Kitinä

jos jaksaisi vielä seitsemän kuukautta, niin näkisi casino royalen.
kertokaa minulle, että se on sen arvoinen.

I guess I'll die another day
It's not my time to go

vai onko?

I think I'll find another way
There's so much more to know

mutta onko se sen arvoista?

Minkä lääkityksen aloitit?
Ootko jo päässyt aloittamaan kunnollisen terapian?

Lapitii kirjoitti:Minkä lääkityksen aloitit?
Ootko jo päässyt aloittamaan kunnollisen terapian?

ensimmäisen psykiatrin kanssa aloitin lexapron ja lithiumin. muutaman käynnin jälkeen hän ohjasi toisen luokse, joka ihmetteli miksi ensimmäinen nuo antoi, vaihtoi prozaciin ja ohjasi kolmannen luokse, joka nyt ilmeisesti on oikea tyyppi. hyppivä alku, mutta toivottavasti tästä tulee vielä jotain kunnollista.

RolloTomasi kirjoitti:
mutta onko se sen arvoista?

On. Muna pystyssä uuteen päivään veli!

RolloTomasi kirjoitti:ensimmäisen psykiatrin kanssa...
toisen...
kolmannen... joka nyt ilmeisesti on oikea tyyppi. hyppivä alku, mutta toivottavasti tästä tulee vielä jotain kunnollista.

Hienoa että oot saanut haettua apua ja jaksanut olla sinnikäs! Kyllä se vielä palkitsee. Tsemppiä ja jaksamista.

RolloTomasi kirjoitti:

Lapitii kirjoitti:Minkä lääkityksen aloitit?
Ootko jo päässyt aloittamaan kunnollisen terapian?

ensimmäisen psykiatrin kanssa aloitin lexapron ja lithiumin. muutaman käynnin jälkeen hän ohjasi toisen luokse, joka ihmetteli miksi ensimmäinen nuo antoi, vaihtoi prozaciin ja ohjasi kolmannen luokse, joka nyt ilmeisesti on oikea tyyppi. hyppivä alku, mutta toivottavasti tästä tulee vielä jotain kunnollista.

Kyllä se siitä kohenee, kunhan lääkitys saadaan kohdalleen. Keep fighting.

Hienoa että oot hommannut hoitoa ja kyllä kaikkea hyvää kannattaa odottaa.




Munkin pitäis vaihtaa lääkitystä, nää nykyiset ei toimi tän mun "kevätmasennuksen" kanssa.

Voimia ja jaksamista rollolle!

kiitos kannustuksesta ja parempia vointeja teillekin.

mutta silti en tiedä, onko tässä kaikessa yrittämisessä sittenkään mitään mieltä. vaikka saisinkin mieleni kuntoon, en saa tyttöjä joita haluan ja tuskin saan edes työskennellä opiskeluiden jälkeen alallani. miksei yksinkertaisesti luovuttaisi, koska elämä on kuitenkin epäonnistumista? haluaisin saada mieleni kuntoon, tytön ja tehdä töitä omalla alallani, mutta niiden sijaan saan valkokankaalle heijastettuja varjoja istuessani yksin teatterin pimeydessä. vain unia.

RolloTomasi kirjoitti:miksei yksinkertaisesti luovuttaisi, koska elämä on kuitenkin epäonnistumista? haluaisin saada mieleni kuntoon, tytön ja tehdä töitä omalla alallani

Sinulla on vielä paljon aikaa pyrkiä kohti tavoitteitasi. Ja se ei ole turhaa. Elleivät tavoitteet ole mahdottomia, ihmisillä on taipumusta lopulta päästä niihin.

RolloTomasi kirjoitti:vaikka saisinkin mieleni kuntoon, en saa tyttöjä joita haluan ja tuskin saan edes työskennellä opiskeluiden jälkeen alallani.

Mielen kuntoon saamisen jälkeen nuo seuraavatkin tavoitteet ovat helpompia saavuttaa. Laittaisin sinuna kuitenkin oman alan työt tyttöjen edelle, koska tytöillä on usein taipumusta sotkea suunnitelmat niin, ettei enää muuhun ehdi keskittyä. Itse asiassa tyttöjen löytäminen on yleensä helpompaa kuin mielekkään työn löytäminen, alasta riippumatta.

RolloTomasi kirjoitti:
mutta silti en tiedä, onko tässä kaikessa yrittämisessä sittenkään mitään mieltä

Siinä on vielä vähemmän mieltä, jos lopettaa yrittämästä. Koskaan et tiedä, mitä hyvää elämällä on varallesi, jos et tee töitä asioiden eteen. Miksi et voisi saavuttaa haluamisia asiota? Usko itseesi. Mulle itselle on ollut havahduttavaa huomata, että elämä menee sittenkin eteenpäin ja uusia, parempia asioita on tulossa, jopa katastrofin jälkeen.

prosessi kirjoitti:Itse asiassa tyttöjen löytäminen on yleensä helpompaa kuin mielekkään työn löytäminen, alasta riippumatta.

(lienen se poikkeus joka vahvistaa säännön?)

AarneAnkka kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Itse asiassa tyttöjen löytäminen on yleensä helpompaa kuin mielekkään työn löytäminen, alasta riippumatta.

(lienen se poikkeus joka vahvistaa säännön?)

Ei, kyllä mm. minä olen se poikkeus. En edes ole seurustellut ja ehdin varmasti täyttää 30 ennen sitä.

Työ sen sijaan on siinä mielessä ihanteellinen, että voin suurimman osan ajasta päättää itse mitä haluan tehdä. (No ei se oikeasti ole ihanteellinen, mutta halutessani voisin hankkia muutakin.)

Turbohaltija kirjoitti: Miksi et voisi saavuttaa haluamisia asiota?

1. en oikein luota siihen, että edes ammattilaisista olisi jotain apua.
2. varattu. en ole riittävän älykäs ja hyväkuntoinen.
3. en usko olevani riittävän hyvä ja vaikka olisinkin, todennäköisyys on hyvin pieni.

psykiatrini sanoi, että kaikkia ei terapia auta, vaan he joutuvat popsimaan pillereitä koko elämän. en vielä tiedä kumpaan joukkoon itse kuulun.

RolloTomasi kirjoitti:psykiatrini sanoi, että kaikkia ei terapia auta, vaan he joutuvat popsimaan pillereitä koko elämän. en vielä tiedä kumpaan joukkoon itse kuulun.

Mun kaveri oli terapiassa ja popsi tabuja. Nyt se seukkaa, ja se lopetti tabujen käytön vuosia sitten. Kyl se siitä, Rollo!

Noriyumi kirjoitti: Mun kaveri oli terapiassa ja popsi tabuja. Nyt se seukkaa, ja se lopetti tabujen käytön vuosia sitten. Kyl se siitä, Rollo!

kiitos, Noriyumi. olisi kuitenkin kiinnostavaa kuulla, mikä kaverillasi oli, eli miten tilanteemme ovat verrattavissa.

RolloTomasi kirjoitti:

Noriyumi kirjoitti: Mun kaveri oli terapiassa ja popsi tabuja. Nyt se seukkaa, ja se lopetti tabujen käytön vuosia sitten. Kyl se siitä, Rollo!

kiitos, Noriyumi. olisi kuitenkin kiinnostavaa kuulla, mikä kaverillasi oli, eli miten tilanteemme ovat verrattavissa.

Pistin sulle privaviestiä.

Ally McBeal oli aika höpsö sarja, mutta se mikä oli siinä totta oli se että MELKEIN KAIKKI käy terapiassa ja syö tabuja. Kun Allyllä oli ongelmia, sille tuli suosituksia terapeuteista jne. Moni niistä kävi psykologilla! TosiElämässä niin monet tekevätkin, eikä se ole epätavallista.

En tiedä mikä tarpeesi on, mutta ole avoin ja kysele kamuilta jotka ovat olleet ongelmatilanteissa mitä ne suosittelee. Tosin ei kaverit aina ole eksperttejä. Pistä privaviestiä jos jokin askarruttaa!

Noriyumi kirjoitti:Ally McBeal oli aika höpsö sarja, mutta se mikä oli siinä totta oli se että MELKEIN KAIKKI käy terapiassa ja syö tabuja. Kun Allyllä oli ongelmia, sille tuli suosituksia terapeuteista jne. Moni niistä kävi psykologilla! TosiElämässä niin monet tekevätkin, eikä se ole epätavallista.

No ei nyt sentään liioitella noin räikeästi. Suomessa voisi sanoa, että MELKEIN KAIKKI käyvät parturissa, mutta ei nyt sentään terapiassa. Monet varmasti käyvät/ovat käyneet, en sitä kiellä, itsekin tunnen monia sellaisia ihmisiä.

Think kirjoitti:

Noriyumi kirjoitti:Ally McBeal oli aika höpsö sarja, mutta se mikä oli siinä totta oli se että MELKEIN KAIKKI käy terapiassa ja syö tabuja. Kun Allyllä oli ongelmia, sille tuli suosituksia terapeuteista jne. Moni niistä kävi psykologilla! TosiElämässä niin monet tekevätkin, eikä se ole epätavallista.

No ei nyt sentään liioitella noin räikeästi. Suomessa voisi sanoa, että MELKEIN KAIKKI käyvät parturissa, mutta ei nyt sentään terapiassa. Monet varmasti käyvät/ovat käyneet, en sitä kiellä, itsekin tunnen monia sellaisia ihmisiä.

Nojoooo.... Ehkä pistin sen turhan räikeästi, mutta me naiset otamme oikeuden käyttää superlatiiveja saadaksemme viestin läpi

Pointtini oli se että yhä useampi käy terapiassa eikä siinä ole mitään hävettävää. päinvastoin: hyvä jos on hakenut apua.

Noriyumi kirjoitti: Nojoooo.... Ehkä pistin sen turhan räikeästi, mutta me naiset otamme oikeuden käyttää superlatiiveja saadaksemme viestin läpi

Pointtini oli se että yhä useampi käy terapiassa eikä siinä ole mitään hävettävää. päinvastoin: hyvä jos on hakenut apua.

Kopitin kyllä sen pointin. Enkä kiistele siitäkään vastaan, että te naiset otatte sen oikeuden käyttää niitä hehkutuksia saadaksenne viestin läpi...

Mitä sitten tulee tuohon terapiaan, niin olisi kiinnostavaa tietää kuinka moni terapiaan hakeutuvista ihmisistä joutuu jatkamaan terapiaa pidempään kuin vuoden.

Think kirjoitti:Mitä sitten tulee tuohon terapiaan, niin olisi kiinnostavaa tietää kuinka moni terapiaan hakeutuvista ihmisistä joutuu jatkamaan terapiaa pidempään kuin vuoden.

Oikeaan terapiaan pääsyyn jo menee puoli vuotta, koska ensin täytyy käydä puhumassa säännöllisesti psykiatrisella polilla, vasta sen jälkeen saa suosituksen terapiaan. Käytännössä myös nämä varsinaiset terapiat ovat erittäin pitkäkestoisia, erittäin harvoin alle vuoden. Eri asia sitten on, että onko terapiasta saatava konkreettinen hyöty edes niin suurta, että siihen edes kannattaa "tuhlata" kaksi iltaa viikossa. Psyk.polilla rupattelua vastaavan avun saa keneltä tahansa, henkisesti (lääkkeiden lisäksi) tehokkainta apua taitaa saada vertaistukiryhmistä. Oikea terapia on minun mielestäni enemmän harrastus kuin hoitokeino.

Omalla kohdallani epäilen terapian hyötyä kovin vahvasti. Olen havainnut itselläni vireystilan laskua ja en pysty, niin hyvää urheilusuoritukseen, kun normaalisti, vaikka olisin nukkunut ja syönyt ihan normaalisti.

Vaivun syviin mietteisiin helposti (asiaan liittyy masentuneisuutta) ja olen samalla liikkeessä, mutta en välttämättä urheilullisesti kovalla tasolla. Asian kääntyessä toisinpäin olen erittäin terävänä ja saamarin hyvin "tulessa" ja asiat rullaa paremmin kuin hyvin.

Tulee myös hetkiä, kun huomaan, että vapaudun kaikesta kummallisuuksista, jotka ovat varmasti erittäin minimaalisia verrattuna pahemmin kärsiviin ihmisiin. Sellaiset hetket ja niitä kestää päiviä, kun on selainen fiilis, että ei "tarvitse tietää" mitään ylimääräistä.

(+ identiteetti on hukassa, niin tulee mölistyä kaikenlaista)

Vaola kirjoitti: Ensimmäiset orastavat onnen hetket pitkän synkkyyden jälkeen, niiden takia kannattaa taistella. Jopa enemmän niiden, kuin Casino Royalen...

Nämähän ovat olleet tuttuja pitkän aikaa, koska aivoni toimivat yllättäen coolisti eli normaalisti eikä ole uneliasta touhua tai liian iloista. Periaatteessa muulloinkin minä olen ihan kunnossa, vaikka minulla vain on näitä tuskaisia olotiloja. Suattanen puhua hieman "ibrahim rukovaa", mutta tiedän aivojen olevan hieman uneliaammalla tasolla. Masentuneenakin tietää, että kohta on valoisampaa.

vittan, että juoksen ja lujaa, kun ruumis toimii ja silloin mielikin on iloinen, mutta masentuneisuuskin on tuttua. Jalka liikkuu vaikeesti. Samalla asiaan liittyy sellaista; "en minä oikein tiedä, miten pitäisi olla fiilistä ja erilaisia ideoita tai turhuuksia... XD

Kertokaahan luonnon rohtoja lievään maanisdepressioon? ja identiteettikriisiin...

prosessi kirjoitti:
Oikeaan terapiaan pääsyyn jo menee puoli vuotta..

Olisin itse opiskellut psykologiksi, jos vaan olisi ollut tarpeeksi älyä aivoissa, ja sitä myöten koulumenestystä. Olisi varmasti TARPEEKSI cool virka.

Taidanpa keksiä itselleni lääkkeen mielentilan liialliseen ailahteluun. Nyt maisteleen ruohoja.