Haemaeraemies kirjoitti:Kuten dave jo totesi: ICIWANHA. Suomalaista standuppia vaivaa aivovaurio, ja uusien ideoiden puute.
Muuten ihan kiva,muttei kuiteskaan.
Mielipiteet ovat kuin persereiät.
Toisaalta kun otetaan huomioon, että millaisista "kunnolla tekemisistä" tässä ollaan kanssasi puhuttu niin ei ihme että ajatuksesi ovat tällaiset.
Anteeksi, mutta kertoisitko tarkemmin mitä tarkoitat? Miten mielipiteeni stand upista on väärä, jos kuuntelen musiikkia mikä ei sinulle aukea. Vai mihin minulla on nyt on väärä mielipide, etten ole validi arvioimaan suomalaisen stand upin tasoa?
Kotona minulla soi vähintään kerran päivässä joku Stand up-cd. Yleensä joko Bill Hicksiä, George Carlinia, Doug Stanhopea tai Joe Rogania. Ajoittain saattaa päätyä myös musiikki-standuppia, kuten Stephen Lynchiä tai Rob Paravonin tuotantoa. Joten, luulen tietäväni jotain kys. alasta, tosin ulkomaan artisteista.
Onhan tuossa jengissä niin kovatasoista nimeä, että sen takia suomi-tuotanto tuntuu paskilta.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Haemaeraemies kirjoitti:Anteeksi, mutta kertoisitko tarkemmin mitä tarkoitat? Miten mielipiteeni stand upista on väärä, jos kuuntelen musiikkia mikä ei sinulle aukea. Vai mihin minulla on nyt on väärä mielipide, etten ole validi arvioimaan suomalaisen stand upin tasoa?
Kotona minulla soi vähintään kerran päivässä joku Stand up-cd. Yleensä joko Bill Hicksiä, George Carlinia, Doug Stanhopea tai Joe Rogania. Ajoittain saattaa päätyä myös musiikki-standuppia, kuten Stephen Lynchiä tai Rob Paravonin tuotantoa. Joten, luulen tietäväni jotain kys. alasta, tosin ulkomaan artisteista.
Onhan tuossa jengissä niin kovatasoista nimeä, että sen takia suomi-tuotanto tuntuu paskilta.
Ei kun tarkoitan juuri tuota "kunnolla tekemistä". Yleensä negatiivinen kuva kunnolla tekijöistä on juuri tämä, että mikään mikä ei ole sitä kunnolla tekemistä on "nolla poang".
Itse pidän eniten Chapellesta, Roganin jutut pelkokertoimesta olivat hauskoja myös. Mutta Leikolan jutut kannattaa kuunnella (ja katsoa hänen maneerinsa täydentävät sitä touhua tosi hyvin) juutuubista vaikka. Aloittaen pendolinolaulusta ja voihan kuunnella mitä hyvää olisi jos homous olisi sairaus.
Haemaeraemies kirjoitti:Anteeksi, mutta kertoisitko tarkemmin mitä tarkoitat? Miten mielipiteeni stand upista on väärä, jos kuuntelen musiikkia mikä ei sinulle aukea. Vai mihin minulla on nyt on väärä mielipide, etten ole validi arvioimaan suomalaisen stand upin tasoa?
Kotona minulla soi vähintään kerran päivässä joku Stand up-cd. Yleensä joko Bill Hicksiä, George Carlinia, Doug Stanhopea tai Joe Rogania. Ajoittain saattaa päätyä myös musiikki-standuppia, kuten Stephen Lynchiä tai Rob Paravonin tuotantoa. Joten, luulen tietäväni jotain kys. alasta, tosin ulkomaan artisteista.
Onhan tuossa jengissä niin kovatasoista nimeä, että sen takia suomi-tuotanto tuntuu paskilta.
Ei kun tarkoitan juuri tuota "kunnolla tekemistä". Yleensä negatiivinen kuva kunnolla tekijöistä on juuri tämä, että mikään mikä ei ole sitä kunnolla tekemistä on "nolla poang".
Itse pidän eniten Chapellesta, Roganin jutut pelkokertoimesta olivat hauskoja myös. Mutta Leikolan jutut kannattaa kuunnella (ja katsoa hänen maneerinsa täydentävät sitä touhua tosi hyvin) juutuubista vaikka. Aloittaen pendolinolaulusta ja voihan kuunnella mitä hyvää olisi jos homous olisi sairaus.
Ach soo. Chapelle on kova, Roganin cd:t on ihan tajuttoman hyviä. Mutta joo, ehkä annan Leikolan isännälle vielä mahdollisuuden, moni hyvän päältä ymmärtävä on suositellut, mutta oma kynnykseni on toooooooodella korkea suomi-standupin kanssa.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Buddy-roadmovie, joka lainaa perusasetelmansa Steve Martinin ja John Candy-vainaan kasarikomedia "Planes, Trains and Automobiles", suomeksi "Vauhdilla Chicagoon". Jäykkis Peter (Rob Downey jr) törmää boheemiin näyttelijänalku Ethaniin (Zack Kalakkalafafakiaskiastaijotain) - se partaturpa "Hangoverista", kais tiedätte, joutuu boheemin tahattoman kohelluksen takia muuttamaan matkasuunnitelmiaan ja turvautumaan boheemin kyytiin halki mantereen. Alussa erilaiset persoonallisuudet törmäävät rajusti, mutta lopussa päästään rähjäisinä perille ja saavutetaan ystävyys.
Hieman yllättäen Downey menettää tämän matsin pistein nuoremmalle kollegalleen karismassa. Alun riemukkaita hetkiä kohden käsikirjoituksessa on muutamia kiusallisen tyhjiä hetkiä. Leffan katsominen jätti myös tunteen, että ohjaaja ei ihan ole uskaltanut pistää nimitähdelleen kampoihin. Monen kohtauksen dialogi tuntuu kiusallisen improvisoidulta.
Ihan ookoo feel-good -pätkä, jossa on pari lähes-eeppistä hetkeä. Lopputulema vajoaa kuitenkin keskinkertaisten kertakäyttötuotteiden lettosuohon.
Michelle Monaghan sivuroolissa Peterin viimeisillään sitkistelevänä vaimona on hemaiseva, kuten aina. Jamie Foxx vilahtaa myös pikkuroolissa.
Hämärä muistikuva, että olen teilannut tämän Tom Clancy-filmatisoinnin joskus aikaisemmin. Tuon äärioikeistolaisen ruununraakin teknotrillereitä joskus isomminkin fanitelleelle on joka kerta tuskallista nähdä, miten tiukan lihamyllyn läpi Tompan sinänsä mainiot järkäleet on ajettu valkokankaalle (pl. "Patriot Games" ja "Hunt For Red October", jotka olivat hyvinkin alkuteoksen näköisiä).
Aika rajusti alkuperäistekstiä on käsitelty tälläkin kertaa. Jack Ryan on toistakymmentä vuotta nuorempi, arabiterroristien sijasta atomipommi-hankkeen takana ovatkin neo-Nazit ja iso joukko pää- ja sivuhenkilöitä ja sivujuonia on kirjoitettu huus-helvettiin. Vuonna 2002 julkaistussa filkassa ei vielä ilmeisesti uskallettu puhua "asioista niiden oikeilla nimillä", tai sitten pelättiin että joku rättipäähihhuli ottaa fiktiosta mallia. No, saman kirjailijan vuonna 1994 julkaistussa "Kunniavelassa" maailmaan vittuuntunut japanilainen liikennelentäjä lensi tyhjän 747:n päin Capitol Hilliä, joten vuosi 9/11:n jälkeen taitaa olla myöhäistä näistä "pahoista kirjallisista vaikutteista" huolehtia...
Yllättävän toimiva tuo lopputulos kuitenkin on, käsikirjoittajat ovat malttaneet kaivaa kirjasta olennaiset ainekset ja tuoda ne kankaalle - ihan eri näköisinä tosin. Internetskun mukaan tätäkin franchisea oltaisiin toisen kerran reboottaamassa, taivas varjele kuka Jack Ryanin pikkutakissa seuraavan kerran huseeraa...
Viimeksi muokannut küllküll, 16.07.2011 22:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pieni pettymys. Varmaan odotin liikaa, kun on niin tunnettu leffa.
Audrey Hebburn on bailaava sinkku, joka etsii rikasta miestä itselleen ja sitä odotellessa huijaa rahaa miehiltä. Naapuriin muuttaa gigolo ja lopulta he tietenkin rakastuvat.
Vaimo tykkäs mua enemmän. Ehkä tämä on enemmän naisten elokuva.
Henry Manchinin Blue river on leffan tunnusmelodia.
Hebburn oli tietenkin äärettömän tyylikäs.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Viikonlopun aikana innostuin taas vähä leffoja kahtelemaan. Lisänä lyhyet kommentit:
- Natural Born Killers: Hyvä leffa, joskaan ei mikään mestariteos. Kuvaa hyvin nykyajan median ja ihmisten suhtautumista väkivaltaan ja tappamiseen.
- Sodoman 120 päivää: Mitähän tästä nyt sanoisi. Pitkästä aikaa leffa joka herätti melkoista vastenmielisyyttä. Jos juonen voi tiivistää tappamiseen, perseraiskaukseen ja paskan syöntiin niin en menisi klassikoksi nimeämään... Omalla sairaalla tavallaan kuitenkin melko kiehtova leffa.
- Suspiria: No joo, ihan toimivaa noitakauhuilua, mutta ei iskenyt ihan täysiä.
- Harry Potter ja kuoleman varjelukset: osa 2: Ehdottomasti Potter-sarjan paras elokuva. Erittäin viihdyttävä, erittäin näyttävä ja päätti sarjan luontevasti.
- Carrie: Vähän hidasliikkeinen leffa, mutta loppu oli yksi elokuvahistorian vaikuttavimpia.
- Heartless: Melkosta paskaa, mutta kyllähän tuon jaksoi loppuun asti katsoa.
- Watchmen: Ihan toimiva parodia supersankareista, jokseenkin meni välillä turhan hölmöilyn ja säätämisen puolelle.
Mulla on aina ongelma, kuten katon näitä ylistettyjä ikoneita. Odotan liikaa.
Mutta hieno elokuvahan tämä on.
Ex-mykkäfilmin supertähti asuu hovimestarinsa kanssa valtavassa kartanossaan ja luulee edelleen olevansa tähti. B-filmien työtön käsikirjoittaja osuu sattumalta paikalle. Ex-stara rakastuu käsikirjoittajaan, joka ei osaa lähteä kultaisesta häkistään ja mykkäfilmin tähti odottaa tulevaa come back -rooliaan, jota ei ole koskaan tulossa.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Nykyään näitä sarjakuva leffoja pukkaa niin paljo, että vanhalla sarjakuvanörtillä meinaa unohtua pätkät katsomatta.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Parikymppinen pimatsu tuupataan mentaali-instituuttiin pahan isäpuolen toimesta. Perintöä kärkkyvä ukko sujauttaa kepulille kakolanhoitajalle pari tonttua ylimääräistä siinä toivossa, että plikan otsalohkolobotomia on pian tosiasia. Juuri ennen kuin vasara heilahtaa, juttu muuttuu kummalliseksi.
Visuaalisesti kiistattoman vaikuttava fantasia jätti hämmentyneen olon. En oikein tiedä, tuhlasinko pari tuntia elämästäni paskaan vai todistinko jotain lähes-nerokasta. Synopsis on lähes Chris-Nolan-kunnianhimoinen. "Inception" tulee väistämättä mieleen, kun tarinaa kerrotaa todellisuuden ohessa kahdella sub-levelillä. Huumoria - tahatonta sellaista - on kyllä huomattavasti enemmän mukana. Semi-pornahtavasti pukeutuneet pissikset ajamassa raskaita sotakoneita ja heiluttamassa automaagi-aseita. Mikäs sen eroottisempaa, kysykää keneltä tahansa 13-69-vuotiaalta kaksilahkeiselta.
Annetaan nyt armon käydä oikeudesta. Selvästikin toisten kirjoittamia sarjakuvafilmatisointeja ("Watchmen" ja "300") kuvanneella Zack Snyderillä on ollut näytön paikka, että kykenee kyhäämään jotain omaakin. Ei tämä ihan metsään mene, mutta vähän vähempikin paisuttelu fantasiajaksoissa olisi riittänyt.
Erittäin toimivaa aasia-kauhuilua. Meinas tiiliä lentää useempaankin kertaan. Juoni oli muutenkin kauhuelokuvaksi toimiva.
Was many years ago that I left home and came this way
I was a young man, full of hopes and dreams
But now it seems to me that all is lost and nothing gained
Katsastin sellaiset 80-luvun nuoriso kulttipläjäykset kuin Pretty in Pink ja Adventures in Babysitting. Nautinnollinen katselutuokio molempien parissa.
Olen viettänyt kauhuvapaata ajanjaksoa, ja pyrkinyt katsomaan hyllyssäni lymyileviä komedioita. Elokuvahyllyjeni uudelleen järjesteleminen on hedelmällistä puuhaa, löytänyt taas paljon uusia helmiä, joita en edes muistanut olevan olemassa, saati omistavani. KuNpa saisin inspiraation laittaa ne takaisin hyllyihinsä, nyt vaarallisina kekoina elokuvahuoneessa. Mistä yksi rauhallinen päivä siihen hommaan, kysyy hän.
