Katsoin leffan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2447
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja KKK »

^ Olen kiinnittänyt samaan huomiota. Moni juttu jota piti aiemmin normaalina, on alkanut tuntua jotenkin ... "väärältä". Wokeus maximus, näinpä näköjään vanha setämieskin voi löytää pikku PC:n itsestään.

"Raiders" on kyllä kestänyt aikaa tosi hyvin. Practical effects tehostepuolella paremmin kuin esim loppusuoran "aaveet" jotka nousivat Arkista. No okei, ne sulavat pahikset oli vähän korneja. Onko muuten missään, ikinä, julkaistu versiota joka selittäisi sen miten Indy pääsi sinne saarelle sukellusveneen ulkopuolella roikkuen? Vaikka toki WW2 U-veneet viettivät valtaosan ajastaan pinta-ajossa, en oikein osta että edes dr Jones selviäisi tuollaisesta kyydistä ilman ruokaa, suojaa tai juomavettä.

Itse elokuvasta en keksi mitään pahaa sanottavaa. Nappistoori, upea musiikki, ihan ässä roolitus, nappiohjaus. Muistan että se oli Helsingissä ensimmäisellä kierroksella teatterissa reilun vuoden yhtä soittoa. Mikä nykyelokuva muka enää vetää jengiä tuohon malliin? Toki eipä tuolloin ollut suoratoistoja tai kotiteattereita. Good times.

Senor Spielbergosta tuli mieleen "Jaws" ja sen hiljattain julkaistu restauroitu versio. Olipa sekin klassikko vahattu ja kiilloitettu todella upean näköiseksi, katsokaa ihmeessä. "Abyssin" 4k-restauraatiota odottaessa. Elättelen toiveita että Cameron filmaisi lopun uusiksi, mutta se taitaa olla turha toivo. Ne nukkealienit oli huutonaurettavan näköisiä ja leffa meni aivan paskaksi siitä hetkestä eteenpäin, kun Bud leikkasi viimeisen virtajohdon ydinkärjestä poikki.
Amazing shit happens!
Avatar
exsu
Kitisijä
Viestit: 6314
Liittynyt: 05.10.2010 12:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja exsu »

James Potkukelkka kirjoitti: 15.05.2023 11:18 Kikka.

Liian halvalla tehty. Halvalla tarkoitan tässä konkreettisesti rahaa ilman mitään kaksoismerkitystä.

Onko exsu katsonut?
En, enkä lukenut kirjaakaan. Pelkään että jotain särkyy.


Itse katsoin eilen Koputuksen. Oli kiusallisen huono. Luulen, että olisi voinut toimia kirjana, mutta lyhyenä elokuvana jäi liian paljon kertomatta.
Mut ei se elämä sit ollut kuitenkaan
Ihan piece of Kake Randelin.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

KKK kirjoitti: 20.07.2023 22:06 . Onko muuten missään, ikinä, julkaistu versiota joka selittäisi sen miten Indy pääsi sinne saarelle sukellusveneen ulkopuolella roikkuen? Vaikka toki WW2 U-veneet viettivät valtaosan ajastaan pinta-ajossa, en oikein osta että edes dr Jones selviäisi tuollaisesta kyydistä ilman ruokaa, suojaa tai juomavettä.

Jossain luki, että tiesivät kyllä itsekin, että kohtaus on järjetön, mutta budjetti ja aikataulu olivat tapissa ja ajattelivat, että eivät katsojat enää niin leffan loppupuolella kiinnitä asiaan huomiota.

Triviaa; Liiton Arkin kaunis aave ("it's so beautiful") oli elokuvastudion respan työntekijä 😁
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Viikonloppuna Barbenheimer-maraton

Tänään Barbie Kino Tapiola ja Su Oppenheimer ulkomailla Itäkeskuksessa

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009732105.html

triviaa; koska Nolan ei käytä CGI:tä, piti ydinräjähdys luoda aidolla ydinpommilla.

Vaikka Itiksen teatteri onkin LieMax, on huomattava, että Hesarin mukaan maailmassa on vain 30 aitoa Imaxia, eli aika harva sellaisessa ko. elokuvan katsoo.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

James Potkukelkka kirjoitti: 13.07.2023 8:29 Katsoin näköradiosta alkuperäisen Kadonneen aarteen metsästäjät. Hämmästyttävän hyvin on kestänyt aikaa. Ainoastaan kohtaus, jossa Indiana Jones ja Marion Ravenwood riitelivät aikoinaan olleesta suhteestaan oli sellainen, että sitä ei enää tehtäisi. Marion sanoo olleensa liian nuori ja Jones sanoo "tiesit hyvin mitä teit" 😬
Sääli, jos asia on noin. Miksi Indyn pitäisi olla putipuhdas kiiltokuvapoika? Uusimmista Marveleista löytyy riittävästi kaikkivoipia täydellisen hyviä sankareita, jotka eivät kiinnosta ketään.
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Indythän ovat moderneja elokuvia. Marion on itsenäinen ja vahva naishahmo. Viimeisessä osoittautuu että paljon vahvempi kuin Indy. Oikein hyvin kestävät ajan hammasta, koska natsit eivät koskaan lakkaa olemasta pahiksia.
Universaali disclaimer.
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2447
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja KKK »

^ ja hauskinta Marion Ravenwoodin hahmossa on se, että nykyään hän on täydellinen lähisukulaiseni kaksoisolento :D Harmi ettei puolisonsa näytä Harrison Fordilta, vaikka ikäisekseen komea mies onkin.
Amazing shit happens!
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Indyissä on aina ollut vahva parodiavivahde. Pahikset ovat Pahoja ja "kadonneita" aarteita metsästetään länsimaiden museoihin. Voihan noita tietty katsoa tosissaan ja lähteä leffojen innoittana ryöstelemään saamelaisten rumpuja etelään. Seuraavaksi joku varmaan paheksuu sitä, että apina kuoli indy-leffassa myrkkyyn. Tuollainen normalisoi eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2447
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja KKK »

Oppenheimer

Atomipommin isän henkilökuva ei ollut ihan niin haastava katsottava kuin "Tenet", mutta kesti hetken päästä kyytiin kun tarinaa kerrotaan rinnakkain kolmella aikajanalla.

En julista tätä mestariteokseksi, koska elokuvalla oli muutamia selkeästi häiritseviä puutteita. Nolanin tapa käyttää kuvauspaikalla äänitettyä dialogia jälki-"dubbaamisen" osasin odottaa mutta vieläkin se ihmetyttää. Trailereissa vilahdelleet "ydinvisuaalit" olivat jotain jota odotin käytettävän trinity-räjäytyksen kuvauksessa. Mutta The Paukku oli melkein antikliimaksi. Olen nähnyt arkistomateriaaleissa vaikuttavamman näköisiä ydinrähähdyksiä. Elokuva oli hippasen liian pitkä ja "komiteadialogia" oli liikaa.

Hyvää oli paljon. Ensemble-cast, jossa kukaan ei sortunut maneereihinsa - ei edes RDJ. Musiikki ja tehosteäänet olivat hienoja. Päähenkilö-tapaa-Einsteinin -kohtauksessa kuului metallinen tasainen kilkutus joka toi mieleen että "nyt taotaan jotain uutta ja isoa". Pariin otteeseen toistuva eksponentiaalisesti kiihtyvä jalkojen töminä johon oli yhdistetty kiihdyttävän junan ääntä, toi mieleeni ketjureaktiossa tapahtuvan energian kahdentumisen.

Cillian Murphy on vahva tekijä tämän vuoden miespääosa-Oscar -kahinoissa, mutta lisäksi sivurooleissa onnistuivat erittäin hyvin Gary Oldman, RDJ, Emily Blunt ja Florence Pugh. Ohjaajalla oli suorastaan varaa "haaskata" tähtiensä valkokangas-aikaa, koska Oppenheimerin turvaluokituskuulustelussa Blunt istui out-of-fokuksessa useita minuutteja, sama asetelma toistui muidenkin näyttelijöiden kohdalla.

Vaikuttavampia yksittäisiä kohtauksia olivat ne joissa Oppenheimer pommien räjäytyksen jälkeen kuvitella yleisölle puhuessaan heitä ydinräjähdyksen uhreina. Äänileikkaus kohtauksessa oli erinomainen, kekseliäästi käytettyä perinteista cinemaa. Tarinnan pääteksti kuitenkin oli Oppien optimismien romahtaminen ja tunnontuskat luomuksestaan, mutta silti - vähintäänkin ristiriitaisesti - sama mies antoi ilmavoimille tarkat ohjeet milä korkeudella pommi pitää räjäyttää maksimaalisen tuhovaikutuksen saamiseksi. Oppy ja osa muistakin projektin tiedemiehistä ilmeisesti oikeasti uskoivat että tällä kapineella sodat oikeasti lopetetaan, kun kaikki näkevät pommin voiman. Kuinkas sitten kävikään.

Jäin miettimään että mitä lisäarvoa IMAX tähän elokuvaan toi. Nolan on kuvannut paljon näyttävämpiä visuaaleja aikaisemmissa töissään. Ehkä se menee kategoriaan "koska mä voin".

Elokuvan laatu ei olisi mitenkään kärsinyt, jos tarina olisi kerrottu lineaarisesti, ilman eestaas pomppimista aikajanalla. Nolanilla tosin taitaa olla jonkinlainen pakkomielle aikahyppelystä, koska maestron melkein kaikissa teoksissa mennään eessuntaassun ajassa. "Insomnia" taitaa olla poikkeus säännössä. "Interstellarissa" sekoiltiin ajan lisäksi ulottuvuuksien välissä, "Tenet" meni puolet runtimestään ajassa taaksepäin ja "Inceptionissa" mentiin uni-valvetasojen välillä niin että pölinä kävi.

Ohjaaja Nolan toimi myös tuottajana ja käsikirjoittajana. Yksi perse noilla kolmella pallilla on minulle aina pieni vaaran merkki siitä, että oma The Visio puristetaan tuotantokoneistosta läpi ilman turhia vastaääniä ja homma pruukaa lähtemään ravista laukalle. Toki yksi poikkeus tälle säännölle on "Citizen Kane". Tosin se oli myös tekijänsä ensimmäinen kokopitkä, joten ego ei ollut ehtinyt hallitsemattomasti kasvamaan onnistumisten seuratessa toistaan.

Verdict: neljä sienipilvä täystuhosta (viisi mushroom cloudia). Tärkeä aihe mutta olisin keskittynyt enemmän Oppenheimerien avioliittoon sekä henkikökohtaiseen traumaan ja luomuksen toimittua idealistisille tiedemiehille paljastui. Lisäksi minä olisin panostanut Trinity-kokeen visuaaleihin huomattavasti enemmän. Niitä elokuvan alkupuolella paljon käytettyjä "hiukkasvisioita" olisi hyvin voinut hyödyntää itse paukussakin. Tom Clancyn kirjassa "Peloista Pahin" muuten käydään läpi mitä kaikkea fissiopommissa tapahtuu räjähdyksen alusta loppuun, sieltä olisi löytynyt hyviä ideoita.

Lisäys: leffaa katsoessa tuli ajatus, miten huonosti liittoutuneet kohtelivat omia tiedemiehiään sodan jälkeen:
Alan Turing (tietokoneen isä, Enigma-salakirjoituskoneen murtaja) - vankilaan siveettömyyden takia (homoseksuaali)
J. Robert Oppenheimer - syytettiin kommunistiksi kun uskalsi puhua sotaa vastaan ja atomiaseitten rajoittamisen puolesta, sorrettiin vuosien ja vuosikymmenien ajan kunnes sai lopulta jonkinasteisen "kunniapalautuksen"

mutta:.

Werner Van Braun: natsien V2-rakettiohjelman johtaja joka muilutettiin Saksan savuavista raunioista työskentelemään Yhdysvaltain ICBM- ja avaruusohjelmassa työskentelemään "Operaatio "Paperclipin" aikana. Vastuussa joukkotuhoaseiden kehittelystä ja jonka työ aiheutti valtavasti aineellisia ja henkilövahinkoja. Ei ikinä syytetty sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä vaan von B:stä leivottiin all-American hero. Ei valtioilla ole moraalia tai omatuntoa, vain etuja ajettavana. Suurenkin rikollisen menneisyys voidaan valkopestä jos hänen työstään on uudelle isännälle hyötyä.

Amazing shit happens!
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Missä katsoit? Itse kävin katsomassa Suomen ainoassa Imaxissa (joka toki LieMax, mutta eihän niitä aitoja alkuperäisiä ole kuin 30 koko maailmassa ja Prahaan asti ei jaksa lähteä).

Itse naureskelin mielessäni Nolanin grandiositeettia: tehdä Imaxissa leffa, joka on suurimmaksi osaksi toimistohuoneessa tapahtuvaa dialogia.

Jos tästä tulee hitti (niinkuin ilmeisesti tulee), niin elokuvayleisön maku on parempi kuin luulin.

Barbinheimer viikonlopun ekassa osassa Barbie pe Kino-Tapiolassa, joka on Suomen harvoja teattereita, joita Finkino ei omista. Aito 50-luvun teatteri uudella tekniikalla. Setämiestä ilahdutti, että katsomaan oli tullut paljon parikymppisiä vaaleanpunaisiin pukeutuneita tyttöjä, jotka siemailevat ennen leffan alkua barbiedrinkkejä. Tämä tosin aiheutti sen, että leffan aikana vessaliikenne oli vilkasta (Obs! Huom! ei viittaa sivuunkirjoittaneeseen.)

Ensimmäistä kertaa elämässäni otin anniskelunäytöksen ja pe-illan innoittamana itsekin lasin punkkua katsomoon.

Itse leffa oli 3/5 eli kyllähän sen katsoi. Plussaa elokuvan alussa olleesta 2001 Space Odyssey -pastissista (joka varmasti kyllä meni suurimmalta osalta yleisöstä ohi). Leffa alkaa kohtauksella jossa 50-luvun tytöt leikkivät perinteisillä vauvanukeilla savannilla. Yht'äkkiä ilmestyy jättimäinen Margot Robbie -barbie ja tytöt rikkovat vanhan vauvanukkensa 😁

Leffan hauskimpia kohtia oli, kun reaalimaailmasta vaikutteita saanut Ken muuttaa Barbiemaan Ken-maaksi ja Kenistä
tulee alfadouchebag. Myös Will Ferrel Mattelin CEO:na oli hyvä
ja leffa yllätti lievällä Mattel-itseironialla.

Ainiin. Antaisin Margot Robbien istua naamalleni.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2447
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja KKK »

James Potkukelkka kirjoitti: 24.07.2023 8:43 Missä katsoit?
Tampereen iSenssissä.
James Potkukelkka kirjoitti: 24.07.2023 8:43Itse naureskelin mielessäni Nolanin grandiositeettia: tehdä Imaxissa leffa, joka on suurimmaksi osaksi toimistohuoneessa tapahtuvaa dialogia.
Se oli kieltämättä erikoinen valinta. Menee ehkä kategoriaan "cuz I can!". Olihan maestro kuvannut Dark Knigteihin ja Interstellariin joitakin kohtauksia Imaxilla ja ruokahalulla on tapana kasvaa syödessä.
James Potkukelkka kirjoitti: 24.07.2023 8:43Jos tästä tulee hitti (niinkuin ilmeisesti tulee), niin elokuvayleisön maku on parempi kuin luulin.
Itse asiassa nyt saattaisi olla hyvä tilaisuus cineman paluulle. Viime vuodet yleisölle on pakkosyötetty tehostevetoista trikoosankaridraamaa aivan liikaa. Sehän näkyy nyt lippuluukuilla kun 200-300 miltsin DC/ Härvel-comicsit alisuoriutuvat rankasti odotuksiin ja budjetteihin nähden. Eikä elokuvissa käynti enää TODELLAKAAN ole halpaa. Vähän reilummat eväät ja melkein 50e on 2-3h ajanvietteestä aika rapsakka kustannus. Leffalippujen hinnat ovat 1980-luvulta about kuusinkertaistuneet, tuolloin muistelen että peruslippu maksoi 15-20 euroa. Toki istuimet ovat nykyään mukavammat, äänenlaatu paljon parempi ja jalkatilaa enemmän... mutta edelleen teollisuudella on huutava pula hyvistä uusista alkuperäistarinoista.

Jatko-osia ja frankkuleffoja työnnetään siltikin tuutin täydeltä että se on tavallaan riskittömämpi sijoitus, pukumaurien näkökulmasta. Tämä on sääli.
James Potkukelkka kirjoitti: 24.07.2023 8:43Antaisin Margot Robbien istua naamalleni.
Kuten enovainaa tuppasi sanoa "jos toinen pyytää ni julmaahan se on kieltäytyä. Neiti Robbie on hieman turhan solakka makuuni mutta should a opportunity occur, saattaisin olla valmis tarkastelemaan avioliittolupaustani uudessa valossa...

Jännä nähdä mihin aiheeseen Nolan tarttuu seuraavaksi. Varmastikin siinäkin mennään ajassa eessuntaas, se on pitkä ja mahtipontinen ja saamme odottaa sitä vähintään 2-3 vuotta. Tai sitten mies tekee välityönään jonkun pienen arthouse-filmin.
Viimeksi muokannut KKK, 24.07.2023 21:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Amazing shit happens!
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Nolan on tyypillinen esimerkki omasta vallastaan ja erinomaisuudestaan seoenneesta lihaa syövästä valkoisesta heteromiehestä. Tosiaan tuo, että kuvataan imaxilla toimistokohtauksia. Ei vittu mitään järkeä. Ei voida luoda vittu yhdinräjähdystä CGI:llä, koska syyt. Jos olisin tuollaisen leffan tuottaja, löisin avarilla pari kertaa ja sanosin että suu kiinni pelle ja ohjaa.

Menee samaan sarhaankun Bay totesi että jyrätään miljoonien arvoinen kamerarigi että saadaan kiva kohtaus. Egomiehet sykkii ja rahamiehet sallii, koska raha virtaa.
Universaali disclaimer.
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2447
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja KKK »

Unohtui aikaisemmissa postauksissa lisätä. Se mitä nykyään eniten elokuvaltani kaipaan, on se että dialogiturpa vaihteeksi kiinni ja kuva puhuu. Välillä tuntuu että katsojia pidetään idiootteina. Elokuva on kuitenkin ensisijaisesti visuaalinen taidemuoto. Jos kohtaus kertoo persereiästä ja kuvassa on persereikä, ei siihen tarvita enää kertojaääntä joka jaarittelee persereiästä. Tykkään sellaisista hetkistä, joissa tarina kerrotaan ilman dialogia ja katsojan omalle tulkinnalle jätetään tilaa. Jossain välissähän se piilotekstikin pitää tarinasta kaivaa. Jos ei omia ajatuksiaan kuule elokuvaa katsoessaan, se on hankalaa.

Toki tässäkin voidaan mennä äärimmäisyyksiin.

Mutta edellisen puheenvuoron kanssa olen myös samaa mieltä ja omassa "arviossani" yritin julkituoda samaa. Jokainen iso tuotanto tarvitsisi tiukan tuottajan jolla riittää cojones pitämään diivailevat tähdet, sooloileva ohjaaja ja kiukutteleva käsikirjoittaja kurissa. Paisuneet egot ja sokea usko oman tekemisen erinomaisuuteen tuovat harvoin lopputulokseen merkittävää lisäarvoa. Jos tekemisen valta on liian harvoissa käsissä, homma ei pysy kasassa. Jos olisin ohjaaja, valkkaisin apulaisohjaajakseni tyypin joka on ja uskaltaa olla eri mieltä kanssani.

Rahoittajathan nyt eivät tajua mistään vittuakaan ja jos ohjaaja on tehnyt edellisellä työllään hyvää tulosta laatikkotoimistossa, nähtävästi uskotaan että automaattisesti salama iskee kahdesti. Sitten taas - BoxOfficeMojoa kun katsoo, Top20 on tältä vuodelta kahta poikkeusta lukuunottamatta vain jatko-osia, frankkuja, Marvel/DC tai pelielokuvaa. Surullista.

Asiasta kukkaruukkuun. "Napoleon"-leffaa pukkaa, Ridley Scott puikoissa. Ohjaaja olisi kipeästi hitin tarpeessa, "Gladiaattori" taisi olla viimeinen isompi menestys. Traileri näytti sinänsä näyttävältä, mutta Joaqim Phoenixin näyttelijäsuoritus suorastaan säälittävältä. Vanessa Kirbyn Josephine kylvetti keisarin jokaisessa yhteisessä kohtauksessa. Pahaa pelkään että tuostakin tulee floppi. Sääli jos näin, ottaen huomioon miten legendaarisen hienoja filmejä Scott nuorempana taiteili.

Kubrickillahan oli Napo myös työn alla, mutta ei valitettavasti koskaan ehtinyt edes esituotantovaiheeseen muistaakseni. Pirunmoinen sääli, se olisi voinut olla vaffa kaffi.
Amazing shit happens!
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Minusta Isku Mogsdishuun oli Scottin víimeinen hyvä. Ei toki Gladiaattorin veroinen mutta läpeensä laadukas tuotanto.
Universaali disclaimer.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

^ The Martian (2015) nousee aika korkealle, vaikka kirja olikin parempi.
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2447
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja KKK »

^ Seison korjattuna - olin unohtanut koko filkan olemassaolon vaikka se on suosikkejani. Noloa :D
Amazing shit happens!
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Mielenkiintoinen ketju Barbieheimerista ja jatko-osien suosion laskusta.

olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »



Her

Miehen ja AI:n suhteesta

Enemmän ihmissuhdedraama kuin sci-fi

Miehenä itse Joaquin Phoenix ja tekoälyn äänenä Scarlett "antaisin istua naamalle" Johansson.

Ohjaajana Spike Jonze (Adaptation, Being John Malkovich).

Ei niin hyvä, kuin tekijäkaartista voisi luulla, mutta ihan kiva. Tätä ei tosiaan kannata katsoa sci-finä vaan ihmissuhdedraamana.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2447
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja KKK »

Squaring the Circle - Story of Hipgnosis

Ai mikä hipgnoosi? Katsos kun setä kertoo.

Kauan, kauan sitten musiikkia julkaistiin vinyylilevyinä. Niihin isoihin paffikansiin tehtiin hienoja taideteoksia, joiden pläräileminen antoi merkittävää lisäarvoa itse musiikille. Monet artistit ja levy-yhtiöt tyytyivät perinteiseen "artistin nimi ja naama isolla" mutta onneksi toisenlaisiakin näkemyksiä esiintyi. Pink Floydista uralleen saanut Hipgnosis-kollektiivi kasvoi aikansa arvostetuimmaksi levynkansitaiteilijaksi. Kuvat olivat usein surrealistisia eikä ensi silmäyksellä kannella ollut artistin tai musiikin kanssa yhtään mitään tekoa. Mutta vähän perkeleen hienoja kansia syntyi, nostetaan nyt vaikkapa
KuvaKuva

Toi eiskadeiska oli pakko nostaa kuriositeettina. Eihän bändin myöhemmissä levyissä ollut mitään samaa, mutta mä olen aina tykännyt tosta kannesta - ja ymmärrän täysin miten se natsaa albuminen nimiraidan ja tunnelman kanssa.

Puhuvia päitä jaksan katsoa dokumenteissa yleensä vain rajallisen ajan. Helpottaa kun kuvaajana on toiminut Anton Corbjin. Jeesus sentään, en muista milloin viimeksi olisin nähnyt näin kauniisti valaistuja mustavalkolähikuvia haastateltavista. Joita Floydin lisäksi riittää sitten rokin klassikkosarjan huipulta vähintään riittävästi. Arkistomateriaalia on myös kiitettävä määrä. Tekijät ovat nähneet vaivaa ja arvostaneet aihetta, se kyllä näkyy.

On kyllä saakelinmoinen sääli, että suoratoisto-sukupolvi ei tiedä levynkansitaiteesta yhtn mitn.

Amazing shit happens!
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Guardian of the galaxy 3

Toisinaan harmittaa maksaa paljon leffasta, tämän kohdalla ei yhtään. Ei niin menoa ja mäiskettä kuin normaalisti, mutta taisin pitää tästä enemmän kuin kahdesta aikaisemmasta.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Kerttu
Kitinä paheena
Viestit: 46
Liittynyt: 31.01.2018 17:17
Paikkakunta: KesäSuomi plus syksykin joskus

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Kerttu »

Kävin eilen katsomassa Barbien Kinopalatsissa. Oli yllättävän hyvä eikä edes överiys häirinnyt, vaan nimenomaan kuului elokuvaan. Juontakin oli enemmän kuin odotin. Oli sen verran koskettava muutamassa kohdin, että silmäkulma kostui.

Finnkinon nettisivuja täytyy kyllä ihmetellä. Elokuvien hintoja ei vahingossakaan mainita, vaikka valitsisi tietyn elokuvan. Saadakseen tietää hinnan pitäisi luoda tunnukset ja olla ilmeisesti ostavinaan lippu.

Ymmärrän että esitykset ajankohdasta ja salista riippuen ovat erihintaisia, mutta jos nyt saatana valitsee ihan tietyn näytöksen, niin luulisi ettei tarvi sitä hintatietoa pihtailla.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Oppenheimer 3/5

En ihan tajua tämän leffan hehkutusta. Aika pitkäpiimäinen setti. Toisaalta, en kuulu todellisista henkilöistä kertovien leffojen/kirjojen fanittajiin.

Hieman petyin siihen, että tämän koko luokan leffassa Manhattan projekti näytti joltain kesäleiriltä. 21 miljardia nykyrahassa ja 130.000 ihmistä on mielestäni näyttänyt isommalta kuin tässä leffassa.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

sivustahuutaja kirjoitti: 27.08.2023 0:56 Oppenheimer 3/5

En ihan tajua tämän leffan hehkutusta. Aika pitkäpiimäinen setti. Toisaalta, en kuulu todellisista henkilöistä kertovien leffojen/kirjojen fanittajiin.

Hieman petyin siihen, että tämän koko luokan leffassa Manhattan projekti näytti joltain kesäleiriltä. 21 miljardia nykyrahassa ja 130.000 ihmistä on mielestäni näyttänyt isommalta kuin tässä leffassa.
Leffahan tapahtui suureksi osaksi Los Alamos laboratoryssä, jossa oli n 5000 henkeä.-

Manhattan projektihan oli levinnyt koko mantereelle

Kuva
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

^ Nimenomaan. Leffa keskittyi yhteen paikkaan ja pariin huoneeseen. Projektin massiivisuudesta ei ollut tietoakaan. Jopa Los Alamos näytti kouralliselta rakennuksia, joissa on ehkä muutama sata henkeä.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »



"They Cloned Tyrone"

Blaxploitation sci-fi mystery komedia. Kohtalaisen harvinainen genre siis 😁
Valkoiset ja acting white -mustat saavat turpaansa sutenöörin, diilerin ja prostituoidun kolmikolta.

Leffasta oppii hyvin ebonicsia.

Eniten pidin filmin 70-lukulaisesta atmosfääristä, vaikka leffa sijoittuukin nykyaikaan.

3/5
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Vastaa Viestiin