Katsoin leffan

[Clay]

The constant gardener

Koskettava tarina.. blaa blaa.. lääkeyhtiöt.. blaa blaa.. vaimo murhataan..blaa blaa..Afrikassa.. blaa blaa

Ralph Fiennes teki ihan hyvän roolin ja kantoi leffan harteillaan aika pitkälti, ja muutama sivuosagubbe. Vähän siinä oli simppelit kuviot, mutta se olikin enemmän tunnepuoleen vetoava. Oon tänään antelias ja annan **½ tähteä.

(_¤_) (_¤_) (_¤

[RolloTomasi]

For Your Eyes Only

Överiksi lässähtäneen Moonrakerin jälkeen sarja palaa tunnelmissaan ja juonessaan lähemmäs alkupuolen osia, eikä typerästä pelleilystä ole mukana hitustakaan. Silti hauskuudesta ja viihdyttävyydestä ei tingitä (ja ne korostuvat ehkäpä juuri tiukan käsikirjoituksen ja mahtipontisuutta välttävän vakoojatarinan vuoksi), toimintakohtausten määrä ei häiritse juonenkuljetusta ja ainoaksi vastaansanomiseksi jääkin Moore, joka on ehkä vähän liian mukavan oloinen heppu osaan, vaikka hän selviääkin osasta paremmin kuin koskaan aikaisemmin eikä hänkään häiritse. Conneryssä olisi ollut enemmän tappajan särmää, mistä tämä leffa olisi hyötynyt. Koska tässä Bond vihdoinkin saa kostonsa, ja hänen hahmonsa on mielenkiintoisin ja inhimillisin sitten On Her Majesty's Secret Servicen. Blofeldin tapettuaan Bond tajuaa, ettei koston tie sittenkään ole oikea ja yrittää estää vanhempiensa tappajalle kostoa vannovaa naista (suosikkini Bond-tytöistä, Carole Bouquet, jolla on yhtä paljon munaa kuin Tracylla ja joka on jopa häiritsevän kaunis) eksymästä samalle tielle. Parhaita Bond-leffoja ja toistaiseksi Mooren paras.

[Angita]

For Your Eyes Only

Ja ton tunnusmusiikki on aivan ihana. Ehkä paras Bond-biiseistä. Muita tosi hyviä on Diamonds Are Forever ja Nobody Does It Better.

[RolloTomasi]

Ja ton tunnusmusiikki on aivan ihana.

Se oli kaunis. Parasta niistä en osaa sanoa, osa on kuitenkin keskenään niin erilaisia.

[Lolita]

The Libertine

Mitä tuosta nyt sanois. Tykkäsin. Minun makuuni ja herätti ajatuksia, mikä ei varmaan kyllä ole sen tarkoitus sinänsä.

Edit: Nyt tiedän miltä Lordin ja Marilyn Mansonin lapsi näyttäisi.

[killkill]

Kala Nimeltä Wanda

Tästä ei vieläkään keksi mitään pahaa sanottavaa. Uskomattoman hyvä näyttelijäkaarti, jonka kemiat toimivat. Hauska, mutta persoonallinen variaatio perinteisestä heist-tarinasta. Hauska huomata, miten ajan kuluessa sitä samaistuu eri hahmoon. Ensimmäisellä katsomiskerralla Kevin Klinen Otto oli "the äijä". 15 vuotta myöhemmin on erittäin helppo samaistua John Cleesen esittämän, pystyynkuolleessa lähiöliitossa kituvaan asianajajaan. Tony Curtisin kupeiden hedelmä scream-queen Jamie Lee on edelleen yhtä syötävä - eikä ollenkaan pöllömpi komedienne. Hyvä ettei jämähtänyt slasher-leffoihin.

For Your Eyes Only

Sori Roll, mutta miun mielestäin kutakuinkin paskoin Bondi eva.

[bedlam]

Friday the 13th part......VI!!

Ostin muun läjän mukana kalsarikännileffaksi ja toimi täysillä siinä tarkoituksessa. Nämä on hauskoja siinä mielessä, että ihan sama minkä osan katsoo, sama juoni aina. Osa paskoja ja osa tosi paskoja. Ekat pari jatko-osaa tosin muistaakseni jännittivätkin pikkasen. Ja tässä ei näkynyt tissejä, joka minusta on aika suuri moka tämän genren leffalle. Irtopäitä sentään riitti.

[RolloTomasi]

For Your Eyes Only

Sori Roll, mutta miun mielestäin kutakuinkin paskoin Bondi eva.

Jaa-a. Minusta se on edelleen yksi parhaista, ja mitä enemmän mietin, sitä paremmalta se vaikuttaa. En vain saa siitä mitenkään huonointa. Haluaisitko auttaa?

[killkill]

Tämä menee nyt vahvasti makuasioihin, mutta:
- Roger on heikoin Bond Lazembyn jälkeen
- FYEO:ta vaivaa mielestäni eniten keskinkertaisuus. Se ei millään osa-alueella saavuta mitä merkittävää - ei ikimuistoista juonta, uhkaa, arkkivihollista, pimua. Koko raina on kuin väljähtynyttä kaljaa. Tämä jos mikä on perisynti Bond-leffalle.

Oma top-kolmonen olisi kutakuinkin seuraava. Näistä löytyvät unohtumattomimmat konnat [Charles Gray Blofeldina], upeimmat mimmit sekä parhaat toimintakohtaukset:
- Pallosalama
- Timantit ovat Ikuisia
- Elät Vain Kahdesti/Kultasormi

[RolloTomasi]

Tämä menee nyt vahvasti makuasioihin

Niin näyttää menevän.

- Roger on heikoin Bond Lazembyn jälkeen

Niistä neljästä, jotka parhaiten muistan, on. Mutta tällä kertaa hän ei häiritse, vaikka Connery ja Lazenby (hän on aliarvostettu ja hänellä on oikeasti hyviä hetkiä) olisivatkin tehneet paremmat suoritukset.

- FYEO:ta vaivaa mielestäni eniten keskinkertaisuus. Se ei millään osa-alueella saavuta mitä merkittävää - ei ikimuistoista juonta, uhkaa, arkkivihollista, pimua. Koko raina on kuin väljähtynyttä kaljaa. Tämä jos mikä on perisynti Bond-leffalle.

Minusta juoni oli parhaita. Uhkaakin siinä oli: ei suuruudenhulluja roistoja tuhoamassa maailmaa, vaan ydinaseet joutumassa venäläisten näppeihin. Pääroisto ei kyllä ollut yhtä ikimuistoinen ja elämää suurempi kuin Auric Goldfinger ja Oddjob, mutta hänen pienuutensa sopi leffan yleiseen tunnelmaan ja näyttelijä oli hyvä. Toimintakohtaukset keskittyivät laitteiden ja tehosteiden sijasta tyyppeihin, joka oli piristävää pitkästä aikaa. Pidin myös siitä tavasta, jolla leffassa käsiteltiin kostoa ja tehtiin Bondin hahmosta kiinnostava. Leffassa on myös yksi niistä harvoista hetkistä, jolloin Bond näyttää sen täysin kylmän tappajan puolen, joka hänessä on, potkaistessaan auton alas rinteeltä. Pimu puolestaan oli suosikkini tähän astisista, tosin siihen saattaa vaikuttaa Tämä intohimon hämärä kohde.

Omat suosikkini Bondeista:
- Thunderball
- Goldfinger
- On Her Majesty's Secret Service
- From Russia with Love
- For Your Eyes Only

[killkill]

Leffassa on myös yksi niistä harvoista hetkistä, jolloin Bond näyttää sen täysin kylmän tappajan puolen, joka hänessä on

Tätä samaa nähtiin myös "Timanttien" alkukohtauksessa, tuoreen rouva Bondin tapattanut arkkikonna pääsi savikylpyyn. Kirjapuolella tuo sama kostaminen sijoittui "Elät Vain Kahdesti" -teokseen, jossa Jaska jäljitti arkkivihollisensa Japanista ja kuristi tämän omin käsin. Kirja-Bond on todellakin huomattavasti koleampi kaveri, paikoitellen jopa hieman psykopaattinen. Elokuva-Jaskasta on suuren yleisön huomattavasti helpompi pitää.
Conneryssä on aina ollut sellaista aitoa vaaran tuntua, joka mielestäni siloitellusta, piilokoroissaan pikkunokkeluuksia laukovasta Rooge-sedästä on aina puuttunut.

[RolloTomasi]

Tätä samaa nähtiin myös "Timanttien" alkukohtauksessa, tuoreen rouva Bondin tapattanut arkkikonna pääsi savikylpyyn.

Tai oikeammin hänen kaksoisolentonsa, jos oikein ymmärsin.
On niitä hetkiä muuallakin, mutta harvassa. Dr. Nossa on myös yksi, jossa Bond ampuu aseettoman miehen. Ja vielä selkään, jos muistan oikein.

Connerystä olen ehdottomasti samaa mieltä.

Diamonds Are Foreverin alkujakso kuuluu sarjan parhaimpiin hetkiin, mutta koko elokuvan viimeinen puolituntinen ei vain yllä sen tasolle.

Kirjoja muistan lapsena lukeneeni, mutta niistä en juuri mitään enää muista. Pitäisi lukea uudestaan.

[killkill]

Tai oikeammin hänen kaksoisolentonsa, jos oikein ymmärsin.

Juu, yhden niistä. IMHO tässä filkassa oli ehdottomasti paras Blofeld. Muutenhan tämän Spectre-mesun esittäjät vaihtuivat filmeittäin. Toinen vakihahmo, joka vaihtaa naamaa koko ajan on CIA-kontakti Felix Leiter. Jossain filmissä hän oli jopa musta - varsin pätevää naamioitumista, sanoisin

[RolloTomasi]

IMHO tässä filkassa oli ehdottomasti paras Blofeld.

Minusta Telly Savalas teki myös hyvän suorituksen.

Toinen vakihahmo, joka vaihtaa naamaa koko ajan on CIA-kontakti Felix Leiter. Jossain filmissä hän oli jopa musta - varsin pätevää naamioitumista, sanoisin

Ei ainakaan vielä ole musta ollut tähän astisissa, mutta tuo on ehdottomasti odottamisen arvoinen juttu

[killkill]

Ei ainakaan vielä ole musta ollut tähän astisissa, mutta tuo on ehdottomasti odottamisen arvoinen juttu

Kyyyllä olen melko varma, että on ollut. En muista missä filmissä, mutta olen 95% varma asiastani. Tutkitaanpa..

EDIT: en pysty löytämään mitään todistusaineistoa väitteen tueksi, siispä sulkeudun suosioonne. Kuukkeli tuntui kyllä kovasti esittävän, että tulevassa "Casino Royalessa" olisi tummahipiäinen Leiter...

Runsaasti Bond-nippelitietoa

[RolloTomasi]

Kiitos linkistä!

Live and Let Diessa oli kyllä musta CIA:n mies, mutta hän ei ollut Leiter. Täytyy katsoa minkävärisiä Leitereitä Erittäin salaisen jälkeen tehdyissä on, jos sieltä musta sittenkin löytyisi ennen Casino Royalea.

[urpiainen]

"Between 1971 and 1987 the only sighting of Leiter was in Kevin McClory's Thunderball remake, Never Say Never Again. It has often been quoted that those behind this film had observed that no-one remembered Felix Leiter and in an attempt to rectify this they cast Bernie Casey as the black Leiter. They failed."
- http://www.mjnewton.demon.co.uk/bond/felix.htm

[killkill]

Eli olin sittenkin tavallaan oikeassa
Monella tavalla tuo Pallosalama-uudelleenlämmitys oli kyllä aika kamalaa katsottavaa. Roistonroolissa niljaillut Klaus-Maria Brandauer (sori mahd typot) oli kyllä oikein vastenmielinen.

[RolloTomasi]

Tuon vuoksi killkill ei löytänyt, koska Never Say Never Again ei kuulu sarjaan.

Oikeassa olit, killkill. Tuokin leffa pitäisi varmaan katsoa lähiaikoina.

[killkill]

V For Vendetta

Olisipa minullakin ollut tuollainen setä. Tuollainen Joel-setä. Tuollainen Joel Silver -setä, joka olisi antanut lempiveljenpojalleen rajattomat resurssit. Kilopaperille kosmoskynällä piirtelyn sijasta olisin voinut toteuttaa itseäni elokuvaamalla.

Äh, ketä luulen kusettavani.
Alan Mooren samannimiseen sarjakuvaan kirjoittama tarina on niin moniulotteinen kudelma, etten olisi saanut aikaan moista tuhannessa vuodessakaan. Siinä missä Tarantino kierrättää lahjakkaasti pop-kulttuuria, Anarkisti-Alan ottaa raaka-aineensa taruista, kaunokirjallisuudesta ja historiasta.

Tulevaisuuden maailma on kaaoksessa kulkutautien takia. USA on taantunut leprasiirtolaksi ja Englanti on liukunut totalitaariseksi valtioksi. Ulkonaliikkumiskielto on voimassa joka ilta, rautakansleri raivoaa televisiossa ja toisinajattelijat on kiidätetty pussi päässä jo aikojan sitten "yöhön ja usvaan". Jostain ilmestyy Guy Fawkes-naamariin pukeutunut salaperäinen hahmo V, joka pelastaa naispääosa-Eveyn Ison Veljen kätyreiden raiskausyritykseltä. Sama heppu on päättänyt saattaa päätökseen sen minkä ruutitynnyri-Fawkes aloitti, eli parlamentti paskaksi, kanslerille kenkää ja uusi vallankumous alulle.

Wachowski-veljekset ovat istuneet tämän projektin ajan tuottajan palleilla (omillaan), ja se paistaa monesta kohtaa läpi. Matrixmaista hyperefektitykitystä odottavat joutuvat kuitenkin pettymään. Elokuvan poljento on hyvinkin rauhallista - ei kuitenkaan pitkästyttävää, jopa niin rauhallista että tämä tarina olisi erittäin helppo sovittaa teatteriversioksi. Näyttelijät saavat oikeasti tilaa näytellä, sen sijaan että ryntäilisivät efektisirkuksesta toiseen. Toki parissa kohtaa mennään railakkaasti, onpa bullet-time yritetty keksiä loppurymistelyssä uudestaan (knife-time).

Casting on kohdallaan. Hugo Weavingin ääninäyttely pääosassa hivelee korvia, Stephen Rea on onnistunut lurppa-pollarihahmo. John Hurtin raivoava rautakansleri Suttler muistuttaa kovasti erästäkin böömiläistä korpraalia, joka pisti maailmankiertueellaan 1939-1945 kovasti vipinää koko sivistyneeseen maailmaan. Nat Portman on myös pulipääosassaan oikein uskottava - ja ohjaaja itkettää häntä koko rahan edestä.

Lopputulos on harvinaisen uskollinen alkuperäistarinalla - ja se on erittäin ajankohtainen. Katsokaapa ympärillenne.

En voi muuta kuin toivoa, että Mooren toinen mestariteos "Watchmen" jonain päivänä siirtyisi valkokankaalle. Siinä olisi supersankarileffa, joka tekee kaikki muut supersankarileffat tarpeettomiksi.

[urpiainen]

Crash
yhteiskunnallisen rakenteen ( muka ) raadollista ja paljasta ruotimista elokuvallisin keinoin. Pääosin pureudutaan rasisimiin sekä yhteiskuntaluokituksiin, jotka jenkkilässä kulkevat kyllä aikalailla käsi kädessä. On kliseitä; mustia jengiläisiä jotka ryöstelevät autoja, sikaniskarasistipoliiseja etc etc.
(...)
Elokuvan kaikki ratkaisut olivat ilmeisiä ja moneen kertaan nähtyjä, enkä käsitä mikä tässä nyt oli uutta.
Vai ovatko yhdysvaltalaiset niin sokeita, että tarvitsevat tällaisen elokuvan kertomaan heille, että heidän yhteiskuntansa on umpirasistinen?
Ainoa kiinnostava näkökulma oli se, kuinka osoitettiin etteivät vain valkoiset ole rasisteja, vaan mustat haukkuivat kaikkia latinoja, latinot "kinukkeja", ja kaikki sitten yhes koos "rättipäitä".

Mun mielestä siinä oli taas ihan hyvä tunnelma. Suurin osa niistä hahmoista ei ollut kliseisiä, kokonaan. Minä en tiennyt leffasta mitään etukäteen, en muista edes miksi kiinnostuin siitä, joten näin sen out of the blanket. Ja kokemus oli positiivinen. Leffa kuvasi enemmän ihmisiä kuin rotujen välisiä eroja, vaikka olikin hyvin roturealistinen. Osa oli tietysti ennalta-arvattavaa, eihän se muuten olisi jenkkileffa.

Nyt olen kyllä kerrankin vähän eri mieltä Suvisen kanssa kallistuen enemmän Clayn linjoille.

Minusta elokuva ei ollut mitenkään ensisijaisesti roturistiriitoja koskeva tai ainakaan tavanomainen rasismin käsittely. Kyse oli pikemminkin siitä, miten amerikkalaisen yhteiskunnan kylmyys ja kovuus purkautuu erilaisina aggressioina ja ongelmina. Toki multikulttuurisessa Kaliforniassa rasismi on ilmeinen väylä paineen purkamiseen, mutta kiinnostavampaa oli rasismin taustat.

Eikä minusta kuva sikaniskapoliisista, jonka henkistä kestävyyttä koettelee ensisijaisesti sairaan isän hoivaaminen ja kasvottoman vakuutusfirman kanssa käytävä absurdi byrokratiakafkailu, ja joka kuitenkin tekee tosipaikassa hienoja sankaritekoja rodusta huolimatta, ole niin kliseinen kuin Suvinen antaa ymmärtää. Tai mustat pikkurikolliset, jotka vaientavat omaatuntoaan löyhillä yhteiskuntakritiikeillä, salaliittoteorioilla ja omilla moralisäännöillään. Tai valkoiseen keskiluokkaan noussut musta ohjaaja, joka kamppailee oman miesidentiteettinsä kanssa. Tai päälleajon uhri, jonka omatkin liiketoimet paljastuvat ohimennen hieman erikoisiksi.

Ja ei, ehkä amerikkalaiset eivät tarvitse muistutusta rasisimista. Mutta ehkä he tarvitsevat muistutuksen siitä, mihin epäinhimillisyyteen kova kilpailuyteiskunta ihmisiä ajaa. Kuten Clay sanoo, elokuva kuvasi ennen muuta yksittäisten ihmisten kohtaloita ehdottaen samalla, että kenties esimerkiksi roturistiriidat saavat voimansa näistä kokemuksista eivätkä jostain löperöstä rotuopista.

Sitä paitsi, leffassa oli aika hieno tunnelma ja se kulki ihailtavasti.

[Nowaysis]

Crash oli minustakin ihan loistava, tätä aion suositella myös opetuskäyttöön.(Viisi tähteä)
Hassua että jakaa mielipiteet noin jyrkästi. Tosin, kaikki elokuvat eivät samoin kosketa kaikkia, mielenkiintoista olisi tietää miksi joku näkee tietyn kohtauksen todella liikuttavana ja merkittävänä ja toinen taas pitää sitä ihan itsestään selvänä ja lähes turhanpäiväisenä. Tähän pitää mainita että American Beautyn tuulessa lentävä muovipussi on mielestäni yksi nykyelokuvan hienoimmista kohtauksista. Tästäpä avaankin ihan oman ketjun ja pysyttelen aiheessa..

Grimmin veljekset: Loistavasti toteutettu aikuisten satu sympaattisista huijariveljeksistä, joiden nokkeluus on lopulta koitua heidän kohtalokseen. Erityisesti pidin Heath Ledgerin esittämästä Jacobista, ehkä tavallani samaistun hahmon hölmöilyn ja epäonnistumisten takana olevaan hyväsydämisyyteen, joka tosin lopulta löytyy myös toisesta veljestä, vaikka aluksi sitä epäilinkin. Minulla oli ennakkokäsitykseni elokuvasta, mutta todellakin positiivisesti yllätyin ja kolusin myös kaikki ekstrat. Täynnä sangen rakastettavia hahmoja, hyviksiä ja pahiksia. Suosittelen kaikille. Täydet viisi tähteä.

The Big White:
Hassuhko musta komedia alaskalaisesta konkurssin partaalla olevasta matkatoimistovirkailijasta(Robin Williams), jonka vaimolla(Holly Hunter) on Touretten syndrooma. Ilmeisti lämpimässä ilmastossa tauti saattaisi helpottaa, ja miekkosemme keksii lunastaa viisi vuotta kateissa olleen veljensä miljoonan dollarin henkivakuutuksen. Ilman ruumista tämä ei kuitenkaan onnistu. Melkoinen soppa, jossa on pikkurikollisia, peräänantamaton vakuutustarkastaja(Giovanni Ribisi) huijariennustaja-vaimoinen( Alison Lohman), sekä ei kovinkaan kuollut mutta sitäkin vihaisempi veli(Woody Harrelson). Nokkelaa sanailua mutta ei ehkä ihan niin hyvä kuin odotin. Kolme tähteä.

[Elukka]

Polyester

Francinella ei mene hyvin: Mies pettää ja jättää bimbon sihteerinsä kanssa, äiti on totaalinen hirviö, tytär hankkiutuu raskaaksi paikalliselle huligaanille ja kaiken kukkuraksi poika on naisten varpaita tallova jalkafetisisti.
Se, mitä sitten seuraa, onkin umpikahjoa menoa ja kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavaa... loppuratkaisua myöten. Tyylilleen uskollinen pikimusta komedia, joka on kulttimaineensa ansainnut.
/ * * * * *

[bedlam]

The Changeling

Tämä on niitä leffoja, joiden kansikuvaa tuli penskana tuijoteltua R-kioskin vuokravideolehden mustilta kauhusivuilta. Jo pelkkä kansi näytti niin pelottavalle, että kuva tunkeutui uniin saakka. Samoin kävi mm. Amityvillen kannen kanssa. Tulipa muuten nyt mieleen, että tuo kansikuvahan oli melkein sellaisenaan kopioitu muistaakseni osioksi Silent Hill 3-peliinkin.

No mutta, olin kuullut juttuja, että tämä olisi erittäin onnistunut pelottavuudessaan ja eipähän tarvinnut siinä mielessä pettyä. Olenkin monta kertaa kironnut sitä, ettei enää yksikään kauhuleffa onnistu pelottamaan, mutta tänään meinasin pari kertaa oikeasti stopata/kelata kesken leffan kun ahdisti niin.

Oikein perinteinen kummitustalotarinahan tämä oli. Ei hienoja erikoisefektejä, eikä yhtäkkisiä BUU!-säikytyksiä. Vaan oikeasti tunnelmallista, hienosti rakennettua jännitystä. Wohoo! Ja nyt painajaisia katselemaan.

[urpiainen]

Nyt olen kyllä kerrankin vähän eri mieltä Suvisen kanssa..

Jahas, vai niin, vai sillä tavalla. Se on sitten avioero edessä. Laukut voi noutaa rappukäytävästä.

Juu. Minustakin tuntui, että on otettava vähän etäisyyttä ennen kuin menee liian pitkälle.

Minusta, yllätys yllätys, tuo linkittämäsi arvio ei ollut kovinkaan osuva. Mutta niin sitä vain kokee asioita eri tavalla. Mutta silti minua vähän kummastuttaa tuo tuonkin arvion ylikorostunut tarttuminen rasismiin: amerikkalaiseksi elokuvaksi minusta poikkeuksellista ja hienoa oli juuri, että rasismi nähtiin yhtenä yhteiskunnallisten ongelmien purkautumiskanavana pikemminkin kuin jonain muusta sosiaalisesta todellisuudesta erillään olevana perusilmiönä, kuten usein ajatellaan (vaikka ei edes evoluutiopsykologiahörhöiltäisi). Ja mikä on tuo tuollakin näkynyt amerikkalainen tapa vimmaisena miettiä, onko joku hyvä vai paha? Minusta leffan hyviä puolia oli juuri se, että moisia mustavalkoisia kategorioita ei oikein voi siihen soveltaa. Niin kuin ei oikeaan maailmaankaan.