NuoriDaavid kirjoitti:No kyse ei nyt varsinaisesti ollet Sandran nassusta vaan siitä, mitä ensin kaatoi mieskollegansa ja sitten sanoi, että sun pitää varmaan lähteä kotiin ja seuraavana päivinä yritti skorettaa taas. Se oli kuuminta hottia.
NuoriDaavid kirjoitti:No kyse ei nyt varsinaisesti ollet Sandran nassusta vaan siitä, mitä ensin kaatoi mieskollegansa ja sitten sanoi, että sun pitää varmaan lähteä kotiin ja seuraavana päivinä yritti skorettaa taas. Se oli kuuminta hottia.
Voisit ehkä kokeilla samaa vaimosi kanssa.
Öh, no tuota vaimoni tekee minulle nykyään aina noin. Kun olen saanut aviolliset velvollisuuteni hoidettua, niin joudun lähtemään toiseen huoneeseen nukkumaan. Kuorsaan muka liikaa!
NuoriDaavid kirjoitti:
Öh, no tuota vaimoni tekee minulle nykyään aina noin. Kun olen saanut aviolliset velvollisuuteni hoidettua, niin joudun lähtemään toiseen huoneeseen nukkumaan. Kuorsaan muka liikaa!
En usko, en ole koskaan kuullut.
No, lääkärinä varmaan tiedät, miten vaivaasi voidaan hoitaa. Sitten loppuvat Sandra Bullock -leikit.
( minulla on monesti samanlainen ilme, kun kyseisellä kaverilla lopussa. Ihmiskunnan ja yhteisön rahamyllyn tähden, siksi leffa istui hyvin wannabe kirjailijalle, joka napputtelisi koko kirjaston 6-0 tappiolle. )
NuoriDaavid kirjoitti:
Öh, no tuota vaimoni tekee minulle nykyään aina noin. Kun olen saanut aviolliset velvollisuuteni hoidettua, niin joudun lähtemään toiseen huoneeseen nukkumaan. Kuorsaan muka liikaa!
En usko, en ole koskaan kuullut.
No, lääkärinä varmaan tiedät, miten vaivaasi voidaan hoitaa. Sitten loppuvat Sandra Bullock -leikit.
Tiedän kyllä. Kieltäydyn kuitenkin kirurgisista operaatioista vastakkaisen sukupuolen miellyttämiseksi.
[etkä sitten moista kehdannut sylkäistä "omalla nikillä?"]
RolloTomasi kirjoitti:Ei sen "vaikeampi" kuin 2001
Pannaan siis to-do -listalle. Huolestuttavaa, miten iän myötä menettää kyvyn olla avoin uusille vaikutteille ja hengailee mieluummin tutun ja turvallisen viihteen parissa..
Täytyy olla omituisella mielenlaadulla varustettu jos pystyy katsomaan elokuvan nauramatta kertaakaan.
Onneksi ei ollut ruokaa tai juomaa suussa sen verran nauratti elokuva CLICK !
komedia työhullusta arkkitehdista, joka saa käsiinsä universaalin kauko-ohjaimen, jolla hän voi kelata elämäänsä eteen- ja taaksepäin. Ongelmia syntyy kun ohjain alkaa hallita hänen elämäänsä.
Aina on pieni epäilys, kun leffa on nimeltään aivan tuntematon. Ei voi olla hyvä, jos siitä ei ole koskaan kuullut. Tässä kuitenkin oli tuttuja näyttelijöitä ja kansien perusteella kyseessä ei ollut mikään halpis. Kun leffa vielä maksoi vähemmän kuin vuokraus Makuunista, niin miksei ostaisi ja katsoisi.
Ei tämä huono ollut, käsikirjoitus oli varmaankin loistava, mutta jotenkin hyvistä palasista oli saatu aikaiseksi keskinkertainen leffa. Ehkä Bill Paxtonin olisi kannattanut keskittyä näyttelemiseen ohjaamisen sijasta.
Painostavuus puuttui kokonaan, kun kuvattiin poikia ja murhaaja-isää. Ei pelottanut, vaikka olisi ollut suotavaa. Loppukiemurat taas oli onnistuttu jotenkin vaan söhertämään epäselvästi kasaan ja koko leffa loppui ehkä typerimmän näköiseen pönötykseen ikinä. Mies seisoo kadulla nainen kainalossaan pää pystyssä ja katselee johonkin kaukaisuuteen.
Almo-whateverin monumentaalinen suurteos antaa uuden merkityksen sanalle keskinkertaisuus. Teos ilmentää hyvin nykyihmisen tarvetta käyttää vapaa-aikansa kehittävämmin kuin katsella yliarvostettuja elokuvia.
Elokuva onnistuu luomaan katsojassa monia voimakkaita tunteita, kuten inhon väristykset Penelope Cruzin antaessa näytteen laulutaidoistaan elokuvan keskivaiheilla, unohtamatta elokuvan draaman sekaan tiputettuja ilonpilkahduksia, kuten äitihahmon piereskely. Pieruhuumori toimii aina. Ainakin minä nauroin, luultavasti ainoana katsomossa.
Suomeksi: se että elokuvan aihealue sivuaa parissa kohtaa hetkellisesti dramaattisia ja traumaattisia aiheita ei riitä tekemään elokuvasta aikamme suurteosta, eikä se että Cruzilla on silmät kosteina ja räkä poskella vartin välein riitä tekemään hänen näyttelijäsuorituksestaan häikäisevää. Elokuva ja roolisuoritukset olivat "ihan ok". Ei lähellekään ennakkokohun arvoinen elokuva. Raskassoutuinen ja päämäärätön, monia sivujuonia ja tapahtumia heitettiin ilmaan ilman että ne johtivat lopulta minnekään. Toki jokainen voi yrittää tulkita elokuvan "sanomaa" miten tahtoo.
Olo parani vasta katsomalla heti perään DVD:ltä Kill Bill vol 1. Tämä elokuva tarjoaa aina uusia oivalluksia, kuten tällä kertaa sen että elokuvan nimi on sanaleikki (Kill Bill = Tapa Bill = tappolista). Vänkää.
Ansaitsee tulla mainituksi varsin epätavallisen loppukohtauksen vuoksi. Kuinka moni muu elokuva päättyy siihen että päähenkilö lyö vaimoaan pari kertaa vatsaan ja heittää hänet nuotioon samalla kun The End pärähtää katsojan silmille? Whattafuck? No okei kai se vaimo oli sitten pahis.
Tälle ilmeisesti tehtiin jatko-osa 1990, saaneeko vaimo siinä kostonsa?
Tulipas vihdoin tämäkin klassikko katsottua, hyllyssäkin tuo on ainakin vuoden jo odotellut. Pitipä sitten nyyhkyttää pariinkin otteeseen, niisk, vaikka arvasin kyllä sen jo etukäteen. Siksi varmaan olen vältellytkin katsomasta koko leffaa. Mut kertakaikkisen hieno elokuva.
Ja hassuna yksityiskohtana muistan, että pienenä kaikissa vuokraamokuvastoissa Elefanttimies oli aina kauhuleffaosastolla. Ilmeisesti kuvastojen koostajat eivät jaksaneet edes takakansitekstejä lueskella.
Imdb:ssä porukka hehkuttaa suunnilleen parhaimmaksi komediaksi vuosiin. Itse meinasin nukahtaa useammin kuin hörähdin. Heitetään nyt kaksi tähteä siitä hyvästä, että leffa oli 'koko perheen elokuva'-kannesta poiketen hieman mustempi huumoriltaan kuin oletinkaan.
Eipä ollut kovin häävi. Tykkäsin jatko-osasta (Vault of Horror) enempi. Viimeinen tarina oli tuttu Verta ja Väristyksiä-sarjiksesta, se oli hauska nähdä sinänsä.
Saw II 1/2
Soljui elokuvana hieman paremmin kuin ykkönen ja jopa aiheutti pari kertaa käsien tarrautumista tukkaan, mutta leffan lopetus oli varsinainen antikliimaksi. Tajusin lopputwistin todellakin olleen lopputwisti vasta kun kreditit alkoivat pyöriä.
Ja miksi näissä leffoissa pitää olla aina niin epäuskottavan tyhmiä ja ärsyttäviä hahmoja? Kauhuleffa on sitä jännempi, mitä paremmin hahmojen housuihin pystyy eläytymään ja on kovin ihmeellistä, etteivät jotkut elokuvantekijät sitä vieläkään tajua.
Jumaleissön, tämä oli taas näitä tavaratalon alennuslaarista täysin takavasemmalta yllättäviä elokuvia.
Espanjan sisällissotaan sijoittuva tarina orpokotiin lähetetystä pojasta ja hänelle öisin ilmestyvästä aaveesta ei ehkä ole maailman omaperäisin, mutta leffan toteutus on täydellinen. Aaveen salaisuuden metsästystä, orpokodin intohimodraamaa ja sodan kauheuksia kuvataan ensinnäkin niin täydellisen tyylitajuisesti ja kauniilla kuvilla, jotta elokuvan katsominen on kuin katsoisi liikkuvaa maalausta. Näyttelytyö toimii ja jännittävästä kummitustarinasta siirrytään saumattomasti draamaan äärimmäisestä ihmismielen pahuudesta.