Kitinä

miten sinulla menee anopin ja appiukon (kokeilussakin olevat kelpaa) kanssa? miten niitten kanssa selviää? miten olet itse yrittänyt heidän kanssaan pärjätä? onko olemassa kohta jolloin voi todeta, että pitäkää tunkkinne, teille en aio enää mitään puhua?

eilen meni päässä naps, enkä enää jaksanut kuunnella anopin vittuilua. ärähdin, ja kun myöhemmin menin pyytämään anteeksi alkoi appi vittuilemaan. hyvin selväksi tuli että he eivät pidä minua mitenkään osana perhettä, vaan lähinnä orjatyövoimana. vai laittaako joku teistä vieraansa tuomaan mökille ruoat kaikille, tekemään kaikki ruuat, maalaamaan ulkovaraston, levittämään soraa ja tyhjentämään paskahuussin? tämä kaikki akselilla lauantai-sunnuntai?

nyt mies yrittää sanoa, että mun pitäs pyytää niiltä anteeksi? ja sopia asia. kyllä mä ymmärrän, että tämä on miehekkäälle erittäin inhottava ja vaikea tilanne, mutta mitä mä pyydän anteeksi? anteeksi että ette yhtään kunnioita minua? anteeksi että olen niin ärsyttävä että pakotan teidät vittuilemaan?

hyvä puoli on se, että tiedän etten kuvittele anopin ja appiukon perseyttä. niillä on toinenkin miniä joka on samoilla linjoilla kanssani heidän luonteestaan.

par-sky kirjoitti:nyt mies yrittää sanoa, että mun pitäs pyytää niiltä anteeksi? ja sopia asia. kyllä mä ymmärrän, että tämä on miehekkäälle erittäin inhottava ja vaikea tilanne, mutta mitä mä pyydän anteeksi?

Teitkö tuon kysymyksen miehellesi, ja mitä hän vastasi? Onko hän vastaavasti pyytänyt äitiään pyytämään sinulta anteeksi?

Tuollaisissa tilanteissa sekä anopin että miniän pitää välillä muistuttaa itselleen ettei mies voi samanaikaisesti revetä molempien puolelle. Tosin jos kerran ollaan erkaantumassa vanhemmista ja suunnittelemassa yhteiselämää uuden ihmisen kanssa, painopistettä voisi kuvitella siirtävän sen uuden ihmisen puolelle tällaisissa ristiriitatilanteissa.

par-sky kirjoitti:miten sinulla menee anopin ja appiukon (kokeilussakin olevat kelpaa) kanssa? miten niitten kanssa selviää? miten olet itse yrittänyt heidän kanssaan pärjätä? onko olemassa kohta jolloin voi todeta, että pitäkää tunkkinne, teille en aio enää mitään puhua?

Anopin kanssa oon aina tullu pirun hyvin toimeen. Itseasiassa vähän turhankin hyvin (?). Erottuamme miehen kanssa tossa vuodeksi-pariksi, käytiin anopin kanssa yhä kaljalla ja golffaamassa, oltiin frendejä vaikkei pojastaan enää puhuttukaan. Suhde pysynyt hyvänä nyt myöhemminkin, ei mitään pahaa sanottavaa. Osaa olla tuputtamatta neuvojaan ja on siis enemmänkin kaveri kuin mikään uusiosukulainen.

Appi taas... Huoh. Sain vihat päälleni kun jätin poikansa silloin joskus ja eipä tainnut tuota ennenkään niin musta välittää. Syitä varmaan monia, mutta suurin kai se, ettei poikaa enää kiinnostanut isänsä kanssa joka viikkoiset mökki- ja ryyppäysreissut. Oli helvetin pettynyt kun palattiin miehen kanssa yhteen, samaan aikaan alkoholisoitui liikaa ja välit menivät kyllä ihan täysin niin muhun kuin muuhunkin sukuun. Kun aloin odottaa toista muksua, yritti alkoholisti hieman petrata ja hetkeksi onnistuikin, sitten taas naksui päässä kun odotus keskeytyi ja nyt taitaa ryypätä itseään lopullisesti hengiltä. Kerran päästin kyllä miehen esikoisen kanssa appea tapaamaan, hyvin oli käyttäytynyt mutta multa ei paljoa luottoa löydy joten tuskin tapaa muksu häntä enää. On tässä katkeruuttakin itelläni mukana. "Ansaitset niin paljon parempaa kuin tommosen lutkan äpärälapsineen" ei oo ihan semmonen ihQ-pihQ-jutska isältä pojalle vaimon seisoessa muksunsa kanssa vieressä.

Anoppi kuiteski ihQ (aikoja sit eronnu ukostaan, fiksu nainen). Ja nyt mun mies voi tulla tänne kehumaan omat vanhempani, jotka toki täydellisiä. :p

lisäys: par-skyn tilanteesta poiketen, meillä ei mies todella (enää ainakaan) odota mun pyytelevän mitään anteeksi. Turha kai olisikaan tyylillä "anteeksi kun olen olemassa / anteeksi kun poikasi rakastui juuri minuun eikä johonkin täydelliseen tyttöön". Rohkaisen kyllä miestä pitämään edes jonkinlaiset välit isäänsä, ei tee hyvää katsella jatkuvaa ryyppäystä vierestä kun jotenkin alitajunnassaan pitää sitä omana mokanaan ja syynään.

par-sky kirjoitti:tämä on miehekkäälle erittäin inhottava ja vaikea tilanne

"Miehekäs" -sanaa on ilmeisesti tässä käytetty lempinimenä. Odottaisi kyllä, että aidosti rakastava mies pitäisi naisensa puolta, toki polttamatta välejään omiin vanhempiinsa, eikä rupea kivittämään kolmantena.

Mun tulevat appivanhemmat ovat aivan ihania ja ovat olleet mua kohtaan pelkästään herttaisia Erityisen kovassa huudossa olen ollut sen jälkeen, kun selvisi, että osaan lypsää lehmää ja pidän marjastuksesta ja sienestyksestä ja halonhakkuukin sujuu.

Vähän aluksi huolestutti, kun olen kuitenkin paha vanhempi nainen, joka on napannut heidän nuorimmaisen kultapoikansa. Anoppi otti mut jossain vaiheessa puhutteluun ja antoi lapsentekokiellon. Sanoi voivansa hoitaa kissoja ja koiria tarvittaessa, mutta mielellään ei lapsia

Appivanhempani ovat muuten ainoa tuntemani vanhempi pariskunta, joka edelleen kulkee käsi kädessä...

Minulla on vähän samalla lailla kuin Geellä, eli anopin kanssa menee oikein hyvin, mutta appi... no parempi on, jos emme ole keskenään hirveästi tekemisissä. Anoppi on sellainen auttavainen ja ystävällinen elämää monelta kantilta kokenut nainen, jonka kanssa on helppo jutella monista asioista. Hän ei ole myöskään tuppautunut minun ja poikansa väliin. Appiukko taas on kehottanut tekemään lisää lapsia ja vaatinut avioehtoa ja pari muutakin juttua on ollut, joiden takia minulle on käynyt selväksi, etten ole ihan riittävän hyvä ja varakas hänen eskoispojalleen. Kyllä me kuitenkin saman pöydän ympärille mahdutaan syömään ja keskustelemaan yleistä diipadaapaa. Mitään henk.koht. juttuja en appiukolle kerro, sillä hän osaa puukottaa niillä selkään jossakin sopivassa tilanteessa.

Mä tulin toimeen aikoinaan appivanhempien kanssa. Anoppi oli sellainen hieman liian tungetteleva ja tukehduttava, mutta just ja just siedettävä, ja appiukko oli täydellinen hörhö, sanoisin jopa idiootti. Anoppi piti minusta paljon, appiukosta en osaa sanoa. Aika paljon tuohon miniä-appivanhemmat -suhteeseen vaikuttaa miehen asenne ja suhtautuminen. Oma mieheni oli täysi kynnysmatto, joten hermo meinasi välillä mennä appivanhempien hyppyyttäessä tahoillaan meitä ja miestä (appivanhemmat ovat eronneet).

Nyt eron jälkeen ex-anoppi on hyvä ystäväni ja välit ovat paljon paremmat kuin sukulaisina. Appiukon ja hänen uuden vaimonsa kanssa en ole ollut tekemisissä, mikä on sääli, koska pidin tästä anoppipuolesta todella paljon.

Kyllä puoliso menee vanhempien edelle ja odotan, että kunnioitusta löytyy lapsen valitsemalle puolisolle. Oikeastaan se on puolin ja toisin otettava lusikka kauniiseen käteen ja yritettävä sietää ja sopeutua ja tulla toimeen. Ei siitä miniän/vävyn kiusaamisesta lopulta ole mitään hyötyä, sillä huonontaa vaan välinsä lopulta omaan lapseensakin.

Eikö tämä aihe kuuluisi tuonne erotiikan puolelle?








Ps. %E

Ai mitä muistoja par-skyn kertomuksesta nousikaan mieleen! Kultaisia kesäviikonloppuja landella, mies makaa krapulaansa mökissä ja minä paistelen anopin toiveesta/käskystä piirakoita ja pullaa hänen keski-iän ohittaneille vierailleen. Anoppihan itse nousi jo neljältä kolaamaan keittiössä jotta oli tuoreita sämpylöitä, kyllä miniänkin tuli olla kahdeksalta viimeistään hereillä. Poikakulta sai sitten nukkua puolille päiviin. Viikonloppuun kuului lisäksi pakko-osallistumista pönötykseen kotiliesityyppisten kutsujen hengessä, hurmoshenkistä saunomista vedenkantoineen ja valmisteluineen, iskelmämusiikin kuuntelua ja ikivanhoja tarinoita tuntemattomasta suvusta, sukurakkaudesta ja työn autuudesta. Kaikesta paistoi suorittaminen ja tarve varmistella että kaikki on varmasti hienoa, oikein ja naistenlehden kannesta, koskaan ei riittänyt yksi kaunis asia, niitä tarvittiin heti viisi samanlaista korostamaan että rahaa ja makua on.

Erottuani tunsin valtavaa vapautta sillä miehen lisäksi olin päässyt pakoon ahdistavaa äärikonservatiiviperhettä. Toisen elämäntavan mollaaminen ja omansa korottaminen ainoaksi oikeaksi on tukehduttavaa. Kokemuksen vuoksi varon ehkä liikaakin nykyisiä appivanhempia vaikka heidän tyylinsä on kaikkea muuta kuin puuttuva.

Par-sky, voisitko mahdollisesti jäädä pois noilta mökkireissuilta? Miestä ei voi oikein asettaa neuvottelijan asemaan, eikä aikuisen naisen tarvitse sietää pomottelua anopilta.

Ex-anoppini oli kuin suoraan kaikista anoppivitseistä, vaikka itse osasin käyttäytyä hänen seurassaan, täytyy myöntää, että kun kuulin hänen kuolleen, oli ensimmäinen tunne helpotus.

Nykyinen anoppikokelaani on ollut ihan ok ja osannut arvostaa minua, mutta jostain syystä hän parisen kuukautta sitten käänsi takkia totaalisesti, ilman mitään varsinaista syytä. Sen jälkeen olen pitänyt matalaa profiilia, riidan haastaminen kun on turhaa. Varsinkin kun mies on sanonut hänelle suorat sanat, joten hän kyllä tietää, että jatkamalla tuota tyyliä hän katkaisee välit poikaansa. Edelleen ihmettelen, että mikä hänen mielensä käänsi, kun käytännössä olen ollut varavanhempi Elukan pikkusiskolle ja pitänyt tämän hengissä. Ainoa varsinainen muutos kokonaistilanteessa on se, että tyttö ei ole hölmöillyt viimeisen vuoden sisällä niin pahasti, että hänen henkensä olisi ollut vaarassa.

Molemmissa tapauksissa ongelmat on ollut helppoa kiertää, kun anopit ovat asuneet tarpeeksi kaukana...

Melnais kirjoitti: Par-sky, voisitko mahdollisesti jäädä pois noilta mökkireissuilta? Miestä ei voi oikein asettaa neuvottelijan asemaan, eikä aikuisen naisen tarvitse sietää pomottelua anopilta.

aion tosiaan vältellä niin paljon kun on mahdollista heidän seuraansa. ja jos on pakko mennä niin mullehan tehtiin hyvin selväksi se että olen vieras, en kuulu perheeseen. joten siis työt siirtyvät perheelle. kantakoon niitten laiska paska tytär vedet ja laittakoon ruuat. käyköön kaupassa ja tiskatkoon. minä otan aurinkoa ja luen lehteä, tulen valmiiseen pöytään. jos ruvetaan sanomaan, että tuo pitäisi tehdä, niin delegoin homman eteenpäin, joko perheenjäsenelle tai jollekin muulle vieraalle (mieluiten mahdollisimman vanha ja arvokas)

oli tosiaan anoppi soitellu muille lapsilleen ja kertonut että hirveät raivarit olen siellä saanut, haukkunut kaikki lyttyyn ja riehunut. hän vaan oli ruokaa laittamassa varmaan on vihjannut että mulla olis mielenterveysongelmia.

uusin käänne. miehen äiti ilmotti sille tänään, että häät olisi syytä perua (kutsut on lähetetty pari viikkoa sitten) ja minut jättää. eli lyhyesti, anopin mielestä miehen pitäisi nyt valita minun ja heidän välillään.

pakko mun on kai tätä jotenkin sovitella, pumppaan itseni niin täyteen rauhottavia etten polta päreitäni niitten vittuiluun ja paskan jauhantaan.

par-sky kirjoitti:uusin käänne. miehen äiti ilmotti sille tänään, että häät olisi syytä perua (kutsut on lähetetty pari viikkoa sitten) ja minut jättää. eli lyhyesti, anopin mielestä miehen pitäisi nyt valita minun ja heidän välillään.

Huh huh. Mitäs miehes? Myrkytä se anoppi...

Mun anoppi on aivan ihana ihminen, tullaan erittäin hyvin toimeen. Miehen isää en ole ikinä edes nähnyt, joten siltä osalta ei tietoa. Meillä on muutenkin kovin merkillinen perhe, anoppi esim. on mua vain 13 vuotta vanhempi, miehen isäpuoli taas mua 5 vuotta nuorempi
Hyvin menee mutta menköön

par-sky kirjoitti:pakko mun on kai tätä jotenkin sovitella, pumppaan itseni niin täyteen rauhottavia etten polta päreitäni niitten vittuiluun ja paskan jauhantaan.

Sun ainoastaan? Eikö miehelläsi ole sen vertaa selkärankaa että asettuisi sinun puolelle asiassa?
Pikku vinkki. Jos se ei nyt asetu vaan kulkee äitinsä talutusnuorassa, ei se tule sinun puolellasi seisomaan myöhemminkään. Jätä se s....

Sinkkumatti kirjoitti: Jätä se s....

kitinän ihmissuhdeopas osa 5:

jätä se sika

Bliss kirjoitti:miehen isäpuoli taas mua 5 vuotta nuorempi

Kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta. Pidä varasi, ettet hetken kuluttua huomaa olevasi oma tätisi tai äitipuolesi

Sinkkumatti kirjoitti:

par-sky kirjoitti:pakko mun on kai tätä jotenkin sovitella, pumppaan itseni niin täyteen rauhottavia etten polta päreitäni niitten vittuiluun ja paskan jauhantaan.

Pikku vinkki. Jos se ei nyt asetu vaan kulkee äitinsä talutusnuorassa, ei se tule sinun puolellasi seisomaan myöhemminkään. Jätä se s....

Tämä on kyllä niin totta, ettei voisi enemmän olla. Viimeistään tässä vaiheessa miehellesi pitäisi kasvaa se selkäranka, jolla puolustaa sinua ja pistää asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Jos mitään muutosta ei tapahdu, niin tiedät ainakin mikä se miehesi tärkeysjärjestys todella on.

par-sky kirjoitti:uusin käänne. miehen äiti ilmotti sille tänään, että häät olisi syytä perua (kutsut on lähetetty pari viikkoa sitten) ja minut jättää. eli lyhyesti, anopin mielestä miehen pitäisi nyt valita minun ja heidän välillään.

pakko mun on kai tätä jotenkin sovitella, pumppaan itseni niin täyteen rauhottavia etten polta päreitäni niitten vittuiluun ja paskan jauhantaan.

Vesa ei tajuu...Mun mielestä vanhemmilla ei ole mitään asiaa käydä arvostelemaan aikuisen lapsensa valitsemaa puolisoa. Säälittävää toimintaa kun pitää yrittää hankkia itselleen elämää lapsensa kautta.

Oman exäni vanhemmista mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Sen sijaan kaverini exän vanhemmat olivat kyllä suoraan helvetistä, lähinnä se anoppikokelas...Ensimmäinen kommentti heidän erottuaan oli "No nyt XXX voi hankkia kunnon suomenruotsalaisen tyttöystävän."

Eksäni vanhemmat olivat ihan ok, mitä nyt eivät ollenkaan hyväksyneet minua, Kauniaisista kun olivat. Eihän heidän kauppakorkeaa käyvä poikansa VOI seurustella siivooja/tarjoilijan kanssa, härregud. Tapasinkin heidät neljän vuoden aikana ehkä kolmasti.

Nykyiset appivanhemmat ovat iäkkäämpiä, appi lähentelee jo kahdeksaakymppiä. Anoppi on pirteä mummo, ja tyttäremme on mummilla usein hoidossa. Ihan hyvät välit on.

Lilo kirjoitti:
Vesa ei tajuu...Mun mielestä vanhemmilla ei ole mitään asiaa käydä arvostelemaan aikuisen lapsensa valitsemaa puolisoa.

Eipä ole ei, mutta toisten äitien mielestä hänen lapsensa ovat Hänen Omaisuuttaan kunnes mamman päällä on vähintään kaksi metriä multaa...ja mielellään vielä sen jälkeenkin.

Jos omat vanhempani asettuisivat poikkiteloin valitsemani naisen suhteen (jota ei onneksi ole käynyt), en todellakaan miettisi kenen puhelinnumero kännykästä poistuisi. Jos ei minun valintani miellytä, niin olkoon sitten ihan täysin ilman niitä. Ehkä vähän radikaalia, mutta näin se vaan menee.

Think kirjoitti: Jos omat vanhempani asettuisivat poikkiteloin valitsemani naisen suhteen (jota ei onneksi ole käynyt), en todellakaan miettisi kenen puhelinnumero kännykästä poistuisi.

Sama vika. Jos minä löytäsin naisen jonka kanssa olen valmis avioitumaan, haistattaisin vitut vaikka koko suvulle, mielummin kuin luopuisin moisesta löydöstä.

Think kirjoitti:

Eipä ole ei, mutta toisten äitien mielestä hänen lapsensa ovat Hänen Omaisuuttaan kunnes mamman päällä on vähintään kaksi metriä multaa...ja mielellään vielä sen jälkeenkin.

No näinhän se on. Oma mummoni oli nuoruuden päivinään tätä sarjaa. Kaikki äitini poikaystävät olivat kelvottomia hulttioita aina siihen päivään asti kun seuraava astui kuvioihin: silloin edeltäjästä alkoi äkkiä löytyä hyviä puolia vaikka millä mitalla.

Säälin lähinnä isääni joka aikanaan sai pistää kovan kovaa vastaan - ei vain mummoani, vaan myös tämän yhdeksää siskoa vastaan. Eipä mummolta puuttunut draaman tajua häissäkään: ääni väristen sopersi isälleni että "älä sitten lyö!"

Suhtaudun puolisoni siittäjään ja synnyttäjään hyvin neutraalisti. Pyrin osoittamaan heitä kohtaan aivan normaaliaa kohteliaisuutta eli kiinnostumaan kerrotusta, nauttimaan tarjoilusta ja viipymään vielä hetken. Tosin ns. suvun jäsenten kesken vietettäviin tilaisuuksiin joudun yleensä kehittämään jonkun esteen.

Puolisoni tuottajien mielipide minusta on itselleni suhteellisen yhdentekevä. Yleisesti ajatellen ja erityisesti myöskin itselleni on tietysti mieluisaa, jos ihmiset ovat vähintään sovussa. En pyri sukuun, minulle riittää pääsy puolisoni pään ja vartalon sisälle irstailla, mutta kohteliailla tavoilla.

However. Koska (itse miehenä) tiedän miesten metkut ja luokittelen ko. sukupuolen yksilöt kategorisesti selkärangattomiksi valheita kuiskutteleviksi runkkareiksi, kasvatan tyttäristäni anarkofeministisiä lepakkoja. Tässä kasvattajan työssäni saatan joutua opettelemaan myös haulikon käytön jalon taidon, jos meinaavat heteroiksi ruveta. Eli luultavasti odotettavissa on erinäisiä (itse aiheuttamiani) konfrontaatioita.

Lilo kirjoitti: Säälin lähinnä isääni joka aikanaan sai pistää kovan kovaa vastaan - ei vain mummoani, vaan myös tämän yhdeksää siskoa vastaan. Eipä mummolta puuttunut draaman tajua häissäkään: ääni väristen sopersi isälleni että "älä sitten lyö!"

Muistelisin joskus kuulleeni, että isäni äiti oli ensimmäistä kertaa äitini nähdessään sanonut heti kättelyssä: "Jokos sitä ollaan raskaana?" Jäi vähän hämäränpeittoon oliko tuo positiivinen tervehdys vai ei...