Katsoin leffan
Mr Nobody
Taisi olla taiteellisin taide-elokuva, jonka olen ikinä nähnyt. Takakannen teksti lupasi tyyliin "kosmologisesti tripauttava ihmissuhde-draama" ja totisesti toimitti mitä lupasi.
Päähenkilö oli tulevaisuudessa kuolemaa tekevä viimeinen kuolevainen, joka kosmisen sattuman kautta muisti kaikki kolme paralleelia elämäänsä eri todellisuuksissa. Näitä tutiseva hyypiö sitten muisteli 2200-luvun 7-päivää -lehden toimittajalle. Mukana tulevaan ohjaajanversioon (150min) en uskaltanut koskea, parikytä minsää lyhemmässä teatteriversiossakin oli tarpeeksi.
Visuaalisesti kiistattoman hieno, synopsikseltaan vähintäänkin kunnianhimoinen ja mielenkiintoinen, mutta toteutukseltaan aiheen huomioden vähän liian pitkä. Ei tätä kosmos-trippailua jaksa punaviinin voimalla kuin 1.5 h, sitten tuli reseptoreilta mitta täyteen. Jared Leton sinisiin silmiin mieltyneet saavat kyllä silmäkarkkia sitten koko rahalla.

Cop Out
Tässä mennään Bad Boysin, Rush Hourin ja ehkäpä myös Beverly Hillsin kytän jalan jäljillä. Alku huonolla tavalla överiksi vedettyä toimintakomediaa, mutta loppua kohden petrataan huimasti (!). Willisin ja Morganin kemiat eivät täysin kohtaa, mutta Willis on mielenkiintoista nähdä siistissä ja rauhallisessa roolissa.
Muutamia hauskoja kohtauksia ja pientä äksöniä samassa paketissa. Viihdyttävä ja katsottava elokuva.
The Collector
Alkumetreillä mietin taas onko tämä kenties sadas vaiko tuhannes Saw look-i-like. Ajatus oli kuitenkin uudehko ja mielenkiintoinen. Toteutuskin puoliväliin asti varsin kelpokamaa. Loppua kohden sorruttiin jälleen kliseisiin ratkaisuihin ja tavallaan se vei rainalta muutaman tähden veks. Olisin kaivannut syvällisempää kuvausta pahiksesta, nyt jäi vain random tyypiksi jolla on selkeästi issueita, mutta mitä, miksi ja koska. Tästä toinen miinus.
Loppu antoi, luonnollisesti, mahdollisuuden jatko-osaan. Toivottavasti sellaista ei tehdä vaikka saattaisi avata henkilöhahmoja enemmän.
This Is Spinal Tap
Klassikko, mitä muutakaan tästä sanomaan.

Juu, oli kyllä turha leffa. Vähän päälleliimattua "filosofista/tieteellistä" huttua, yllätyksetöntä tuhat kertaa nähtyä ihmissuhdehuttua, ja tosiaan aivan liian pitkäkin. Tulevaisuuteen sijoittuvat osiot oli aika lailla ripattu 5th Elementistä.küllküll kirjoitti:Mr Nobody
Nyt penikseni on fantastinen!
Date Night
Niin paljon tuttuja kasvoja, niin vähän sanomaa. Muutamia hauskoja huumoripläjäyksiä sekä äksönikohtauksia, mutta ei hivellyt simpukkaa. Jos jotain pitäisi mainita niin suosittelen pariskuntia katsomaan ja miettimään sen jälkeen "tarttisko jottain tehdä", kuulostaako tutulta.
Sopii treffileffaksi. Tilanteisiin joissa käsille ja silmille on tarjolla muuta mielenkiintoisempaa puuhaa. Tällä heruu, kokemuksen syvällä tissiäänellä.

- Haemaeraemies
- Kitisijä
- Viestit: 3886
- Liittynyt: 14.08.2005 18:34
The Mechanic
Stathamin Jason on salamurhaaja, joka kouluttaa itselleen oppipoikaa. Hommaan sotkeutuu tietenkin menneisyyden haamuja, kuollutta isää/oppi-isää ja tietenkin iso kasa raatoja mitä erinmoisin menetelmin tuotettuna.
Aivotonta äxöniä, ei tosin parasta sellaista. Kyllhän ton ny katto mielummin kun selkäänsä otti.
2.5 / 5 kiväärin hylsyä.

Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
- DitaVonShagwell
- Elämätön Kitisijä
- Viestit: 497
- Liittynyt: 25.11.2010 14:13
No juuri sen takia sillä irtookin. Toista se on mielenkiintoisen ja hyvän leffan parissa. Tämä antoi hyvän syyn käsien vaeltelulle. Kun lopputekstit pärähtää ruudulle niin voikin siirtyä suoraan asiaan. Onhan siinä jo huimat 1,5h lämmitelty!küllküll kirjoitti:Soot outo olento :D Mä en saanut tuosta leffasta oikeen mitään.RP kirjoitti:Tällä heruu, kokemuksen syvällä tissiäänellä.
^ Mutta silti: STEVE CARELL!
Endhiran - Robot
Bollywood-Matrix/I Robot. Kerrassaan hämmentävä kokemus. Övereitä cgi-tehosteita, slapstick-tyylistä ylinäyttelemistä ja vähän väliä laulu- ja tanssinumeroita. 2h 45 min pisti absorboimaan tämän pikakelauksella.
Verdict - kulttuurishokki mutta todelliselle elokuvan ystävälle tekee hyvää putsata reseptorinsa länkkärikuonasta. Ihan puhdasveristä Bollywoodia tämä ei toki ole, useimmat tanssikohtaukset muistuttivat jo aika paljon MTV-musavideoita. Female lead oli aika hottis.

The Mechanic
Jason "Äijä" Statham remixaa vanhaa charliebronsonia superpahiksia harventavan eliittiammattitappajan roolissa. Kiero esimies fuulaa Stattiksen mentorin syylliseksi pahisteluihin > Stattis niittaa mentorin > adoptoi mentorin hulttiopojan kisällikseen tappohommiin - kisälli saa tietää opettajansa tappaneen isänsä > loppu-twist (ennalta arvattava)
Ihan kelpo lajityyppinsä edustaja, joskaan ei nouse millään saralla keskivertoa paremmaksi. Stattiksen rooli on jotenkin liian "pehmeä", tykkäsin ukosta enemmän rooleissa joissa se on reilusti baaaadaass ("Crank", "Snatch"). Ukolla on kyllä edellytyksiä nousta uratikkaiden seuraavalle askelmalle Seuraavana Toimintatähtenä. Brucet, Arskat ja Syltyt ovat jo eläkeiässä ja nyt olisi uudelle karskille karjulle tilausta.

- pierupylly
- Kitinän uhri
- Viestit: 741
- Liittynyt: 05.10.2010 12:07
F ****
Mainio brittiläinen kauhuleffa, jossa opettajat joutuvat kouluun jumiin, kun julmiksi tappajiksi yltyneet huppupäiset nuoret alkavat pilkkoa porukkaa yksi kerrallaan. Mainion vähäeleinen, mutta tehokas elokuva. Carpenterin alkuaikojen teokset olivat kaiketi toimineet ohjaajan innoittajina, kuvaus ja musiikki olivat hyvin pitkälti samanlaista fiilinkiä. Lopputekstien alkaessa nostin kädet ilmaan, koska minusta lopetus oli täydellinen tähän leffaan. Menin suorilta IMDB:n arvosteluja tsekkaamaan ja suurin osa viesteistä käsittelee tietenkin sitä, miten huono se lopetus oli.

Pröötprööt
^Pakkohan tuo on jostain hankkia.
IMDB arvosteluissa olen lähestulkoon aina eri kannalla, tiedä sitten millä persilmällä näitä elokuvia katselen.
Tuossa mennä viikolla puhisin itsekseni kun luin erään elokuvan arvostelu "taas yliluonnollisen ihmismäisiä pahiksia". Taisi siinä saada puukon keuhkoon ja pihisi minuutin tuskahuutoa ja se oli henki pois. Yliluonnollisen voimakkaita? Siis oikeasti?
Itse kun on tottunut katsomaan elokuvia joissa pahiksia saa puukottaa viisi kertaa, ampua kaksi, katkaista raajoja, pudottaa pianon päälle ja silti ne höökää hyviksen perässä puukko heiluen. Siihen nähden tuo oli virkistävän luonnollista :)

Solstice
Puolet leffasta ihmettelin miten olen voinut nähdä tämän elokuvan näkemättä sitä. Tajusin kuitenkin lopulta olevan toinen versio Midsommerista, nähdystä elokuvasta.
Seuraa uskollisesti alkuperäistä versiota, mutta tunnelmaltaan on huomattavasti pelottavampi. Siitä huolimatta pidin Midsommerista tunnelmineen päivineen enemmän.
Osa elokuvasta jäi näkemättä nuokkumisen seurauksena, joten kokonaiskuva loppuineen jäi hieman pimentoon. En kuitenkaan kertakaikkiaan jaksa katsoa loppuun asti tarkalla silmällä, koska mielenkiintoiset juonenkäänteet on selvillä. Ja aikaa rajallisesti tuhlattavaksi.
Puolet leffasta ihmettelin miten olen voinut nähdä tämän elokuvan näkemättä sitä. Tajusin kuitenkin lopulta olevan toinen versio Midsommerista, nähdystä elokuvasta.
Seuraa uskollisesti alkuperäistä versiota, mutta tunnelmaltaan on huomattavasti pelottavampi. Siitä huolimatta pidin Midsommerista tunnelmineen päivineen enemmän.
Osa elokuvasta jäi näkemättä nuokkumisen seurauksena, joten kokonaiskuva loppuineen jäi hieman pimentoon. En kuitenkaan kertakaikkiaan jaksa katsoa loppuun asti tarkalla silmällä, koska mielenkiintoiset juonenkäänteet on selvillä. Ja aikaa rajallisesti tuhlattavaksi.
- pierupylly
- Kitinän uhri
- Viestit: 741
- Liittynyt: 05.10.2010 12:07
En ole kumpaakaan leffaa nähnyt, mutta imdb:n mukaan tuo ei ole uusintaversio vaan ilmeisesti siis kopio. Ihan eri kirjoittajat asialla.RP kirjoitti:Solstice
Puolet leffasta ihmettelin miten olen voinut nähdä tämän elokuvan näkemättä sitä. Tajusin kuitenkin lopulta olevan toinen versio Midsommerista, nähdystä elokuvasta.
Seuraa uskollisesti alkuperäistä versiota, mutta tunnelmaltaan on huomattavasti pelottavampi. Siitä huolimatta pidin Midsommerista tunnelmineen päivineen enemmän.
Osa elokuvasta jäi näkemättä nuokkumisen seurauksena, joten kokonaiskuva loppuineen jäi hieman pimentoon. En kuitenkaan kertakaikkiaan jaksa katsoa loppuun asti tarkalla silmällä, koska mielenkiintoiset juonenkäänteet on selvillä. Ja aikaa rajallisesti tuhlattavaksi.
Pröötprööt
Njoo-o, enpä osaa sanoa. Alkuteksteissa (juuri katsoin) mainitaan Midsommer, joten oletin että on jenkkiversio.pierupylly kirjoitti:En ole kumpaakaan leffaa nähnyt, mutta imdb:n mukaan tuo ei ole uusintaversio vaan ilmeisesti siis kopio. Ihan eri kirjoittajat asialla.RP kirjoitti:Solstice
Puolet leffasta ihmettelin miten olen voinut nähdä tämän elokuvan näkemättä sitä. Tajusin kuitenkin lopulta olevan toinen versio Midsommerista, nähdystä elokuvasta.
Seuraa uskollisesti alkuperäistä versiota, mutta tunnelmaltaan on huomattavasti pelottavampi. Siitä huolimatta pidin Midsommerista tunnelmineen päivineen enemmän.
Osa elokuvasta jäi näkemättä nuokkumisen seurauksena, joten kokonaiskuva loppuineen jäi hieman pimentoon. En kuitenkaan kertakaikkiaan jaksa katsoa loppuun asti tarkalla silmällä, koska mielenkiintoiset juonenkäänteet on selvillä. Ja aikaa rajallisesti tuhlattavaksi.
Gag
Sawia ja Hostellia, edullisesti toteutettua kidutuskauhua luvataan kannessa. Tavallaan joo. Ei tämän tason elokuva vaadi paljon mania, pelkkä mielikuvitus riittää ja sitä näissä pikkubudjetin elokuvissa usein onkin, mutta.
En pitänyt kuvaustavasta, enkä näyttelijöiden suorituksesta. Muutama ok sadistinen kohtaus, mutta pääosin ärsyynnyin asioiden kulusta. En tykkää ärsyyntyä. Ja siitä että en voi sietää sitä että takakannen teksti ei pidä juuri miltään osin paikkansa. En tarkoita liioitteluja yms. vaan sitä kun tapahtumat ei ole sitä mitä luvataan.
Jos ostaisin vaikka mökkikauhua niin en mä silloin haluaisin nähdä venekauhua :0 Kuka näistä kansiteksteistä päättää? Luulisi että edes joku elokuvan nähneistä jos ei tekijät!
Double Team
Yksi nuoruuden suosikeista, toimii edelleen. Kliseinen, kyllä. Mitä väliä. Rourke oli vielä suht ihmisen näköinen, Claude totuttua second class äksönipumppua (tykkään, samoin kuin Seagalista) ja Rodmanin hiustyylit henkeäsalpaavia. Harmittaa kun en tajunnut laskea kuinka monta niitä tähän pätkään mahtui.

Oletko varma, että mainitaan Midsommer vai sittenkin midsommer?RP kirjoitti:Njoo-o, enpä osaa sanoa. Alkuteksteissa (juuri katsoin) mainitaan Midsommer, joten oletin että on jenkkiversio.

Pröötprööt
No en jaksa nyt tarkistaa, mutta jotain "perustuu" se mun mielestä oli.pierupylly kirjoitti:Oletko varma, että mainitaan Midsommer vai sittenkin midsommer? ;) Solstice on päivänseisaus, joka tapahtuu keskikesällä kyllä.RP kirjoitti:Njoo-o, enpä osaa sanoa. Alkuteksteissa (juuri katsoin) mainitaan Midsommer, joten oletin että on jenkkiversio.