SnapaHead kirjoitti:urpiainen kirjoitti:lämmintä ja älykästä
Tuota tuota... lämmintä...? Leffahan siis kertoo kahdesta totaalisesta kusipäästä. Kahdesta niin mitättömästä poistapettavasta epärehellisestä ja itsesäälissä kierivästä paskaperseestä ettei mitään rajaa. Joku pointti tuossa olisi jos molemmat mulkut olisivat menneet kiikkuun lopussa. Kaksi arvomaailmatonta jätesäkkihäviäjää.
No lämmintä ainakin siinä mielessä, että harvoin näkee näin lempeästi ja vilpittömästi (anti)sankareitaan kohtelevaa nykyelokuvaa. Jo lähtökohta kahden heteromiehen ystävyyden kuvauksessa on lämmin ja oivaltavan älykäs: nuorena solmitut ystävyyssuhteet ovat aikuisenakin tärkeitä, vaikka näennäisesti ystävät ovat toistensa vastakohtia ja kinaavat kaikesta kuin vanha aviopari. Milesin ja Jackin ystävyys on epätodennäköistä ja hämmästyttävää, mutta kuitenkin molempien elämässä ehkä luotettavin ja vakauttavin tekijä. Ja miten herkästi tämä elokuvassa kuvataankaan!
Ja mitä Milesin ja Jackin luonteen heikkouksiin tulee, niin olen Suvisen kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, että nimenomaan hienoa oli amerikkalaisuuteen olemuksellisesti kuuluvan moralisoinnin ja ylevöittämisen täydellinen puute. Elokuva kohtelee henkilöidensä heikkouksia lämpimän humaanisti, ei teknisen ratkaisukeskeisesti. Kun Miles ja Maya keskustelevat suosikkiviineistään ja vuosikertaviineistä yleensä, kuvaukset soveltuvat sellaisinaan myös Milesiin ja Jackiin, tai keneen tahansa todelliseen, moniulotteiseen ihmiseen (joita ei yleensä amerikkalaisessa viihde-elokuvassa näy). Ovatko esimerkiksi Jackin ja Milesin heikkoudet nuoruuden jäämiä, jotka ovat juuri tasoittumassa vuosikertaviinin tapaan kukoistuskauden tasapainoisuudeksi? Vai ovatko Miles ja Jack jo ohittaneet parhaan ikänsä ja alamäessä kohtii happamoitumista ja pilaantumista? Minusta elokuvassa oli hienoa näiden asioiden kysyminen ja lämmin tarkastelu eri puolilta ilman, että yksinkertaista vastausta väännetään rautalangasta.
Koskeeko dialogi viiniä, herkkiä ja haavoittuvia ihmisiä (Miles on Pinot ja Jack Cabernet? Onko Maya yksi niistä harvoista, jotka kykenevät löytämään ja houkuttelemaan esiin Pinotin hienoudet?) vai oikeastaan kaikkea sitä, joka maailmassa on kaunista ja arvokasta? Upea leffa!
MAYA
Why are you so into Pinot? It’s like a thing with you?
MILES
I don’t know. It’s a hard grape to grow. As you know. It’s thin-skinned, temperamental, ripens early. It’s not a survivor like Cabernet that can grow anywhere and thrive even when neglected. Pinot needs constant care and attention and in fact can only grow in specific little tucked-away corners of the world. And only the most patient and nurturing growers can do it really, can tap into Pinot’s most fragile, delicate qualities. Only when someone has taken the time to truly understand its potential can Pinot be coaxed into its fullest expression. And when that happens, its flavors are the most haunting and brilliant and subtle and thrilling and ancient on the planet.
MILES (CONT’D)
I mean, Cabernets can be powerful and exciting, but they seem prosaic to me for some reason by comparison. How about you?
MAYA
What about me?
MILES
I don’t know. Why are you into wine?
MAYA
I suppose I got really into wine originally through my ex-husband. He had a big, kind of show-off cellar. But then I found out that I have a really sharp palate, and the more I drank, the more I liked what it made me think about.
MILES
Yeah? Like what?
MAYA
Like what a fraud he was.
MAYA
No, but I do like to think about the life of wine, how it’s a living thing. I like to think about what was going on the year the grapes were growing, how the sun was shining that summer or if it rained... what the weather was like. I think about all those people who tended and picked the grapes, and if it’s an old wine, how many of them must be dead by now. I love how wine continues to evolve, how every time I open a bottle its going to taste different than if I had opened it on any other day. Because a bottle of wine is actually alive -- it’s constantly evolving and gaining complexity. That is, until it peaks -- like your ‘61 -- and begins its steady, inevitable decline. And it tastes so fucking good.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."