Stoker
Kolmas elokuva tänä vuonna, josta jaksoin innostua kunnolla (edelliset "Iron Man III" ja ranskalainen "Intouchables")
Tarina alkaa hautajaisista, jossa päähenkilön (Mia Wasilowska) faijaa vedetään multiin auto-onnettomuuden päätteeksi. Peijaisiin pölähtää kuin tyhjästä vainajan kauan kadoksissa ollut velipoika Charlie (Matthew Goode) joka tuntuu kuin itsestään asettuvan taloksi. Pian isossa tyhjässä talossa pyöriikin outovireinen kolmiodraama, Indian mutsi (Nicole Kidman) kun tuntuu olevan viehättynyt komeasta muukalaisesta, johon tyttärensä suhtautuu vähintäänkin kyräillen mutta yhtä lailla kiinnostuneesti.
Lopputekstien käynnistyessä tuli fiilis, notta "jumalauta". Sinänsä varsin kliseisestä pulp-tarinasta oli muokattu kaunis, tunnelmaltaan oudon vangitseva ja otteessaan loppuun saakka pitävä mysteeri. Runsaasti symboliikkaa viljelevä kuvakerronta ja leikkausrytmiikka olivat kaukana perinteisestä popcorn-elokuvasta, tyylittely pysyi kuitenkin ruodussa palvellen tarinankerrontaa eikä sortunut itsetarkoitukselliseen "olenpä mä hyvä"-runkkaamiseen. Piilotekstiä piisasi, osa meni itseltä ohi, mutta onneksi toinen katsoja täydensi aukkopaikat.
Roolitus kerrassaan erinomainen ja kaikki kolme avainpelaajaa kollasivat tonttinsa erinomaisesti. Matt Gooden olen bongannut aikaisemmin vain "Watchmenissä", mutta tälle uuden sukupolven Jeremy Ironsille ennustan runsaasti töitä tulevaisuudessa. Wasilowskasta kuullaan myös vielä varmasti lisää, isoin roolityö tätä ennen oli kai Tim Burtonin luenta "Alice In Wonderlandista".
Sedän Laatutakuu (tm) ja 4.5/5
EDIT: unohtui googlata ohjaajan filmografia, sieltähän löytyy mm. "Oldboy" ja "Lady Vengeance" joka onkin vielä katsomatta...
