Kitinä

Sinkkumatti kirjoitti:

hermine kirjoitti: kuvitteli parisuhteen joksikin ratkaisuautomaatiksi kaikkiin omiin ongelmiin..

Mie väitän että tämän asian tajuaminen on tapasinkkuuden ylivoimaisesti suurin syy. Kun tajuaa sen, että parisuhde ei ole automaattinen takuu onneen ja autuuteen, pystyy nauttimaan sinkkuudesta täysin rinnoin.

Mä en oikein tiedä mikä mun ongelma on, kun sinkkuna oleminen tökkii ja huolella. Ehkä ne mun pari parisuhdetta on ollu niin hyviä, että nyt vituttaa kiroilla yksin. Osaan olla keskenäni ja kaikki on ihan ok, enkä ota ketään ihankivaa että saisin suhteen, mutta en oo sinkutukseen tyytyväinen enkä valehtele että olisin.

Nillitän tästä ongelmastani jonkin verran, ja oon kai hermostuttanu 'ikisinkkuja' kavereitani haluumiehen- ininällä, kun se jotenkin kai ahdistaa niitä. Ois kiva kun ei tarttis miettiä koko asiaa, mutta minkäs teet.
(En kuitenkaan asu sängyn alla ja pillitä elämääni, ja osaan toki jutella muustakin..kai.)

Nautin sinkkuna olosta kohtalaisen hyvin.

Viimeksi tänään olisin voinut päättää alkavani seurustella.
Mutta oli jo tässä vaiheessa selvää, ettei introvertin nörtin ja ekstrovertin materialistin käsikynkästä tulisi kestävää.
Hyvää seksiä oli kuitenkin.

Opetus: En suoranaisesti nauti siitä, ettei ole ketään kenen kuorsausta tarvitsee kuunnella tai likasukkia pestä, mutta tosiaan, yhdenyön hurahdukset on mukavempia kuin epätyydyttävä "vakisuhde"

Nautin, vaikka en seksiä saakkaan.

Saa ehdotella, mutta olen varmasti niille ehdoitteluille jo seinän rakentanut toiminnallani ja ajatuksillani.

Tällä hetkellä fiilikset ajelehtivat näemmä aikalailla laidasta laitaan. Kesäaurinko kun nukkumaan mennessä pitää tuntikaupalla hereillä, ajattelee väkisinkin että seuraavan työpäivän zombimeininki olisi huomattavasti helpommin sulatettavissa jos pyörimisen ja kiroilun sijasta saisi edes vierustoverin tuhinaa kuunnella ja hiuksia silitellä.

Toisaalta nautintoa tällainen erakkoluonne saa omasta rauhasta ja siitä, ettei tarvitse olla tekemisistään vastuussa kuin itselleen. Miksi edes vakavampi suhde vaatisi väkisin sen, että asutaan saman katon alla? Olen tässä nimittäin ajatellut, että itselleni olisi melkein mieluisampi sellainen seurustelusuhde, jossa kummallakin on oma asunto.

Alkaa tuo 'vaatimuslistakin' pidetä jo sellaiseksi, ettei sitä mahtaisi kehdata edes deitti-ilmoitukseen laittaa.

Pitkään olen tässä miettinyt, mitä tähän vastaisin. Ja voin vaan todeta että "no vittu en vaan tiiä!" Oikeastaan aika sama. Niin kauan kuin joku ei tartu vapaaehtoisesti haaviini (olkoonkin että se on pieni pinta-alaltaan), niin sitten ollaan yksin ja nautitaan siitä.

Nauttiiko joku oikeasti noiden Alt-koodien käytöstä? Itse en millään jaksa vaivautua.

Niin ja ps. minäkin haluan rusinat pois pullasta.

...

En tunne sosiaalisia tarpeita niin hallitsevina oman elämäni kohdalla, että ne rajoittaisivat aivojeni toiminnasta johtuvia tuntemuksia.

...

mustakikkeli kirjoitti:Yksin elämisessä on ainakin se hyvä puoli että söin just pakastimesta kaikki viisi mehujäätä pois. Arvatkaa vaan olisiko onnistunut jos tuossa vieressä olisi istunut joku naispuolinen henkilö?

Mehujäätä, hyi vittu! Mun pakastimeen ei mehujäitä tungeta. Lokero on varattu suklaisemmille herkuille.

Ann kirjoitti:

mustakikkeli kirjoitti:Yksin elämisessä on ainakin se hyvä puoli että söin just pakastimesta kaikki viisi mehujäätä pois. Arvatkaa vaan olisiko onnistunut jos tuossa vieressä olisi istunut joku naispuolinen henkilö?

Mehujäätä, hyi vittu! Mun pakastimeen ei mehujäitä tungeta. Lokero on varattu suklaisemmille herkuille.

Juothan sä mehuakin. Kranttu biaatch.

-Superior- kirjoitti:Itselleni on tuottanut monesti päänvaivaa se, että missä vaiheessa on järkevää lopettaa suhde, vai kuuluuko koko parisuhteen konseptiin ylipäätään loppujen lopuksi edes luovuttaminen? Missä vaiheessa mitään ei ole enää tehtävissä, ja kuinka paljon miinuspuolia jaksaa jatkuvaluonteisesti kestää?

Mä veikkaan, että parisuhteessa ollessa suhteellisuudentaju siitä, mikä on siedettävää, jotenkin muuttuu. Jonkun väkivaltaisen alkkiksenkin kanssa jossain vaiheessa kai tulee "meillähän menee tosi hyvin" -tunne kun tämä on pari päivää pysynyt juomatta tai lyömättä. Tiiän ihan kamalasti ihmisiä, jotka vasta erottuaan ovat ihmetelleet, että miksei erottu jo vuosia sitten, eihän meillä ole ollut aikoihin yhtään mitään sanottavaa toisillemme, kun se negatiivisten puolten sietokyky on taas palautunut normaalimaailman tasolle pois sieltä parisuhteen omasta todellisuudesta. Just siksi toi on niin vaikea kysymys ja niin monet ihmiset kituu paskoissa tai jopa haitallisissa suhteissa tuntien itsensä kuitenkin niissäkin suht onnellisiksi (tai siis tajuavat olleensa onnettomia pitkään vasta erottuaan).

Kai siksi olisikin ihan terveellistä kaiken varalle sinkkuna ollessaan kirjoittaa lista asioista, joita ei missään nimessä tule (tai siis halua tulla) koskaan kestämään toiselta.

Mun mielestä on jotenkin hassua, että melkein kaikkien tuntemieni naisten itsetunto tuntuu heikkenevän suhteessa ollessa (ellei kyse sitten ole ensimmäisestä parisuhteesta). Oon huomannut tän omalta kohdaltani ja mun mielestä se on aivan käsittämätöntä, kun mulla on kuitenkin aina ollut ilo omata poikaystäviä, jotka joka päivä kehuvat kuinka kaunis ja ihana olen.