Kitinä

Meillä annetaan lahjoja koko ajan, mutta halpoja. Jotain kaupassa jaettuja ilmaisnäytesuklaapatukoita tms. Minunkin mielestä on kauhean vaivaannuttavaa ottaa vastaan jotain kallista. Ehkä tilanne olisi eri, jos sitä rahaa oikeasti olisi eikä kiusallista tietoisuutta, miten paljon paremmin siihen lahjaankin menneen summan olisi voinut käyttää...

Tunnustan joskus seuran (/seksin-) kipeänä syyllistyneeni miehen lahjontaan ruoalla tyyliin "jos tulet nyt heti tänne, sullekin jää ehkä vähän sipsejä tai karkkia".

Leila kirjoitti:Itse en osta miehelleni kalliita lahjoja, sillä huolehdin hänen pyykistään, ruoastaan ja kotinsa siisteydestä joka päivä. Tämän perusteella katson olevani oikeutettu lahjoihin.

Hankitko sinä myös omilla rahoillasi nämä ruoka-aineet talouteen ja maksatko laskut, vai jääkö se miehen tehtäväksi? Jos jää, niin kylläpä helvetin kalliiksi arvotat oman kokkailusi ja imurointisi.

Leila kirjoitti:Tämän perusteella katson olevani oikeutettu lahjoihin.

Kuulostaa pyyteettömältä, liki rakastavalta. Minen ymmärrä tuollaista "oikeutusta". Minulle ainakin olisi ihan riittävästi lahjaa siinä, että joku jaksaisi pyöriä ympärillä ja raksuilpoksuil.

Herra Manala kirjoitti:

Leila kirjoitti:Itse en osta miehelleni kalliita lahjoja, sillä huolehdin hänen pyykistään, ruoastaan ja kotinsa siisteydestä joka päivä. Tämän perusteella katson olevani oikeutettu lahjoihin.

Hankitko sinä myös omilla rahoillasi nämä ruoka-aineet talouteen ja maksatko laskut, vai jääkö se miehen tehtäväksi? Jos jää, niin kylläpä helvetin kalliiksi arvotat oman kokkailusi ja imurointisi.

Kyllä kodinhoito muualta ostettuna on noin 15 euroa/ tunti, joten ihan samanarvoista se on kuin ne ruoka-aineetkin tai laskut.
Kotityötä ihan turhaa aliarvostetaan, työtä sekin on, kumma että miehet etenkin ajattelevat sen työn tulevan suhteen mukana "ilmaiseksi". Helvetin halvaksi naiset työnsä arvottavat jos ruoka ja laskupalkalla..

Kotityötä, jota minä esim en tee ellei ole äärimmäinen pakko.. Heh, yksineläessä voi elää juuri niin kuin haluaa, ja eikä tarvitse olla "velkaa" sellaisille jotka kokevat rahan olevan työtä tärkeämpää mutta silti vaativat että kaikkialla on oltava tip-top.
BTW, muutenkin jokainen mies syö noin 3 kertaa enemmän kuin minä, ja ruokakustannukseni päivässä ovat alle 10 euroa, eli alle puolen tunnissa ansaitsemani palkka. Eli joo, voin elättää miehen (sillä tasolla mitä nyt itse elän) jos ruoka ja kotihoito hoituu ilman että joudun sormeani liikuttamaan. =D

Herra Manala kirjoitti:Hankitko sinä myös omilla rahoillasi nämä ruoka-aineet talouteen ja maksatko laskut, vai jääkö se miehen tehtäväksi? Jos jää, niin kylläpä helvetin kalliiksi arvotat oman kokkailusi ja imurointisi.

Joo, minä vastaan pääosin (80%) meidän ruokalaskuista. Lisäksi ostan kotiin pesuaineet, siivoustarvikkeet, sisustustekstiilit ym. jutut mitä aina tarvitaan. Myös kodinkoneet olen enimmäkseen maksanut minä. Joten edelleen katson olevani sen arvoinen, että pääsen kerran vuodessa lomalle ja saan korun.

segma kirjoitti:Kuulostaa pyyteettömältä, liki rakastavalta. Minen ymmärrä tuollaista "oikeutusta". Minulle ainakin olisi ihan riittävästi lahjaa siinä, että joku jaksaisi pyöriä ympärillä ja raksuilpoksuil.

Kun on ollut yhdessä jo liki 10 vuotta, niin kyllä siinä valitettavasti romantiikka ym. hempeily jää vähän vähemmälle. Puolisoni ja minä, me melkein rakastamme toisiamme.

NomenNescio kirjoitti: Kotityötä ihan turhaa aliarvostetaan, työtä sekin on, kumma että miehet etenkin ajattelevat sen työn tulevan suhteen mukana "ilmaiseksi". Helvetin halvaksi naiset työnsä arvottavat jos ruoka ja laskupalkalla..

´

Kotityöt on siitä inhottavia, että ne samat jutut pitää tehdä joka päivä. Ikinä tiski ja pyykki ei lopu. Itse en ihmettele yhtään sitä, että jotkut parisuhteet kariutuvat kotitöiden epätasaisen jakamisen takia.

Leila kirjoitti:Vastasin, että mies ostaa naiselle kalliita lahjoja ilomielin. Näin ainakin toivon. Viime talvena sain lomamatkan. Yhteisten vuosien varrella olen saanut koruja, kelloja, lomia ym. pientä kivaa. Itse en osta miehelleni kalliita lahjoja, sillä huolehdin hänen pyykistään, ruoastaan ja kotinsa siisteydestä joka päivä.

Mutta entä seksi? Miten hoidatte maksuliikenteen sen osalta?

NomenNescio kirjoitti: BTW, muutenkin jokainen mies syö noin 3 kertaa enemmän kuin minä, ja ruokakustannukseni päivässä ovat alle 10 euroa, eli alle puolen tunnissa ansaitsemani palkka. Eli joo, voin elättää miehen (sillä tasolla mitä nyt itse elän) jos ruoka ja kotihoito hoituu ilman että joudun sormeani liikuttamaan. =D

Miusta siinä vaiheessa kun täytyy ruveta laskemaan että kuinka paljon nyt olen tässä tiskiharjaa liikuttaessa tehnyt rahaa ja vaatia sen vastineeksi jotain hyödykkeitä niin parisuhteessa kyllä on menty perse edellä puuhun.
Mitä helvetin merkitystä sillä rahalla on? Joo, jos toiselle on isokin merkitys niin orpo olo siinä saattaa tulla jos itselle rahalla ei ole merkitystä, mutta silloin ovat elämänarvotkin aika lailla erilaiset.
Pääasia että on ruokaa ja välillä kivoja juttuja, huomaavainen ihminen automaattisesti tasaa ne sen toisen osapuolensa kanssa.
Se, joka on kotona niin kotitöistä huolehtikoon - se, joka käy töissä niin tuokoon rahaa talouteen. Tai se, jota ne kotityöt kiinnostavat. Kuka vittu on niin urpo, että vaatii toiselta että "nyt kyllä imuroit kun käsken!"
Tai molemmat käyvät töissä ja puuhastelevat sitten yhdessä. Tai molemmat ovat kotona ja puuhastelevat yhdessä.
Miksi tuollaisesta asiasta täytyy tehdä niin helvetin suuri numero? Jos tuntuu siltä että toinen osapuoli ei arvosta tekemääsi työtä, oli se sitten kotona tai työpaikalla, kannattaa miettiä että minkälaisen ihmisen kanssa sitä asuu.

Leila kirjoitti:Kotityöt on siitä inhottavia, että ne samat jutut pitää tehdä joka päivä. Ikinä tiski ja pyykki ei lopu. Itse en ihmettele yhtään sitä, että jotkut parisuhteet kariutuvat kotitöiden epätasaisen jakamisen takia.

Jos se vituttaa niin älä tiskaa, älä pyykkää. Ilmoita että nyt ei jaksanut, siivoa itse jos haittaa.
Jos tällainen järjestely ei käy niin näytä ovea.

Mylwin kirjoitti:asiaa

Mä en myöskään kyllä jaksa enää semmoiseen suhteeseen jossa jokainen pennonen ja tehty työ lasketaan. Haluaisin ajatella että lähdetään siltä pohjalta että jokainen pyrkii tekemään niitä kotitöitä oman jaksamisen ja ajan rajoissa. Toisen huomioiminen olisi lähtöisin ihan omasta halusta, ei velvollisuudesta.

Jos mä en löydä sellaista suhdetta jossa kaksi itsenäistä ihmistä voi olla yhdessä toisensa huomioiden niin jään mielummin ilman, kiitos.

Miusta siinä vaiheessa kun täytyy ruveta laskemaan että kuinka paljon nyt olen tässä tiskiharjaa liikuttaessa tehnyt rahaa ja vaatia sen vastineeksi jotain hyödykkeitä niin parisuhteessa kyllä on menty perse edellä puuhun.
Mitä helvetin merkitystä sillä rahalla on?

Tismalleen samaa mieltä, siksi Manalan kommenttiin tartuinkin. Minusta raha on aivan yhdentekevää suhteessa, tai pitäisi ainakin olla.
En minä tarvitse miestä elääkseni.. enkä oleta että mies tarvitsee minua siitä syystä, vaan suhteeseen vetää ihan muut syyt. Suhteilen silloin kun toinen on minulle niin rakas, että ajattelen mitä voin suhteelle antaa, enkä lainkaan sitä että mitä saan, ja toinen ajattelee samoin.

Mutta fakta on että näitä Manaloita riittää, jotka laskevat kaiken rahassa, ja siinä mitä HE antavat, ja niille vastaaminen samalla tavalla on hauskaa. Ehkä ei pitäisi lähteä moiseen, mutta exäni oli juuri tuollainen rahojensa laskija, joka jälkikäteen päätyi että minun pitäisi maksaa 5000 euroa hänelle jota olin "velkaa" vaikka en ikinä ollut asunut hänen kanssansa, maksoin omat laskuni sekä ajoin omaa autoani, ja ruuatkin sen luona ollessani toin varmaan joka kolmas kerta.
Kokemuksesta voin siis sanoa, että alkuun hemmottelija saattaa alkaa laskemaan suhteen päätyttyä laskea että mitä hän mielestänsä on suhteeseen laittanut, eikä esim yhdelläkään omalla tekemiselläni ollut hänelle mitään arvoa. Off-topic omasta kokemuksestani: Silti oli täysin käsittämätöntä miten hän moiseen summaan oli päätynyt, kun kaiken häneltä ikinä lainaamani pystyin todentamaan maksaneeni lähettämällä hänelle kopiot tilisiirtotiedoista.. Ja kun sen tein, sen jälkeen hän hiljenikin.
Meitä on joka junaan, yhden kerran jälkeen opin etten ikinä enää anna kenellekään mahdollisuutta moisten syytösten tekemiseen. Eli se että antaisin miehen hemmotella, siihen tarvitsen luottamusta, eikä sellainen ihan helpolla kehity.

Joskus minäkin provoan, mutta minulla on kokemusta manaloista.. =D

NomenNescio kirjoitti:Mutta fakta on että näitä Manaloita riittää, jotka laskevat kaiken rahassa, ja siinä mitä HE antavat, ja niille vastaaminen samalla tavalla on hauskaa.

Kyllä minä varsin selvästi osoitin nimenomaan olevani eri mieltä ja kyseenalaistavan Leilan alkuperäistä tyyliä arvottaa omat kotitöiden tekemisensä tietyn arvoiseksi työksi, josta sitten ansaitaan joku omavalintainen palkka tehdystä työstä, ja palkka vaaditaan "oikeutetusti" lahjoina. Jos sinä et toistaiseksi kykene edes ymmärtämään lukemaasi, ei välttämättä kannataisi yrittää vielä aloittaa kirjoittamaan.

Omista taloudenhoitoon liittyvistä rahoista ja kustannuksista en ole puhunut sanallakaan. Sen sijaan joku toinen kyllä kertoi tarkkaan, paljonko ulkopuolisella taholla teetetyt kotitaloustyöt maksavat tunnilta, ihmettelevänsä miksi kotitaloustöitä aliarvostetaan nimenomaan rahallisesti ja paljonko hän itse tienaa tunnilta. (Kun teillä kerran tienataan yli 20 euroa tunnilta netto, voin tulla mielelläni tekemään duunisi paremmalla ammattitaidolla jos sinä siivoat vessani.) Lisäksi samainen henkilö kirjoitti, että hän voi maksaa miehen ruokakustannukset rahallisesti, jos saa siitä vastamaksuksi ruoan valmistuksen ja kodinhoidon.

Luulisi edes vähän hävettävän.

Minua ahdistaa ottaa lahjoja vastaan, koska tunnen aina jääväni jotakin velkaa. Sittenkin, vaikka todennäköisesti ele oli pyyteetön. Sitten vasta ahdistaakin, jos lahja on kallis! Ei hemmetti. Tyydyn hartiahierontaan... Siinä tarpeeksi lahjaa minulle.

Jaetussa niukkuudessa elellessä ei kalliiden lahjojen antamisessa puolin tai toisin ole oikein mieltä. Ennemminkin homma toimii meillä siten, että silloin kun on vähän höllempää taloudellisesti niin ostetaan yhdessä molemmille jotain kivaa.
Jos haluan lahjoa kauniiNpaa puoliskoani, niin teen sen vaikkapa hieromalla hartioita tai jalkoja tai laittamalla aamupalan ja teen valmiiksi kun toinen on vielä aamu-unilla. (No, ainakin viikonloppuisin... viikolla ei ehdi syömään aamupalaa kotona. )

Minä en tiedä juurikaan mitään parisuhteista mutta kukaan ei kyllä ostata minulla mitään. Itse ostan oman harkintani mukaan, jos siltä tuntuu.

Leila kirjoitti:-- Joten edelleen katson olevani sen arvoinen, että pääsen kerran vuodessa lomalle ja saan korun.

Ja sä oot Äiti hei. Äitien pitäis saada ihan mitä ne vaan haluu.

Elukka puhuu aina niin kauniisti prosessista, liikuttaa.

Omassa suhteessa tulotasot eivät ole niin merkittävästi eriävät että kalliita lahjuksia tulisi hankittua kumpaankaan suuntaan. Megalahjoja (matkoja tai timantteja yms.) en ole koskaan saanut, mutta jos toisella on reilusti varaa niihin niin mikä ettei. Toista pyrin huomioimaan miellyttävillä hassutuksilla tai tapahtumalipuilla, ovat näyttäneet kelpaavatn. Omalta kohdaltani olen varsin tyytyväinen arjessa muistamiseen, muistelen yhä suurella lämmöllä ensimmäistä mieheltä saatua lahjaa, energiansäästölamppua. <3

Melnais kirjoitti:Elukka puhuu aina niin kauniisti prosessista, liikuttaa.

Öh, no en nyt ihan aina...

pajazzo kirjoitti:Minua ahdistaa ottaa lahjoja vastaan, koska tunnen aina jääväni jotakin velkaa.

Kuittaa velkasi seksillä.

Herra Manala kirjoitti: .

Luulisi edes vähän hävettävän.

Tuo sinulta? Häpeämisehdotuksia?
Huvittavaa.. =D Oletkohan kertaakaan itse moista edes ajatellut moista omalla kohdallasi?
Sarkasmi toimii mielessäsi ilmeisesti vain kun sinä sitä harrastat, mutta itse et sitä tunnista.

Noin muuten, sanoinhan ettei minua sotku juurikaan haittaa, yksineläjänä en koe asiaa erityisen tärkeäksi elämässäni tai kotonanikaan.
Jos miehellä taasen on tiukemmat standardit, ja yhteiset standardit on sovittu korkeammalle, niin oletusarvoisesti molemmat siivoavat yhtä paljon. Minun sotkunsietokykyni on noin 95% korkeampi, enkä vain näe edes vaatekasaa lattialla, jos niiksensä tulee - eli on turha kuvitella, että kodinhengettärenä kulkisin kenenkään miehen perässä korjaamassa sen sukkia tai alkkareita lattialta. Näen ne vaatteet vain vuorollani pyykkikorissa, muualla jääkööt koiran nakerrusvimman uhriksi ihan minun puolestani. =D

Muija tykkää shoppailla, minä en, siis hän ostelee mulle kaikenlaista mm. vaatteita aika usein. Mä ostan sille kukkia n. kerran vuodessa.

Hmm. Joku päätti ilmeisesti jälleen herättää tämänkin jo kerran kuolleeksi luullun ketjun henkiin?

Minulla on tapana ihastuessani (ja muutenkin, mutta erityisesti ihastuessani) ostella neitosille kaikenlaisia lahjoja, joita olen usein suunnitellut päivätolkulla ja joiden toteuttaminen harvemmin on aivan ilmaista. Toisaalta, jos olen ulkona jonkun kanssa, minusta on usein yksinkertaisesti mukavaa tarjota, ja yleensä olen vieläpä niin hölmö, etten oikeastaan edes odota mitään erityistä vastineeksi. Tämä kaiketi liittyy jollain tavoin herrasmiesideologiaani, en osaa eritellä tätä sen tarkemmin.

Sen ohella, että moinen tulee kalliiksi, huono puoli on se, että aina joskus törmään tapauksiin, jotka käyttävät taipumustani hyväkseen. Muutenkaan en missään tapauksessa suosittele höveliä rahankäyttöä siinä vaiheessa, kun ollaan vielä tutustumassa; jos tyttö pitää sinusta, hän pitää sinusta, mutta jos ei, lahjojen antaminen ja tarjoilu harvemmin saa ketään varsinaisesti muuttamaan mieltään, vaikka sellaistakin on kyllä joskus sattunut.

Olen luovuttanut pienen osan sielustani. Tarkempaa hintaa eetterimäisyydestään tunnetulle sisimmälleni en tiedä.

Vastasin jotain muuta.
Kyllä sitä tulee aika lailla yhdessä tavaroita ostettua kun käydään shoppailemassa, että suoranaisesti ei paljoa tuossa merkityksessä lahjota toisiamme, mutta kyllä sitä aina yksin käydessä ostoksilla tarttuu mukaan vaatteita, asusteita tjmv. joista uskoisin mieheni pitävän.

Lahjatkin ovat yleensä "hyötytavaraa"; kännykkää, MP3 soitinta ym. Yhteistä kaikissa on se, että ne on toivottuja tai niistä on "haaveiltu", joten ajatusta on mukana mikä mielestäni tärkeintä.

Koruja ja semmosia mulle ei edes kannata ostaa kun en niitä pahemmin käytä ja veljeni on jo ottanut vuosia sitten asiakseen kerätä Kalevala sarjaa minulle ja viime joulusta päätellen myös miehelleni, joka sai kalvosinnapit ja kravattineulan.

Mä olen jo niin otettu kun mies tuo lempi suklaata, juotavaa, leipää tai mitä tahansa kaupasta ilman että olen pyytänyt, se on se toisen ajatteleminen. Musta oli ihan kauhean söpöä kun tänään mies lähti oma-aloitteisesti kauppaan hakemaan mulle colaa, etten huomenna joudu surkeuksissani ilman olemaan kipeenä *kokisaddikti*, ihQ!