Kitinä

Makoilen taas paljon omissa oloissani ja yhteisössäkin ollessani aivot syytää sellaista outoutta toisinaan, jonka takaa näen myös sen "todellisuuden".

Liikuskelen ja käyttäydyn siinä sitten kohtalaisen normaalisti kaiken tämän "keskellä". Joskus joudun hieman väkisin jaksamaan iloisia ihmisiä, mutta monesti myös onneksi olen hieman virkeempi ja puheliaampi.

Joskus sitä todella kaipaa.
Harvemmin sitä ihan omissa oloissaan saa olla. Onneksi olen sosiaalinen tapaus.

Erakoidun himassani kyllä välillä vähän liikaakin. Eli omissa oloissani on minulle hyvin tuttu olotila. Liian tuttu. Pitäis olla niiq sosiaaliseNpi ja sillai.

Kuten Slam mainitsi, keskenään alkaa tulla höperöksi. Muut ihmiset ovat ikään kuin ankkuri todellisuuteen. Tai ainakin ihmistodellisuuteen.

mäkikuisman haittavaikutukset on levottomuus... vetelen ajan kuluksi moista

Olen pitänyt itseäni omissa oloissa olemisen mestarina aikoinaan - viihdyn vallan mainiosti yksikseni ja jopa ärsyynnyn kun ihmiset pukkaavat liian likelle. Nykyisessä asuinkommuunissani taas on niin jumalaton trafiikki ettei omiin oloihin pääse käytännössä lainkaan. Varsin mukavaa tällainen sosiaalisuus, mutta välillä kyllä kaiholla muistelee omien olojen harrastuksia yms. omia kivoja. Kohta ei osaa olla yksin lainkaan.