Kitinä

Puheet ja lupaukset tuolla toisessa ketjussa ovat kovasti kauniita, onko anonyymi todellisuus? Kerro rohkeasti totuus, niin nähdään miten valtakunnalliset tilastot korreloi kitinäläisiin.

Mitäpä menneitä piilottelemaan. Olin aikoinani suhteessa, jossa sain oikein klassisella tavalla turpaan vähintään kerran viikossa. Pelko piti varsin tehokkaasti kiinni paskassa suhteessa, nuorena ei uskaltanut lähteä, kun toinen uhkasi tappamisella; sekä minua että sukulaisiani.
Oppini sain... En ainakaan ensimmäisenä lyö, ja vaikka kuinka yritän vakuuttaa, että en missään tilanteessa toista löisi, en voi vannoa ettenkö antaisi samalla mitalla takaisin, jos suhteen toinen osapuoli aloittaisi lyömisen.

Ei ole ollut suhteita. Saako siitä edes säälipojoja?

Jos henkisellä väkivallalla tarkoitetaan malliin "pidä ämmä pääsi kiinni, tai olet naivi kakara"-lausuttaja ilkeyksiä, niin olen syyllistynyt henkiseen väkivaltaan.

Olen nainen ja olen ollut väkivaltainen. Olen purrut miestäni käteen. Se hetki ei ollut elämäni parhaita; olin hyvin hermostunut ja mieheni alkoi jankuttamaan jotakin ja sitten vain purin häntä. Ihan yhtä hyvin olisin siinä tilanteessa voinut vaikka pissata housuuni tai tehdä jotain muuta yhtä älytöntä. Mies suuttui, ja uhkasi purra takaisin, jos teen tempun joskus uudelleen.
Joskus joudun hillitsemään itseäni ihan tosissaan, sillä olen todella äkkipikainen ja minulla on vaikeuksia tunteiden säätelyssä.

Bliss kirjoitti:Mitäpä menneitä piilottelemaan. Olin aikoinani suhteessa, jossa sain oikein klassisella tavalla turpaan vähintään kerran viikossa. Pelko piti varsin tehokkaasti kiinni paskassa suhteessa, nuorena ei uskaltanut lähteä, kun toinen uhkasi tappamisella; sekä minua että sukulaisiani.
Oppini sain... En ainakaan ensimmäisenä lyö, ja vaikka kuinka yritän vakuuttaa, että en missään tilanteessa toista löisi, en voi vannoa ettenkö antaisi samalla mitalla takaisin, jos suhteen toinen osapuoli aloittaisi lyömisen.

Mä vähän veikkaan että mies, joka sun aggressiot väkivaltaan saakka saa, tuleepi saamaan kunnolla turpiinsa.

Itse olen kerran saanut litsarin naamaan, mikä oli omasta mielestäni täysin oikeutettua, hysteria loppui seinään (tämä huitaisu ei ollut negatiivisella mielellä tehty; itkin mummoni poislähtöä ja itku lähti käsistä). Muuten väkivalta on ollut henkistä.

Tarkoituksenani ei ollut siis luoda sosiaalipornoketjua, jossa avaudutaan omista kokemuksista kauhiasti omalla nimmarilla. Vaikka onkin tietysti hyvä jos asioiden käsittelyssä on hyötyä jakaa kokemuksia, niin on hyvä pitää mielessä että palstan pikantteja pistohyökkäyksiä harrastavat tahot voivat käyttää ja tulevat käyttämään kaikkea mitä olette sanoneet jossain vaiheessa teitä vastaan.

Pehmis kirjoitti:palstan pikantteja pistohyökkäyksiä harrastavat tahot voivat käyttää ja tulevat käyttämään kaikkea mitä olette sanoneet jossain vaiheessa teitä vastaan.

Tavattoman yhdentekevää

Olen nainen ja ollut väkivaltainen. Se jäi yhteen kertaan: löin, rimpuilin, yritin purra ja raapia. Nyrkkieni kohde kaatoi minut sohvalle ja piteli kiinni kunnes rauhoituin.
Asiat sovittu ja lupasin, että se oli viimeinen kerta. Tähän asti lupaus on pitänyt. Toivottavasti myöskin pitää lopun elämäni. Niin paljon vieläkin hävettää.

Bliss kirjoitti:

Pehmis kirjoitti:palstan pikantteja pistohyökkäyksiä harrastavat tahot voivat käyttää ja tulevat käyttämään kaikkea mitä olette sanoneet jossain vaiheessa teitä vastaan.

Tavattoman yhdentekevää

No sun kohdalla ehkä juurikin niin, varsinkin kun olet ollut vain aikalailla ikävän kohtelun uhri. Siitä on vaikea kenenkään vääntää mitään kauhean ilkeää ja taidat muutenkin olla hyvin kritiikkiä kestävää sorttia. Mutta noin yleisenä huomiona

"Molemminpuolista väkivaltaa on koettu" Tarkemmin en asiasta avaudu, koska muistoissa on edellinen katastrofaalinen palstamyllerrys.

Leila kirjoitti:Olen purrut miestäni käteen.

Anteeksi mutta reps! Tuli mieleen joku pieni olio muumeista, jokin Haisulin näköinen, joka puolisalaa käy puremassa toisia ja sitten hieman katuvana poistuu paikalta.

Ei mutta vakavasti. Olen nainen, ja olen käyttäytynyt typerästi ja väkivaltaisesti tuplaten painoistani miestä kohtaan. Tämä kertoo jotain osapuolten mittasuhteista, mutta eniten siitä että loppui keinot ilmaista raivoa sanallisesti. Väkivaltaisuus kertoo aina sen käyttäjän henkisestä alemmuudesta. Vaikka kyse olisikin nipistelystä tahi puremisesta. Näin on. Nykyään yritän pysytellä henkisessä ylemmyyden tilassa, ja tilanteessa kuin tilanteessa olla asettumatta loukkavan osapuolen tasolle.

Minua sen sijaan ei ole lyöty, mutta usein minua on haluttu lyödä. Senkin katson olevan merkki vakavasta ongelmasta. Päätelmä: jos tekee usein mieli leipoa jotakuta lättyyn, kannattaa pysytellä mahdollisimman kaukana ko. henkilöstä. Toistan vielä: kaukana, ei lähellä. Ei parisuhteessa.

Pehmis kirjoitti:Tarkoituksenani ei ollut siis luoda sosiaalipornoketjua, jossa avaudutaan omista kokemuksista kauhiasti omalla nimmarilla.

No perkules, olen juuri sopivasti omalla nimmarilla avautumis mielialalla. Pitääkö tämä nyt poistaa yleisen siweyden nimissä? Ei muakaan haittaa jos asiasta kuittaillaan, olen aika lailla sinut sen kanssa, vaikkakaan en todellakaan ylpeä.

nowaysis kirjoitti:No perkules, olen juuri sopivasti omalla nimmarilla avautumis mielialalla. Pitääkö tämä nyt poistaa yleisen siweyden nimissä? Ei muakaan haittaa jos asiasta kuittaillaan, olen aika lailla sinut sen kanssa, vaikkakaan en todellakaan ylpeä.

Siweys tuskin on vaarassa kellään. Just in case ettei kellään karkaa mopo vahingossa käsistä semmoisissa asioissa joissa saa helposti sitä sossupornoa ja palstariitelyä aikaiseksi oikein kunnolla.

En ole kohdannut väkivaltaa parisuhteessa.

eräässä aiemmassa parisuhteessani olen kokenut väkivaltaa (jätetään nyt tarkemmin määrittelemättä). en lyönyt takaisin, mutta henkistä väkivaltaa tuli lapattua siihen suuntaan ja rankasti. ja yhtään en kadu, kaikki lievempi kuin muna irti ja niittipyssyllä otsaan on suorastaan armollista.

Olen kohdannut väkivaltaa suhteessa, on potkittu, lyöty, kuristettu, heitelty, revitty hiuksista, yritetty tukahduttaa muovipussilla, työnnelty kiukaaseen, sidottu ja hakattu, lähes kaikkea mihin mielikuvitus riittää. Olen myös itse ollut väkivaltainen itseäni puollustaessa.

Kättäni en aio miestäni kohtaan koskaan väkivaltaisessa mielessä nostaa, never ever.

mustanikki kirjoitti: yritetty tukahduttaa muovipussilla, työnnelty kiukaaseen, sidottu ja hakattu...

Kerro vielä jos kehtaa, että millainen tyyppi mies on noin niinkuin ulospäin?

Sinkkumatti kirjoitti:

mustanikki kirjoitti: yritetty tukahduttaa muovipussilla, työnnelty kiukaaseen, sidottu ja hakattu...

Kerro vielä jos kehtaa, että millainen tyyppi mies on noin niinkuin ulospäin?

Hyvännäköinen, hyvätapainen, sosiaalisesti ei kovinkaan aktiivinen. Aika perusihminen meidän suhteemme aikana oli, mitä nykyään on, en osaa sanoa. Tyyppiä ei tuosta voi uskoa.

mustanikki kirjoitti:..potkittu, lyöty, kuristettu, heitelty, revitty hiuksista, yritetty tukahduttaa muovipussilla, työnnelty kiukaaseen, sidottu ja hakattu, lähes kaikkea mihin mielikuvitus riittää..

Tuttua lapsuudesta.. Omissa suhteissani en ole joutunut kokemaan tönimistä tai jtn käden taivuttamista kummempaa väkivaltaa. Itsessäni tunnistan kyllä tuon väkivaltaisemmankin puolen, ja häpeäkseni en ole sitä aina kyennyt tukahduttamaankaan täysin, tarpeeksi 'ahtaalle' kun olen joutunut. Varmaan olen kyllä kypsynyt ja koko ajan jatkan kypsymistä tuonkin asian saralla.

Onhan tuota tönitty, revitty hiuksista, lyöty huolemmalla, heitelty seinille, ajettu kirveellä takaa, raiskattu jne. Lisäksi henkisen väkivallan puolella alistettu ja arvosteltu niin, ettei lopulta enää itsekään osannut itseään minään pitää, pitkään aikaan.

Kävelin eräänä yönä pois, nuolin haavani ja kokosin itseni sirpaleista uudelleen. Nyt ei enää samanlaista vahinkoa onnistuisi kukaan tekemään, sen verran tuli aiemmasta opittua.

En ole ottanut osumia.
(vielä!)

En ole kokenut enkä tuottanut kokemuksia tällä saralla.

"Väkivaltatilastojen mukaan toiseksi vaarallisin tapa elää Suomessa on olla nainen parisuhteessa." (Utain 14/25.11.2004)

YTL Marita Husso esittää väitöskirjassaan (2003), että joka viides suomalainen nainen on ollut nykyisessä parisuhteessaan väkivallan kohteena ja eronneista naisista noin puolet on joutunut entisen kumppanin väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi.

Tähän nähden ihmeellisen rauhallisia miehiä Kitinään on siunautunut, tai ennemmin yhteisö lienee liian tiivis asiasta puhumiseen.

Olen kohdannut väkivaltaa aiemmissa suhteissani, olen myös itse lyönyt, loppujen lopuksi muutenkin kuin puolustaakseni itseäni. Mietin voisiko syynä olla opittu kaava, näin niitä riitoja ratkaistaan ? Ensimmäisen kerran jälkeen ratkaisu on jo helpompi.

Eihän kontrolli tai itsehillintä saisi pettää, mutta miten auttaa toista tai itseään rakentamaan impulssikontrollia jos riidat johtuvat alkoholista, pettämisestä sekä näiden seuraamusten selvittelyistä. Mielestäni väkivaltaan ajautuvissa suhteissa on jotain niin pahasti vialla ettei sen korjaaminen onnistu ilman molempien täyttä panosta. Aina lyömisestä tuntee syyllisyyttä, mutta tunne ei riitä vaan sen pitäisi johtaa oman itsetunnon ja -tuntemuksen sekä uudenlaisten ratkaisumallien kehittämiseen. Sekä toisen osapuolen tukeen näissä ponnisteluissa kohti lyömätöntä suhdetta. Kiinnostaisi moniko on saanut lyömisen loppumaan ja jatkanut samassa suhteessa onnellisena.

Editoitu kirjoitushäiriö

Melnais kirjoitti:Tähän nähden ihmeellisen rauhallisia miehiä Kitinään on siunautunut, tai ennemmin yhteisö lienee liian tiivis asiasta puhumiseen. .

Minä en epäile lainkaan tilastoja, mutta ihmettelen sitä, että miksi nämä asiat pysyvät piilossa?

Helvetti. Jos mun hyvä ystäväni pieksee naistaan mennen tullen, ja minulle esittää muuten normaalia hyvätapaista miestä, niin jo se mulkku silloin pettää ja valehtelee minullekkin.