Vadim kirjoitti:No, kun realiteeteista puhutaan, olen tullut huomanneeksi, että sinä suljet mielelläsi silmät Suomen demografisilta ongelmilta, olipa tietoa ongelman laajuudesta tai ei. Olisi myös toivottavaa, että täsmentäisit, missä kohtaa olen todennut maahanmuuton olevan ongelmatonta - edustan näet kantaa, ettei se voi olla hallitsematonta, ja tuleviin ongelmiin on reagoitava proaktiivisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin samaa mieltä sen politiikan kanssa, jota Suomessa on harjoitettu 80-luvulta alkaen ja jossa keskitytään lähinnä pakolaisvirtojen minimointiin.
Missäs kohtaa olen sulkenut silmäni Suomen demografisilta ongelmilta? Meillä ei edelleenkään ole työvoimapulaa. Työvoimapula on sitten, kun töihin halutaan ihmisiä oikeasti niin paljon, että otetaan myös sellaisia jotka eivät olisi tehtävään mitenkään ensimmäinen valinta. Sen sijaan meillä on matalapalkkatyötä koskeva lainsäädännöllinen ja yhteiskuntapoliittinen ongelma. Siivoustyölle löytyisi tekijöitä ihan ilman yhtään siirtolaistakin, mutta se ei kannata eikä kiinnosta. Olisin aika tyhmä tai sokea, jos olisin onnistunut välttämään liki vuosikymmenen käydyn keskustelun suurten ikäluokkien eläköitymisestä. Työvoimapulasta voidaan alkaa puhua siinä vaiheessa, kun työttömyysaste on alle 2%. Tällä hetkellä meillä on työmarkkinoihin liittyviä rakenteellisia ongelmia. Ne eivät korjaannu kouluttamattomalla ja kielitaidottomalla siirtolaisväestöllä.
Voin perustella hiukan tarkemminkin, jos haluat. Uudet työt syntyvät pääasiassa palvelusektorille. Palvelusektorilla on hyvin harvoin käyttöä henkilöille, jotka eivät kykene asiakaskontakteihin valtaväestön kielellä. Suomi on vaikea kieli oppia, joten maahanmuuttajien sijoittuminen palvelusektorille on erityisen vaikeaa. Sillä ei ole mitään tekemistä asenteiden kanssa, ettei myyjä voi myydä jos ei pysty kommunikoimaan ostajan kanssa. Ajanjakso, jonka maahanmuuttaja tarvitsee maahan tulosta palvelusektorille sijoittumiseen on puhdas rasite julkiselle taloudelle.
Meillä on myös opetusministeriön erilaisiin tilastoihin ja demografioihin perustuva "suunniteltu" koulutusjärjestelmä, joka suoltaa uutta koulutettua työvoimaa etupäässä supistuvan teollisuussektorin palvelukseen. Ikäluokasta neljännekselle löytyisi aloituspaikka teknisen alan ammattikorkeakoulu- tai korkeakoulututkintoon. Missä ihmeen yhteiskunnassa neljäsosa ikäluokasta on insinöörejä? Mistä heille kaikille löytyisi töitä, kun EK:n omien ennusteiden mukaan työvoiman tarve teollisuudessa vain supistuu tulevaisuudessa?
Työttömyysturvajärjestelmä joka ei kannusta uudelleenkouluttautumiseen tai alemman palkkatason töihin pitää huolen siitä, että koulutusvääristymän ja rakennemuutoksen seurauksien korjaaminen on vielä vaikeampaa. Se johtaa taas siihen, että niilläkin aloilla, joilla töitä olisi tarjolla, ei löydy tekijöitä vaikka potentiaalia olisi vaikka kuinka.
Edelleen, ikääntyvien, hyvinkin koulutettujen ja osaavien henkilöiden työllistäminen on tietyistä eläkejärjestelmään liittyvistä työnantajalle aiheutuvista riskeistä johtuen poikkeuksellisen hankalaa. Eläkepommin välttelyssä on pyritty siihen, että ihmiset pysyisivät työelämässä pidempään, mutta yritykset toteuttavat supistuksia juuri ikääntyneemmästä päästä. Tässäkin on yhteiskuntapoliittinen ja lainsäädännöllinen ongelma ja resurssien haaskaamisongelma jos mikä.
Kaikki nämä ongelmat ovat ratkaistavissa ilman maahanmuuton lisäämistä ja niillä kyettäisiin turvaamaan työmarkkinoiden toimivuus pitkäksi aikaa eteenpäin ihan riippumatta demografisista tosiasioista.
Ulkomaalaisten korkeakoulutettujen osalta kysymys on monisyisempi, meillä on akateemista ylituotantoa ihan kotitarpeiksi asti jo täällä. Itse mainitsit juuri konkreettisen esimerkin käytännön ongelmista - työmarkkinoilla ei ole valmiutta käyttää siirtolaisten olemassa olevia resursseja. Realiteetti. Ongelma. Työnantajien haluttomuus rekrytoida ei ole sen paremmin lainsäädännöllä muutettavissa oleva tosiasia kuin se, kuinka monta lasta ja minkä ikäisenä ihmiset tekevät. Siksi on puhdasta utopiaa kuvitella, että kaikki muuttuu ja ongelmat korjaantuvat sillä, että avataan portit. Kyllä tänne nytkin pääsee hyvin helposti ja vaivatta jos olisi töitä tarjolla.
Vadim kirjoitti:Kiinnittäisin myös huomiota siihen, ettei tässä ole puhuttu näistä "käytännön ongelmista" juuri lainkaan, ellei sellaisena pidä hataria viittauksia nuotioita asunnossa poltteleviin somaleihin. Päinvastoin ketjun aloittaja piti multikulturalismia lähtökohtaisesti ongelmallisena, mitä itse en oikein osaa pitää suomalaisen siirtolaispolitiikan pääongelmana. Muutama multikulturalistinen "haihattelija" sinne tai tänne tuskin vielä saa suomalaista kulttuuria lopullisen ja täydellisen tuhon partaalle, ja jos saa, ehkä tuho oli jollain tavoin ansaittua.
Kehoitan lukemaan ne aiemmat kirjoitukset vähän tarkemmilla taikalaseilla, niin saatat jopa löytää ne kysymykset joihin olet jatkuvasti jättänyt vastaamatta pohdinnoissasi, eritoten kun juuri yhden sellaisen itsekin osoitit tiedostavasi. Oletan, että kosmopoliittien perusvalmiuksiin kuuluu sisälukutaito.