Kitinä

Ähäh! Siitä sai anoppi nenilleen kun ei rakaskultapienimussupoju pitänytkään tällä kertaa äidin puolta. Miten se voi olla niin vaikeaa vanhemmille käsittää ettei määräysvaltaa lapsen elämään ole lopun ikää. Tai ettei vanhemmuus anna kykyä ennustaa kuka ja millainen puoliso on toiselle hyvä ja sopiva.

Omat vanhemmat ovat miesvalintojani kommentoineet vasta jälkeenpäin ja vaienneet viisaasti aikanaan. Ei ole rakkautta asettaa lasta valitsemaan vanhempien ja kumppaninsa välillä.

Melnais kirjoitti: Omat vanhemmat ovat miesvalintojani kommentoineet vasta jälkeenpäin ja vaienneet viisaasti aikanaan. Ei ole rakkautta asettaa lasta valitsemaan vanhempien ja kumppaninsa välillä.

No ei, mutta jos kävisi niin että mulla olisi väkivaltainen juoppopaskiainen, tosiaan toivoisin että vanhempani sanoisivat mulle että jätä se sika. Vain se, että kunnioittaa oman lapsen puolisonvalintakykyä ei ole musta syy jättää puuttumatta asiaan jos lapsen puoliso kohtelee lasta paskasti, eikä lapsi saisi aikaiseksi lähteä suhteesta. Minä tuskin jäisin sellaiseen suhteeseen, mutta moni nainen jää.

Noriyumi kirjoitti: No ei, mutta jos kävisi niin että mulla olisi väkivaltainen juoppopaskiainen, tosiaan toivoisin että vanhempani sanoisivat mulle että jätä se sika. Vain se, että kunnioittaa oman lapsen puolisonvalintakykyä ei ole musta syy jättää puuttumatta asiaan jos lapsen puoliso kohtelee lasta paskasti, eikä lapsi saisi aikaiseksi lähteä suhteesta. Minä tuskin jäisin sellaiseen suhteeseen, mutta moni nainen jää.

mutta samoista syistä kuin moni nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen, niin ko. nainen ei usko vanhempiaan. silloin saattaa käydä vielä raskaammaksi, jos mies vetää turpiin ja sen lisäksi menettää vanhempansa. siinä pitäisi kyllä enemmänkin tukea ja hmmm...kannustaa jättämään toinen tuomalla lapsen elämään muutakin sisältöä kuin juoppo vaimonhakkaaja. se että sanoo vain jätä se, saattaa saada vastaansa hyvin samantyyppisen mielipiteen kuin täällä on ollut anopin toiminnasta.

Hmm no jotenkin tytär pitäisi saada pois paskasuhteesta. Mä varmaan kiskoisin oman tyttäreni väkisin luokseni hautomaan mustia silmiään ja takoisin järkeä sen päähän samalla kun se vinkuu "Kyl se mua rakastaa kuitenkin" enkä ole että "hys hys, kaikki menee viel ihan hyvin ja on muutakin elämässä kuin väkivaltainen ukko. Tule meidän kanssa Lintsille" ja sit kieputtimien jälkeen tytär menee kotiin taas hakattavaksi. Huoh. Moni nainen kun sanoo että kyl se rakastaa ja sit ne jää hakattaviksi.

No ehkä hieman kärjistin, mutta en voisi vain katsoa sivusta jos mun lasta pahoinpideltäisiin.

Noriyumi kirjoitti:Hmm no jotenkin tytär pitäisi saada pois paskasuhteesta. Mä varmaan kiskoisin oman tyttäreni väkisin luokseni hautomaan mustia silmiään ja takoisin järkeä sen päähän samalla kun se vinkuu "Kyl se mua rakastaa kuitenkin" enkä ole että "hys hys, kaikki menee viel ihan hyvin ja on muutakin elämässä kuin väkivaltainen ukko. Tule meidän kanssa Lintsille" ja sit kieputtimien jälkeen tytär menee kotiin taas hakattavaksi. Huoh. Moni nainen kun sanoo että kyl se rakastaa ja sit ne jää hakattaviksi.

No ehkä hieman kärjistin, mutta en voisi vain katsoa sivusta jos mun lasta pahoinpideltäisiin.

Vaan entä jos lapsesi kumppani sinun käsityksesi mukaan harjoittaisi henkistä väkivaltaa, mutta lapsesi väittäisi sinun olevan väärässä? Lapsia ei vain ole mahdollista pomottaa enää aikuisina, ilman että itse onnistuu katkaisemaan välit, tai ainakin pilaamaan lastensa elämän. Mitä vaikeammat lapsen olot oikeasti ovat, sitä helpommin lapsi katkaisee välit juuri vanhempiin, ei vaaralliseen kumppaniin. Valitettavasti huonostakin suhteesta on vaikeampaa irroittautua kuin omista vanhemmista, lähinnä koska kumppani on läsnä joka päivä, vanhemmat vain silloin tällöin. Ja jos voimavarat muutenkin ovat lopussa, ei vanhempien viisasteluja jaksa edes kuunnella. Sen verran läheltä olen seurannut tuollaista tyttöä, että tiedän ettei toista voi pelastaa, jos tämä ei halua pelastua.

Äh. Hankalaa Mitä sitten voi tehdä jos oma lapsi ei jätä väkivaltaista puolisoa??

Noriyumi kirjoitti:Äh. Hankalaa Mitä sitten voi tehdä jos oma lapsi ei jätä väkivaltaista puolisoa??

Sanoisin etta tehda lapselle selvaksi etta sitten jos ja kun han paattaa sen jattaa niin hanella on paikka mihin tulla, eipa juuri muuta tule mieleen.

Noriyumi kirjoitti:Äh. Hankalaa Mitä sitten voi tehdä jos oma lapsi ei jätä väkivaltaista puolisoa??

Tehdä rikosilmoituksen. Käsitykseni mukaan pahoinpitely ei ole asianomistajarikos (oikeahko termi?) eli kuka vaan voi ilmottaa sen poliisille ja siitä seuraa tutkintaa ja mahd hutkintaa. Korjatkaa jos olen väärässä.

Noriyumi kirjoitti:Äh. Hankalaa Mitä sitten voi tehdä jos oma lapsi ei jätä väkivaltaista puolisoa??

Meitin suvussa meni morsiamen veljet ja sisaret ohjaamaan harhautunutta aviomiestä takaisin kaidalle polulle. Ei se helvetin dorka oppinut mitään vaan homma kulminoitui siihen että tyyppi tappoi jonkun ja joutui linnaan, eikä hänestä ole sen jälkeen kuultukaan.

Noriyumi kirjoitti:Äh. Hankalaa Mitä sitten voi tehdä jos oma lapsi ei jätä väkivaltaista puolisoa??

Ei kai juuri mitään. Tosin itse luottaisin tässäkin ennakointiin, eli jos lapsonen on jo kotonaan oppinut että väkivaltaisuutta ei tule hyväksyä ja on muutenkin saatu ns. käyttämään omia aivojaan, uskoisin ettei tarvetta taistella lapsensa puolesta enää myöhemmin edes tule.

Lilo kirjoitti:itse luottaisin tässäkin ennakointiin, eli jos lapsonen on jo kotonaan oppinut että väkivaltaisuutta ei tule hyväksyä ja on muutenkin saatu ns. käyttämään omia aivojaan, uskoisin ettei tarvetta taistella lapsensa puolesta enää myöhemmin edes tule.

Aivan.
Mutta sen rikosilmoituksen pahoinpitelystä voi siis tosiaan tehdä joku muukin kuin uhri.

Lilo kirjoitti:

Noriyumi kirjoitti:Äh. Hankalaa Mitä sitten voi tehdä jos oma lapsi ei jätä väkivaltaista puolisoa??

Ei kai juuri mitään. Tosin itse luottaisin tässäkin ennakointiin, eli jos lapsonen on jo kotonaan oppinut että väkivaltaisuutta ei tule hyväksyä ja on muutenkin saatu ns. käyttämään omia aivojaan, uskoisin ettei tarvetta taistella lapsensa puolesta enää myöhemmin edes tule.

Tuossakaan todellisuus ei ole tarpeeksi mustavalkoinen. Itse elin vähän aikaa parisuhteessa, jonka tajusin väkivaltaiseksi vasta jälkeenpäin. En ajatellut että muutaman kerran tapahtunut töniminen tai tavaroiden rikkominen olisi ollut väkivaltaa, ehkä juuri siksi, että lapsuudenkodissani oli fyysisesti niin totaalisen turvallista, ettei tuollaisia koskaan joutunut edes miettimään. Puhumattakaan sitten henkisestä väkivallasta, joka on niin monisyinen ilmiö, että tuskin kukaan välttyy siltä kokonaan.

prosessi kirjoitti:
Tuossakaan todellisuus ei ole tarpeeksi mustavalkoinen. Itse elin vähän aikaa parisuhteessa, jonka tajusin väkivaltaiseksi vasta jälkeenpäin. En ajatellut että muutaman kerran tapahtunut töniminen tai tavaroiden rikkominen olisi ollut väkivaltaa, ehkä juuri siksi, että lapsuudenkodissani oli fyysisesti niin totaalisen turvallista, ettei tuollaisia koskaan joutunut edes miettimään. Puhumattakaan sitten henkisestä väkivallasta, joka on niin monisyinen ilmiö, että tuskin kukaan välttyy siltä kokonaan.

No, toki. Mutta ajattelin jotenkin, että siinä vaiheessa kun on silmä mustana ja paikat mustelmilla jo ties monettako kertaa (=tarvitsee pelastamista väkivaltaisesta suhteesta) ei varmaankaan ole itsellekään epäselvää suhteen väkivaltaisuus?

Lilo kirjoitti:

prosessi kirjoitti:En ajatellut että muutaman kerran tapahtunut töniminen tai tavaroiden rikkominen olisi ollut väkivaltaa.

No, toki. Mutta ajattelin jotenkin, että siinä vaiheessa kun on silmä mustana ja paikat mustelmilla jo ties monettako kertaa (=tarvitsee pelastamista väkivaltaisesta suhteesta) ei varmaankaan ole itsellekään epäselvää suhteen väkivaltaisuus?

Sitä pelastamista tarvitsee kyllä jo paljon aiemmassa vaiheessa. Harvemmin kai nuo pahoinpitelyt alkavat nyrkistä silmään, vaan homma etenee tavaroiden rikkomisesta tönimiseen ja siitä sitten pahempaan ajan myötä. Todella vaikeaa edes huomata, milloin on menty todella pahoihin tilanteisiin, varsinkin jos muutenkin sattuu olemaan mustelmaherkkä. Pelkäsin kyllä silloista "kumppaniani", mutta en fyysisen uhkan takia.

Se toinen tapaus, jota jouduin läheltä seuraamaan, oli vielä hankalampi hahmotettava. Jopa poliisi oli ollut epävarma miten toimia, vaikka tyttö oli soittanut hätänumeroon lukittuaan itsensä vessaan, koska poikaystävä yritti huitoa häntä metalliputkella. Ensin meinasivat jättää molemmat kotiin, mutta muuttivat sitten mieltään ja veivät molemmat putkaan. Minä sitten kielsin päästämästä tyttöä putkasta ja vaadin heitä viemään hänet poliisivoimin sairaalan suljetulle. Pojan ne lemppasivat aamulla putkasta pihalle, eikä edes poliisi ollut sitä mieltä, että olisi kannattanut lähteä ajamaan syytettä, puhumattakaan yleisestä syyttäjästä. Eikä tyttö jättänyt sitä idioottia tuonkaan tilanteen jälkeen...

Niin kauan kuin tuollaisiin tilanteisiin ei ole ollut edes välillisessä kontaktissa, on helppoa sanoa, että jättäisi kumppaninsa jo ensimmäisestä lyönnistä. Todellisuus on aivan liian kirjava ja usein todella pahassa sekasotkussa.

Appiukko ja sen avovaimo tykkää musta kuulemma kun "hullu puurosta". Silloin tällöin käydään Espoossa saunomassa ja syömässä ja turisemassa joutavia, ja aina on mukavaa. Aidosti kiinnostuneita meidän elämästä, hymyileviä ihmisiä ja muutenkin loistavia tyyppejä

Anopin kanssa ollaan taas tyttökavereita, minkä mies otti itsestäänselvyytenä. Sanoi mulle parin ekan päivän jälkeen että "mun äiti tulee rakastamaan sua". Suorapuheinen, häpeilemätön, värikäs, ystävällinen ja sosiaalinen lärpätin. Ihan loisto mamma, vaikkakin menee joskus vähän liiankin lujaa (avioero, nyt hää on teini taas!)

No nyt en seukkaa mutta mitä nyt aikaisemmassa elämässä on näitä appivanhempia ollut niin eipä mulla ole koskaan yhtään mitään ongelmia heidän suhteensa, paitsi, että yksiä hiljaa syytän poikansa kieroon kasvattamisesta (heidänkin kanssaan silti oli seurustelumme aikana aina vähintäänkin ystävällismieliset välit). Yhden aikaisemman anopin tekeleen kanssa olin pian välillä parempaa väliä kuin sen oman siippani kanssa, tosi hyvä tyyppi oli mutta sai jäädä kun kaupanpäälle olis pitänyt poikaansakin siedellä

Tulen nykyään kohtuullisen hyvin toimeen appivanhempien kanssa, vaikken nyt suorastaan innosta pompi heidät tavatessani. Ennen taisivat pitää minua vähän vässykkänä.

par-sky kirjoitti: eilen meni päässä naps, enkä enää jaksanut kuunnella anopin vittuilua. ärähdin, ja kun myöhemmin menin pyytämään anteeksi alkoi appi vittuilemaan. hyvin selväksi tuli että he eivät pidä minua mitenkään osana perhettä, vaan lähinnä orjatyövoimana. vai laittaako joku teistä vieraansa tuomaan mökille ruoat kaikille, tekemään kaikki ruuat, maalaamaan ulkovaraston, levittämään soraa ja tyhjentämään paskahuussin? tämä kaikki akselilla lauantai-sunnuntai?

onko tästä kerrottu jossain jotain enemmän? mitä tarkoitat vittuilulla? mitä siis oikeasti tapahtui? jouduitko tosiaan tekemään itse kaikki ruoat ja muut mainitsemasi asiat vai auttoiko joku? kai hekin tekivät jotain hyödyllistä sillä aikaa? en siis tahdo uskoa, että kukaan käyttäytyy juuri noin kuin viestistäsi voi ymmärtää, enkä usko että olisit yksin suostunut tuohon kaikkeen. mökillä on paljon hommia ja se, että sinun oletetaan osallistuvan kertoo siitä että olet osa perhettä etkä vain ulkopuolinen ja vieras ja pojan "väliaikainen heitukka".

miksi miehesi ei puolustaisi sinua jos sinulle vittuillaan? ehkä siksi, että hänen mielestään ylireagoit tai raivosit syyttäsuotta, ehkä kyseessä on vain väärinkäsitys?

onhan tietysti todella väärin anopilta, että hän käskee perumaan häät, mutta voisiko syynä olla sinun käytöksesi mökillä?

nämä kaikki on vain arvailuja, koska en saanut täysin selvää kuvaa tilanteestasi, joten tällaisia ajatuksia mulle tuli mieleen. itse joutuisin tuollaisessa tilanteessa todellakin harkitsemaan uudestaan avioitumista - en tahtoisi elää ihmisen kanssa jonka suku vihaa mua, tai joiden kanssa elämä olisi todellista tuskaa vuositolkulla eteenpäin.

kaikista ei tarvitse pitää, enkä tiedä pitävätkö minunkaan appivanhempani minusta hirveästi, mutta he tietävät että teen heidän poikansa onnelliseksi ja se riittää. ja meillä käyttäydytään sivistyneesti ja hillitysti perheiden kesken (vaikka välillä olisikin parempi että olisi avoimempaa ja läheisempää tuo kanssakäyminen...)

mutta toivottavasti tilanne selkeytyy sinulla! ja jos mahdollista, kannattaa selvittää asia ennen häitä, etteivät juhlasi mene tuon takia ihan pilalle.

alja kirjoitti: kannattaa selvittää asia ennen häitä, etteivät juhlasi mene tuon takia ihan pilalle.

on selvitetty. anopista rupean pitämään kun sen päällä on kaks metriä multaa.

ja ihan tosi: anoppi ei siellä mökillä tee mitään muuta kun lukee lehtiä ja känisee. kysy vaikka toiselta miniältä.

Huoh. Kysykää vaan! Anoppi ei ole sulattanut sitä, että poika on perustanut oman kodin ja löytänyt pysyvän parisuhteen eikä varsinkaan sitä, että miniä ei ole mikään prinsessa, joka mielistelee kaikessa. Taisi meidän seitsemän vuoden kriisi siirtyä miniä-anoppi -suhteeseen
Appiukon kanssa menee ok. Vähän hiljaisempaa sorttia ja hitaasti lämpiävä näköjään. Vähitellen alkaa tulla hurtimpaakin huumoria esiin ja ei kissa aina sitä kieltä kuitenkaan vie

Hyvin tulin ex-appivanhempien kanssa toimeen. Tosin he olivat jo hieman vanhempia, etteivät niin usein käyneet kylässä tms. ku ei energia riittänyt. Mutta tykkäsivät minusta (kukapa ei! ) ja minä heistä.

Ensimmäisellä tapaamis kerralla tosin jännitti, kun anoppi istutti olohuoneeseen ja piti semmosen kuulostelu session. Taisin läpästä testin, ku hyvin meni sen jälkeen. Toivottavasti seuraavienki kohdalla yhtä hyvä tuuri.

Minulla on mukavat anoppi ja appi. Osasyy tosin voi olla se, ettei tule nähtyä heitä kovin usein eikä pitkinä annoksina (kun tarkemmin ajattelen, niin enemmän kuitenkin heitä näen kuin omia vanhempiani). Vaikka toisaalta enpä usko, että sekään heistä hirviöitä tekisi, kun eivät ole ollenkaan sellaisia. Suurin "ongelma" kenties on ruuan tuputtaminen, mutta kai se kuuluu asiaan. Onneksi eivät kuitenkaan loukkaannu, jos/kun en kaikkea maista.

Mä en oikein tiedä miten suhtautua appivanhempiini. Olen heidän kanssaan enemmän jutellut ns. henkeviä kuin omien vanhempieni kanssa ikinä, ja siis heitäkään vastaan minulla ei mitään ole.

Anoppi on niin kaksijakoinen ihminen että jatkuvasti pitää olla varpaillaan. Hirveän mukava, jututtaa ja tarjoutuu iloisesti vaikka siivousavuksi, kun ei osaa olla aloillaan. Sitten yhtäkkiä alkaa ensin imurinvarressa itsekseen napisemaan ja kohta huutamaan ja valittamaan miten me ei saada kotia pidettyä hänen tiptop-standardiensa mukaisessa kunnossa ja esittää läpikäymäänsä löytämäänsä Meidän laskujen pinoa ja huutaa että kohta ollaan konkursissa kun on tullut jostain huomautuslasku ja sehän on täysin epämoraalista huolimattomuutta. Appiukko on ihan jees, mutta on alkanut alkoholisoitumaan ikävästi, joka kerta kun sitä näkee niin sillä on kaljapullo kädessä ja/tai jotain viinaa piilopullossa ja jutut menee niin ylifilosofiseksi että täytyy väkisinkin karata. Muuten ns. normaalitilassa tosi miellyttäviä ihmisiä, mutta varpaillaan pitää olla. Käyvät vähän liian usein, pyytämättä ja jopa ilmoittamatta saattaa molemmat/jompikumpi tulla n. 200 km päästä meille kylään.