Tää on hyvä. Kaksi sick confusing motherfuckers. Oikeasti se nainen vaan oli huomattavan ylipainoinen ja ruma ku saatana. Saattaa olla, että elokuva toimii paremmin kaunottarella varustettuna. Oikeasti se akka vei vielä penskansa asumaan tän unelmaprinssin luokse.Storia kirjoitti:
Lonely Hearts Killers
Sama ajankuvaus kuin edellisessä; 40-luvun loppupuoli Amerikassa. Toimi huomattavasti paremmin ja piti otteessaan ihan loppuun asti. Salma Hayek ja James Gandolfini tekivät vakuuttavat roolit. Pani pohtimaan myös rakkauden ja intohimon välistä suurta kuilua. Karmiva meininki ja perustuu tositapahtumiin - tätä voisi jo suositella sunnuntai pureskeluun!
Katsoin leffan
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
-
Storia
-
RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2360
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
The Killing (1956)
Stanley Kubrick listasi joskus kymmenen suosikkileffansa joukkoon John Hustonin Sierra Madren aarteen, ja hänen kolmas pitkä elokuvansa tuokin tämän lisäksi mieleen toisen Hustonin leffan, Asfalttiviidakon. Molemmissa pääosassa (tai Asfalttiviidakossa paremminkin yhdessä niistä) on suosikkinäyttelijöihini kuuluva Sterling Hayden, molemmat kertovat ryöstöstä ja molemmissa sattumalla on tapahtumiin merkittävä osuus - ja ihmiset täydellisine suunnitelmineen ovat hyvin pieniä ja epäonnistuvat. Eroa kuitenkin on - Kubrickin persoonallisuus on kehitteillä - ja Asfalttiviidakon suoran aikarakenteen tilalla on nyt ryöstöjakson palapeli ja elokuvan täsmällisen tarkka kertojanääni etäännyttää katsojat tarkkailijoiksi. Kubrickille tyypillinen ironia ja musta huumori värittävät film noiria.
Nightmare (1955)
Maxwell Shanen ohjaama ja Cornell Woolrichin romaanin pohjalta käsikirjoittama mielenkiintoinen elokuva miehestä (Kevin McCarthy), joka näkee painajaisen, jossa murhaa jonkun - ainoastaan herätäkseen aamulla huomaamaan, että se ei ollutkaan vain unta. Eli enää ei tarvitse edes nousta vuoteesta, kun olet jo pulassa. Painajaismainen elokuva ei ole loistava ja aivan lopussa on huonosti toimivia ratkaisuja, mutta hyvä ja tunnelmallinen se on ja New Orleans tapahtumapaikkana tuo leffalle ilmettä. Sivuosassa etsivää näyttelee särmäkäs Edward G. Robinson, jonka rooli ei kuulu hänen parhaiten kirjoitettuihin, mutta josta hän tekee jälleen persoonallisen.
Kiss Me Deadly (1955)
Parhaisiin dekkarileffoihin kuuluvassa Mickey Spillane -filmatisoinnissa Mike Hammer (Ralph Meeker) melkein törmää autolla naiseen öisellä maantiellä ja tästä alkaa tapahtumavyyhti ja mysteerien ketju, jonka lopussa odottaa arvoituksellinen laattikko sisältöineen. Robert Aldrichin ohjaama ja A.I. Bezzeridesin käsikirjoittama leffa angstisesta, vainoharhaisesta, väkivaltaisesta ja sirpaleisesta maailmasta hajoamassa hetkellä, jolloin sillä on käsissään suurempi voima kuin koskaan. Vaikka valmistusmisaikakauden aatokset näkyvät tarinassa selkeästi, kyse on lopulta jostakin ylemmästä, joka ei kenties ole aikaan sidottu - tai sitten on, mutta elämme siinä ajassa edelleen.
Stanley Kubrick listasi joskus kymmenen suosikkileffansa joukkoon John Hustonin Sierra Madren aarteen, ja hänen kolmas pitkä elokuvansa tuokin tämän lisäksi mieleen toisen Hustonin leffan, Asfalttiviidakon. Molemmissa pääosassa (tai Asfalttiviidakossa paremminkin yhdessä niistä) on suosikkinäyttelijöihini kuuluva Sterling Hayden, molemmat kertovat ryöstöstä ja molemmissa sattumalla on tapahtumiin merkittävä osuus - ja ihmiset täydellisine suunnitelmineen ovat hyvin pieniä ja epäonnistuvat. Eroa kuitenkin on - Kubrickin persoonallisuus on kehitteillä - ja Asfalttiviidakon suoran aikarakenteen tilalla on nyt ryöstöjakson palapeli ja elokuvan täsmällisen tarkka kertojanääni etäännyttää katsojat tarkkailijoiksi. Kubrickille tyypillinen ironia ja musta huumori värittävät film noiria.
Nightmare (1955)
Maxwell Shanen ohjaama ja Cornell Woolrichin romaanin pohjalta käsikirjoittama mielenkiintoinen elokuva miehestä (Kevin McCarthy), joka näkee painajaisen, jossa murhaa jonkun - ainoastaan herätäkseen aamulla huomaamaan, että se ei ollutkaan vain unta. Eli enää ei tarvitse edes nousta vuoteesta, kun olet jo pulassa. Painajaismainen elokuva ei ole loistava ja aivan lopussa on huonosti toimivia ratkaisuja, mutta hyvä ja tunnelmallinen se on ja New Orleans tapahtumapaikkana tuo leffalle ilmettä. Sivuosassa etsivää näyttelee särmäkäs Edward G. Robinson, jonka rooli ei kuulu hänen parhaiten kirjoitettuihin, mutta josta hän tekee jälleen persoonallisen.
Kiss Me Deadly (1955)
Parhaisiin dekkarileffoihin kuuluvassa Mickey Spillane -filmatisoinnissa Mike Hammer (Ralph Meeker) melkein törmää autolla naiseen öisellä maantiellä ja tästä alkaa tapahtumavyyhti ja mysteerien ketju, jonka lopussa odottaa arvoituksellinen laattikko sisältöineen. Robert Aldrichin ohjaama ja A.I. Bezzeridesin käsikirjoittama leffa angstisesta, vainoharhaisesta, väkivaltaisesta ja sirpaleisesta maailmasta hajoamassa hetkellä, jolloin sillä on käsissään suurempi voima kuin koskaan. Vaikka valmistusmisaikakauden aatokset näkyvät tarinassa selkeästi, kyse on lopulta jostakin ylemmästä, joka ei kenties ole aikaan sidottu - tai sitten on, mutta elämme siinä ajassa edelleen.
-
isohaara
Knocked Up
Pilveä pössyttelevä luuseri Ben pääsee tuikkaseen kostean baari-illan päätteeksi hottia, tulevaa uraohjusta Alisonia, ja tuloksena onkin vauva. Sitten ihmetellään että mitä tehdään ja kenen kanssa.
Perinteinen ihimissuhdekomedia, joka ällistyttävää kyllä jaksaa naurattaa ensimmäisen puolitoistatuntisen, ja vasta viimeinen vartti ollaan ällynlällyn pehmoja. Tosin loppuosakin vältti yltiösiirappisuuden, eikä kestänyt kauaa, joten ei myöskään jäänyt tahmeeta makua suuhun leffasta.
Komedian osalta elokuva oli täysin helmi! One-linereita ripoteltiin niin että kaikkia ei heti edes hoksannut tajuta. Myös Benin neljä kämppistä olivat aivan loistavia, hieman muistuttivat Jay & Silent Bob -kaksikkoa.
Itse naureskelin lähinnä äijähuumorille - kuten kun kaverit sai päähänsä lähteä Las Vegasiin, napata hieman taikasieniä ja mennä katsomaan Circue de Soleilia.
Pilveä pössyttelevä luuseri Ben pääsee tuikkaseen kostean baari-illan päätteeksi hottia, tulevaa uraohjusta Alisonia, ja tuloksena onkin vauva. Sitten ihmetellään että mitä tehdään ja kenen kanssa.
Perinteinen ihimissuhdekomedia, joka ällistyttävää kyllä jaksaa naurattaa ensimmäisen puolitoistatuntisen, ja vasta viimeinen vartti ollaan ällynlällyn pehmoja. Tosin loppuosakin vältti yltiösiirappisuuden, eikä kestänyt kauaa, joten ei myöskään jäänyt tahmeeta makua suuhun leffasta.
Komedian osalta elokuva oli täysin helmi! One-linereita ripoteltiin niin että kaikkia ei heti edes hoksannut tajuta. Myös Benin neljä kämppistä olivat aivan loistavia, hieman muistuttivat Jay & Silent Bob -kaksikkoa.
Itse naureskelin lähinnä äijähuumorille - kuten kun kaverit sai päähänsä lähteä Las Vegasiin, napata hieman taikasieniä ja mennä katsomaan Circue de Soleilia.
Vanhemmat, pariutuneet, perheelliset pierut varmaankin hörähtävät leffan jabeille vakiintunutta elämää kohtaan.Ben's Dad: If it grows from the ground, it's probably okay.
Pete: [to Ben Stone] Marriage is like that show ‘Everybody Loves Raymond’, but it’s not funny. All the problems are the same, but
[pause]
Pete: you know instead of all the funny, pithy dialogue, everybody is really pissed off and tense.
-
Sheetlord
Kelly's Heroes - Kellyn Sankarit
II Maailmansota jyristelee loppusuoralla. Normandian maihinnousun jälkimainingeissa amerikkalainen jermuporukka saa vangiksi jääneeltä kraut-upseerilta vihiä ranskalaisessa pankissa makoilevasta 16 miljoonan taalan kulta-aarteesta. Lepsun kapteenin häivyttyä esikuntineen lomailemaan porukka päättää käyttää kolmen päivän r&r:n tekemällä pankkiryöstön. Matkassa on vain pieni mutta: pankki on reippaasti Wehrmachtin hauptkampflinjen takana, joten avuksi tarvitaan panssaritukea, pioneerijoukkoja sillanrakennukseen etc.
Vuonna 1970 valmistuneen ison budjetin sotafilmin voi nähdä ovelana sotapropagandana. Sen valmistumisen aikoihin amerikkalaiset olivat pahasti jumissa Vietnamissa, joten kansalaisten moraalia kohottamaan tarvittiin viihdyttävä filkka, jossa reippaat miehet vihreissä uniformuissa yltävät jermuilustaan huolimatta sankaritekoihin sodassa, jossa hyvän ja pahan rooli oli vielä selkeä.
Roolitus on näyttävä: koplaa johtaa Clint Eastwood yhdessä äkäisen kersantin (Telly Savalas) kanssa. Panssarituesta jalkaväelle vastaa pahasti pinkille ja pilvelle tuoksahtava friikki Oddball (Donald Sutherland) ja tietenkin mukana on juoni huoltoupseeri (Don Rickles). Tarkkasilmäinen bongaa helposti myös Harry Dean Stantonin ja jopa "Lemmenlaivan" kapteenin roolista tunnetun Gavin McCleodin hintahtavana panssarimiehenä.
Suosittelen lämpimästi sotafilmien ystäville. Se, mikä nykyisin muodikkaassa inhorealismissa menetetään, otetaan takaisin hauskalla tarinalla, lajityypin kliseiden kunnioituksella ja riittävällä määrällä pyrotekniikkaa.
II Maailmansota jyristelee loppusuoralla. Normandian maihinnousun jälkimainingeissa amerikkalainen jermuporukka saa vangiksi jääneeltä kraut-upseerilta vihiä ranskalaisessa pankissa makoilevasta 16 miljoonan taalan kulta-aarteesta. Lepsun kapteenin häivyttyä esikuntineen lomailemaan porukka päättää käyttää kolmen päivän r&r:n tekemällä pankkiryöstön. Matkassa on vain pieni mutta: pankki on reippaasti Wehrmachtin hauptkampflinjen takana, joten avuksi tarvitaan panssaritukea, pioneerijoukkoja sillanrakennukseen etc.
Vuonna 1970 valmistuneen ison budjetin sotafilmin voi nähdä ovelana sotapropagandana. Sen valmistumisen aikoihin amerikkalaiset olivat pahasti jumissa Vietnamissa, joten kansalaisten moraalia kohottamaan tarvittiin viihdyttävä filkka, jossa reippaat miehet vihreissä uniformuissa yltävät jermuilustaan huolimatta sankaritekoihin sodassa, jossa hyvän ja pahan rooli oli vielä selkeä.
Roolitus on näyttävä: koplaa johtaa Clint Eastwood yhdessä äkäisen kersantin (Telly Savalas) kanssa. Panssarituesta jalkaväelle vastaa pahasti pinkille ja pilvelle tuoksahtava friikki Oddball (Donald Sutherland) ja tietenkin mukana on juoni huoltoupseeri (Don Rickles). Tarkkasilmäinen bongaa helposti myös Harry Dean Stantonin ja jopa "Lemmenlaivan" kapteenin roolista tunnetun Gavin McCleodin hintahtavana panssarimiehenä.
Suosittelen lämpimästi sotafilmien ystäville. Se, mikä nykyisin muodikkaassa inhorealismissa menetetään, otetaan takaisin hauskalla tarinalla, lajityypin kliseiden kunnioituksella ja riittävällä määrällä pyrotekniikkaa.
-
Edith
Kävin kattomassa. Menin mainostushypelankaan, kun useammassakin lehdessäkin kehuttu. Ei olis kannattanut. Kaikki ihmiset oli raivostuttavia paskiaisia ja niiden riitelyä oli tylsä seurata eikä naurattanut hetkeäkään. Olin aikeissa poistua vähän yli puolen välin jälkeen, mutta jäin silti. Vahvisti ainakin käsitystäni siitä, että parisuhteet ei oo mun juttu. En jaksa nyt yrittää fiksua, kunnollisista arvioita.isohaara kirjoitti:Knocked Up
-
Sheetlord
Alien 3 Directors Cut
Porasin joskus aikoinaan, että tämä on sarjan heikoin leffa. Beddis taisi opponoida, että boxissa tuleva ohjaajanversio syventää tarinaa reilusti - ja oikeassa oli. Etenkin alkuun ja puoliväliin ilmestyi reilusti uutta kuvaa, henkilöhahmot saivat enemmän lihaa luidensa ympärille - ja itse Allustakin oli uusia klippejä. Eniten ihmettelen, miksi teatteriversiossa ötökkä syntyi koirasta ja tässä "alkuperäisversiossa" härästä?
Rock-video-ohjaajaksi Fincher malttaa keskittyä yllättävän paljon henkilöihinsä. Visuaalisuus on toki vahvaa, Alien-maailmaan kuuluva ruoste, roikkuvat ketjut ja ruskea yleissävy ovat vahvasti mukana. Eipä tämä toimisikaan Star Trek-tyylisissä putsi-puitteissa. Aliensin xenomorfi-pataljoonien jälkeen paluu yhteen ainoaan ötökkään oli ehdottomasti oikea ratkaisu.
Porasin joskus aikoinaan, että tämä on sarjan heikoin leffa. Beddis taisi opponoida, että boxissa tuleva ohjaajanversio syventää tarinaa reilusti - ja oikeassa oli. Etenkin alkuun ja puoliväliin ilmestyi reilusti uutta kuvaa, henkilöhahmot saivat enemmän lihaa luidensa ympärille - ja itse Allustakin oli uusia klippejä. Eniten ihmettelen, miksi teatteriversiossa ötökkä syntyi koirasta ja tässä "alkuperäisversiossa" härästä?
Rock-video-ohjaajaksi Fincher malttaa keskittyä yllättävän paljon henkilöihinsä. Visuaalisuus on toki vahvaa, Alien-maailmaan kuuluva ruoste, roikkuvat ketjut ja ruskea yleissävy ovat vahvasti mukana. Eipä tämä toimisikaan Star Trek-tyylisissä putsi-puitteissa. Aliensin xenomorfi-pataljoonien jälkeen paluu yhteen ainoaan ötökkään oli ehdottomasti oikea ratkaisu.
-
RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2360
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
Tuota olen minäkin ihmetellyt ja erityisesti siksi, että härkä vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta.Sheetlord kirjoitti: Eniten ihmettelen, miksi teatteriversiossa ötökkä syntyi koirasta ja tässä "alkuperäisversiossa" härästä?
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
-
RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2360
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
Battle Cry (1955)
Amerikkalaisia sotilaita toisessa maailmansodassa, mutta suurin osa kerronnasta kuluu heidän naissuhteissaan. Kiinnostavinta on kuitenkin se, että taisteluiden sijasta miehet marssivat pitkään ja kauan - ainoa taistelukohtaus on lopussa. Keskinkertaisesta ja aivan liian pitkästä elokuvasta puuttuu kuitenkin syvyys, vaikka kokoa riittääkin. Se on myös tylsästi ohjattu - Raoul Walshilta olisi odottanut paljon parempaa.
Paths of Glory (1957)
Stanley Kubrickin ohjaama ja yhdessä Jim Thompsonin ja Calder Willinghamin kanssa kirjoittama elokuva ranskalaisista ensimmäisessä maailmansodassa. Ironisessa, mustan huumorin ja satiirin sävyttämässä leffassa Kubrick luo selvän eron siisteissä ja ylellisissä tiloissa sivistyksen keskellä mielettömiä ja raakalaismaisia päätöksiä tekevän johtajiston sekä likaisessa sodan todellisuudessa pelinappuloina rämpivien miesten välille. Elokuvan pääosassa Kirk Douglas tekee erinomaisen roolisuorituksen miestensä puolta pitävänä everstinä, jonka moraalia eivät muut herrat ymmärrä - kuten eivät sodan tai sotaoikeuden mielettömyyttäkään. Kubrickin kuvat ovat vaikuttavia, mutta niin on koko leffakin.
Amerikkalaisia sotilaita toisessa maailmansodassa, mutta suurin osa kerronnasta kuluu heidän naissuhteissaan. Kiinnostavinta on kuitenkin se, että taisteluiden sijasta miehet marssivat pitkään ja kauan - ainoa taistelukohtaus on lopussa. Keskinkertaisesta ja aivan liian pitkästä elokuvasta puuttuu kuitenkin syvyys, vaikka kokoa riittääkin. Se on myös tylsästi ohjattu - Raoul Walshilta olisi odottanut paljon parempaa.
Paths of Glory (1957)
Stanley Kubrickin ohjaama ja yhdessä Jim Thompsonin ja Calder Willinghamin kanssa kirjoittama elokuva ranskalaisista ensimmäisessä maailmansodassa. Ironisessa, mustan huumorin ja satiirin sävyttämässä leffassa Kubrick luo selvän eron siisteissä ja ylellisissä tiloissa sivistyksen keskellä mielettömiä ja raakalaismaisia päätöksiä tekevän johtajiston sekä likaisessa sodan todellisuudessa pelinappuloina rämpivien miesten välille. Elokuvan pääosassa Kirk Douglas tekee erinomaisen roolisuorituksen miestensä puolta pitävänä everstinä, jonka moraalia eivät muut herrat ymmärrä - kuten eivät sodan tai sotaoikeuden mielettömyyttäkään. Kubrickin kuvat ovat vaikuttavia, mutta niin on koko leffakin.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
-
Sheetlord
-
RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2360
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
Minulla puolestaan ainoa pitkä Kubrickin leffa, joka on näkemättä, on Fear and Desire. (Ja Barry Lyndonin olen nähnyt vain kerran.)Sheetlord kirjoitti:^ Miten rankkaisit tuon "Paths Of Gloryn" Kubrick-vainaan tuotannossa? "Parempi kuin ..." / "Heikompi kuin ..."?
Siksi kysyn, että taitaa olla ainoa leffa Kubrickin tuotannosta joka multa on vielä näkemättä.
Kubrickin persoona tuli täysin esille vasta Spartacuksen jälkeen, Lolitassa, ja etenkin kaikissa hänen sen jälkeisissä elokuvissaan on todella paljon. Full Metal Jacketissa on varmaankin vähiten ja niin auteur-elokuva kuin se onkin, se on mielestäni Kubrickin heikoin teos tuolla kaudella. Eniten mielestäni on elokuvissa 2001, Tri Outolempi, Hohto ja Eyes Wide Shut. Ja Barry Lyndon on upea - filmiltä valkokankaalla tietenkin, oikeastaan ainoa oikea tapa katsoa mikä tahansa Kubrickin leffa. (Ymmärrän hyvin niitä, vaikka en olekaan samaa mieltä, jotka katsovat Avaruusseikkailun telkusta tai DVD:ltä ja haukkuvat sitä tylsäksi.)
Spartacus on tuon ajan suurista antiikin aikaan sijoittuvista spektaakkeleista paras, mutta siinä kuuluvat niin paljon muiden tekijöiden kuin Kubrickin äänet, että sen kai voi jättää pois listalta, vaikka hienosti se onkin ohjattu.
Kunnian polut on siis elokuva kaudelta, jolloin Kubrickin elokuvissa auteurin näkemys ei vielä täysin ollut hioutunut siihen mittaan, mitä se tuli myöhemmin olemaan, ja siinä näkyvät vielä aikakauden Hollywood-elokuvan piirteet - mutta, kuten elokuvissa Killer's Kiss ja The Killing, hänen persoonansa on elokuvassa ja ehkä jopa voimakkaammin.
Kuten Kubrickin elokuvissa yleensä, Kunnian poluissakin on paljon. Mutta kuten Full Metal Jacketiakin, sitä vaivaa yksinkertaisuus muihin Kubrickin leffoihin verrattuna. Asiaa "pahentaa" se, että tietystä vinkkelistä katsottuna Kirk Douglasin eversti Dex on puhdas hyvis pahoihin kenraaleihin verrattuna. Mutta tällä kertaa Kubrickin huumori on julmempaa ja leffa on visuaalisesti komeampi - ei ehkä kamera-ajoissa (saattaa tosin jopa olla niissäkin), mutta paikkojen ja tilan käytössä.
Koska Kubrick teki hienoja elokuvia niin monessa eri genressä ja koska Kunnian poluissa hän ei ole vielä persoonansa puolesta hallitsevimmillaan, elokuvaa on hieman vaikea verrata "parempi-huonompi" -akselilla hänen muihin elokuviinsa. Kunnian poluissa monet hänen teemansa ovat jo esillä, mutta monet ovat vielä tulossa ja visuaalinen ilme on jo hioutumassa siihen, miltä hänen elokuvansa alkavat näyttää vielä enemmän. Mutta Kubrick ei ole vielä kirkkaimmillaan.
Joten Kubrickin parhaimmat elokuvat mielestäni ovat Lolita mukaan lukien kaikki siitä eteenpäin, poislukien Full Metal Jacket. Suosikkini puolestaan ovat (ehkä Kubrickin parhaat, ehkä ei) nuo viisi, jotka sanoin tuossa yllä. Kunnian polut (melkein?) sijoittuu siihen alempaan joukkoon, mutta sillä erolla, että toisin kuin Full Metal Jacket, joka sekin on selkeästi mestarin tekemä elokuva, Kunnian polut on yksi parhaista amerikkalaisista sotaelokuvista, mitä Full Metal Jacket ei välttämättä ole.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
-
Storia
Katsoin kaksi leffaa viikonloppuna; The Last king of Scotland eli Forest Whitakerin tähdittämä Idi Aminin elämään perustuva pätkä ja Parisiin varpunen, La vie en rose, Edith Piafin elämänkerta.
Ensimmäinen oli loppua kohden liian väkivaltainen ja ahdistava, joten ajatus ja katse alkoi harhailla kohti keittiötä. Hyvinhän se oli näytelty, mutta ei sopivaa katsottavaa meikäläiselle. Ei vaan jaksa tuollaisia psykoja...edes ajatella, että niitä on todella ollut ja on olemassa.
Sen sijaan tämä jälkimmäinen oli niin liikuttava, ihana ja mainio, että sitä suosittelen kelle vaan. Mikä persoona! Mikä loisto! Mitä draamaa! Miten karu elämä! Nyyh! Ei mitään pahaa sanottavaa tästä - täydet viisi tähteä.
Ensimmäinen oli loppua kohden liian väkivaltainen ja ahdistava, joten ajatus ja katse alkoi harhailla kohti keittiötä. Hyvinhän se oli näytelty, mutta ei sopivaa katsottavaa meikäläiselle. Ei vaan jaksa tuollaisia psykoja...edes ajatella, että niitä on todella ollut ja on olemassa.
Sen sijaan tämä jälkimmäinen oli niin liikuttava, ihana ja mainio, että sitä suosittelen kelle vaan. Mikä persoona! Mikä loisto! Mitä draamaa! Miten karu elämä! Nyyh! Ei mitään pahaa sanottavaa tästä - täydet viisi tähteä.
-
Sheetlord
Star Trek VI - The Undiscovered Country
Jostain tuli hinku katsella vanhoja Trek-filmejä. Vaikken himo-trekkeri olekaan, näitä on välillä kiva tsiigailla.
Reippaasti harmaantunut alkuperäismiehistö joutuu vaihteeksi hakaukseen Klingoneiden kanssa. Liittolaisuutta neuvotteleva soturikansan suurlähettiläs salamurhataan ja Kirk kelpo tohtori McCoyn kera saavat syyn. Näytösoikeudenkäynnin jälkeen kaksikko nakataan rundiin Rura Penthen hell-hole-gulagiin. Samaan aikaan Entsun miehistö Spockin johdolla yrittää selvittää syyllisiä.
Tähtireen alkuperäismiehistö hyvässä vedossa. Pirtsakka juoni ja tarinan reipas toteutus nostavat kutosrainan ST-filmien top-kolmoseen.
Star Trek - First Contact
Sukupolvenvaihto-filkka "Generationsin" jälkeen Enterprise E:n uusi miehistö ensimmäisessä omassa valkokangas-seikkailussaan. Borgit yrittävät orjuuttaa ihmiskunnan lähettämällä ajassa taaksepäin pommin nitistämään ensimmäisen tähtilaivamoottorin keksijä Zepfram Cochranen. Picard ja kumppanit yrittävät pitää viinaanmenevän keksijän hengissä samalla kuin androidi Data kärvistelee borgien vankina.
Toimintapuoli on kohdallaan, mutta Next Generation-miehistö ei karismassa oikein pärjää alkuperäiselle - paitsi kipparin osalta.
Jostain tuli hinku katsella vanhoja Trek-filmejä. Vaikken himo-trekkeri olekaan, näitä on välillä kiva tsiigailla.
Reippaasti harmaantunut alkuperäismiehistö joutuu vaihteeksi hakaukseen Klingoneiden kanssa. Liittolaisuutta neuvotteleva soturikansan suurlähettiläs salamurhataan ja Kirk kelpo tohtori McCoyn kera saavat syyn. Näytösoikeudenkäynnin jälkeen kaksikko nakataan rundiin Rura Penthen hell-hole-gulagiin. Samaan aikaan Entsun miehistö Spockin johdolla yrittää selvittää syyllisiä.
Tähtireen alkuperäismiehistö hyvässä vedossa. Pirtsakka juoni ja tarinan reipas toteutus nostavat kutosrainan ST-filmien top-kolmoseen.
Star Trek - First Contact
Sukupolvenvaihto-filkka "Generationsin" jälkeen Enterprise E:n uusi miehistö ensimmäisessä omassa valkokangas-seikkailussaan. Borgit yrittävät orjuuttaa ihmiskunnan lähettämällä ajassa taaksepäin pommin nitistämään ensimmäisen tähtilaivamoottorin keksijä Zepfram Cochranen. Picard ja kumppanit yrittävät pitää viinaanmenevän keksijän hengissä samalla kuin androidi Data kärvistelee borgien vankina.
Toimintapuoli on kohdallaan, mutta Next Generation-miehistö ei karismassa oikein pärjää alkuperäiselle - paitsi kipparin osalta.
-
Sheetlord
South Park - Season 11
Siinä missä Simpsonit olisi huoletta voinut lopettaa jo viisi-kuusi vuotta sitten, Trey Parkerin ja Matt Stonen South Parkissa on edelleen virtaa. Okei, sarja oli pahasti hakusessa joitakin vuosia sitten, mutta se löysi uutta puhtia yhdeksännellä kaudellaan ja on poikinut sen jälkeen joitakin parhaista jaksoistaan.
154. With Apologies to Jesse Jackson
Stanin isä erehtyy käyttämään "nigger"-sanaa suorassa lähetyksessä.
Poliittista korrektiutta ryöpytetään, muuten keskivertokamaa.
***
155. Cartman Sucks
Cartman napsaisee yökylässä olleesta Buttersista muna-suussa-kuvan. Butters-parka joutuu oikaisuleirille, ja Cartmanista tulee kaupungin naurunaihe.
****
156. Lice Capades
Koulussa puhkeaa päätäi-epidemia. Aika omituinen jakso, ei kovin hauska.
**
157. The Snuke
"24":n hengessä mennään. Terroristijoukko on onnistunut tunkemaan Hillary Clintonin vaginaan ydinaseen, Cartman yrittää Jack Bauerina pysäyttää terroristit. Hulvaton jakso!
*****
158. Fantastic Easter Special
Saamme selville, miten pääsiäispupu ja Jeesus liittyvät toisiinsa. Katolinen kirkko saa vaihteeksi kyytiä oikein kunnolla.
*** ½
159. D-Yikes!
Ms Garrison tajuaa olevansa lesbo ja johtaa taistelua tyttöbaarin pelastamiseksi persialaisten invaasiota vastaan "300"-filkan hengessä.
****
160. Night of the Living Homeless
Kodittomien joukko vyöryy South Parkiin. Vaihtorahaa mankuvien hobojen hyökyä paetaan ostoskeskukseen "Day Of The Deadin" ja muiden zombie-leffojen tyyliin.
****
Siinä missä Simpsonit olisi huoletta voinut lopettaa jo viisi-kuusi vuotta sitten, Trey Parkerin ja Matt Stonen South Parkissa on edelleen virtaa. Okei, sarja oli pahasti hakusessa joitakin vuosia sitten, mutta se löysi uutta puhtia yhdeksännellä kaudellaan ja on poikinut sen jälkeen joitakin parhaista jaksoistaan.
154. With Apologies to Jesse Jackson
Stanin isä erehtyy käyttämään "nigger"-sanaa suorassa lähetyksessä.
Poliittista korrektiutta ryöpytetään, muuten keskivertokamaa.
***
155. Cartman Sucks
Cartman napsaisee yökylässä olleesta Buttersista muna-suussa-kuvan. Butters-parka joutuu oikaisuleirille, ja Cartmanista tulee kaupungin naurunaihe.
****
156. Lice Capades
Koulussa puhkeaa päätäi-epidemia. Aika omituinen jakso, ei kovin hauska.
**
157. The Snuke
"24":n hengessä mennään. Terroristijoukko on onnistunut tunkemaan Hillary Clintonin vaginaan ydinaseen, Cartman yrittää Jack Bauerina pysäyttää terroristit. Hulvaton jakso!
*****
158. Fantastic Easter Special
Saamme selville, miten pääsiäispupu ja Jeesus liittyvät toisiinsa. Katolinen kirkko saa vaihteeksi kyytiä oikein kunnolla.
*** ½
159. D-Yikes!
Ms Garrison tajuaa olevansa lesbo ja johtaa taistelua tyttöbaarin pelastamiseksi persialaisten invaasiota vastaan "300"-filkan hengessä.
****
160. Night of the Living Homeless
Kodittomien joukko vyöryy South Parkiin. Vaihtorahaa mankuvien hobojen hyökyä paetaan ostoskeskukseen "Day Of The Deadin" ja muiden zombie-leffojen tyyliin.
****
-
Sheetlord
Ny lyö tyhjää, en muista olenko arvostellut tämän jo:
Pam Grier oli minulle täysin tuntematon suuruus ennen Tarantinon Elmore Leonard-filmatisointia "Jackie Brown". Sen verran vakuuttavan roolin tätsä vetäisi, että heräsi mielenkiinto tutustua varhaisempaankin tuotantoon.
Foxy Brown
Kaikki kulttifilmin ainekset: huojuva kamera, omituiset leikkaukset, dirty-funky ost, vähän paljasta pintaa ja seksuaalista väkivaltaa, runsaasti turpaanmättöä ja tahatonta komiikkaa. Tarina on suppeahko black-power/girl-power - kostoretki vääryyttää tehneille valkonaama-konnille. Grierin merkittävimmät avut (kts kuva) ovat vähintäänkin riittävästi esillä. Omalla tavallaan kipeän hauska, etenkin kliseisten ebonics-replojen osalta. Joka toisessa lauseessa vilahtelee "You dig?" ja "Right on, brotha".
Pam Grier oli minulle täysin tuntematon suuruus ennen Tarantinon Elmore Leonard-filmatisointia "Jackie Brown". Sen verran vakuuttavan roolin tätsä vetäisi, että heräsi mielenkiinto tutustua varhaisempaankin tuotantoon.
Foxy Brown
Kaikki kulttifilmin ainekset: huojuva kamera, omituiset leikkaukset, dirty-funky ost, vähän paljasta pintaa ja seksuaalista väkivaltaa, runsaasti turpaanmättöä ja tahatonta komiikkaa. Tarina on suppeahko black-power/girl-power - kostoretki vääryyttää tehneille valkonaama-konnille. Grierin merkittävimmät avut (kts kuva) ovat vähintäänkin riittävästi esillä. Omalla tavallaan kipeän hauska, etenkin kliseisten ebonics-replojen osalta. Joka toisessa lauseessa vilahtelee "You dig?" ja "Right on, brotha".
-
RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2360
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
Eihän se haittaa, vaikka olisitkin. Mielipide voi muuttua erilaisista syistä, eri arvioissa voi sanoa eri asioita, ja hyvistä leffoista riittää niin paljon sanottavaa, että voisi kirjoittaa kirjan - kitinän jutut ovat siis aika lyhyitä, suppeita, pinnallisia, ja niissä jää aina valtaosa sanomatta. Eli kirjoita ihmeessä uudestaan, vaikka olisitkin jo kitinään leffasta kirjoittanut.Sheetlord kirjoitti:Ny lyö tyhjää, en muista olenko arvostellut tämän jo:
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
-
bedlam
The Day After Tomorrow
Okei, näitähän on nähty. Maailmanloppu uhkaa ja yksi tiedemies pelastaa, olipa pahiksena äiti maa, ulkoavaruuden otukset tai kolmas maailmansota. Korneja romansseja ja pöhköyttä. Mutta jos mun piti kääriä villasukat jalkaan kun alkoi palelemaan ja ihmettelin rappukäytävästä oviääniä kuullessani, että kuinka kukaan tarkenee mennä ulos, täytyy todeta että imuteholtaan ja vaikuttavuudeltaan tää vaan toimi.
Mutta ne sudet. Ääh, kommenttiraidalla hehkutettiin niiden aitoutta, mutta minulta ne digitaalielukat pilasivat hetkeksi koko illuusion.
The Hills Have Eyes II
1/2
Alexandre Ajan Hills Have Eyes oli poikkeuksellinen uusintafilmatisointi onnistuessaan olemaan reilusti alkuperäistä parempi elokuva ja oikeasti yksi viimevuosien tehokkaimmista kauhuleffoista. Tää taas oli täyttä paskaa aivan ensimmäistä ja hätkähdyttävää kohtausta lukuunottamatta. Mikään ei toiminut, näyttelytyö oli heikkoa, käsikirjoitus täysin vailla sisältöä ja gorekohtaukset olivat päälleliimattuja. Yök.
Dead Heat
Otetaan perusamerikkalainen 80-luvun kyttäkaksikkoleffa (liehulettinen naisiinmenevä koheltaja ja yliasiallinen aisapari + vihainen poliisipäällikkö + huonot onelinerit) ja yhdistetään se zombieleffaan. Voiko olla mitään hienompaa/huonompaa? Niitä harvoja leffoja, jotka uppoavat täysillä niin-huono-että-on-jo-hyvä-kategoriaan. Alunperin katselin tämän penskana kopionkopionkopiona vhs-kasetilta, mutta nythän tämä toimi jopa paremmin. Ehkä hieman sääli kuitenkin, että tämä jäi Vincent Pricen viimeiseksi leffaksi. Ei tämä ihan sellaista paikkaa historiassa ehkä kuitenkaan ansainnut.
No mutta jos esim. teurastamolla tapahtuvassa äksönkohdassa henkiinherätetty maksa loikkii kuolleena tallustelevan sankarin naamalle tämän repiessä sitä irti kuin Leslie Nielsen tyynyä Alastomassa Aseessa, niin...
Okei, näitähän on nähty. Maailmanloppu uhkaa ja yksi tiedemies pelastaa, olipa pahiksena äiti maa, ulkoavaruuden otukset tai kolmas maailmansota. Korneja romansseja ja pöhköyttä. Mutta jos mun piti kääriä villasukat jalkaan kun alkoi palelemaan ja ihmettelin rappukäytävästä oviääniä kuullessani, että kuinka kukaan tarkenee mennä ulos, täytyy todeta että imuteholtaan ja vaikuttavuudeltaan tää vaan toimi.
Mutta ne sudet. Ääh, kommenttiraidalla hehkutettiin niiden aitoutta, mutta minulta ne digitaalielukat pilasivat hetkeksi koko illuusion.
The Hills Have Eyes II
1/2Alexandre Ajan Hills Have Eyes oli poikkeuksellinen uusintafilmatisointi onnistuessaan olemaan reilusti alkuperäistä parempi elokuva ja oikeasti yksi viimevuosien tehokkaimmista kauhuleffoista. Tää taas oli täyttä paskaa aivan ensimmäistä ja hätkähdyttävää kohtausta lukuunottamatta. Mikään ei toiminut, näyttelytyö oli heikkoa, käsikirjoitus täysin vailla sisältöä ja gorekohtaukset olivat päälleliimattuja. Yök.
Dead Heat
Otetaan perusamerikkalainen 80-luvun kyttäkaksikkoleffa (liehulettinen naisiinmenevä koheltaja ja yliasiallinen aisapari + vihainen poliisipäällikkö + huonot onelinerit) ja yhdistetään se zombieleffaan. Voiko olla mitään hienompaa/huonompaa? Niitä harvoja leffoja, jotka uppoavat täysillä niin-huono-että-on-jo-hyvä-kategoriaan. Alunperin katselin tämän penskana kopionkopionkopiona vhs-kasetilta, mutta nythän tämä toimi jopa paremmin. Ehkä hieman sääli kuitenkin, että tämä jäi Vincent Pricen viimeiseksi leffaksi. Ei tämä ihan sellaista paikkaa historiassa ehkä kuitenkaan ansainnut.
No mutta jos esim. teurastamolla tapahtuvassa äksönkohdassa henkiinherätetty maksa loikkii kuolleena tallustelevan sankarin naamalle tämän repiessä sitä irti kuin Leslie Nielsen tyynyä Alastomassa Aseessa, niin...
-
Rouva Pupu
BTK Killer, Zodiac Killer, Black Dahlia, Green River Killer löytyvät Serial Killer Collectionista. Se kannattaa hankkia jos haluaa halvalla neljä erittäin huonoa elokuvaa, joista ainoastaan kaksi on puoliksi ok (Green River, Zodiac). Nimet hämäävät myös, joten ei kannata odottaa Black Dahlian tarinaa. Tiesin nämä kaikki ennen ostoa, mutta pakko mikä pakko 
Spectre, The Baby's Room, A Real Friend, Blame löytyvät 4 films to keep you awake boxista. Halpaa ja hyvää espanjalaista "kauhua".
A Friend to Die For ja The Night Caller
Pakkomielle TV-elokuvia.
Spectre, The Baby's Room, A Real Friend, Blame löytyvät 4 films to keep you awake boxista. Halpaa ja hyvää espanjalaista "kauhua".
A Friend to Die For ja The Night Caller
Pakkomielle TV-elokuvia.
-
Enttu
Grindhouse (joo, kummatki, eläköön Cinema herw00d!)
Hauskaa kuin verinen sperma. Tarantinon tekele oli tietysti taidokkaampi, kun taas Rodrigueezin oli roimasti överöityä tykitystä. Uusintana menisi mieluummin katsantoon Deathproof, vaikka Planet Terror enemmän hersytti nauruhermoja. Seuraavaksi taidan panna tilaukseen Tarantinolta ihan kunnon puhtaan road-elokuvan. Kun oliski vaan tiennyt mihin kaikkeen noi leffat pudotteli lainauksia, olis hauskaa olla friikki.
Hauskaa kuin verinen sperma. Tarantinon tekele oli tietysti taidokkaampi, kun taas Rodrigueezin oli roimasti överöityä tykitystä. Uusintana menisi mieluummin katsantoon Deathproof, vaikka Planet Terror enemmän hersytti nauruhermoja. Seuraavaksi taidan panna tilaukseen Tarantinolta ihan kunnon puhtaan road-elokuvan. Kun oliski vaan tiennyt mihin kaikkeen noi leffat pudotteli lainauksia, olis hauskaa olla friikki.
Nyt penikseni on fantastinen!
-
Aito_Johanna
-
Edith
Mä oon jälkijunassa, kun saan vasta ens viikolla tuon kirjan kirjastosta. Tosta elokuvasta kun näin jotain mainosta, niin muistin, että tuota kirjailijaahan on kehuttu Kitinässä ja päätin ensin lukea kirjan (tai ainakin yrittää lukea, riippuu silmistä) ja vasta sitten katsoa elokuvan.Aito_Johanna kirjoitti:Sovitus
Toivoisin muuten enemmän kommentteja Paksuna-elokuvasta, jos kukaan muu kuin isohaara ja mä on sitä nähnyt. Ihan vaan semmosia kommentteja, että tykkääkö monikaan, kun mun mielestä se oli aika kamala.