Kitinä

Sillonku olin 15-vuotias ajattelin, että viimistään 25-vuotiaana mulla on jo se vakaa pysyvä parisuhde ja ainakin se ensimmäinen lapsi ponnistettu maailmaan, ammatti, rivarinpätkä ja koira. No, ihan näin ei menny.

Nyt 26,5-vuotiaana on kyllä se parisuhde joo, rivarinpätkä, taloudessa pari autoa, ammatillinen tutkintokin suoritettuna (ja korkeakouluopinnot puolivälissä) sekä koira. Ei paskempi tilanne. Ainoastaan se lapsi puuttuu.
20-vuotta täytettyäni mulla oli kriisiä varmaan sen 30-vuoden edestäkin, kun nyt en osaa tätä iän lisääntymistä yhtään ajatella sillai... tai sitten se kriisi iskeekin tosiaan sitten kolmen vuoden päästä... aika näyttää.

Se on hassua, kun monet tekee elämälleen ne omat visionsa ja se rajapyykki asetetaan juuri siihen 30-vuoden ikään. Vaikka, toki tuossa iässä sitä kai herkimmin vertailee itseään niihin vanhoihin ikätovereihinsa ja mielessään tekee vertailua, mitä toisella on ja itsellä ei...

34. Ei kriisiä. Elämä on helppoa, mitä nyt välillä antaa duunin stressata vähän liikaa.

30-34 oli paljon hienompaa aikaa kuin 20-24. 40 ei tule olemaan mikään ongelma, tokkopa 50:kään, 60:senä homma voi vielä toimia ok ja sen jälkeen pääseekin eläkkeelle. Ehkä joskus 70-80:senä voi alkaa vituttamaan.