitähän täällä kuitenkin peräänkuulutetaan; ts. henkilön mikään sanoma ei voi olla millään tavalla uskottava, jos mukaan ei liitetä epikriisiä tai katkeraa tahi traagista tilitystä, linkkejä tai tilastoja.

Tässä on omalta kohdaltani eniten kyse siitä, että ajattelen ja puhun asioista eri [/i]termeillä ja katson lähtökohtaisesti myös, että kaikki tunteet ovat hyväksi - olivat ne sitten äärimmäistä surua, jopa hirveää fyysistä kipua (kipukin on merkki/muistutus jostain) tai suurinta iloa. Eri termeillä tarkoitan sitä, että esim. paranoiaa ajattelen puhtaasti shamanistisen symboliikan kautta - pelko on saanut alkunsa jostain...ja se joku muisto on nostettava sielusta esiin ja puhdistettava. En pidä hienoista lääketieteellisistä nimistä, sillä pitkällä matkalla omaan aivokemiaan (?!) on jämähtänyt syvälle automaaginen tarkastelumalli enemmän kiinalaisesta näkökulmasta, jossa kaikki hakee vain tasapainoaan sekä ihmisessä, että ympäristössä.

Joku sanoi; kaikki vaikuttaa kaikkeen ja elämä on jatkumo - taisi olla kreivitär. Juurikin näin!

Btw - mieheni on pahin kriitikkoni. Hänen isänsä, joka olisi takuuvarmasti kenen tahansa psykiatrin mielestä diagnosoitavissa skitsofreenikoksi asuu tuossa naapuri tontilla. Alkukesästä vielä tämä setä ampui haulikolla tai 22:lla vähintään joka toinen ilta näkymättömiä otuksia taivaalla ja puskissa useita laukauksia illassa ja esitteli asevarastoaan. Nyt aseita ei ole näkynyt enää kuukauteen... Toivon tämän olevan pysyvä suunta - kohti rauhaisampaa oloa.

Nyt pitää mennä!
AarneAnkka

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Keikaus kirjoitti:Muistaakseni mäkikuismassa on ainakin se huono puoli, että heikentää e-pillereiden tehoa.
Pitää paikkansa, mutta tuo ei haittaa minua (ylläri :) ).
Luontaislääkkeiden haittana on muutenkin se, ettei niitä välttämättä tutkita yhtä tarkasti kuin myytäviä lääkkeitä ja monet niistä saattavatkin aiheuttaa ikäviä yllätyksiä, kuten maksavaurioita.
Mäkikuisma on tunnettu ja tutkittu - mutta kyllä, se rasittaa maksaa ja kohottaa maksa-arvoja. Toistaiseksi ongelmia ei ole ollut, mutta juuri tuosta edellämainitusta syystä haluaisin siirtyä moderneihin täsmälääkkeisiin.
Storytuuli

Viesti Kirjoittaja Storytuuli »

Ai niin - olen käynyt terapiassa kahteen otteeseen vuoden kerrallaan. Ensimmäisen kerran, kun 13-vuotiaana yritin itsemurhaa ja toisen parin viime vuoden sisällä, kun edellinen mieheni paneskeli selkäni takana pidemmällä jatkumolla siskoani, joka lävähti täysillä tietoisuuteeni jouluaattona. Molemmilla kerroilla ehdotettiin ENSIN ties mitä lääkkeitä. En huolinut. Toisen käynnin jälkeen en olisi enää edes saanut. Psykologin lausunto oli se, että osaan käsitellä ja verbalisoida tunteitani niin hyvin, että ei tarvita. Ja että hän voisi tehdä minusta vanhoilla päivillään väitöskirjan.

Näääh...heti alkoi hävettämään :oops: But it is true.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3873
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Storytuuli kirjoitti:
Tässä on omalta kohdaltani eniten kyse siitä, että ajattelen ja puhun asioista eri [/i]termeillä ja katson lähtökohtaisesti myös, että kaikki tunteet ovat hyväksi - olivat ne sitten äärimmäistä surua, jopa hirveää fyysistä kipua (kipukin on merkki/muistutus jostain) tai suurinta iloa. Eri termeillä tarkoitan sitä, että esim. paranoiaa ajattelen puhtaasti shamanistisen symboliikan kautta - pelko on saanut alkunsa jostain...
se joku muisto on nostettava sielusta esiin ja puhdistettava.


Hyvä kun tarkensit muutamia kohtia tuossa kirjoituksessa.Tuosta ongelman ja ongelman syntymisen kaivamisesta ja käsittelemisestä olen samaa mieltä.Se sattuu ja tuntuu pahemmalta joskus kuin itse ongelma,mutta se on tehtävä jotta parantuminen mahdollista.Sama kuin väärin murtunut luu on murrettava ja kipsattava uudelleen,ja sehän juuri on sen terapian tehtävä,varsinkin ahdistus ja paniikkitapauksissa.

Terapia ja keskusteluapu toimii yhdessä lääkkeitten kanssa paremmin kuin terapia yksinään.Ja samoin,monissa monissa tapauksissa lääkkeet toimii paremmin kun ilman terapiaa.Mutta kaikki eivät sitä terapiaa ja keskustelua tarvitse,kuten kaikki eivät myöskään tarvi lääkkeitä,kuten esimerkiksi sinä.

On vaikea puhua vaikeista asioista,kun ei ole niitä vaikeita asioita.Vähän paha purkaa mitään kun ei ole mitään purettavaa,pää vaan hajoaa ihan huvikseen."Olen sekoamassa enkä edes tiedä miksi"

ymmärrän myös tämän lääketiede jargonin välttämisen,se todellakin voi viedä asian tutkistelun junnaavalle tasolle.Mutta ei niitä termistöjä aivan turhaan kuiteskaan ole kehitelty.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
I.M.Weasel
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 129
Liittynyt: 14.08.2005 19:28
Paikkakunta: Hiki

Viesti Kirjoittaja I.M.Weasel »

En ole koskaan tarvinnut. Endorfiineja tulee ihan mukavasti urheilusta ja serotoniinitasotkin saa ylös tarvittaessa sukulaatilla.

Eipä silti, ottaisin kyllä jos tarvitsisin. Oikeilla lääkkeillä estettäisiin monta tragediaa, kuten tässä joku mainitsikin. Mielenterveysongelmilla ja pillereillä naureskelu on tasan hauskaa siihen saakka, kunnes omassa lähipiirissä joltain napsahtaa. Eikä siihen tarvita ankeaa lapsuutta tai ufokidnappauksia, että ulospäin normaali hyvinvoivaihminen ei enää selviäkkään elämästä ilman muutamaa milligrammaa tasoittavia ym. lääkeaineita. Tuikitavalliset arjen tragediatkin voivat muuttaa ihmisen apuva-mieheksi. Valitettavasti. Kaikkein kamalinta tässä on huomata, että miten julmia lähipiirin ihmiset voivat tällaisessa tilanteessa olla - ihan kuin mielen sairaus tarttuisi.
Mikä on tämän päivän miehen naisihanne? Ayshire lehmä: isot daisarit, mutta kylkiluut näkyy.
Zeb

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Tämä ketju on yksi mielenkiintoisimpia mitä täältä olen koskaan löytänyt. Ja sen lisäksi vahvistaa hyvin ihmiskäsitystäni, nimittäin sitä, että tästä maailmasta löytyy tallaajaa joka lähtöön. Osa heistä sellaisia, joiden kanssa minulla ei ole mitään syytä olla tekemisissä. He eivät näe, tunne, koe niin kuin minä. He eivät voisi koskaan ymmärtää minua, enkä minä heitä, meillä ei olisi mitään annettavaa toisillemme, ei mitään jaettavaa.

Minun näkökulmastani nämä ihmiset ovat liian kylmiä, liian pinnallisia, liian empatiakyvyttömiä, liian tyhjiä ja liian vähän elossa kaiken kaikkiaan. Näiden ihmisten kanssa keskustellessa tulee nopeasti sellainen olo, että meillä ei todellakaan ole mitään yhteistä. Olisi huomattavasti tuotteliaampaa puhua sähkötolpan kanssa.

Niin, kysymykseen vastauksena. Ei, en ole koskaan käyttänyt psyykenlääkkeitä. Mutta olen elänyt sellaisia vaiheita, joissa ehkä olisi ollut jälkikäteen ajatellen fiksumpaa niitä käyttää. Sellaisia, joissa olen epäillyt, että ehkä en selviä tästä. Ilmeisesti olen kuitenkin syntynyt onnellisten tähtien alla, koska nyt taas naputtelen tässä ruudulle tekstiä varsin toiveikkain mielin.

Olen nähnyt paljon erilaisia ihmiskohtaloita, lähipiirissäni, työssäni. Olen taipuvainen sanomaan, että usein ne hienoimmat (ja jopa älykkäimmätkin) ihmiset ovat myös niitä herkimpiä. Osa näistä ihmisistä ei todennäköisesti olisi hengissä tällä hetkellä ilman psyykenlääkkeiden olemassaoloa. Joten kyllä helvetti täytyy olla pissaa tai sahanpurua päässä ja paljon, jos joku mänttipää katsoo oikeudekseen arvostella jonkun toisen selviytymistaistoa tässä elämässä väärin konstein suoritetuksi sillä perustein, että pilleripurkkiin on turvauduttu.

Kaikkein pöyristyttävin argumentti tässä ketjussa oli mielestäni tuo, että purnukat ovat aiheellisia vasta jos ihminen on vaaraksi toisten terveydelle/turvallisuudelle sairautensa johdosta. Tuo osoittaa laukojastaan vain ja ainoastaan täydellisen ymmärtämättömyyden koko ihmisarvon käsitteelle. Pissaa ja sahanpurua.

Ja ne "normaalit elämän vastoinkäymiset". Ei ne käy tasan, eivät tule aina yksi kerrallaan, eivätkä kaikki todellakaan ole yhtä herkkiä niille. Liiallinen herkkyys voi olla vaaraksi yksilölle itselleen. Herkkyyden puute taas kanssaihmisille, ääriesimerkkinä tunnekylmät ja empatiakyvyttömät psykopaatit. Minun sympatiani ovat ensimmäisten puolella. Enkä ole kiinnostunut haalimaan lähipiiriini yhtään sellaistakaan, joka kykenee kuittaamaan vaikkapa rakkaan kuoleman kevyenpuoleisesti.

Edit: Lisätty naputellessa kadonnut sana.
Viimeksi muokannut Zeb, 06.09.2005 16:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
AarneAnkka

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Kun sanotte että toinen "masentuu pikku vastoinkäymisistä", unohdetaan se seikka, että kyseinen henkilö saattoi olla jo valmiiksi masentunut, mutta ei vielä niin pahasti että se olisi muuten näkynyt päälle. Masentuneena nimittäin ihmisen selvitä vastoinkäymisistä on heikentynyt pahasti. Pienetkin asiat painavat pohjalle hyvin nopeasti, ja tästä saattaa laueta syvempi, pahempi masennus.
Storytuuli

Viesti Kirjoittaja Storytuuli »

Haemaeraemies kirjoitti: On vaikea puhua vaikeista asioista,kun ei ole niitä vaikeita asioita.Vähän paha purkaa mitään kun ei ole mitään purettavaa,pää vaan hajoaa ihan huvikseen."Olen sekoamassa enkä edes tiedä miksi"

ymmärrän myös tämän lääketiede jargonin välttämisen,se todellakin voi viedä asian tutkistelun junnaavalle tasolle.Mutta ei niitä termistöjä aivan turhaan kuiteskaan ole kehitelty.
Autolla ajellessa tuli edellisen postauksen jälkeen mieleen useita asioita vielä näiltä tiimoilta. Ensinnäkin kysymys niille, jotka ovat sairastaneet sitä vakavaa masennusta:

Voisiko olla, että yksi masennukseen sairastumisen syy on ollut HÄPEÄ? Tarkoitan siis sitä, että joskus tapahtui jotain...mistä ei voinut puhua tai mistä ei ylipäätään ole sosiaalisissa ympyröissämme tai kulttuurissamme jotenkin suotavaa avautua?

Esimerkki ihan hatusta tai kitystä :D : Oletetaan, että henkilöllä on ollut satoja seksisuhteita. Tuhannet postaukset ja gallupit täälläkin kai ovat puhuneet jo omaa kieltään siitä, että parisuhdemarkkinoilla tai avioliittoa ajatellen, et silloin ole välttämättä enää kovaa valuuttaa. Ainakaan naisena. Lutka! Jos ihminen tietoisesti häpeää tällöin itseään, hän todennäköisesti muuttaa käytöstään radikaalisti. Jos häpeä on tiedostamatonta, hän masentuu, mutta jatkaa samalla polulla.

Toinen esimerkki: Henkilö on pedofilian uhri tai vaikkapa alkoholisti perheestä, jossa on nähty esim. nälkää vanhempien dokailun takia. Koulussa on käyty rähjäisissä vaatteissa ja koska jo lapsena meidät arvotetaan kouluarvosanojen perusteella jne., lapsi joka ei pysty käsittelemään tunteitaan (ehdoton rakkaus vanhempia kohtaan, muiden lasten ja opettajien hyväksyntä) -------> seurauksena masennus tai viha suurinpiirtein kaikkia/kaikkea kohtaan.

Suru ja viha ovat saman energian kaksi eri puolta äärimmilleen vietynä!

Terminologiasta vielä: muistan yhden asiakkaani, joka joskus kertoi, että lääkäri oli diagnosoinut hänellä olevan vakavan persoonallisuushäiriön kaksikymppisenä. Tyyppi oli sitten hokenut itselleen kymmenen vuotta, että "minulla on vakava persoonallisuushäiriö, minulla on vakava persoonallisuusHÄIRIÖ!" Seuraus: muiden pakonomainen miellyttäminen ja oman TYYLIN sekä identiteetin täydellinen hukkaputki. Kun hän sai ensimmäisen kerran kuulla olevansa monipuolisen luova ja lahjakas sekä erittäin herkkä sielu, alkoi vasta hidas omaksi itseksi kasvu.

Syy on siinä, että esim. sanoihin "skitso", "paranoidi" tms. liittyy niin voimakas negatiivinen tunnelataus muiden taholta, että henkilö itse saattaa jopa pahentaa tilaansa saadessaan tunnemaailmansa katastrofille nimen. Ymmärrän tietysti, että tässäkin kolikossa on kääntöpuolensa ja suuri osa maailmasta tarvii sitä. Kuitenkin...ajatuksen siemeniä!
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Storytuuli: Vastaavana häpeäesimerkkinä. Entäs jos ei ole sataa seksikumppania vaan ei saa pillua ollenkaan? Mistäs se halipusivälittäminen sitten joka parantaisi? Ei psykiatrilta ainakaan Eikä huoralta. Psykiatrikin olisi henkisellä puolella kuin huora, joka ammattinsa takia auttaa, vaikka oikeasti saattaa ajatella että kuolisi tuokin luuseri pois!
Storytuuli

Viesti Kirjoittaja Storytuuli »

Gattaca kirjoitti:Storytuuli: Vastaavana häpeäesimerkkinä. Entäs jos ei ole sataa seksikumppania vaan ei saa pillua ollenkaan? Mistäs se halipusivälittäminen sitten joka parantaisi? Ei psykiatrilta ainakaan.
Niin. Täällä palstoillahan sut on nostettu välillä kuninkaan asemaan tuon vuoksi, joten epäilemättä tämä kirjoittelu on sinulle parasta mahdollista terapiaa. Suurimmaksi osaksi olet saanut kuitenkin varmasti etenkin tosielämässä osaksesi vähättelyä tai naureskelua.

Kysynpä sulta yhden asian: oletko seurassa (mies tai nais) yleensä henkilö, joka puhuu yhtä paljon kuin kirjoittaa - ts. saavatko muut suunvuoroa seurassasi vai oletko ennemminkin vähän hissukka?

Toinen juttu: pystytkö ARVOSTAMAAN itseäsi juuri sen vuoksi, että niitä kokemuksia ei ole? Ts. - osaatko näyttää ulospäin seurassa hiljaista herkkyyttä ja osaatko kuunnella??

Kolmas homma: oletko koskaan lähestynyt naista IRL niin, että läväyttäisit totuuden suoraan päin näköä? Esim. sanoen: kannan elämän pituista häpeää mukanani siitä, etten ole koskaan osannut lähestyä naista ilmeisesti oikein, sillä minulla ei ole juuri lainkaan seksikokemuksia. Koska sinä näytät niin kiinnostavalta, voisitko vaikka alkuun suoda edes sen verran aikaasi, että kertoisit miten sinut tehdään onnelliseksi?
Leilah

Viesti Kirjoittaja Leilah »

Kyllä syön, ja voi pojat ne tekee hyvää! En enää itke holtittomasti enkä ajattele itsetuhoisesti, olen hiljaisempi ja rauhallisempi, joissakin asioissa jopa välinpitämätön. Toivottavasti en muutu enää entisenlaiseksi koskaan.
nypari

Viesti Kirjoittaja nypari »

Tässä ketjussa Storytuulen teksteistä lainaamani kohdat:

- Lääkkeet on saatanasta. Never.
- ...onhan se tietysti helppo ratkaisu ottaa nappi, kun itkettää, vituttaa tai ihan-mitä-vaan.
- Paljon helpompaa kuin esim. (jos serotoniinin ja valon yhteydestä puhutaan) säästää rahaa joka talvi parin viikon etelänmatkaan.
- Turvallista, kun kerran lääkäri-setä niin sanoo
- Luusereille.
- en voi mitenkään uskoa, että sellainen ihminen olisi aidosti tyytyväinen saadessaan LÄÄKETTÄ, vaan huomiotahan sellainen henkilö kaipaa

Hiljaiseksi vetää meikäläisen. Minullakin olisi mielipiteitä aiheesta ja halua keskustellakin, mutta jotenkin koen olevani tämäntyyppisten kommenttien yläpuolella. Ollaan me ihmiset kyllä niin erilaisia.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Kadun äskeistä postaustani. Eipä tehdä tästä MINUN ongelmieni ruikutustopiccia, johon monesti ole syyllistynyt.

Lyhyesti:
Storytuuli kirjoitti: Niin. Täällä palstoillahan sut on nostettu välillä kuninkaan asemaan tuon vuoksi,
Pretty-Boy Letku/yöritari se tuossa on kuningas. Kaunis poika joka periaatteesta ei penetroi koska ei ole lihapala. Nyt on Letkulta tosin tyyli lipsunut :D
Storytuuli kirjoitti: joten epäilemättä tämä kirjoittelu on sinulle parasta mahdollista terapiaa. Suurimmaksi osaksi olet saanut kuitenkin varmasti etenkin tosielämässä osaksesi vähättelyä tai naureskelua.
Päinvastoin.
Naureskelun ja epäuskoisuuden kohtasin vasta kun avauduin netissä. Tosielämässä ne harvat ystäväni eivät asiasta minulle vittuile ja muut eivät tiedä.
Storytuuli kirjoitti: Kysynpä sulta yhden asian: oletko seurassa (mies tai nais) yleensä henkilö, joka puhuu yhtä paljon kuin kirjoittaa - ts. saavatko muut suunvuoroa seurassasi vai oletko ennemminkin vähän hissukka?
Puhun yhtä helposti miehille ja naisille. Alkoholin vaikutuksesta joskus häiritsevän paljon. Mutta kiinnostavalle naiselle en uskalla puhua, koska ITSE tiedän sen herutukseksi. Vain meileillä olen onnistunut treffejä saamaan, silloin suojaukseni ei lukitse. Mutta livenä sen naisen kanssa olen jäykkä ja jäyhä, liian platoninen. En koskaan vonkaa nettityylilläni.
Storytuuli kirjoitti: Toinen juttu: pystytkö ARVOSTAMAAN itseäsi juuri sen vuoksi, että niitä kokemuksia ei ole? Ts. - osaatko näyttää ulospäin seurassa hiljaista herkkyyttä ja osaatko kuunnella??
Semisivuten kysymystä:
Just eilen illalla minulle valkeni tärkeä juttu. Että jospas baareista ym. seuraa löytävät ihan oikeasti ovat samalla aaltopituudella siellä tapaamiensa ihmisten kanssa ja siksi juttu sujuu? Ihmiset on niin ihQja ja niinpoispäin.

Minä taas en kiinnostu kenestä vaan hyvännäköisestäkään, ja puhuminen olisi minulle teennäistä pillunvonkuuta. Lakkaan siis vääntämästä väkisin ja kyllä, olen siitä ylpeä.
Storytuuli kirjoitti: Kolmas homma: oletko koskaan lähestynyt naista IRL niin, että läväyttäisit totuuden suoraan päin näköä? Esim. sanoen: kannan elämän pituista häpeää mukanani siitä, etten ole koskaan osannut lähestyä naista ilmeisesti oikein, sillä minulla ei ole juuri lainkaan seksikokemuksia. Koska sinä näytät niin kiinnostavalta, voisitko vaikka alkuun suoda edes sen verran aikaasi, että kertoisit miten sinut tehdään onnelliseksi?
No huh. En.
Kun kerran sain naisen petiin asti (karhulerpputapaus siis), niin nainenhan suostui heti kun uskalsin vietellä. Uskomattoman helppoa!! Tosin nainen itse oli tavallaan antanut luvan pyytämällä suukkoa ensitreffeillä.

Sille kymmenen vuoden takaiselle, ehkä jähmeyteeni kyllästyneelle ja minut toisella miehellä korvanneelle ainoalle naiselle johon rakastuin taas tosiaan tunnustin kirjeessä kaiken. Siihen asti oli oltu väleissä, sen jälkeen vaikeni. Liian kauhistuttava asia kerrottavaksi!

Tässä kuussa taidan mennä uudestaan huoriin.. :roll:
Storytuuli

Viesti Kirjoittaja Storytuuli »

nypari kirjoitti:koen olevani tämäntyyppisten kommenttien yläpuolella.
Vaarallinen tunne - en usko, että kannattaa totutella siihen :roll:
Vastaa Viestiin