Sivu 66/259

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 31.12.2006 17:14
Kirjoittaja Ann
Mylwin kirjoitti:Anna ei tykännyt..
..kun se juoni nyt vaan ei ollut musta kauhean älykkäästi kokoon kyhätty. Oli semmosia jeesuksenmentäviä aukkoja siellä sun täällä. Pituutta oli kanssa ihan liikaa. Tom Hunksin pää tuntui loppua kohden paisuvan.

Kaksi ja suoli suklaista meritähteä.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 01.01.2007 21:27
Kirjoittaja Sheetlord
Children of Men

Maailma on menossa päin prinkkalaa. Jostain selittämättömästä syystä kaikki naiset ovat hedelmättömiä, eikä uusia vauvoja ole syntynyt 18 vuoteen. Puoli maailmaa on taantunut anarkiaan ja kaaokseen. Britannia on suljettu maa jonne laittomasti pyrkiviä kohdellaan tehokkuudella, josta Adolf-vainaan SS olisi ollut ylpeä. Päähenkilö Theo joutuu entisen heilansa kautta vastarintaliikkeen touhuun, ja eikös perhana yhdellä sen jäsenellä ole pulla uunissa.

Mykistävä raina.
Näitä "maailma menee päin vittua" -filkkoja on nähty, mutta tällä kertaa uhkakuva on oikeasti musertava. Tarinan piilotekstissä ohjaaja ottaa kantaa pakolaispolitiikkaan. Clive Owen on sopivan madmax antisankari, Julianne Moore edellisen tyttis menneisyydestä. Michael Caine hykerryttävä pilvenkasvattaja-hippi. Muu casting oudompaa. Paikoitellen erittäin vaikuttavasti esillelaitettu ja kuvattu [katsoin suu auki vankilakaupungin katutaistelujaksoa, varmaan lähemmäs 10 minsaa eikä ensimmäistäkään leikkausta] raina, tulevaisuuden keksinnöt eivät varasta huomiota, vaan näkyvät pikkujutuissa siinä sivussa.

Neljä vauvelia viidestä.

Traileri

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 01.01.2007 22:28
Kirjoittaja Sheetlord
Rocky Balboa

Se oli vain... ajan kysymys. Pitihän se kuudes Rocky-leffa tehdä, ennen kuin sankari on taantunut geriatrikoksi vanhainkodissa.

Kaikki tutut ainekset ovat mukana, alussa pedataan sankarin tielle kaikenlaisia vaikeuksia kotiasioissa. Treenijakso tehdään inspirovan musiikin elähdyttämässä montaasijaksossa, jonka lopuksi juostaan joko vuorenhuipulle tai portaita ylös pomppimaan ja karjumaan. Kehään astellaan ehdottomasti ei-ennakkosuosikkina nuorempaa karjua vastaan.

Lopputulos ei ole niin vaivaannuttava, kuin voisi kuvitella. Syltty on melkein 60 vuodestaan huolimatta tiukemmassa kunnossa kuin moni kaksikymppinen. Itse matsi näytetään ikään kuin HBO;lta ja fiilis onkin aito, mc:nä heiluvaa Michael "Lets Get Ready To Rumble" Bufferia myöten Mike Tysonkin vilahtaa irvistelemässä ringsidellä, Don Kingiä jäi kuitenkin "kaipaamaan" :D Nyrkkeilyn kanssa tällä vuoronperään-mouhijärveläisiä-yläkoukkuja -huitomisella ole mitään tekemistä.

Parempi tää oli kuin vitonen.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 01.01.2007 23:14
Kirjoittaja imbesiili
Sheetlord kirjoitti:Children of Men
Tämä menee imppaukseen. Skifitrilleri, Julianne Moore included ei voi olla huono asia.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 02.01.2007 7:42
Kirjoittaja Sheetlord
Suvinen kirjoitti:Joko tämä on valmis, luulin että puhe Rocky kutosesta oli lähinnä vitsi! :o
IMDB
MGM-sivut

Jäädään kauhulla odottamaan osia VII-IX :D

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 02.01.2007 7:57
Kirjoittaja Vihtahousu
imbesiili kirjoitti:
Sheetlord kirjoitti:Children of Men
Tämä menee imppaukseen. Skifitrilleri, Julianne Moore included ei voi olla huono asia.
En kyllä näe miten Moore parantaisi sitä leffaa näyttelysuorituksillaan, mutta yleisesti ottaen mukiinmenevää shittiä on näytellyt.
Scifistinä täytyy tuo leffa impata kans jossain välissä.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 02.01.2007 8:45
Kirjoittaja Sheetlord
Children Of Menistä kiinnostuneille: jaossa on tähän myös suomenkieliset tekstit

Lucky Number Slevin

Tämä ei ole enää ihan uusi pätkä, mutta vasta nyt sattui näppeihin. Persoonallinen, film noir-vaikutteilla ladattu kostotarina, jossa dialogi rätisee konekiväärin nopeudella [vähän kuin David Mamet kokkelipöllyssä] ja katsojaa juksataan koko ajan. Osissa kelpo miehi- ja naisitus. Josh Hartnett on ensimmäistä kertaa elämässään ei-vaivaannuttava, Bruce Willisin palkkatappajatulkinta on tavallista minimalistisempi [kahden ilmeen sijasta yksi] ja Lucy Liun kanssa tekisi mieli heti hypätä sänkyyn. Pahoina crimelordeina yrmistelevät mm. Morgan Freeman ja etenkin vakuuttava Ben Kingsley.

Erittäin lupaavan alun jälkeen tempo unohtuu laiskottelemaan, kunnes loppupaukuttelun yhteydessä ohjaaja tuntuu huomaavan "hei vittu, nyt unohdettiin katsojat" ja selittää niin alleviivaten koko tarinan että naapurin viisivuotias vesipääpoikakin pitkästyy. Siitä huolimatta rikoselokuvien ystävälle suositeltava pätkä.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 02.01.2007 16:49
Kirjoittaja Edith
imbesiili kirjoitti: Skifitrilleri, Julianne Moore included ei voi olla huono asia.
:rofl:

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 02.01.2007 23:25
Kirjoittaja RolloTomasi
imbesiili kirjoitti:Julianne Moore included ei voi olla huono asia.
Yhdyn mielipiteeseen, mutta valitettavasti en Julianneen, yksi tämän hetken parhaimman näköisistä näyttelijöistä.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 03.01.2007 0:14
Kirjoittaja imbesiili
Edith kirjoitti:
imbesiili kirjoitti: Skifitrilleri, Julianne Moore included ei voi olla huono asia.
:rofl:
Se toinen oli "komedia".

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 03.01.2007 11:19
Kirjoittaja bedlam
Cabin Fever
KuvaKuvaKuva

Kohtuullisen näppärä kauhistelu. Ylättävää, että amerikkalainen 2000-luvun kauhuleffa aikaansaa välillä sellaisia inhonväreitä, että syöminenkin pitää keskeyttää hetkeksi. Kauhun ja mustan komedian liitto ei tässäkään tapauksessa kuitenkaan toiminut täysin, vaan viimeinen puolituntinen lässähti pahasti ihan hauskasta loppuvitsistä huolimatta. Leffa sisälsi paljon suoria viittauksia ja lainauksia, jotka toimivat yllättävän hyvin ja ärsyttämättä lukuunottamatta Night of the Living Dead-hetkeä loppupuolella.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 03.01.2007 14:00
Kirjoittaja Rouva Pupu
Speak

*** tähteä.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 03.01.2007 19:59
Kirjoittaja HellBell
Black Dahlia : ei kannata katsoa, elokuva on todellinen pettymys Brian de Palmalta. Ei vakuuta, koska on farssinomainen film noir-epätyylitelmä.

Pan´s Labyrinth: odotin enemmän kun leffaa niin mainostettiin hyvänä. Meksikolainen Toro ohjannut ihan elävästi mutta tarina liian simppeli. Ei tyydyttänyt mystiikan nälkää. Keijut kyllä ovelasti tehtyjä, niistä pisteitä.

edit: selvennys.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 03.01.2007 23:24
Kirjoittaja Stadinarska
Uuno Turhapuro armeijan leivissä!
Sain nauraa sikana. Joskus antaa itselleen oikeuden nauraa vaikka sitten ihan puujalkavitseillekin. Eihän nää mun huumoriini yllä mutta kolme tähteä kuitenkin eli tässä ne ovat :roll: :roll: :roll:

Oli herskyvän omakohtainenkin. Nimittäin minä, kun mietin uravalintaani aikoinaan niin palveluksen perään oli mahdollisuus jatkaa puolustusvoimissa ja RuKin käyneenä olin sitten Vänrikki ja kesävänrikki. En tiedä ymmärtääkö tytöt tästä mitään. Joka tapauksessa nuo hahmot oli karrikoituitumisestaan huolimatta hyvin oikeita. Mut se on tosi kun on jotenkin innokas siellä niinkuin puhutaan aina vänrikki Nappulasta yms. niin siihen ehkä sorruin minäkin. Tajusin oikeastaan jo kokelaana, että armeija ei olisi minua varten koska minulla ei ollut tarpeeksi motivaatiota määrämuotoiseen jäykkyyteen ja melkomoiseen tylsyyteen myös. Mut Uuno pärjäsi hyvin kyllä!

HEI TYTÖT! Onko teistä kukaan käynyt armeijaa???
Stadinarska, vanha tuttunne!

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 04.01.2007 1:28
Kirjoittaja Ann
Stadinarska kirjoitti: HEI TYTÖT! Onko teistä kukaan käynyt armeijaa???
Mylwin on.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 04.01.2007 2:31
Kirjoittaja Rouva Pupu
Lost Highway

Oudoin elokuva ever. Mutta saa ainakin :think: . Suosittelen.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 04.01.2007 12:37
Kirjoittaja Stadinarska
Ann kirjoitti:
Stadinarska kirjoitti: HEI TYTÖT! Onko teistä kukaan käynyt armeijaa???
Mylwin on.
Mahtaako itse pirukaan lopulta tietää kumpi on kumpi. NIINPÄ! Ette kai te vain pilaile meidän kilttien uskovaisten kustannuksella! Oletko sinä Ann Mylwin?
Kuvittelin vähän aikaa minkälaista olisi jos olisi Ann kersanttina Armeijassa ja mä alokas. Otaksuisin että kuoleman lähellä oleva seuraus, mutta miten mun kävis jos silloin joskus kokelaana ja kesävänrikkinä olisi Ann ollunna vastassa. Jos olisin ruvenna änkkäämään niin olisi auktoriteetti tipotiessään! En mä tiedä mitä mä olisin tehnyt jos mä olisin käskenyt vaihtaa asusteet 5 minuutissa ja Ann sanoisi "tapa ittes". Apua. Se olis ollunna pönttöä! Ikinä en laittanna ketään pönttöön (arestiin putkaan). Mut muutaman kerran mulla oli valikoiva kuulo. Mut kun oon liian kiltti! Ja ymmärrän poikii.
Mut eiks oo niin poijaat, että teillekin tuli mieleen niinkuin mulle ettei naiset VOI TAJUTA mitä kaikkea siellä tehtiin. Esim ryömintäpaikalla savessa...Musta tuntuu ettei naiset tajua kuin ihan pintaa mitä siellä tehdään ja kuinka aika kovaan paikkaan pojat joutuu!
Sen näkee naamasta kun paitsi lakkaa saamasta niin lakkaa muutakin päässä. Koko koulutus tähtää henkiseen kasvuun kestomielessä. Sitä oli ja on varmaan yhäkin enevissä määrinkin nykyään poikien vaikea tajuta kun tulevat mamin lihapullien äärestä haisevaan tupaan! Itse olen sitä mieltä, että oikean tasa-arvon nimissä voisi naisille olla pakollinen maanpuolustuskurssi tietyissä tehtävissä. Jos sota syttyy , naiset ovat erittäin tärkeä resurssi kuitenkin monilla "rintamilla" kotipuolessa. Näin oli omissa sodissamme.
Sotaa ei onneksi ole näköpiirissä. Minä olen rauhan ja luonnon mies. En ole sotilaallinen henkilö.
Oho mikä vastaus taas. Piti vain sanoa Annille että ...no en mä uskalla hälle mitään sanoa...Ann on rautaa! Mitenkähän ne tappelee? Osaako ne olla tosissaan missään, ann ja mylvin?
Vai ovatko ne aina tosissaan kun ovat kahden ja tää on henkireikä? Miettikääpä sitä!!!

JOTTEI OLISI Off-topic niin kerron että katsoin nauhoitukseni "Katupeilin alla" , jossa pääosassa Eeva kaarina Volanen.
Hän on kaikkea mitä minä näen kauniissa ja viehättävässä naisessa.
Mutta hän olikin näyttelijä. Mutta olen nähnyt vanhanakin. Se jokin sisällä ei häviä tyylikkäästä naisesta, oli hän kuinka vanha hyvänsä. Saattaa hyvä vain jalostua!!

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 04.01.2007 14:56
Kirjoittaja Rouva Pupu
Nowhere Man 2005

Kihloihin mennyt pari. Mies saa käsiinsä naisen menneisyydessä tekemän pornoelokuvan. Tapahtuu kaikenlaista, jonka seurauksena nainen pitää miehen leikattua piPeliä panttivankina.
Toimii, koska tietyt kohtaukset ovat niin todentuntuisia ja ahdistavia: ero, piPelin etsiminen, ilman piPeliä pissiminen etc.
Kieltämättä olisi tehnyt mieli paiskia narttua pitkin seiniä, vaikka yhdessä kohdassa kävi hieman sääliksi. PiPelin leikkaaminen saksilla ja "sen" panttivankina pitäminen karisti loputkin myötätunnot. Liian mustaa huumoria ollakseen huumoria IMO.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 05.01.2007 15:29
Kirjoittaja bedlam
Creepshow
KuvaKuvaKuva

No niin, tääkin on niitä leffoja jotka olisi pitänyt nähdä jo penskana. Silloin olisi varmaan viihdyttänyt huomattavasti enemmän. Kolmas tähti tekijäkaartista (Leslie Nielsen, Stephen King, Tom Atkins, George Romero, Tom Savini ym).

Jaws 3 (Jaws 3-D)
Kuva

Uskomatonta. Friday the 13th III oli muistaakseni 3-D-leffaksi ihan kohtuullinen, mutta tätä ei mitkään lasit pelastaisi.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 05.01.2007 15:41
Kirjoittaja Rouva Pupu
Twin Peaks: Fire Walk with Me

Tietysti tämä piti katsoa. Tietysti tätä pitää suositella, vaikka ei aivan yllä sille tasolle, jota odotin. Donna olisi voinut olla alkuperäinen L.F.B, siitä miinus. Synkkä. Katsoin ranskaksi "raiskattuna" sopimattomilla sub nopeuksilla, jotain varmasti missasin siis.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 05.01.2007 17:20
Kirjoittaja Ann
Mortal Kombat(1&2)

Hyvät nauruthan tästä lähti. Hauskaa oli katsoa molemmat putkeen, kun kakkonen jatkoi suoraan siitä mihin ykkönen lopahti, mikä oli muuten ihan yes, mutta puolet näyttelijöistä vaihtui kesken reissua. Ekalle kaksi tähtöstä, tokalle yksi.

Subzero wins! Flawless victory! Finish him!

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 05.01.2007 17:53
Kirjoittaja Rouva Pupu
Ann kirjoitti: Subzero wins! Flawless victory! Finish him!
Pitäisköhän itsekin katsella leffat, kuunnella soundtrackia ja pelata peliä :roll:

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 05.01.2007 20:15
Kirjoittaja Vihtahousu
House of the Dead (2003)

IMDB:ssä tähdet 2.0/10.0, kauhea pätkä. Tisseistä plussat, kaikki muu onkin perseestä.
0,5 tähteä... kiertäkää kaukaa.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 05.01.2007 20:33
Kirjoittaja Rouva Pupu
Vihtahousu kirjoitti:House of the Dead (2003)
Ainoa elokuva, jota en ole pystynyt katsomaan loppuun asti. Olen sentään yrittänyt kolme kertaa. Surkea.

Re: Katsoin leffan

Lähetetty: 06.01.2007 0:15
Kirjoittaja bedlam
Rouva Pupu kirjoitti:
Vihtahousu kirjoitti:House of the Dead (2003)
Ainoa elokuva, jota en ole pystynyt katsomaan loppuun asti. Olen sentään yrittänyt kolme kertaa. Surkea.
Minua ihan hävettää, etten yhtään Uwe Bollin leffaa ole vielä nähnyt. Mieshän on selvästi aikamme Ed Wood ja tuleva legenda.