Sivu 1/5

Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 20:09
Kirjoittaja ElanorRaven
Jälleen uusi Hyvä Ihminen -kysely. Siis arvon kitinäläinen, luovutatko verta tai voisitko harkita meneväsi luovuttamaan? Miksi? Miksi ei?

Itse aloitin säännöllisen verenluovutuksen heti täytettyäni 18, syynä lähinnä se auttamisen tahto. Itselle tuo vaiva on kuitenkin kovin pieni, mutta pienellä teolla saa suurta apua aikaiseksi. Verenluovutuksen ansiosta pääsin myös eroon neulakammostani.

Olen myös yrittänyt taivutella ystäviäni ja sisaruksiani mukaan luovuttamaan verta, mutta yllättävän moni kieltäytyy ihan vaan laiskuuttaan. "Sinne on niin hankala mennä", "Kun en mä saa sellaista väliä mihinkään järjestymään", yms. Muutaman ihmisen olen kyllä saanut lähtemään mukaani ja vieläpä ihan vakituisiksi luovuttajiksi. Monella tuo neulakammo on kuitenkin ollut ylitsepääsemätön este.

Ja loppuun pieni vinkki erityisesti opiskelijoille ja muille vähävaraisille: paikan päällä saa toimituksen päätteeksi syötävääkin, ainakin Turussa tarjolla on tuoremehuja, kahvia, kaakaota, keksejä, kolmioleipiä yms. Myös gluteenittomat ja kasvisvaihtoehdot.

Lisätietoa verenluovutuksesta täältä.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 20:10
Kirjoittaja Aito_Johanna
Voisin mennä, mutta eipä ole vielä tullut mentyä. Täytyy joskus ottaa asiakseen aktivoitua.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 20:17
Kirjoittaja Lilo
Juu, oon käynyt vuosittain ainakin kerran siitä lähtien kun täytin 18. (Ja tää ei nyt tarkottanut Nexietä vaikka se onkin sellanen verenimijä niinQ työnsä puolesta.)

Yleensä tehdään parin kaverin kanssa treffit Kivihakaan, sieltä sai viime kesänä rahkapulliakin! 8)

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 20:19
Kirjoittaja hermine
Mä haluaisin tosissaan käydä luovuttamassa verta, mutta mulla on tosi matala verenpaine. Samasta vaivasta kärsivälle äidilleni oli tullut verenluovutuksen jälkeen tosi kamala olo. Pitäis kai painoakin olla enemmän. Sitten joskus isompana kyllä menen. Tuo olisi hyvää hoitoa neulakammoonkin.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 20:25
Kirjoittaja irmelianneli
Luovutan. En säännöllisesti, mutta kuitenkin.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 20:29
Kirjoittaja ElanorRaven
Vaola kirjoitti:Olen myös joskus ajatellut luovuttavani munasoluja, mutta uskoisin että sekin on no no. :(
Tuota minäkin olen harkinnut, mutta kun luin Turun Ylioppilaslehdestä jonkun luovuttajan kokemuksia, niin päätin, että verenluovutus saa riittää minulle :shock:

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 20:52
Kirjoittaja Clay
Vaola kirjoitti:Olen myös joskus ajatellut luovuttavani munasoluja, mutta uskoisin että sekin on no no. :(
Sulla on varmaan huonoja munasoluja, kun tulee kaksosia..


Topicciin:
*hamstraa valkosipulia, ristejä, teroitettuja vaarnoja ja mailaa Buffylle* Pysykää kaukana wampýrit!

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 21:18
Kirjoittaja MarthaFocker
Käyn toisinaan luovuttamassa verta, koska siitä tulee niin höpö olo.
Nyt ei ole tullut käytyä hetkeen, kun en ole ottanut selvää mihin tässä kaupungissa saa käydä tyhjentäytymässä.
Ekan kerran menin mielenkiinnosta, koska halusin tietää veriryhmäni. Se on ab+ ellen väärin muista. (Kiinnosti varmaan kaikkia)
Lahessa ainakin oli aika kälyset tarjoiltavat, ei kolmioleipiä ainakaan. Jotain kämäsiä crackerseja.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 21:25
Kirjoittaja 1108
MarthaFocker kirjoitti:Se on ab+ ellen väärin muista.
Samis!

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 21:29
Kirjoittaja Clay
ElanorRaven kirjoitti:
Vaola kirjoitti:Olen myös joskus ajatellut luovuttavani munasoluja, mutta uskoisin että sekin on no no. :(
Tuota minäkin olen harkinnut, mutta kun luin Turun Ylioppilaslehdestä jonkun luovuttajan kokemuksia, niin päätin, että verenluovutus saa riittää minulle :shock:
Älä pihtaa! Kerro muillekin.

Mä kysyn äitiltä, jos olen unohtanut veriryhmän.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 21:32
Kirjoittaja 1108
Voisin luovuttaa räkää. Sitä riittää nyt, kyllä litran saan ryittyä jos oikein tarmolla niistän. Kait räässä nyt jokin ektoplasmaeliö elää jos sen siihen istuttaa? Tai sikiö?

Moon hyvässä kunnossa, uskoisin räkänikin olevan astetta tujumpaa kamaa. Perkele, pullotan sen ja myyn stokalle kosteusvoiteena. Tampereen snobit hinkkaa hikisen hevarin niiskuujätettä naamaansa ja hokevat "Ihana tuote, ihana tuote"

Eu de Numba.
189€ 10ml.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 21:37
Kirjoittaja tonttu
Kävisin verenluovutuksessa, jos vereni sinne kelpaisi. Rauta-arvojen ollessa alhaiset ei kelpaa. Sama vika vaikka söisi rautaa, ei kelpuuteta.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 21:46
Kirjoittaja Clay
tonttu kirjoitti:Kävisin verenluovutuksessa, jos vereni sinne kelpaisi. Rauta-arvojen ollessa alhaiset ei kelpaa. Sama vika vaikka söisi rautaa, ei kelpuuteta.
Nosta rautaa - se auttaa paremmin. Raaargh.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 22:05
Kirjoittaja Bluntly
En tule toistakertaa tuota vapaaehtoisesti tekemään. Vastaavan olon saa vetämällä viikon viinaa ja siitäkin krapulasta parenee nopeammin.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 22:26
Kirjoittaja Sinkkumatti
Juu, onhan tuota luovutettu, mutta moni luovutus on estynyt poikamieselämän ja rehellisyyden vuoksi :vihelt:

Nyt voisi taas luovuttaa, jos tulisivat firmalta keräämään kuten tapana SPR:llä on ollut.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 22:47
Kirjoittaja LillyMunster
Luovutan, ja yritänkin mahdollisimman ahkerasti.
Lahessa asuessani kävin monta kertaa vuodessa, nyt se jää kahteen, kun tässä kaupungissa ei ole omaa veripalvelua, vaan täällä käy vaan kiertävä yksikkö.

Lisäksi kuulun luuytimenluovuttajarekisteriin.
Luovutan, koska siitä tulee minulle hyvä olo. Joo, ja on se sekin, että kokee tekevänsä jotain hyödyllistä, mutta enimmäkseen vain itsekkäistä syistä, en päästäkseni "hyvä ihminen"-listalle.

Olen luovuttanut täysi-ikäistyttyäni aina kun olen ennättänyt ja se on ollut mahdollista. Ja näin aion jatkaakin.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 22:49
Kirjoittaja Lolita
Kävin pienenä tyttönä isän mukana, kun isä luovutti verta enkä meinannut malttaa odottaa, että pääsen luovuttamaan itsekin. 18-vuotiaasta asti olen sitten ollut verenluovuttaja ja vähän myöhemmin liityin luuydinluovuttajarekisteriin. Nyt on ollut luovutuksissa pidempi tauko kaikenlaisten lääkkeiden takia, mutta kyllä minä vielä palaan!

Kavereita olen yrittänyt houkutella luovuttamaan laihoin tuloksin. Exästä tein ahkeran ja vakituisen luovuttajan. Muutaman kerran on tullut mieleen, että voisi houkutella kitinäläisiä "verenluovutusmiittiin" jos vaikka saisi jonkun käännytettyä vakkariksi.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 23:04
Kirjoittaja Edith
Mua on aina pelottanut niin, etten ole uskaltanut. En mä kyllä siihen kuvittele kuolevani ja onhan siellä varmasti ensiaputaitoista henkilökuntaa paikalla, mutta en silti vain ole uskaltanut. Huippaa ja tekee ikkelää vaan aina ihan pienikin verikoe.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 23:21
Kirjoittaja Lolita
Edith kirjoitti:Mua on aina pelottanut niin, etten ole uskaltanut. En mä kyllä siihen kuvittele kuolevani ja onhan siellä varmasti ensiaputaitoista henkilökuntaa paikalla, mutta en silti vain ole uskaltanut. Huippaa ja tekee ikkelää vaan aina ihan pienikin verikoe.
Siellä on aivan ihanan mukavat pedit, joilla maataan ja ikinä missään en ole törmännyt yhtä taitaviin hoitsuihin, mitä pistämiseen tulee. Se on kerrasta poikki ja nopeasti. Itse en pysty katsomaan, kun pistetään, mutta kestän sen vihlaisun kyllä hammasta purren. Loppu ei sitten enää tunnukaan miltään. Hoitajat ovat myös aivan ihania, tuovat mehua pedille, huolehtivat voinnista ja juttelevat mukavia.

Edit: Huomaatko jo Edith, miten yritän käännyttää sinua? Veripalvelussa saa myös syödä reilusti ja juoda tuoremehua urakalla (omena- ja appelsiinimehua).

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 23:36
Kirjoittaja Edith
Lolita kirjoitti: Edit: Huomaatko jo Edith, miten yritän käännyttää sinua? Veripalvelussa saa myös syödä reilusti ja juoda tuoremehua urakalla (omena- ja appelsiinimehua).
Mut kato nyt, mitä Bluntlykin sanoi, ja se on sentään vahvempi kuin minä tai sinä. Mut mä pistän harkintaan, kunhan tokenen täysin sekä tavallisesta että allergisesta flunssasta. Mut jos mä uskaltaudun, niin tuuks pitää mua kädestä?

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 16.05.2006 23:51
Kirjoittaja HellBell
Nostan hattua teille jotka niin teette. Verimäärä-kropankoko-rajoittuneisuuden vuoksi en voi luovuttaa verta, se on silleen kiellettyä.

Myönnetään että ehkä olen salaa siitä asianlaidasta kiitollinen - verenluovutusidea pelottaa liikaa jo sinällään. Kuvitteellisesti: Jollen pökräisi verien tyhjennyksistä siis siihen paikkaan, pökräisin varmaan järkytyksestä.
Aika heikko olo tuli kerran jo verikokeen otosta.

Poissuljettu asia.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 17.05.2006 0:00
Kirjoittaja Lolita
Edith kirjoitti:Mut jos mä uskaltaudun, niin tuuks pitää mua kädestä?
Tottakai tulen!
Ja mitä Bluntlyyn tulee: Miehet eivät vaan ole tottuneet luovuttamaan verta, naiset luovuttavat joka kuukausi.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 17.05.2006 7:49
Kirjoittaja Bluntly
Ja mitä Bluntlyyn tulee: Miehet eivät vaan ole tottuneet luovuttamaan verta, naiset luovuttavat joka kuukausi.[/quote]

Paitsi jos tämmöinen tohelo niin saa luovuttaa pieniä määriä melkein päivittäin. Ja tuliha tuossa taannoin luovutettua isompikin määrää, ennen pimeyden saapumista pääkoppaan sairaalan vastaanotossa sankoon kertyi litran verran ajomatkan aikana tippunutta plus mitä aikaisemmin oksentelin pönttöön.

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 17.05.2006 9:19
Kirjoittaja mustakikkeli
HellBell kirjoitti:Myönnetään että ehkä olen salaa siitä asianlaidasta kiitollinen - verenluovutusidea pelottaa liikaa jo sinällään. Kuvitteellisesti: Jollen pökräisi verien tyhjennyksistä siis siihen paikkaan, pökräisin varmaan järkytyksestä. Aika heikko olo tuli kerran jo verikokeen otosta.
Täh? Etkös sä kuitenkin ole joku kauhuelokuvafriikki? Pökräätkö joka kuukausi veren näkemiseen?

Re: Verenluovutus

Lähetetty: 17.05.2006 9:29
Kirjoittaja Kid
Alotin luovuttamaan verta kun olin 20v. Yritin sitä ennen monta kertaa, mutta piikkipelko esti astumasta ovesta sisään.
Sit raahasin kaverin mukaan ja kynnystä mennä ei ole enää.
Nykyään käyn aina (4kk:n?) välein Yrjönkadulla. Mukavat tädit pitää huolta ja kahvi ja sämpylät on hyviä. Ja uskallan mennä jopa yksin :P