Mä olen joskus aikaa sitten nähny tosta sarjasta ekan osan ja senkin tuplanopeudella. Nyt päätin, että katson kaikki putkeen, vaikka sisulla. Ja ylläripylläri... mä tykkäsin niistä .
Mut ehkä mä vaan tyydyn haaveilemaan omasta "vampyyrista/ihmissudesta"... (tai kiihkeääkin kiihkeämmästä suhteesta?)
"To infinity... and beyond!"
"Oh, I'm detecting nuttiness!"
NuoriDaavid kirjoitti:Eilen töllöstä taas Alien 2:n
Hyvä leffa, mutta aivan pikkasen nyt häiritse katodisädeputkinäytöt ja se, että Burke kaivoi salkustaan printin, joka oli tulostettu rivitulostimella.
Et ymmärrä. Alus on sisustettu antiikki-chic -tyylillä.
No joo. Mä kyllä mietien leffan aikaan, että toki tulevaisuudessa voi olla, että antiikkityylinen teknologia on muodissa, mutta tuntuu epätodennäköiseltä, että sitä kuitenkaan käytettäisiin suuryrityksissä ja armeijassa.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Eilen telkusta Aliens eli Alien kakkonen. Paras niistä, kolmonen on paska mm. koska mitätöi kakkosen tyydyttävän loppuratkaisun. "Resurrectionilla" oli joitain ansioita.
Tää oli kai se "Directors Cut" jota en ole vaivautunut katsomaan ostamaltani DVD:ltä, ja olihan siinä hyvää lisäkamaa, erityisesti automaattiohjautuvat konekiväärit. Kumma että noihin kaikkiin kohtauksiin perustuen alkuperäiseen leffaversioon onnistuttiin leikkaamaan sen typistetyn juonen puitteissa kuin saumattomasti.
Teknoloogiasta, että mistäs ne olis tienneet tai pystyneet lavastamaankaankaan jotain nykytiajan käyttöliittymiä. Vaikka tietokoneet leffoissa oli yleensä lähes tekoälyä. Aliensissa kuitenkin söpöä, että oli ruutiaseet eikä kuvitteelliset laserpyssyt.
Sitten Star Trekissä kai EKANA oli "Dark Star" eli Musta Aukko, jolle ei vielä ollut nimeä, tietokoneeseen työnnettävät levyt ja "poimuajo" joka nyttemmin harkiten olisi jopa mahdollinen, jos olisi ihan vitusti energiaa.
"Avaruusasema Alfan" eli "Space 1999" "Eagle"-aluksia taas Nasan foorumin insinörtitkin pitävät erittäin sopivana mallina kuualukseksi (miinus se antipainovoima ja ihmemoottorit), ja ihan kummasti saman näköisiä "paperiraketteja" on virallisesti esiteltykin.. toteuttamatta. Vaikka siinä sarjassa oli kökkojä muovinaamarihirviöitä ja tietokoneen monitoritkin mustavalkoisiä putkijutskia.
Mä olen joskus aikaa sitten nähny tosta sarjasta ekan osan ja senkin tuplanopeudella. Nyt päätin, että katson kaikki putkeen, vaikka sisulla. Ja ylläripylläri... mä tykkäsin niistä .
Mut ehkä mä vaan tyydyn haaveilemaan omasta "vampyyrista/ihmissudesta"... (tai kiihkeääkin kiihkeämmästä suhteesta?)
Nonnii. Katsoin just viimeisen osan Twilight-sarjasta. Breaking Dawn, osa 1. Ihan hirveetä tuubaa! Tuhlasin jus lähes 2h elämästäni turhaan
"To infinity... and beyond!"
"Oh, I'm detecting nuttiness!"
Jestas, tämä rainahan oli Uwe Boll mallia. Oli joku uutinen että löytyy yhteneväisyyksiä norjan pikku ammuskelijaan. No tottahan se, mutta ei Uwe setä osaa elokuvaa tehdä. Kyllä tämän katsoi kerran vaikka ei krapulaa ollutkaan.
Society failed to tolerate me and I have failed to tolerate society
Ekana The kids are all right oli hauska, visuaalisesti kiva ja muutenkin pääosin kovin hyväntuulinen olematta sentään hattarahömppä. Draamaa ja suruakin oli. Neljä tähteä viidestä.
Toinen räjäytti pankin täysin. Parasta mitä olen aikoihin nähnyt! Lukija oli alkuun pakahtumiseen saakka rakkaudentäyteinen ja liikkis, lopussa niin surullinen, että mieskin vielä pahoitteli nukkumaan mennessä, kun jäi niin haikea fiilis. Iski ihan täysillä, suosittelen! Viisi viidestä.
Jestas, tämä rainahan oli Uwe Boll mallia. Oli joku uutinen että löytyy yhteneväisyyksiä norjan pikku ammuskelijaan. No tottahan se, mutta ei Uwe setä osaa elokuvaa tehdä. Kyllä tämän katsoi kerran vaikka ei krapulaa ollutkaan.
Siis Uwe Bollin leffaksi tuo oli imdb-mittarilla tasoa 9.0. Kertaakaan aiemmin en ole yhdeltä istumalta kyennyt miehen elokuvia lusimaan putkeen, mutta tuo, tuohan oli suorastaan hyvä monessa kohtaa. Sisälsi paljon asioita joita ei Uwen leffoissa ole paljoa näkynyt : Suoraa & epäsuoraa yhteiskunta-kritiikkiä, melkein siedettävää näyttelyä ja JUONENKÄÄNNE JOKA EI NÄY KILOMETRIEN PÄÄHÄN.
Oikeasti, olin niin hämmästänyt tosta elokuvasta että jouduin kesken leffaa soittamaan kaverille, että et usko mitä katon, ja vielä tykkään tästä
Uwe sai käsittääkseni aivoinfraktin tuota kirjoittaessa / tehdessä, että en tiedä onko sillä syynsä..
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Pussikaljaelokuva. Tykkäsinpä muuten aika rutosti! Sanailu poikien kesken oli tosi hauskaa, lyhyttä, nokkelaa, semmosta "kätevää". Antasin lähes 4 tähtee viidestä. Ainakin 3,5.
Elokuva kertoo synkänpuoleisen tarinan sisarusparista, jota elämä on lapsuudesta saakka paukutellut päähän vähemmän jaloa metallia olevalla lusikalla. Veli Oscar (Nathaniel Brown) asuu Tokiossa, jossa hän elättää itsensä huumekaupalla ja lennättää myöhemmin diilaustuloillaan myös siskonsa Lindan (miellyttävän persoonalliset piirteet omaava Paz de la Huerta; Choke, 2008) luokseen. Tokioon saavuttuaan Linda päätyy yökerhoon strippariksi ja seksisuhteeseen pomonsa kanssa. Oscar ei Lindan ura- ja miesvalinnasta ole mielissään, eikä Linda vastavuoroisesti pidä siitä, että Oscar sekaantuu huumeisiin. Päätarina on kuitenkin vain kapea kehys, jonka sisään varsinainen sisältö asettuu.
Enter the Void on teknisessä mielessä raikas ja erittäin ansiokas. Jo heti hengästyttävästä alkutekstijaksosta asti on selvää, että Noén tyylitaju voi yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Hypnoottiset kuvavälkyttelyt, DMT-trippijaksot ja niihin yhdistetty nerokas äänimaailma (säveltäjänä jälleen kerran Irréversibleenkin musiikit työstänyt Thomas "Daft Punk" Bangalter) eivät ehkä Noén tyylittelyyn jo tottuneille ole aivan uusinta uutta, mutta toimivat silti moitteetta. Heti elokuvan alkupuolella katsoja asetetaan päähenkilöveljen pään sisään ja tapahtumat nähdään ja koetaan hänen kauttaan (näin ollen katsoja näkee jakson aikana kuvassa myös päähenkilön silmänräpäykset). Point-of-view -asetelma on hyvin samankaltainen Kathryn Bigelow'n Strange Daysissä (1995) nähtäviin muistitallenneotoksiin verrattuna (elokuva, jonka Noé itsekin mainitsee innoittaneen POV-kokeilujaan). Myöhemmin kamera asemoituu third-person -näkymään päähenkilön takaraivon taakse.
Hämis saattaa pian vaikka tykätä.
Society failed to tolerate me and I have failed to tolerate society
exsu kirjoitti:
Lukija oli alkuun pakahtumiseen saakka rakkaudentäyteinen ja liikkis, lopussa niin surullinen, että mieskin vielä pahoitteli nukkumaan mennessä, kun jäi niin haikea fiilis. Iski ihan täysillä, suosittelen! Viisi viidestä.
Minusta se oli alkupuoleltaan äärimmäisen errrrrroottinen, keskiväliltä sairaan ahdistava syyllisyydessä pyöriskelyineen ja lopussa vapauttava.
(tai kiihkeääkin kiihkeämmästä suhteesta?)
