Kitinä

Mä haluaisin äidiksi, paljon enemmän kuin kenenkään (avo)vaimoksi, virallisestihan kai lapseton avoliittokin lasketaan perheeksi. Väärä järjestys, olen moraaliton ihminen, blaablaablaa, tiedän. Ellen haluaisi lapsia, olisin varmasti asennoitunut viettämään elämäni onnellisesti vanhanapiikana ja huomattavasti kunnianhimoisempi ammatillisten tavoitteiden kanssa (ellen fyysisiä lapsia tuottaisi, niin henkisesti ainakin jättäisin sitten työni kautta jälkeni maailmaan). Sen tiedän, että minusta ei olisi miksikään pikkuvaimoksi joka lasten puutteessa paapoo aikuista miestään. Tottakai hyvä parisuhde voi tehdä elämästä ja etenkin äitiydestä onnellisempaa, mutta en oikein silti osaa jostain syystä määritellä itseäni ja elämäni onnistuneisuutta ensisijaisesti sen kautta.

Joo, haluan miehen ja 2 - 3 lasta, ja pidän melko todennäköisenä sellaiset saavanikin, joten aion.
Toisaalta taas tänään työkavereiden juttuja kuunnellessa - kyllä sitä vauvaa hoitaessa väsytti ja omaa aikaa ei ollut ollenkaan ja raskasta on ja blaablaablaaaaa - kuunnellessa mietin, kuinka kiva on, ettei minulla vielä mitään perhettä ole. Ehanaa viettää ensin huoletonta ja itseriittoista sinkkuelämää.

Kaippa se pitänee perhe ponnistaa pystyyn. starting nau...

Täytyy vastata tähän että "ehkä".

Haluan perseen.

Haluan perheen, johon kuuluu mies ja 1 tai 2 lasta. Ihan perinteinen perhe-elämä silti vähän (eikä niin vähänkään ehkä) hirvittää, mitään pullantuoksuista emoa minusta tuskin saa väännettyä. Mutta omilla ehdoilla, omalla tavalla ? En suostu uskomaan, että on pakko tätiytyä perheytyäkseen.

Perhe olisi hyva juttu, se tuo stabiilisuutta elamaan, joten mielellani sen perustaisin.
Se kuuluko siihen lapsia vai ei riippuu hyvinpitkalti puolisoni halusta. Ei kai niista haittaakaan olisi (paitsi lisaduunia alkuaikoina, mutta toisaalta niista on siten apua kun kasvavat vahan) mutta ei kylla varsinaisesti hyotyakaan. Valmispakettiin voisi olla vahan vaikea suhtautua.

Vastasin en halua, sillä tarkoitin tuota lolitan vastausta. Eli ei sinappikoneita tänne kiitos, rakkaus on silti tervetullutta

Haluan perheen, mutta en vielä pitkään aikaan. Pimahtaisin varmaan aika nopeasti kotiäitinä.

En nyt muista äänestinkö aiemmin kohtaa "haluan" vai kohtaa "en ole muodostanut käsitystä"; kumpikaan vaihtoehto ei suoraan vastaa ajatuksiani aiheesta.

Olen miettinyt asiaa lähinnä sen kautta että mistä asioista pidän tai mistä mahdollisesti saattaisin tuntea mielihyvää: elämästä ympärillä, asioiden ja ilmiöiden seuraamisesta ja kehittämisestä - miksei siis ihmistaimenkin kasvattamisesta. Asioiden tekemisestä kun tekemisellä on jotain merkitystä (minulle, läheisille, laajemminkin). Siitä että tekemisestä saa jollain tapaa palkinnon. Ylpeyttä siitä että on saattanut fiksun ja filmaattisen (muihinhan en sekaannu) naisen kanssa jälkeläisen maailmaan. Ja ties mitä muita tuntemuksia mitä juuri nyt ei tule mieleen - oikeastihan niitä on niin paljon että ainoa järkevä tapa lienee mennä vain intuitionsa varassa.

Voi olla että perinteinen käsitys perheestä sopivan ihmisen kanssa sopii varsin mainiosti näihin ajatuksiin, mutta toisaalta ne eivät millään lailla sulje pois jotain hyvin epäortodoksistakaan elämäntapaa.

Vastasin "en ole muodostanut käsitystä". Joskus ajattelinkin asiaa, mutta nykyään se on vielä enemmän auki. Mitään pakottavaa tarvetta en tunne jälkikasvun hankkimiseen enkä edes tule luonnostaan toimeen lasten kanssa.

Jo perheen perustamisen mahdollisuuskin riippuu monestakin asiasta. Paljon se ainakin riippuu siitä, miten suhdeasiat muuten sattuvat menemään.

Vaavit on ihania, mutta naiset ei ole - joten kait tässä pitää tyytyä perheettömyyteen.

On mielenkiintoa.

Clay kirjoitti:Vaavit on ihania, mutta naiset ei ole - joten kait tässä pitää tyytyä perheettömyyteen.

Tällaisia tapauksia varten laki miesparien adoptio-oikeudesta pitäisi saada vireille.

Joo.

Clay kirjoitti:Vaavit on ihania, mutta naiset ei ole - joten kait tässä pitää tyytyä perheettömyyteen.

Myös yksinäinen ihminen voi adoptoida!

Clay kirjoitti:Vaavit on ihania, mutta naiset ei ole - joten kait tässä pitää tyytyä perheettömyyteen.

Aito_Johanna kirjoitti:

Clay kirjoitti:Vaavit on ihania, mutta naiset ei ole - joten kait tässä pitää tyytyä perheettömyyteen.

Tällaisia tapauksia varten laki miesparien adoptio-oikeudesta pitäisi saada vireille.

Et ole ensimmäinen nainen, joka yrittää minua mieskunnalle parittaa - toivottavasti olet silti viimeinen - edeltäjäsikin ovat epäonnistuneet surkeasti.

Lolita kirjoitti:Myös yksinäinen ihminen voi adoptoida!

En ole yksinäinen, mutta kiitos huolenpidosta. Ja minulla on jo rajaton käyttöoikeus yhteen vauvaan.

Dumari kirjoitti:something GAY

Katsopa vaan peiliin, tinttitukka.

P.s. juon sut pöydän alle.

Clay kirjoitti: something GAY

Eipä ole tinttituccaa, vaikka kuinka nyt kattoisin peiliin.
ps. juo sä vaan pöydän alla

Minä+Mies=Perhe.
Todennäköisesti luku ei kohoa kolmeen, katsotaan vuosien päästä uudelleen.

Vastasin En ole vielä muodostanut käsitystä asiasta ja nyt on sellainen aika elämässä meneillään, että kuumeisesti yritän tuota käsitystä itselleni selvittää.. Kolmekymppiä pukkaa kesällä päällensä ja miksikään 4-kymppiseksi ensisynnyttäjäksi en halua. Jos ei kuitenkaan oivallista miestä ja isää lapsilleni ala piakkoin elämääni kävelemään niin vaikeutuu päätöksen tekeminen entisestään. Kun nyt saisi edes tuon oman mielipuolensa selvitettyä niin oltais jo huomattavasti lähempänä totuutta, oli se sitten millainen olikaan. Yhtenä päivänä olen satavarma, että haluan lapsen, ehkä useammankin ja toisena ajattelen, että itseellinen elämä kumppanin kanssa kera elikkolauman tyydyttäisi hyvinkin tarpeeni perheestä. Perkele kun tänkin nyt piti olla näin vaikeaa!!

Kyllä vaan, haluan perheen ja aion sen perustaa. On jo hyvin pullat uunissa (mutta ei "pullaa uunissa"), kun oikeanlainen mieskin on löytyny. Lapsia haluaisin sellasen perinteisen 2kpl, mielummin ehkä tyttöjä kun taas mies haluaa poikia Samapa tuo, kunhan olisivat terveitä. Omakotitaloa en tarvitse, mutta rivitalo olis kyllä kerrostaloa paljon mukavampi. Perheeseen tulee varmasti kuulumaan myös karvaisia otuksia, lajista pitää vielä hiukan "neuvotella". Omat lapset ei kyllä vielä alkuunkaan kiinnosta, mutta jossain vaiheessa niitä haluan. En kuitenkaan ihan vielä, eikä onneks ole kiire iänkään puolesta.

Olen aina ollut sitä mieltä, että haluan omia lapsia "joskus isona". Samaa mieltä olen edelleenkin ja toivottavasti jossain elämänvaiheessa siunaantuisi lapsi/a.
Täytyy vielä selvittää itselleen, että koska olen sitten se "iso".

tonttu kirjoitti:Olen aina ollut sitä mieltä, että haluan omia lapsia "joskus isona". Samaa mieltä olen edelleenkin ja toivottavasti jossain elämänvaiheessa siunaantuisi lapsi/a.
Täytyy vielä selvittää itselleen, että koska olen sitten se "iso".

Sit ku sulla alkaa parta kasvaa!

En halua olla sidottu kotiin ja kiittämättömiin kakaroihin.
Tarpeeksi luonnetta omaavan vastapuolen löydettyäni voin kyllä harrastaa yhteisasumista, mutta naimisiin en mene.
Parhaita pentuja on eläimet.
Jos kollektiivinen vastuu maailman ylikansoittumisesta alkaa painaa, saatan äärimmäisenä ratkaisuna silti adoptoida venäläisen katulapsen.
Ei muuta.