Kitinä

Herra Manala kirjoitti: No tuota... Operan market share taitaa olla jotain luokkaa 0.7%.

Onko se joku este sen käytölle? Jos KK:n postaamat kuvat ovat paskaläppärillesi liian isoja ehkä kannattaisi käyttää selainta jolla surffaaminen ei olisi sinulle niin traumaattista.

Bhven kirjoitti:

Herra Manala kirjoitti: No tuota... Operan market share taitaa olla jotain luokkaa 0.7%.

Onko se joku este sen käytölle? Jos KK:n postaamat kuvat ovat paskaläppärillesi liian isoja ehkä kannattaisi käyttää selainta jolla surffaaminen ei olisi sinulle niin traumaattista.

Voin vakuuttaa sulle yli 0.7% todennäköisyydellä, että siihen on syynsä että se market share on 0.7%. Esimerkiksi se, että surffaaminen sillä on vieläkin traumaattisempaa kuin tällä firefoxilla.

Niin ja mun paskaläppäri on ainaki parempi ku sun paskaläppäris!

The Professional / Léon (UK) (19994)

Luc Bessonin ohjaama actiondraama, jossa 12-vuotiaan tytön (Natalie Portman) perhe murhataan raa'asti huumekauppojen takia kotiinsa. Naapuri saattuu olemaan erittäin taitava hitman, Jean Reno. Summa summarum, naapuri ottaa tytön siipensä suojiin, tyttö haluaa kostaa perheensä (tai ainakin pikkuveljensä) murhan ja vannoutuu oppimaan kaiken palkkamurhaajan ammatista. Tosin 12-vuotias on siinä vähän naurettava, mutta Jean Reno on jotenkin niin cool tässä leffassa pyöreine aurinkolasilinsseineen ettei toista ole. Gary Oldman hyvänä pahiksena kruunaa pätkän. Natalie Portman jotenkin vain osaa; neiti on vain 13-vuotias!

Mä ainakin tykkäsin, loppukin osui kohdalleen.

Suvinen kirjoitti:Notebook


½

Mun mielestä toi Ryan Gosling on yhtä uskottava kiihkeänä isopippelisenä rakastajana kuin Leo DiCaprio.. Mäkään en tästä leffasta tykännyt. Vuokrasin sen joskus mielessäni lässynlässyn tyttöjenleffa, mutta tulikin vain hyväksikäytetty olo. Ihan turhaan tuhlatut 3€, ei kannata uskoa DVD:n takakanteen..

Minua jotenkin ahistaa Kitinäläisten knoppitietous joka helvetin leffan ohjaajan muista töistä, näyttelijöiden urasta, jopa erikoistehosteiden tekijöiden nimistä ja tyyleistä ja vielä musiikkiscoresta.

Olenko huono elokuvien katsoja, kun en niin jaksa niitä varastoida mieleeni?

Jos vaikka suosikkielokuvani on "12 Apinaa" niin eikö riitä että se on minusta lumoava ihan omista syistäni, joita en välttämättä halua jakaa ja jotka eivät ole muille vertailukelpoisiakaan. Tai että vaikka tiedän ohjaaja Terry Gilliamin, en todellakaan muista luetella muita töitään tai jaksa vertailla niitä tuohon. Tai alkaa tuon leffan yhteydessä laajemmin selittämään Bruce Williksen, Madeline Stowen ja Brad Pittin roolihahmojen eroja muihin rooleihinsa.. enkä paskaakaan muista enkä välitä sivuhahmojen näyttelijöiden nimistä? Saati jotain erikostehosteiden tekijöitä tai musiikin säveltäjiä. Käsikirjoittajansa kai kirjoittivat myös Blade Runnerin, muusta en välitä tietää ellei kohdalle osu. Se leffa vain kiehtoo minua, siinä se. Voi olla kiva minustakin joskus lukea arvosteluja, mutta itse en koe tarpeelliseksi alkaa pilkkomaan ja analysoimaan julkisesti.

Tai jos minulla on B-luokan elokuvissa suosikkeja henkilökohtaisista syistä .. kuten Logan´s Run tai A Boy And His Dog tai Judge Roy Bean... niin etten jaksa keskustella niistä tai edes tiedä ohjaajiensa nimiä, John Hustonia (josta en muista kuin Afrikan Kuningattaren) lukuunottamatta.

Jotenkin epäilen, onko varsinaisessa elokuvien tekemisessäkään (tai romaanien kirjoittamisessa) tarpeen tai hyödyllistä ihan tämä kitinätason nippelitietous. Yleissivistys kyllä on hyödyksi, mutta noin tarkkaan? Eikö silloin kuoleta jotain herkempää vaikutelmaa ja tukita luovuutta?

Tai vaikka arvosteluissa täällä. Liika nippelikeskeisyys on esimerkiksi sitä, että (yhtä suosikkiani) Equilibriumia arvotetaan vain sen mukaan, onko se saanut enemmän vai vähemmän Matrixista vaikutteita. Kuollutta katsomista.

No niin.
Eilen Mel Gibsonin Jeesuskärsimysfilmi.
Jesseä ruoskittiin niin sadoilevasti, että minullakin melkein seisoi.

En mäkään tiedä mitään leffoista, ne on mulle silkkaa viihdettä eikä mua oikeastaan edes kiinnosta tietää niistä mitään knoppeja. Ennemmin luen vaikka näyttelijöiden "tosielämän" juoruja jostain juorulehdistä. Kaikkein omistuisinta on kuitenkin useiden miesten lähes ilmiömäinen kyky muistaa leffojen laineja ulkoa. Niinku että miks?? Käyttääkö ne niitä joinain iskulaineina kapakassa?? Toimiiko ne?

BettyB. kirjoitti:Niinku että miks?? Käyttääkö ne niitä joinain iskulaineina kapakassa?? Toimiiko ne?

Toivottavasti eivät ainakaan "Say hello to my little friend"- repliikkiä

BettyB. kirjoitti:Toimiiko ne?

Toimii.

huima kirjoitti:

BettyB. kirjoitti:Toimiiko ne?

Toimii.

Hasta la vista. Baby.

Kyllä minä yleensä tiedän ja huomioin ainakin, onko joku leffa uusintaversio.

Sitten kai yleensä vieroksun innokasta tiedostettua "harrastamista" alalla kuin alalla, mikäli se tarkoittaa juuri sitä knoppitiedon keräämistä. En sanoisi suhtautuvani pinnallisesti leffoihin tai kirjoihin. Vaan minulla on niihin sanoisinko "kiilamainen" ja ennen kaikkea henkilökohtainen suhde.. eli mitä juuri minä saan siitä irti sillä omalla kiilan kärjelläni. Ja niitä vaikutteita voin saada ihan ns. roskastakin, henkilökohtainen asia, täysin omasta omituisesta näkökulmasta. Nykyään ei kohta uskalla mitään tehdä, ellei se täytä tosiharrastajien tietopankkien kriteerejä.

Sitten vaikka musiikin alalta. Moni tietää, että jumaloin Kate Bushia (vaikka useimmat miespuoliset faninsa ovat kai homoja tai ainakaan niillä ei ole tyttöystäviä ). Voisin analysoida niitä levyjä vaikka kuinka ja sanatkin osaan jo ulkoa vuosikymmenien kuuntelun jälkeen. Mutta eipä todellakaan ole tarttunut mieleen eri levyjen muusikkokokoonpanoja tai mitä muuta ovat tehneet. Saati sitten levynkansien tekijöitä, sinänsä rakkaiden videoiden ohjaajia yms. Ne ovat minulle sivuasioita, sen kiilani ulkopuolella.

Olen myös AC/DC-fani, mutta albumiensa biisikokokoonpanoja en välitä muistaa.

No oikeastaan tarkoitin laajemmin, että nykyään kaikki on niin pikkutarkkaa ja nippelitietoon perustuvaa. Minä esimerkiksi (homona?) mielelläni mietin sisustamista. Vaikka ei ole paikkaa toteuttaa. Mutta nykyään takuuvarmasti joku sitä yleensä katsova heti alkaisi luokittelemaan tyylejä, huonekalujen valmistajia, vaikutteita ja arvioimaan onko minun näkemykseni niistä (niin mistä minulla?) oikein toteutettu.

Tai pienemmin minulla on tuossa vanha matkamuistovaskooli, johon olen kasannut kiviä Lapin merenrannoilta ja tuntureilta. Joka sitä yleensä nykyään katsoisi, melko varmaan huomauttasi vaskoolin olevan väärää kitchiä, ja sitten alanlysoisi kivien asetteluani milloin Zeniläisen kivipuutarhan, milloin Feng Shuin perinteiden mukaan..

Liikaa vaatimusta sääntöjenmukaisuudesta, genreistä ja niiden noudattamisesta.. muuten ei oo mittään.

Suvinen kirjoitti:Ymmärsin kyllä pointtisi: esimerkiksi mun musamakuni on harrastajien mielestä aika karmeaa listapoppipaskaa enkä siksi olisi aiheesta keskustelun arvoinen ihminen (tämän sain tuta itseasiassa toissaviikonloppuna eräässä baarikeskustelussa..)..

Onko tässä nyt jotain eroa sun leffamakuun?

Suvinen kirjoitti: Crashia merkityksellisenä taideteoksena.

Suvinen kirjoitti:Äsh. Minusta vaan katsot vähän kaikkea tässä maailmassa niin kumman negatiivisesta vinkkelistä. Ymmärsin kyllä pointtisi: esimerkiksi mun musamakuni on harrastajien mielestä aika karmeaa listapoppipaskaa enkä siksi olisi aiheesta keskustelun arvoinen ihminen (tämän sain tuta itseasiassa toissaviikonloppuna eräässä baarikeskustelussa..), mutta ei se kyllä millään lailla estä mua nauttimasta levykokoelmastani täysin rinnoin. Olisi kai se kummallista jos antaisin muiden mielipiteitten vaikuttaa omiin mieltymyksiini? Aikamoista liioittelua vain siksi, että tulisi hyväksytyksi.

Olet oikeassa.
Liittynee tähän yleiseen mikälie eksistentiaaliseen tai narsismivammaiseen olooni, että minä haihdun olemattomiin maailman ihmisten maailmankuvien hukuttamana. Tms, väsy nytten.

Vaan kyllä jotenkin outo kulttuuri tämä taas.. mitä katselin äsken tuolta "leffa jota odotat" -ketjustakin. Periaatteessa suurin osa mainituista on yleisesti ottaen b-luokan roskaa (tai hei, eihän sitä absoluuttisesti voi sanoa), ja toisaalta niillä useimmilla ei ole heille varmaan mitenkään vavisuttavaa henkilökohtaista merkitystäkään. Ja silti niin hirveän innokkaina tietävät joka leffan näyttelijöistä ja ohjaajasta ja muista tekijöistä kaikki detaljit.. ja missä muussa vastaavassa himphampussa ovat olleet.

Outo mielenkiinnon kohde minusta. Miten niillä riittää aikaakaan sen oikean työntekonsa, bilettämisen, nussimisen ja salillakäynnin lisäksi moiseen?

Ja yleisemmin kai, että olen aina pitänyt outoina tai vieraan ylivoimaisen pelottavina ihmisiä, jotka harrastavat jotain säntillisesti kuin postimerkkien keräilijä. Minulle yksi asia, puuha tai tavoite erillisenä, ei ole tarpeen tuntea koko aluetta. Paitsi että yleistietämys palvelee sitä tavoitetta. "One thing"-tyyliin joo leffasta, Kaupunkicowboyt, Jack Palance Olisi kiva olla vaikka vanha Lada taas tai käsiase tai keskiaikainen miekka.. mutta en halua keräillä niitä. En tarvitse muuta kuin mitä käytän.

"Harrastan" avaruuslennoista lukemista, tunnen tekniikan perusteet, mutta enpä muista Apollo 16 miehistöä ellen tarkasta.

Talouselämä ei minua kiinosta kuin siitä näkökulmasta miten itse saan rahaa tai toisaalta mitä talous tekee luonnolle. Jotkut täällä osaa luetella kiinnostuksesta vaikka öljy-yhtiöiden tai amerikan pankkien omistussuhteet!

Kamppailulajeissa en ymmärrä ihmisiä, joille tärkeintä ei ole oppia tappelemaan omana itsenään, vaan oppia joku valmis systeemi "täydellisesti".. tulla siis koneeksi. No tästähän jo Bruce- vainaa puhui.

Siten minulla on vahvoja käsityksiä esimerkiksi filosofiasta.. luulen osaavani ratkaista eli purkaa niitä näennäisongelmia.. mutta en silti ole "filosofian harrastaja", joka osaisi Urpiaisen tai Vadimin tapaan tietää kaikki termit ja oppisuunnat niiden tarkoilla nimillä. Etsin ne jos on tarpeen. Miksi sellaistakaan tietämystä keräillä jos paskana pidän enimmäkseen ja vain tiettyjä solmuja auon. En keräile solmuvyyhtejä. Sivistyksen takiako? Mitä se on ja miksi? Postimerkkejä, postimerkkejä...

Takaisin elokuviin tästä: Että jos saan jostain elokuvasta tosi paljon ja olen katsonut sen kymmeniä kertoja. Ei se liity minulla siihen, minua kiinnostasi sen kyseisen leffan viehätyksen, sen idean lisäksi kerätä tietoa kaikesta mahdollisesta detaljeista, vaikkapa edes mitä sama ohjaaja on tehnyt. Saati näkyykö siinä sen- ja sen efektigurun työn jälki ja onko onnistunut siinä paremmin kuin toisissa töissään.. Huomaan jos osuu vastaan, ehkä pidän, ehkä en.. mutta painopiste ei ole vertailussa vaan siinä suosikkileffassani sinänsä.

Editoin kahdesti ylös, luetko lisäykset?

Itseriittoinen?
No yksineläjänä ehkä.
Enemmänkin koen, että usein se mitä saan jostain jutusta, on niin henkilökohtaista, ehkä joku ihan pieni sivuseikka itse teoksessakin... että se ei niin vaan ole muille siirrettävissä eikä ole tarviskaan. Minun olisi aika naurettavaa alkaa selittämään, mitä saan irti vaikka Logan´s Run -leffasta, typerä tieteisjuttu. Eikä ole tarviskaan selittää.

Ja sitten siihen mitä irti saan, ei minulla piru vie liity erikostehosteiden tekijän luomukset MUISSA elokuvissa ym. detaljit. Jotka tuntuu olevan pääasia Kitinän keskusteluissa.

Yhteisöllisyyttä kyllä miellelläni koen vaikka rock-konserteissa. Esim. AC/DC on niin simppeliä, että siellä oli hienoa tuntea että koko yleisöllä on sama tunne

Ja kyllä joo, minustakin on kiva löytää vaikka levyarvosteluja, joissa koetaan lätty samalla lailla kuin minä ja pidetään. Jotain samanhenkisyyden löytämistä ja tunne, että ehkä olen ymmärtänyt sen tekeleenkin niinkuin tekijä tarkoitti.

Mutta IRL sosiaalisten suhteiden pönkittäjänä jotenkin teennäistä, jos ne suhteet ovatkin teoksesta puhuessa tärkeämpiä kuin itse teos. Voihan sitä kyhnyttää suoremminkin? Minusta tukahduttavaa jos kaikki muutkin asiat palvelevat vain sosiaalista elämää. Jotain näyttämöä vain sille? Tai olisi helvetinmoinen sattuma, että vaikka samoin kokevia ihmisiä kuin minä maailmassa onkin, ne Kitinässä majailisivat, tämä vitun pingviinilauma!

Ja ennen kaikkea se outo keskittyminen tietoon missä MUISSA viihdeleffoissa joku siinä keskustellun leffan näyttelijä tai vittu joo erikoistehostemies on ollut hyvä tai huono tai minkälaisia töitä nykyään saa. Nämä Elcoilut... tuntuu, ettei se puhuttu elokuva olekaan yhtään tärkeä vaan... niinkuin Land Roverin hyvyydestä puhuessani keskittyisinkin sen firman omistussuhteiden muutoksiin enkä tiettyyn autoon.

Sitten Kari Suomalainen, joka ei ihan mitätön töhertäjä ollut. Ja oli taiteenkin tuntija. Piirsi kerran kuvan jossa kulttuuripierut keskustelivat elokuvista pikkurilli pystyssä ja rusetti kaulassa. Ja tekstinä sen alter-ego -pikku-ukkonsa suusta (löhöili sohvalla) että nykyään on muotia katsella elokuvia ja sitten kokoontua keskustelemaan niistä. Mutta hän kyllä katsoo yksin James Bondia eikä halua keskustella siitä kenenkään kanssa! Käsitän tuon.

The Butterfly Effect ***½

Ihan kohtis raina noin muuten, mutta Ashton Kutcher ei vaan oikein vakuuta. Tää olis voinut olla loistavampikin leffa vähän fiksumman luonnenäyttelijän kanssa.

Suvinen kirjoitti:

Clay kirjoitti:

Suvinen kirjoitti:Ymmärsin kyllä pointtisi: esimerkiksi mun musamakuni on harrastajien mielestä aika karmeaa listapoppipaskaa enkä siksi olisi aiheesta keskustelun arvoinen ihminen (tämän sain tuta itseasiassa toissaviikonloppuna eräässä baarikeskustelussa..)..

Onko tässä nyt jotain eroa sun leffamakuun?

Haistappa jätkä paska Minä en sentään hehkuta jotain Crashia merkityksellisenä taideteoksena.

En mä sitä mestariteoksena hehkuta, sä et vaan tajunnu sitä leffaa ollenkaan. Enkä koskaan vois niin sentimentaalista leffaa pitää mestarillisena - se on niin halpa keino.

Herra Manala kirjoitti:The Butterfly Effect ***½

Mun on pitänyt katsoa tämä, mutta olen ollut vähän kahden vaiheilla juurikin tuon Ashton Kutcherin takia
Ehkä mä kestän, jos isot miehetkin kestää.

Bliss kirjoitti:

Herra Manala kirjoitti:The Butterfly Effect ***½

Mun on pitänyt katsoa tämä, mutta olen ollut vähän kahden vaiheilla juurikin tuon Ashton Kutcherin takia
Ehkä mä kestän, jos isot miehetkin kestää.

Musta se on aivan hyvä näyttelijä. Samoin Penelope Cruz, samaa eläinmäisen söpöä sarjaa mutta naisissa.

^^ Tohon leffaanhan on olemassa (ainakin) kaksi vaihtoehtoista loppua ja muistaakseni itse pidin enemmän siitä joka ei leffaan päätynyt. Loppu oli kuitenkin tarjolla diiviidiin extroissa, kannattaa tsekata.

BettyB. kirjoitti:^^ Tohon leffaanhan on olemassa (ainakin) kaksi vaihtoehtoista loppua ja muistaakseni itse pidin enemmän siitä joka ei leffaan päätynyt. Loppu oli kuitenkin tarjolla diiviidiin extroissa, kannattaa tsekata.

Mun näkemässä dvd:ssä oli erilaisia loppuja muistaakseni neljä tai viisi. Ja se elokuvassa ollut oli mummielestä kyl ehdottomasti paras SPOILERSPOILER kuristi ittensä ennen syntymäänsä

Vähän samantyylinen leffa fiilikseltään kuin Donnie Darko, paitti Darko on ihan helvetin paljon parempi.

^ Mun mielestä just toi loppu oli jotenkin... no en mä tiedä... tyhmä kuiteskii. En kyllä enää muista mistä tykkäsin, että sinänsä

Onk kukaa kattonu perhosehevekti kakkosta? Pitäis se varmaan laittaa tässä kohta kankaalle pyörimään.

Day of the dead

[youtube]http://youtube.com/watch?v=axd1dC0DXig[/youtube]

2008 vuoden versio. Ihan pätevää naamansyöntiä ja roisketta. Alkoi harmittaa vaan tehosteiden heikkous ja suurimpana asiana että nyt liikkeellä oli joitakin superzombieita, ei zombit liiku nopeasti kuin gaselli ja kiipeile seiniä pitkin kuin alieni. Juonesta tässä nyt niin voi sanoa kun sitä oli kirjoitettu ilmeisesti yhden A4 liuskan verran fonttikoolla 36.

Mutta onhan zombit aina yhtä kivoja ja lutusia, siitä siis:

2½/5

Asterix Olympialaisissa

Kautta Teutateksen! Täytyy Rene Coscinnyn perikunnalla olla rahat vähissä, kun antavat luvan näin löperöön galli-filmatisointiin.

Tarina on parsittu kasaan useammasta Asterix-seikkailusta vähän-sinne-päin, joukkoon on heitetty hölmöjä sivuhahmoja - erityisesti juonitteleva Brutus on sietämättömän ärsyttävä - ja lopun kruunaa tunnettujen urheilijoiden cameo-virta, vaikka hahmot eivät liity leffan juoneen hittojakaan. Elokuvan harvoja aidosti hauskoja oivalluksia oli Michael Schumacherin ja Jean Todtin osallistuminen kilpa-ajoihin kuskina ja tallipäällikkönä.

Näyttelemisestä tässä Ranskan kalleimmassa puskafarssissa on turha puhua, mutta veteraaninäyttelijä Alain Delonin Julius Caesar on omalla tavallaan aika pätevää työtä. Muu aika hukkuukin sitten päättömään törmäilyyn, tehosteisiin ja typerään möykkäämiseen. Asterix-sarjakuvat ovat loistavia (poislukien Uderzon sooloalbumit) mutta tämän nähtyään tekee mieli kumauttaa eräitäkin fransmanneja hiidenkivellä.