Kitinä

Eilen illalla katsoin "Leijat Helsingin Yllä" tuli ykkösen kotikatsomossa...
varsin koskettava pätkä perhetragediaksi/sukukronikaksi

aimohaiku kirjoitti:Citizen Kane
Ja oli muuten ensimmäinen kerta kun näin tämän elokuvan. Toiset pitävät mestariteoksena, toisten mielestä elokuva on tylsä. Olen välimaastossa.

Citizen Kane välkkyy elokuvamuistissani aika epätodellisena kokemuksena. Olen nähnyt sen vain kerran, Elokuva-arkistossa joskus 90-luvun puolivälissä. Tuolloin olin vielä nuori ja eläväinen: yhdeksän näytöksessä lauantaina lähes presidentillinen mandoliinikrapula. Muistan kokeneeni katsomossa koko tunteiden skaalan pakokauhusta pakottavan pahaan oloon. Koska etanolin palamisprosessilla lienee kuitenkin osuutta kokemukseni voimakkuuteen, en ole uskaltanut leffaa sittemmin katsoa. Vakka kuinka voittaisi kaikki paras elokuva-äänestykset, tuskin kokemus voisi kuitenkaan olla yhtä tyrmäävä ilman kemikaaleja. Mutta samanlaiseen tilaan en nykyisin halua suin surminkaan päätyä!

suvinen kirjoitti:Sin City minulla myös.
Olin skeptinen mutta loppujenlopuksi pidin aika paljonkin.
Nimenomaista sarjakuvaa en ole lukenut, mutta aikoinani sarjakuvia muuten sen verran, että leffan "sarjakuvamaisuus" oli kyllä tunnistettavissa ja se teki siitä mielestäni erittäin hauskan..!
Roolihahmot tuntuivat nimenomaan sarjakuvahahmoilta, ei elokuvahahmoilta, ja se teki yleensä inhoamastani yltiöväkivallastakin jotenkin oikeutettua, jopa asiaankuuluvaa.

Sattumalta näin minäkin Sin Cityn juuri eilen. Kerta kaikkiaan kiinnostava kokemus. Kuten Suvinen kirjoittaa, sarjakuvaa elokuvan muodossa, ei elokuvaa sarjakuvan pohjalta. Enpä ole vastaavaa ennen nähnyt.

Mutta en myöskään ole varma, riittääkö pelkkä erilaisuus tekemään kiinnostavuuden lisäksi elokuvasta hyvän. Vanhanaikaisesti uskon yhä elokuvaan omana taidemuotonaan. Mielestäni tasokas elokuva ei tarvitse tällaista kikkailua. Mutta olipa ainakin persoonallinen ja sellaisena kiinnostava - toisin kuin 95% perusjenkkiactionista.

Katsahdin viereeni sattumalta, mutta sovitusti, istuneen tiukkapeppuisen akateemista ja muuta sivisty nauttineen ihmistaimen kanssa Tim Burtonin viimeisimmän tuotoksen Corpse Bride. Elokuvan voinee jakaa vähintään kahteen osaan: tekniseen osaamiseen ja tarinankerrontaan.

Tekninen puoli näytti puoliltaöin leffateattarissa istuvalle mörököllille vallan viihdyttävältä. Värimaailma oli erinomaisen traditionaalinen ja tuttu. Pieni jippo, jonka tajusin vasta hetken päästä, oli värittää maireasti kuolleiden maailma kirkailla sävyillä ja antaa elävien kiiruhtaa askareissaan perinteisemmin kalmalta tuoksahtavissa harmaan eri sävyissä. Vahahahmojen(?) kasvojen ilmeet olivat taiten tehdyt ja välittivät niitä tunteita, joita käsikirjoituksen mukaan ilmeisimmin pitikin välittää. Leffaahan on jälkikäsitelty ilmeisen rankalla kädellä tietokoneella ja olisikin erityisen kiinnostavaa nähdä edes hetki elokuvasta ilman tätä (jälki)käsittelyä.

Tarinan juonitiivistys on vähintäänkin mieleenkiintoinen. Ajatus menemisestä naimisiin kuolleiden maassa ikuisuuttaan viettävän osin mädäntyneen, mutta ihan pimatsun oloisen nuorikon kanssa kutkuttaa aina fantasiamaailmani portteja. Naimisiinmenemistä kannustaa miehen puolelta vielä tieto eläväisyydessä vaanivista pedoista omien ja morsiamen vanhempien hahmossa. Vielä kun liitto MYÖS "oikean" morsiamen kanssa tuntuisi tunteiden tasolla vähintäänkin kiinnostavalta, on meininki totta tosiaan hilpeää! Kylläpä tästä sopan keittäisi!

Lopputuloksena on aikas perinteinen satu, jossa rakastutaan ja emmitään ja annetaan hengenriistäjälle palkinnoksi sinistyvä naamataulu. Burtonilta on tottunut odottamaan ainakin hieman veijarimaisempia juonenkäänteitä jo senkin takia, että miehen esittelemä henkilögalleria on vähintäänkin inhimillinen ja, yhden lempiadjektiiveistani mukaisesti, lihallinen. Parissa viimeisessä leffassa ovat päähenkilöt sen sijaan päätyneet tapahtumiin, joita pidetään yleisesti ottaen hyvinä ja hyviä asioita tekevän yksilön onnellisiksi tekevinä: on perhettä, sukulaisia, parisuhdetta, vapautumista kirouksesta ja kuolemasta taivasta kohti pörähtävänä perhossateena sen jälkeen, kun on ymmärtänyt luopua.

Ainakin teknisenä taidonnäytteenä leffa tullee monelle rakkaaksi. Hyvässä seurassa meno on luultavasti vielä parempi.

Ja Burtonin leffoissa miehet osaavat sentään pukeutua tyylikkäästi.

Ken Park 2002, USA

Satuin äsken vahingossa kääntämään jollekin elokuvakanavalle, kun kyseinen leffa alkoi. Ja hitto soikoon, mikä teos. Kertoo pienen jenkkikaupungin teineistä ja heidän perheistään. Ei puutu seksiä, joka loppua kohden oli jo ihan pornoleffan tasoa, ei insestiä, ei väkivaltaa, ei viinaa tai huumeita. Karu ja sairas leffa. Osin jopa oksettavakin. Tykkäsin todella ja suosittelen kaikille!

En vain käsitä miksi sen ikärajaksi oli merkitty 15? Herranjumala, 18 sen olisi kuulunut olla, ehdottomasti.

Nimeni On Trinity
Neljäs Spencer & Hill -italo on juuri sitä itseään: surkeasti dubattu spagettiwestern-buddymovie, joka revittelee sisältävänsä "elokuvahistorian pisimmän joukkotappelukohtauksen". Krapulaviihteenä tuo menee, mutta ei läheskään kaksikon parasta antia. Itsellekin tuli ylläripyllärinä, että jepetit väänsivät kaikkiaan 17 leffaa tätä sorttia. Saavutus sekin!

Terminator II - Director's Cut
Jimbo Cameron on yksi harvoja "CUT!" -karjahtelijoita, jonka ohjaajanversioilla on oikeasti lisäarvoa katsojalle. Sekä "Abyss" että "Aliens" tarjosivat reilun vartin verran uutta kuvaa sekä kokonaan poistettuja kohtauksia, samaa periaatetta noudattaa T2:kin. DVD:llä kivat valikot, huippuunsa kiillotettu Dolbyääni eikä kuvanlaadussakaan ole moitteen sijaa. Varsinaisia extroja olisi kaivannut vähän enemmän. "Fight Clubin" kaltainen himodiggarin runsaudensarvi tämä kiekko ei likimainkaan ole. Yllättävän hyvin elokuva on ajan hammasta kestänyt.

EDIT:
Ja pitihän se darrapäivän kunniaksi katsoa vielä kolmaskin:

Rakkautta Vain
Tässä ketjussa muistaakseni jo aikaisemmin ylistetty romanttinen komedia/feelgoodmovie toimii vielä N:nkin katselukerran jälkeen.

killkill kirjoitti: Terminator II

Mielestäni paras scifi-action ever ja myös Arskan huippu.

killkill kirjoitti:Nimeni On Trinity
Neljäs Spencer & Hill -italo on juuri sitä itseään: surkeasti dubattu spagettiwestern-buddymovie, joka revittelee sisältävänsä "elokuvahistorian pisimmän joukkotappelukohtauksen". Krapulaviihteenä tuo menee, mutta ei läheskään kaksikon parasta antia. Itsellekin tuli ylläripyllärinä, että jepetit väänsivät kaikkiaan 17 leffaa tätä sorttia. Saavutus sekin!

Lapsena näitä katsoin. Noin 12 vuotiaana menivät kyllä nauruhermoon, kuin kirves voihin. Silloin tuntuivat maailman parhailta elokuvilta...

Lainakengissä: Odotin järkyttävää ihmissuhde-elokuvaa ja sain vain ihmissuhde-elokuvan. Epäuskottavasta kasvutarinastaan huolimatta elokuva koski herkkään sisimpääni. Voi kumpa ohjaajalla olisi ollut munaa lopettaa leffa 5 minuuttia aiemmin.

Wallace & Gromit: Iso pettymys. Animaatio oli hyvää, mutta tarina ja huumori väsynyt.

Broken Flowers: Bill Murray näyttelee Lost in Translationin Bob Harrisia tällä kertaa ameriikassa. Tai ei siis näyttele, mutta esiintyy täsmälleen samassa hiljaisen kuminaaman koskettavassa roolissa.

killkill kirjoitti:Terminator II - Director's Cut
Varsinaisia extroja olisi kaivannut vähän enemmän.

Tämä on ilmeisesti se kahden levyn versio? Leffastahan on olemassa se hopeanvärinen kolmen levyn pakettikin, joka Anttilasta irtosi taannoin alle kympillä. Sisältää kolme versiota leffasta (teatteri, director's cut ja dircut vaihtoehtoisella lopetuksella) ja aivan järjettömän määrän ekstrasilppua. Ihmettelinkin aikoinani tämän rajoitetumman version ilmestymistä kauppoihin kun komeamman paketin sai huomattavasti halvemmalla.

bedlam kirjoitti:ämä on ilmeisesti se kahden levyn versio?

Itse asiassa tässä vuokratallenteessa oli mielestäni vain yksi kiekko.. tai sitten olin todella niin krapuloissani etten huomannut toisen olemassaoloa!

WanhaPervo kirjoitti:Mielestäni paras scifi-action ever ja myös Arskan huippu.

En ihan samaa mieltä. "True Lies" oli myös kaikin puolin mainio raina. Eniten hämmästytti se, että Ahnuld onnistui hetkittäin jopa näyttelemään!
Oma "Best Sci-fi Axxön Eva" menee Cameronin "Aliens"ille - nimenomaan sille direktoriaattiselle kutille - tai sitten "Matrixille".

Hebuli kirjoitti:Wallace & Gromit: Kanin kosto.

Ihan ok, parissa kohtaa hörähdin. Liian ennalta-arvattavat "juonenkäänteet", en tiedä oliko tarkoituksella. Joitakin suht hauskoja referenssejä ja sanaleikkejä ("dogfight", "may contain nuts", Punainen Paroni, King Kong jne.)

Pitihän tämä käydä katsomassa. Päivänäytöksessä, puolelle salille, joista taas puolet luukkupöksyjä. Ne helpot juonenkäänteet olivatkin kaiketi suunnattu juuri nappuloille, jolloin taas vääjäämättä alkaa ihmettelemään näitä seksistisiä läppiä joita leffaan oli piiloteltu. Tokkopa perheitten pienimmät niitä hiffasivat, mutta silti. Ilmeisesti tekijäkaartilla oli tarkoitus tarjota ennalta arvattavalle katsojakunnan ikärakenteelle periaatteella; jokaiselle jotakin.

Hahmot sinällään toimivia. Samoin kuin dubatut äänet. Tarina nyt oli mikä oli. Kokonaisuudessaan hassunhauska, muttei suuria tunteita herättävä. Ei minussa, eikä jälkeläisessäni.

killkill kirjoitti:

WanhaPervo kirjoitti:Mielestäni paras scifi-action ever ja myös Arskan huippu.

En ihan samaa mieltä.

Total Recall ja Terminator taistelevat minusta Arskan parhaan leffan tittelistä, ehkä suosin ensinmainittua hiukan enemmän.

bedlam kirjoitti:
Total Recall ja Terminator taistelevat minusta Arskan parhaan leffan tittelistä, ehkä suosin ensinmainittua hiukan enemmän.

Siis kyllähän Achnuldin paras leffa on Commando.

Remember, Sully, when I said I would kill you last. I lied.
I eat Green Berets for breakfast.
Let off some steam, Bennett.

Kyseessä on vieläpä kenties maailman paras elokuva.

gullible kirjoitti: Siis kyllähän Achnuldin paras leffa on Commando.

Commandon ja Conanien näkemisestä onkin jo liikaa aikaa. Conania löytyy Anttilan hyllyltä alennushintaan, mutta Commandoon en ole ainakaan vahingossa törmännyt missään...

bedlam kirjoitti: mutta Commandoon en ole ainakaan vahingossa törmännyt missään...

Pari kertaa olen tuon VHS:nä vuokrannut. On suoranainen rikos elokuvataidetta ja ihmiskuntaa kohtaan, ettei tuota ole DVD-markkinoille vielä lykätty.

bedlam kirjoitti:Total Recall

Tämä munkin suosikkejani, eikä vähiten Jerry Goldsmithin mainion musiikin ansiosta. Sitäpaitsi leffassa näkyy tissejä huomattavasti enemmän kuin Arnie-rainoissa keskimäärin (TJEU kolmitissinen ilotyttö marsilaisessa baarissa). 90-luvun alussa discoilleet muistanevat USURA:n hitin "Open Your Mind", joka perustuu tästä leffasta luupattuun sämpleen - hyödytöntä nippelitietoa.

Commando oli kyllä aika hulvaton tekele. Suosittelen Gulli-sedälle illanistujaisiin leffan fanisivuilta löytyvää Drinking Gamea

Samoilla sivuilla väitetään, että Commandon bodycount olisi noin 80 lappuvarvasta. Tuntuu alakanttiin arvioidulta..

gullible kirjoitti:On suoranainen rikos elokuvataidetta ja ihmiskuntaa kohtaan, ettei tuota ole DVD-markkinoille vielä lykätty.

Perskele, näkyyhän tuota kuitenkin löytyvän nettikaupoista, esim:
http://www.discshop.fi/shop/ds_produkt. ... =&id=12936&

Importti, mutta suomitekstein ja kohtuullisen edullisestikin.

bedlam kirjoitti:
Perskele, näkyyhän tuota kuitenkin löytyvän nettikaupoista, esim:

Täytyy vakavasti harkita elämäni ensimmäisen DVD:n (oli sisältö sitten mitä tahansa) ostamista. Minulle DVD-markkina on tähän asti tarkoittanut naapurin Filmtownia.

killkill kirjoitti: Tämä munkin suosikkejani, eikä vähiten Jerry Goldsmithin mainion musiikin ansiosta. Sitäpaitsi leffassa näkyy tissejä huomattavasti enemmän kuin Arnie-rainoissa keskimäärin.

En katsonut äsken tullutta uusintaa, mutta muistikuvani mukaan
Mm. arskan pectoralis majorit olivat hyvin näytillä, Arskahan oli vielä tuohon aikaan hyvässä lihassa. Erityisesti muistan kohtauksen jossa Arska porasi kiviporalla.

Matti-Esko Hytönenhän pahoitti mielensä tuosta kohtauksesta, koska Arskan rintalihakset tärisevät tuossa kohtauksessa velttoina ja hän epäili sen johtuvan silikoni-implanteista. Voin helpottaa Arska-fanien (joihin itsekin kuulun) tuskaa: olen joskus itse porannut kyseisen kaltaisella poralla ja sitä ei tarvi painaa alaspäin, poran oma paino riittää. Rintalihasten ei siis tarvi jännittyä.

Sharon Stone petollisena vaimona *lääh*. Arska: Consider this a divorce tappaessaan naisen.

Live from Baghdad
aika kuiva leffa CCN-reporttereista Irakissa 1990, tekemässä uutisia 24 tuntia/vrk. Tv-kanavan lähettämä uutistuottaja tekee diilejä Irakin tiedotusministeriön kanssa saadakseen oikeuden tehdä uutisia ja haastatteluja Irakissa & Kuwaitissa...

Sin City

Suvinen kirjoitti:Puhu hänelle

Aikanaan aiheutti itseäkin kummastuttavaa nationalistista harmitusta, kun Puhu hänelle kahmi kansainvälisiä elokuvapalkintoja Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -teoksen nenän edestä. Mutta ei siitä kyllä oikein voinut pahastua nähtyään kyseisen leffan. Todella hallittua elokuvaa. Mukana on edelleen Almodovarin tunnistettava omaleimaisuus, vaikka varhaistuotantonsa kuohuva anarkia onkin seestynyt hienovaraisemmaksi näkemyksellisyydeksi. Minusta jopa vaikuttavampi kuin sinänsä hieno uudempi Huono kasvatus, jota myös on kovin kehuttu.

Mutta että teko(!)taiteellinen ja ansiona se, että "voi pitää viihdyttävänä". Voi hyvät hyssykät. Tämä elokuva on hieno taideteos, ei niinkään viihdettä.

Ann kirjoitti:Hellraiser 1-3.
Kivaa oli, mutta tähän jäi..

Hyvä että jäi siihen. Hellraiser IV on niin törkeä sarjan pilaus että sen mieluummin jättää katsomatta.

EDIT: No hopsankeikkaa, kommentoinkin näköjään ketjun ihan alussa ollutta viestiä...

Voisiko noi "viimeiseksi kirjoitetut viestit" laittaa linkkaamaan ketjun loppuun? Pliis?

Suvinen kirjoitti:

urpiainen kirjoitti:blah blah blah

Kysymys: Eikö elokuva voi olla sekä taiteellinen että viihdyttävä? Mielestäni voi

No oikeassahan Sinä olet. Peljästyin vaan suuresti kun minusta näytti, että Sinun kirjoituksesi perusteella elokuvaa näkemätön voisi kuvitella, että kyseessä on perus-Hollywood-hömpän kaltainen "viihde-elokuva" ja "suuri rakkaustarina", kun kyseessä on sentään uskoa elokuvataiteeseen palauttava hieno teos.

Bonnie and Clyde

Kun kaytimme adjektiivit loistava ja nerokas kuvaamaan Quentin Tarantinoa, niin sitten talle varmaan kayvat sanat mestarillinen ja yksi parhaista. Nih, Tarantino ei parhaimmillaankaan ylla taman leffan tasolle.