Haluttomuus parisuhteessa

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
Geetzu

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

martza kirjoitti:Jatketaan vaan sitten, kun sulle tulee se mahdollinen rakkauspula ja et saa päivttäistä tyydytystäsi mieheltäsi tai tarkoittaaks toi tyydytystä elämältä.
Voiks elämää olla ilman mieheltä saatua tyydytystä, Grand Pappa? :shock:
Avatar
martza
Kitisijä
Viestit: 1488
Liittynyt: 15.08.2005 8:37
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Viesti Kirjoittaja martza »

Geetzu kirjoitti: Voiks elämää olla ilman mieheltä saatua tyydytystä, Grand Pappa?
Kiitos ihananainen Nainen, nimeltään Geetzu. :h:

Mehän ollan luomakunnan kruunuja ja Naisethan eivät voi elää ilman meitä, joten elämää ei voi olla, ilman mieheltä saatua intohimoista, rakastelulla tuotettua, tyydytystä.
"Elämä syntyy hanurista - tai ainakin läheltä sitä"
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Viesti Kirjoittaja Ann »

Hallusinaatio kirjoitti: Siis oletko sinä tuo sadomaso-tyyppi vai se herkkä lurittelija?
Olen se, jota mätkitään märillä sukkiksilla naamaan, samalla kun peruutetaan rekkaa perseeseen.

Tylsät ihmiset. Ette vain osaa.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Avatar
Hallusinaatio
Kitinän uhri
Viestit: 681
Liittynyt: 14.08.2005 18:54
Paikkakunta: Internet

Viesti Kirjoittaja Hallusinaatio »

Ann kirjoitti: Olen se, jota mätkitään märillä sukkiksilla naamaan, samalla kun peruutetaan rekkaa perseeseen.
Tätä voisi jo sanoa extreme-kinkyksi. :shock:
"I want you to get excited about your life."
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Ann kirjoitti:Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa parisuhteen toinen osapuoli huomaa pikkuhiljaa kiinnostuksen kohti raisuja sadomasoleikkejä heräävän. Sadomasonen ottaa asian puheeksi ja rakastava kumppani päättää, että mikä ettei, kokeillaan.. Homma menee puihin. Sadomasonen huomaa silti kaipaavansa rajua kuritusta sängyssä, herkän lurittelun sijaan, mutta ei silti toivo toisen tekevän sellaista josta ei itse nauti.

Miten tämä asia hoidetaan rakkaudella?
Yksi vaihtoehto, tilanteessa jossa se SM on oikeasti toiselle elämää suuremman tärkeysluokan juttu:

Kokeillaan uudestaan, varovaisemmin. Jos menee vieläkin puihin, kokeillaan vielä varovaisemmin, kunnes löytyy sellainen SM:n aste, johon kumpikin kykenee luontevasti asettumaan. Sitten, kerta kerralta ja kiireettömästi, ilman paineita ja etukäteen luotuja odotuksia, edetään asiassa sen hitaammin etenevän ehdoilla. Rakkaus on pitkämielinen (tahallani siteeraan Raamattua), eli herkemmältä osapuolelta löytyy kärsivällisyyttä yrittää uudelleen montakin kertaa vaikka ensimmäisellä kerralla ei onnaisi, ja toiselta taas kärsivällisyyttä opettaa ja auttaa toista pääsemään hommaan mukaan.

Todennäköisempi vaihtoehto:

Yksi seksin alalaji ei ole kummallekaan suhteen osapuolelle niin tärkeä juttu, että se kokemuksena pääsisi edes lähelle yhdessä koetun, molemminpuolisesti virtaavan seksin hienoutta. Jos SM ei synnytä virtaavuutta osapuolien välille, mutta jokin muunlainen seksi synnyttää, kumpikin tulee luonnostaan halunneeksi jälkimmäistä. Yksinkertaista?

Ainakin minun kokemusmaailmassani hienoin mahdollinen seksi ei synny niin, että ensin toinen ottaa puheeksi jonkin jipon, kikan tai laajemman käyttäytymiskokonaisuuden, jota hän haluaa kokeilla ja sitten se toteutetaan. Hienointa on se, kun ollaan yhdessä, lähekkäin, pelottomasti, kiireettömästi, kokonaisvaltaisesti, päästetään irti ja mennään minne tie vie. Se, mitä ilmenemismuotoja matka milläkin kerralla saa, on toisarvoista. Parasta on se kun saa itsensä avattua toiselle täydellisesti ja kun toinen aukeaa samalla tavalla itselle. Sitä paitsi tätä tietä tulee joskus edettyä sellaisiinkin maisemiin, joihin kysyttäessä ehdottomasti kieltäytyisi astumasta.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Viesti Kirjoittaja Ann »

Se raisu sm-seksi toimi tässä hahmotusesimerkkinä siihen mahdollisuuteen, että toinen kasvaa, muuttuu tai löytää itsestään uusia asioita. Seksi nyt vain sattuu olemaan yksi niistä tavoista, jolla toteutamme itseämme ja jota käytämme tunneilmaisuun. Sitä kai rakastutaan sen toisen ihmisen persoonaan, tai siihen miksi toista luulemme.

Yksi pärjää varsin mainiosti ilman näkökykyä, toiselle kuulon menetys on itsarin paikka. Jos ihmiseltä viedään pois yksi tapa tehdä itseään todeksi, niin ei liene mikään ihme, ettei tee mieli enää edes yrittää yhteensovitella pissavehkeitä, jotka puhuvat toisilleen muinaisnorjaa.
Rotan aivot valtasivat pääni.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Ann kirjoitti:Se raisu sm-seksi toimi tässä hahmotusesimerkkinä siihen mahdollisuuteen, että toinen kasvaa, muuttuu tai löytää itsestään uusia asioita. Seksi nyt vain sattuu olemaan yksi niistä tavoista, jolla toteutamme itseämme ja jota käytämme tunneilmaisuun. Sitä kai rakastutaan sen toisen ihmisen persoonaan, tai siihen miksi toista luulemme.
Ihmiset kasvavat ja muuttuvat jatkuvasti. Joko itse sitä tietämättään tai tiedostaen. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että rakastavassa parisuhteessa, jossa asioita jaetaan kokonaisvaltaisesti, osapuolet kasvavat todennäköisemmin yhteen kuin erilleen. Ihmisen muuttumisprosessissa yksi asia johtaa toiseen, eikä esimerkkisi SM-kiinnostuskaan yhdessä yössä kehity. Jos jo kiinnostuksen heräämiseen johtanut tapahtumien, fiilisten ja ajatusten ketju on jaettu toisen kanssa, toinen on ikään kuin jo valmiiksi kelkassa mukana ja todennäköisesti osittain itsekin kiinnostunut. Jos ei olisi, hän olisi varmaankin suhtautunut epäkiinnostuneesti/epäilevästi ko. kehityssuunnan ilmenemismuotoihin jo paljon aiemmin - ja tällainen vastakaiun puute taas olisi aika todennäköisesti hillinnyt ko. suunnan kukoistusta myös suhteen toisessa osapuolessa.

Ymmärtääkseni ihminen ei muutu fatalistisesti ennalta määrätyllä tavalla, vaan menneisyyden lisäksi hänen toimintansa nykyhetkessä vaikuttaa hänen ajatteluunsa ja siihen, millaiseksi ihmiseksi hän on kasvamassa. Jos nyt edelleen pysytään tuon SM-esimerkin parissa, niin poikkeuksena tähän ovat varmaankin ne, joille sadomasokistinen seksi on esim. oman historian vuoksi täysin välttämätön (fatalistinen) osa elämää. Jos tällainen henkilö herää seksuaalisuuteensa vasta vaniljasuhteen aloitettuaan, eikä toisella osapuolella ole mitään mahdollisuutta löytää itsestään vastaavia puolia, seurauksena on varmaankin ero - rakkaudesta huolimatta.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Viesti Kirjoittaja Ann »

EveryWoman kirjoitti:Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että rakastavassa parisuhteessa, jossa asioita jaetaan kokonaisvaltaisesti, osapuolet kasvavat todennäköisemmin yhteen kuin erilleen.
Jos kerran ihminen kasvaa ja kehittyy tiedostamattaan, kokonaisvaltainen jakaminen on jonkinasteinen utopia.

Alati tajuntaansa syvääluotaava, tekojensa syitä ja seuraamuksia puntaroiva yksilö, kuulostaa lähinnä psykoottiselta, ei niinkään unelmakumppanilta.
Rotan aivot valtasivat pääni.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Ann kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti:Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että rakastavassa parisuhteessa, jossa asioita jaetaan kokonaisvaltaisesti, osapuolet kasvavat todennäköisemmin yhteen kuin erilleen.
Jos kerran ihminen kasvaa ja kehittyy tiedostamattaan, kokonaisvaltainen jakaminen on jonkinasteinen utopia.
Halusin sanoa, että nekin jotka eivät tiedosta kehittymistään, kehittyvät kuitenkin (tai ainakin muuttuvat, ajelehtien).

Tiedostamista on aika helppo oppia, mutta tuskin täydellinen tiedostaminen silti keneltäkään onnistuu. Kun sanon kokonaisvaltainen jakaminen, tarkoitan tietyn rajan ylittävää tiedostamista ja kaiken olennaisen tiedostetun jakamista. Vaikka se ei ole täydellistä, se on kuitenkin eri asia kuin satunnainen tai osittainen jakaminen.

Nyt kun tätä teoriaa tässä kehitellään, niin otetaan mukaan vielä seuraava väittämä: mitä enemmän parisuhteen osapuolet eroavat toisistaan, sitä enemmän tiedostamista yhteenkasvamiseen vaaditaan. Jos tyypit ovat jo valmiiksi hyvin samanlaisia monella elämänalueella, tiedostamista ei ehkä tarvita niin paljon (jakamista tietysti tarvitaan silloinkin). Toisaalta, mitä vähemmän itseään tuntee (tiedostaa), sitä vaikeampi on arvioida, onko samanlainen vai erilainen kuin toinen ja missä asioissa. Vaikka olisi hyvin samanlainen joissakin jutuissa, jonkin yksittäisen sektorin suuri eroavaisuus voi heittää oman kasvun aivan eri ilmansuuntaan kuin kumppanin.. Joten juu, kyllä se tiedostaminen on joka tapauksessa aika tärkeää.
Ann kirjoitti:Alati tajuntaansa syvääluotaava, tekojensa syitä ja seuraamuksia puntaroiva yksilö, kuulostaa lähinnä psykoottiselta, ei niinkään unelmakumppanilta.
Minkälaisista asioista sinä sitten mieluiten keskustelisit (keskustelet?) kumppanisi kanssa, jos et sinusta ja hänestä?

edit: Ai niin, sellainen tarkennus vielä että tokihan jakaminen tarkoittaa muutakin kuin verbaalista jakamista.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Viesti Kirjoittaja Ann »

EveryWoman kirjoitti: Minkälaisista asioista sinä sitten mieluiten keskustelisit (keskustelet?) kumppanisi kanssa, jos et sinusta ja hänestä?
Sinusta ja hänestä voidaan puhua joko suoraan tai epäsuorasti. Tarve kontrolloida kaikkea, tunne-elämästä alkaen, on ajatuksena luotaantyötävä.

Harvemmin tulee tarvetta istuttaa toista kotipsykiatrin sohvalle ja alkaa tökkiä aivoja analyysimielessä.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

EveryWoman kirjoitti:Ai niin, sellainen tarkennus vielä että tokihan jakaminen tarkoittaa muutakin kuin verbaalista jakamista.
Nyt on taas liian helppo..

Komppaan yllättävällä tavalla Annaa tässä, omaa ja partnerinkin tekemistä on ihan hyvä pohdiskella filosofisesti - mutta liika on aina liikaa.
Itseään, puhumattakaan muista, ei koskaan pysty tuntemaan täydellisesti tai omia tekojaan analysoimaan ja kääntämään paperille. Eikä pidäkään, yllätyksellisyys on kuitenkin parhaita asioita elämässä. =)
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Ann kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti: Minkälaisista asioista sinä sitten mieluiten keskustelisit (keskustelet?) kumppanisi kanssa, jos et sinusta ja hänestä?
Sinusta ja hänestä voidaan puhua joko suoraan tai epäsuorasti.
Niin voidaankin, ja kumpikin on jakamista. Suoraan puhuminen on tiedostavampaa, mutta ei aina ja kaikissa tilanteissa tarpeellista. Jakamisen määritelmään sopii sekin, kun puhutaan jostakin ihan muusta kuin sinusta tai hänestä, mutta tehdään se rehellisesti ja avoimesti - jolloin esitetty mielipide ja sanotut sanat kertovat toiselle siitä minkälainen ihminen sanoja on.
Tarve kontrolloida kaikkea, tunne-elämästä alkaen, on ajatuksena luotaantyötävä.
Tiedostamisella ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä kontrolloinnin kanssa, paitsi että tiedostaminen mahdollistaa kontrolloimisen (ei siis kuitenkaan aiheuta sitä).
Harvemmin tulee tarvetta istuttaa toista kotipsykiatrin sohvalle ja alkaa tökkiä aivoja analyysimielessä.
Tuo mielikuva ei sovikaan ajatukseeni hyvästä parisuhteesta, enkä ymmärrä miksi kukaan haluaisi noin tehdä. Jakamisen pitäisi ennen kaikkea olla molempien mielestä hauskaa, täyttäähän se merkittävän osan parisuhteeseen käytetystä ajasta. Muuten moisen hengettömän suhteen voi vetää vessasta alas.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Mylwin kirjoitti:Komppaan yllättävällä tavalla Annaa tässä, omaa ja partnerinkin tekemistä on ihan hyvä pohdiskella filosofisesti - mutta liika on aina liikaa.
:roll:

Luitko tekstiäni ollenkaan ajatuksella, vai oliko vain kiire päästä komppikitaran varteen? No, ihan ilkikurisuuttani kysyisin: missä menee se raja, jonka jälkeen tapahtuva tiedostaminen ja jakaminen on liikaa, ja mitä kielteisiä seurauksia tuon rajan ylittämisellä on? :wink:
Mylwin kirjoitti:Itseään, puhumattakaan muista, ei koskaan pysty tuntemaan täydellisesti tai omia tekojaan analysoimaan ja kääntämään paperille.
FYI: noinhan minäkin juuri sanoin.
Avatar
martza
Kitisijä
Viestit: 1488
Liittynyt: 15.08.2005 8:37
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Viesti Kirjoittaja martza »

EveryWoman kirjoitti: Ainakin minun kokemusmaailmassani hienoin mahdollinen seksi ei synny niin, että ensin toinen ottaa puheeksi jonkin jipon, kikan tai laajemman käyttäytymiskokonaisuuden, jota hän haluaa kokeilla ja sitten se toteutetaan. Hienointa on se, kun ollaan yhdessä, lähekkäin, pelottomasti, kiireettömästi, kokonaisvaltaisesti, päästetään irti ja mennään minne tie vie. Se, mitä ilmenemismuotoja matka milläkin kerralla saa, on toisarvoista. Parasta on se kun saa itsensä avattua toiselle täydellisesti ja kun toinen aukeaa samalla tavalla itselle. Sitä paitsi tätä tietä tulee joskus edettyä sellaisiinkin maisemiin, joihin kysyttäessä ehdottomasti kieltäytyisi astumasta.
Kirjoitit asiaa. Näin olen minäkin mm seksin saralla, parisuhteessani toiminut. Ns. normaalissa seksissä vain omat mielikuvitukset ovat rajana ja jos kumpainenkin on sinut itsensä kanssa ja on vilkas avoin mielikuvitus niin kyllä silloin on oksat pois rakasteluissa ja yhdessä inspiroiminen on mitä mukavinta toimintaa.
Seksiä ja erotiikkaahan voi olla koko ajan parisuhteessa, jos sitä kummatkin haluavat. Nimenomaan kosketuksin, sanoin, hellyydenosoituksi ja mitä erillaisimmin huomioonosoituksin ja se varsinainen suoritus sitten on vain piste I:in päälle. Kyllä se toisen haluaminen ja toiselle näyttäminen, kuinka häntä haluaa ja kuinka häntä himoitsee ja rakastaa, kruunaa rakkauden täyttymyksen. Tämä on mielestäni juuri se intohimo, joka pitäisi sisältyä rakkauteen. Jos tuo intohimo lopahtaa niin jatkuuko rakkaus enään entisellään vai laimeneeko se sitten ns. tavis parisuhteeksi. Ollaan nyt sitten yhdessä, kun ei ole parempaakaan tiedossa vai haluavatko ihmiset silloin nostaa kissan pöydälle ja alkaa sytyttämään sitä lopahtanutta intohimoa parisuhteeseen uudestaan. Saada toinen jälleen haluamaan ja intohimoitsemaan toista. Tästähän oli alkuperäisessä kirjoituksesssa kysymys.
"Elämä syntyy hanurista - tai ainakin läheltä sitä"
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

EveryWoman kirjoitti: Luitko tekstiäni ollenkaan ajatuksella, vai oliko vain kiire päästä komppikitaran varteen?
Riippuu täysin siitä, sovellatko tuon tason filosofista pohdintaa myös käytäntöön. Tietysti jos vain sunnuntaifilosofoit aiheesta huviksesi keskustelupalstalla niin eihän siinä mitään. Jos joka ilta saunan jälkeen täytyy keskittyä parisuhteen ja olemisen psykologisiin alkulähteisiin niin se vaikuttaa hieman kummalliselta. Kirjoituksissasi kun ei oikein tullut esille, millä tasolla toteutat sinusta ja hänestä puhumista arkitodellisuudessa.
Teorian luonne on sellainen, että se toimii ainoastaan pohjana todellisuudelle - niin pitkää kirjoitusta ei voi kirjoittaakaan että se ottaisi huomioon kaikki skeemat ja merkitysperspektiiivit.
No, ihan ilkikurisuuttani kysyisin: missä menee se raja, jonka jälkeen tapahtuva tiedostaminen ja jakaminen on liikaa, ja mitä kielteisiä seurauksia tuon rajan ylittämisellä on?
Liiallinen tiedostaminen johtaa vääjäämättä inhimmillisyyteen kuuluvien tosiasioiden hämärtymiseen. Jos ihmisen täytyy tietoisesti pyrkiä "täydellisyyteen", sokeutuu helposti muille asioille, puhumattakaan sitten inhimmillisten virheiden ja niiden seuraamusten suhteellisuuden katoamiseen.
Juuri tämä jännä erilaisista skeemoista ja kokemuksista johtuva merkitysperspektiivi joka määrittelee ihmisen arvot ja tarpeet saattaa vääristyä, jos jokaista asiaa tarkastellaan syvimmältä mahdolliselta tasolta.
FYI: noinhan minäkin juuri sanoin.
No juu, mutta lähestymistapa hämäsi hieman. My bad. =)
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Mylwin kirjoitti:Riippuu täysin siitä, sovellatko tuon tason filosofista pohdintaa myös käytäntöön. Tietysti jos vain sunnuntaifilosofoit aiheesta huviksesi keskustelupalstalla niin eihän siinä mitään.
Toki sovellan esittämääni pohdintaa käytäntöön. En ymmärrä, miksi sinun tekee mieli kutsua sitä "filosofiseksi". Omasta mielestäni se on hyvinkin käytännönläheistä. Filosofisia, arkielämään soveltumattomia pohdintojani en yleensä esittele nettifoorumeilla.
Jos joka ilta saunan jälkeen täytyy keskittyä parisuhteen ja olemisen psykologisiin alkulähteisiin niin se vaikuttaa hieman kummalliselta. Kirjoituksissasi kun ei oikein tullut esille, millä tasolla toteutat sinusta ja hänestä puhumista arkitodellisuudessa.
No kerrotaanpa se sitten tässä: toteutamme sitä sen verran (ja sillä tasolla), mikä meistä molemmista on hauskaa. Eli käytännössä aina kun mahdollista ja niin syväluotaavasti kuin mahdollista (mutta toki se, mikä määrä kenellekin sopii, on yksilöllistä)!
Teorian luonne on sellainen, että se toimii ainoastaan pohjana todellisuudelle - niin pitkää kirjoitusta ei voi kirjoittaakaan että se ottaisi huomioon kaikki skeemat ja merkitysperspektiiivit.
Mm.. tarkoitatko skeemoilla siis erilaisia teorian käytännön sovelluksia vai mitä? Jos teorian soveltuvuutta käytäntöön halutaan arvioida, ei liene tarpeen käsitellä kaikkia yksittäistapauksia erikseen. Riittää jos käsitellään esimerkinomaisesti sellaisia tilanteita joissa teoria ei päde, eikö?
No, ihan ilkikurisuuttani kysyisin: missä menee se raja, jonka jälkeen tapahtuva tiedostaminen ja jakaminen on liikaa, ja mitä kielteisiä seurauksia tuon rajan ylittämisellä on?
Liiallinen tiedostaminen johtaa vääjäämättä inhimmillisyyteen kuuluvien tosiasioiden hämärtymiseen.
*köh* Väittämässäsi on määritelmällinen ristiriita. Tiedostaminen tarkoittaa osapuilleen tosiasioista tietoiseksi tulemista. Jos tulee tosiasioista tietoiseksi, ne tuskin ainakaan hämärtyvät.
Jos ihmisen täytyy tietoisesti pyrkiä "täydellisyyteen", sokeutuu helposti muille asioille, puhumattakaan sitten inhimmillisten virheiden ja niiden seuraamusten suhteellisuuden katoamiseen.
En ymmärrä millä tavalla tämä liittyy mihinkään minun esittämääni. Kuten yritin aiemminkin korostaa, en ole puhunut täydellisyyden tavoittelusta - enkä tule puhumaankaan, ainakaan myönteiseen sävyyn. Täydellisyyden tavoittelu ei kannata, koska täydellisyyttä ei ole. Virheiden ja niiden seurausten ymmärtäminen taas lisääntyy asioita ja itseään tiedostamalla. Onko se siis mielestäsi jotenkin huono homma?
Juuri tämä jännä erilaisista skeemoista ja kokemuksista johtuva merkitysperspektiivi joka määrittelee ihmisen arvot ja tarpeet saattaa vääristyä, jos jokaista asiaa tarkastellaan syvimmältä mahdolliselta tasolta.
:D Tämä ei mene minulle jakeluun. Käytät minulle tuntemattomia käsitteitä, mikä hidastaa asian perille menemistä. Mutta yritän avata homman tähän niin kuin minä sen luin (kommentoi jos joku kohta menee vikaan):

Siis merkitysperspektiivi määrittelee ihmisen arvot ja tarpeet? Ja merkitysperspektiivi taas koostuu skeemoista ja kokemuksista? Eli ihminen, jonka skeemat ja kokemukset ovat erilaiset kuin toisella ihmisellä, myös tarvitsee ja arvostaa eri asioita kuin tämä toinen? Toisaalta, jos henkilö tarkastelee asioita liian syvältä, hänen merkitysperspektiivinsä saattaa vääristyä? Jolloin hän siis alkaa tarvita ja arvostaa eri asioita kuin aiemmin (ilmeisesti jotenkin ei-toivottavia asioita, kun kerran käytit sanaa "vääristyä")?

Kansankielisemmin ilmaistuna sama asia: jos minä tiedostan itseni liian syvältä, tarpeeni ja arvoni vääristyvät. Ok, no mitä haittaa tästä on ja kenelle (eli miten ne vääristyvät)?
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

EveryWoman kirjoitti:Toki sovellan esittämääni pohdintaa käytäntöön. En ymmärrä, miksi sinun tekee mieli kutsua sitä "filosofiseksi". Omasta mielestäni se on hyvinkin käytännönläheistä. Filosofisia, arkielämään soveltumattomia pohdintojani en yleensä esittele nettifoorumeilla.
Viittasin nyt lähinnä siihen, että ihmisten yhteenkasvamiseen tarvittaisiin asioiden, lähinnä nyt parisuhde-sellaisten, sisäistämistä ja ymmärtämistä. Ihmiset, jotka eivät koko elämänsä aikana keskustele sanaakaan syvällisesti saattavat olla täysin onnellisia elämänsä loppuun asti. Toisen ihmisten tarpeiden ja tarkoitusperien ymmärtäminen ei minusta vaadi mitään erityistä keskustelua, tarkkailua tai molemminpuolista vuorovaikutusta - joissain tapauksissa ne vain sopivat yhteen.
Enkä mie nyt jatkuvasti viittaa siun sanomisiin vaan johdattelen näistä jutuista vain myös täysin kontekstista riippumattomia ajatuksia.
No kerrotaanpa se sitten tässä: toteutamme sitä sen verran (ja sillä tasolla), mikä meistä molemmista on hauskaa. Eli käytännössä aina kun mahdollista ja niin syväluotaavasti kuin mahdollista (mutta toki se, mikä määrä kenellekin sopii, on yksilöllistä)!
No niin niin, ai-van. Joillekin ihmisille viina sopii paremmin kuin toisille, jotkut eivät vain osaa käyttää sitä. Puhe oli siitä, kuinka paljon on tervettä analysoida omia tekosiaan ja kuinka se vaikuttaa mielipiteiden muodostumiseen sitten jatkossa. Jotkut flippaavat päästään kun miettivät että mitä tuli ostettua kaupasta, tarvinko sittenkin jotain muuta - jotkut pystyvät paljon suurempiin pohdiskeluihin. Mutta eihän kukaan alkoholistinakaan synny vai?
Mm.. tarkoitatko skeemoilla siis erilaisia teorian käytännön sovelluksia vai mitä? Jos teorian soveltuvuutta käytäntöön halutaan arvioida, ei liene tarpeen käsitellä kaikkia yksittäistapauksia erikseen. Riittää jos käsitellään esimerkinomaisesti sellaisia tilanteita joissa teoria ei päde, eikö?
Skeemoilla tarkoitan yksittäsiä tapahtumia, kehyksiä ja merkityksiä, joista sitten muodostuu ihmisen merkitysperspektiivi mikä määrittelee arvot, normit ja muodostaa perustan ihmisen käyttäytymiselle.
Teoriahan ei ole teoria, jos se ei ole todistettavissa. Mutta tuo menee jo tieteenfilosofian puolelle, enkä ole siinä erityisen haka niin siirrytään siitä aiheesta pois. =D
No, ihan ilkikurisuuttani kysyisin: missä menee se raja, jonka jälkeen tapahtuva tiedostaminen ja jakaminen on liikaa, ja mitä kielteisiä seurauksia tuon rajan ylittämisellä on?
No sehän on yksilöllistä, kuten tuossa aiemmin jo totesit .. tämä koko keskusteluhan perustuu kärjistetyille esimerkeille, ei niinkään kenenkään henkilökohtaiseen elämään. Ainakaan minun, itse kun tykkään välistä höpistä ja pohdiskella näitä juttuja.
Vastustin lähinnä elämänfilosofista asennetta, jonka mukaan ihmisen tulisi miettiä ja tiedostaa jatkuvasti omia ja muiden tekemisiä ollakseen ehjä henkisesti.
*köh* Väittämässäsi on määritelmällinen ristiriita. Tiedostaminen tarkoittaa osapuilleen tosiasioista tietoiseksi tulemista. Jos tulee tosiasioista tietoiseksi, ne tuskin ainakaan hämärtyvät.
Siis: Liiallinen tiedostaminen johtaa vääristymiin. Tämä väite perustuu vain siihen, että ihmisillä on tapana suggestoida itsensä luulemaan asioita helposti tosiksi, ja jos lähtee siitä perusolettamuksesta, että pohdintansa kautta on omien tunteidensa yläpuolella (tai vastaavaa), alkaa helposti katselemaan maailmaa eriväristen linssien läpi.
En ymmärrä millä tavalla tämä liittyy mihinkään minun esittämääni.
Ei liitykään, tämä on juuri sitä omaa ajatuksenjuoksua mikä vain juontui tuosta aiheesta.
Virheiden ja niiden seurausten ymmärtäminen taas lisääntyy asioita ja itseään tiedostamalla. Onko se siis mielestäsi jotenkin huono homma?
Ainoastaan siinä tapauksessa, että juuri tämän "virheen" merkitysperspektiivi on vääristynyt liiallisen tulkinnan kautta. Jossain vaiheessa kuitenkin sokeutuu omille virheilleen - ja jopa sille, ovatko asiat virheitä vai eivät.
Esimerkkinä vaikkapa perheväkivallasta kärsivä nainen. Liisa (nimi keksitty) on saanut monosta kerran viikossa 5 vuoden ajan. Liisa on miettinyt Kerkon (nimi keksitty) jättämistä, mutta kokee moraalisen velvoitteen lapsiaan kohtaan eikä sitä tee. Liisa tapaakin sitten Heikin (nimi muutettu), jonka kanssa päätyy sänkyyn ja päättää jättää Kerkon. Kuinka pitkälle tuota skenaariota on tervettä pohdiskella Liisan näkökulmasta - mikä on oikein, mikä väärin ja tekeekö Liisa virheen jos jättää Kerkon, koska Kerkko lupasi mennä terapiaan ja Heikillä on kuitenkin avioton lapsi ja ja ja.. Mitä niiden päätöksien jälkeen?
Vai olisiko parempi tehdä ratkaisu ja olla sen kummemmin ajattelematta syitä ja seurauksia jos se pitää ko. ihmisen onnellisena?
Entäpä jos siirretään tuo tapahtuma pois pohjoismaisesta kulttuurikehyksestä ja annetaan se vaikkapa Afganistanilaisen tarkasteltavaksi? Meidänhän tuohon on helppo sanoa että menis poliisille, äijä helvettiin ja itse terapiaan. Lääkkeitä naamaan ja elämä hymyilee. Poks.
Kansankielisemmin ilmaistuna sama asia: jos minä tiedostan itseni liian syvältä, tarpeeni ja arvoni vääristyvät. Ok, no mitä haittaa tästä on ja kenelle (eli miten ne vääristyvät)?
Jos elämäsi perustuu sille, että joudut jatkuvasti perustelemaan itsellesi tekemisiäsi, alkaa alunperin niistä kokemuksista, kasvatuksesta ja tapahtumista muodostunut käsitteellistämisen viitekehys pikkuhiljaa rapistua ja muuttua harkitsevaksi ja edelleen jatkossa koneellisen kylmäksi.
Tuo ei ollut teoria, koska en pysty todistamaan sitä. =) Vain tuollainen pohdinta.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Hihii Mylle! Ihanaa kun keskustelet mun kaa!
Mylwin kirjoitti:Viittasin nyt lähinnä siihen, että ihmisten yhteenkasvamiseen tarvittaisiin asioiden, lähinnä nyt parisuhde-sellaisten, sisäistämistä ja ymmärtämistä. Ihmiset, jotka eivät koko elämänsä aikana keskustele sanaakaan syvällisesti saattavat olla täysin onnellisia elämänsä loppuun asti. Toisen ihmisten tarpeiden ja tarkoitusperien ymmärtäminen ei minusta vaadi mitään erityistä keskustelua, tarkkailua tai molemminpuolista vuorovaikutusta - joissain tapauksissa ne vain sopivat yhteen.
No jaa! Ihminen, joka on täysin onnellinen elämänsä loppuun asti kuulostaa ensinnäkin aikamoiselta paradoksilta. Toisen kanssa yhteen sopiminen ei välttämättä vaadikaan vuorovaikutusta, mutta silloin on kyllä suuri riski kasvaa erilleen. Ihminen ei ole mikään staattinen tässätäänytois, vaan jatkuvasti muuttuva henkinen kokonaisuus. Aika hyvä tsägä käy, jos kaksi täysin ilman keskinäistä vuorovaikutusta elävää ihmistä muuttuvat loppuelämänsä ajan täsmälleen samalla tavalla. Vaan onhan sekin tietysti teoriassa mahdollista - yleistä sen ei kyllä voida sanoa olevan.
Puhe oli siitä, kuinka paljon on tervettä analysoida omia tekosiaan ja kuinka se vaikuttaa mielipiteiden muodostumiseen sitten jatkossa. Jotkut flippaavat päästään kun miettivät että mitä tuli ostettua kaupasta, tarvinko sittenkin jotain muuta - jotkut pystyvät paljon suurempiin pohdiskeluihin. Mutta eihän kukaan alkoholistinakaan synny vai?
Ymmärränkö nyt oikein: mielipiteesi on, että jos minä ja poikaystäväni analysoimme liikaa, jonakin päivänä vielä flippaamme? :D

Vierastan tapaasi rinnastaa ajatteleminen viinankäyttöön. Viina hämärtää todellisuuden kokemista, ajattelu kirkastaa sitä. Oletko muka eri mieltä? Silti tunnut suhtautuvan ajatteluun kuin se olisi jokin nurkan takana vaaniva peikko, jota on syytä parhaansa mukaan karttaa - siis Paha Asia.
No, ihan ilkikurisuuttani kysyisin: missä menee se raja, jonka jälkeen tapahtuva tiedostaminen ja jakaminen on liikaa, ja mitä kielteisiä seurauksia tuon rajan ylittämisellä on?
No sehän on yksilöllistä, kuten tuossa aiemmin jo totesit .. tämä koko keskusteluhan perustuu kärjistetyille esimerkeille, ei niinkään kenenkään henkilökohtaiseen elämään. Ainakaan minun, itse kun tykkään välistä höpistä ja pohdiskella näitä juttuja.
Yksilöllistä on minusta se, minkä verran kukakin pohdiskelusta/keskustelusta/kyseenalaistamisesta nauttii. Tiedostaminen ei kuitenkaan minun käsittääkseni ole missään tilanteessa itseisarvoltaan kielteistä (poisluettuna aivan äärimmäiset poikkeustapaukset, tietty), eikä sitä voi esintyä liikaa.
Vastustin lähinnä elämänfilosofista asennetta, jonka mukaan ihmisen tulisi miettiä ja tiedostaa jatkuvasti omia ja muiden tekemisiä ollakseen ehjä henkisesti.
No tuota noin. Minäpä väitän, että vastustuksesi on turhaa, tai vähintään hullunkurista, koska sinä itsekin teet tuota jatkuvasti.

Valitsitko esimerkiksi itse, mitä teet peruskoulusta päästyäsi - vai jätitkö valitsematta, minkä seurauksena ajelehdit muiden ihmisten toiminnan seurauksena minne sattuu? Jos sinulla oli ongelma suorittaa tätä valintaa, olisitko toivonut olevasi enemmän perillä siitä mitä haluat? Valitsetko mitä urheilua harrastat vai osoitatko silmät ummessa jonkun urheiluliiton harrastuslistaa? Tai jos osoitat silmät ummessa, teetkö sen ilman mitään syytä vai siksi, että olet valinnut lisätä spontaania toimintaa elämääsi?

Aika suuri osa ihmisten toiminnasta on jo valmiiksi luonteeltaan tiedostavaa. En minä väitä mitään muuta kuin että mitä paremmin itsensä tuntee (= itseensä liittyviä asioita tiedostaa), sitä helpompi on elää onnellista elämää. Mikä tässä nyt on niin kauheaa, että täytyy sormet korvissa juosta karkuun?
*köh* Väittämässäsi on määritelmällinen ristiriita. Tiedostaminen tarkoittaa osapuilleen tosiasioista tietoiseksi tulemista. Jos tulee tosiasioista tietoiseksi, ne tuskin ainakaan hämärtyvät.
Siis: Liiallinen tiedostaminen johtaa vääristymiin. Tämä väite perustuu vain siihen, että ihmisillä on tapana suggestoida itsensä luulemaan asioita helposti tosiksi, ja jos lähtee siitä perusolettamuksesta, että pohdintansa kautta on omien tunteidensa yläpuolella (tai vastaavaa), alkaa helposti katselemaan maailmaa eriväristen linssien läpi.
Päättelyketju, joka johtaa vääristymiin, ei ole tiedostava, vaan itsepetollinen tai vähintäänkin värittynyt. Niin yksinkertaista se on. Olen yrittänyt sanoa, että tiedostaminen = hyvä homma, itsepetos ynnä muu paska = huono homma.

Sinäkö tuossa nyt sitten sanot, että ei edes kannata yrittää miettiä asioita, koska ihmisillä on tapana elää itsepetoksessa, ja sellaiseksi se asioiden miettiminen siis joka tapauksessa muuttuu? Hölmö poika.
Jossain vaiheessa kuitenkin sokeutuu omille virheilleen - ja jopa sille, ovatko asiat virheitä vai eivät.
No tuossahan sinä sanoit sen vielä selvemmin. Peräänkuulutan uskoa omiin kykyihin. Johdonmukaisesti kyseenalaistamalla saa selville kaikenlaista, niin itsestään kuin muistakin. Pitää vain yrittää tosissaan, sen sijaan että vajoaa moiseen lässynlää-emmäosaa-paskaan.
Esimerkkinä vaikkapa perheväkivallasta kärsivä nainen. Liisa (nimi keksitty) on saanut monosta kerran viikossa 5 vuoden ajan. Liisa on miettinyt Kerkon (nimi keksitty) jättämistä, mutta kokee moraalisen velvoitteen lapsiaan kohtaan eikä sitä tee.
Esimerkkisi Liina elää itsepetoksessa, ei tiedosta omia eikä läheistensä tarpeita kyllin hyvin (Kerkosta puhumattakaan). Lapsille on selvästi suurempi paha katsella äitinsä monottamista kuin elää ilman väkivaltaista isää. Eli ajoissa tapahtunut tiedostaminen olisi estänyt tämän esimerkkisi lopputilanteen syntymisen.
Liisa tapaakin sitten Heikin (nimi muutettu), jonka kanssa päätyy sänkyyn ja päättää jättää Kerkon. Kuinka pitkälle tuota skenaariota on tervettä pohdiskella Liisan näkökulmasta - mikä on oikein, mikä väärin ja tekeekö Liisa virheen jos jättää Kerkon, koska Kerkko lupasi mennä terapiaan ja Heikillä on kuitenkin avioton lapsi ja ja ja.. Mitä niiden päätöksien jälkeen? Vai olisiko parempi tehdä ratkaisu ja olla sen kummemmin ajattelematta syitä ja seurauksia jos se pitää ko. ihmisen onnellisena?
Asioiden vatvomisella voi toki saada päänsä sekaisin vähemmänkin monimutkaisissa tilanteissa. Mutta tässäkin sekainen ja huono fiilis johtuu juuri liian vähästä tiedostamisesta, ei liiasta. Mitä enemmän ymmärtää itseään ja toisia, sitä helpompi on tehdä hyviä ratkaisuja vaikeissakin tilanteissa.
Entäpä jos siirretään tuo tapahtuma pois pohjoismaisesta kulttuurikehyksestä ja annetaan se vaikkapa Afganistanilaisen tarkasteltavaksi?
Edelleen sama pätee. Tiedostaminen on vankilan avain, ei itse vankila.
Kansankielisemmin ilmaistuna sama asia: jos minä tiedostan itseni liian syvältä, tarpeeni ja arvoni vääristyvät. Ok, no mitä haittaa tästä on ja kenelle (eli miten ne vääristyvät)?
Jos elämäsi perustuu sille, että joudut jatkuvasti perustelemaan itsellesi tekemisiäsi, alkaa alunperin niistä kokemuksista, kasvatuksesta ja tapahtumista muodostunut käsitteellistämisen viitekehys pikkuhiljaa rapistua ja muuttua harkitsevaksi ja edelleen jatkossa koneellisen kylmäksi.
Tuo ei ollut teoria, koska en pysty todistamaan sitä. =) Vain tuollainen pohdinta.
Koneellisen kylmäksi? Pöh. Mitä enemmän ja kokonaisvaltaisemmin tiedostaa, sitä vapaampi on käyttäytymään nimenomaan rakastavasti ja lämpimästi muita kohtaan. Mitä enemmän epävarmuutta omiin päätöksiin liittyy (ja etenkin jos ne ovat vaikeita päätöksiä vaikeissa tilanteissa), sitä kylmemmin ja etäisemmin tilanteen muihin osapuoliin suhtautuu.

"Joudun perustelemaan"? Minä hemmetti haluan perustella, en joudu. Minä haluan voida seistä omien päätösteni takana ja haluan olla mahdollisimman kykenevä tarvittaessa selittämään kenelle tahansa mistä niissä on kysymys.

"Käsitteellistämisen viitekehys alkaa rapistua"? Voi Mylle kulta (näkisitpä miten ulvon naurusta vedet silmissä)! En pidä enää ollenkaan ihmeellisenä, että juuri sinä olet tullut kehittäneeksi tämän omituisen pohdinnan asioiden ajattelemisen pahuudesta ja pään sekoittavasta vaikutuksesta.. :D Hillitse vähän tuota käsitteillä viuhtomistasi, tai flippaat kohta kokonaan!

Eli siis: en ymmärrä tuota lausetta. Yrittäisitkö sanoa sen jotenkin selkokielisesti?
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Viesti Kirjoittaja Ann »

EveryWoman kirjoitti: Eli siis: en ymmärrä tuota lausetta. Yrittäisitkö sanoa sen jotenkin selkokielisesti?
Heh.., Annan vuoro nauraa partaansa.

Jatkakaa.
Rotan aivot valtasivat pääni.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Ann kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti: Eli siis: en ymmärrä tuota lausetta. Yrittäisitkö sanoa sen jotenkin selkokielisesti?
Heh.., Annan vuoro nauraa partaansa.

Jatkakaa.
Naura minkä kerkiät. :D Kuten olen yrittänyt saada kirjatuksi, minultakin saa kysyä jos ei ymmärrä jotakin, jolloin yritän selittää asian ymmärrettävämmin. Luonnollinen osa kommunikointia.

Mutta joo. En ihmettele jos Mylwinillä menee aivot solmuun noiden käsitelabyrinttien kanssa taiteillessa. :) Tai sitten jotkin käsitteet vain merkitsevät hänelle aivan eri asioita kuin minulle.

*jatkaa, dumdidum*
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Viesti Kirjoittaja mölli »

Kyllähän niihin samoihin porno filmeihinkin kyllästyy nopsasta niin miksei samaan pimpsaakin.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

mölli kirjoitti:Kyllähän niihin samoihin porno filmeihinkin kyllästyy nopsasta niin miksei samaan pimpsaakin.
Rakkaussuhde pornofilmin kanssa ei varmaan onnistu ihan yhtä hyvin kuin henkilön kanssa (en tosin tiedä varmaksi, koska en ole ikinä kokeillut!). Siksi en lähtisi ihan noin yksioikoisesti näitä kahta vertaamaan. :)
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

EveryWoman kirjoitti: "Käsitteellistämisen viitekehys alkaa rapistua"? Voi Mylle kulta (näkisitpä miten ulvon naurusta vedet silmissä)! En pidä enää ollenkaan ihmeellisenä, että juuri sinä olet tullut kehittäneeksi tämän omituisen pohdinnan asioiden ajattelemisen pahuudesta ja pään sekoittavasta vaikutuksesta.. :D Hillitse vähän tuota käsitteillä viuhtomistasi, tai flippaat kohta kokonaan!
Liikaa johtamisen teoriaa opiskeltuna. Ja hienoja sanoja joita ei osaa oikein käyttää.
Eli siis: en ymmärrä tuota lausetta. Yrittäisitkö sanoa sen jotenkin selkokielisesti?
Auts, nyt osuit vyön alle. =D

Eli siis puuh, aloitetaan alusta:

Mielestäni on olemassa juttuja, joita ei tarvitse ymmärtää. Asioita, joita ei tarvitse sisäistää, käsitellä, prosessoida tai määritellä.
Tunne-elämä on yksi sellainen osa-alue, jossa sitä harmaata aluetta on enemmän kuin gay-energiaa tepsin pukuhuoneessa. Tämä oli se alkuperäinen teesi, jota tuossa yritin epäonnistuneesti avata.
Ihminen ei flippaa SIITÄ että miettii paljon juttuja jos ei olisi alunperinkään aikonut flipata. Kuitenkin, muuten hiemankin epätasapainoinen ihminen saattaa menettää realiteetintajuansa jos pyrkii liiaksi realisoimaan ympäröivää maailmaa. Tätä tarkoitin käsitteellistämisen viitekehyksen katoamisella - suhteellisuudentaju hämärtyy.
Vastakohtaisesti väitän, että vaikka ihminen miettisi tekojaan, arvojaan ja ajatuksiaan sata tuntia vuorokaudessa, ei se ihminen siitä pelkästään tasapainoisemmaksi muutu. Eikä paremmaksi ihmiseksi.
Myöhän ollaan oltu jatkuvasti suunnilleen samaa mieltä asiasta, lähestytään vain eri näkökulmista sitä.
On HYVÄ asia ymmärtää, sisäistää ja käsittää itseään, minuutta ja tattelidaa tietyn määrän - mutta kuvitelma siitä että on haavoittumaton ja yllätysten ulkopuolella koska ajattelee ja on tietävinään asioita on surkuhupaisa ja valitettavan yleinen. Sitten ollaan hoomoilasena kun asiat eivät menekään niinkuin oltiin ajateltu ja sovitellaan narua kaulaan yksinkertaistenkin asioiden mennessä mönkään. Koska se koko kehys jolle ajattelu perustuu on vääristynyt liiallisesta tulkinnasta. Ei näe metsää puilta, juu sii?

Elämänhallinta ei aina ole terveellistä, sitä ajoin takaa. Ei aina tarvitse ymmärtää.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Mylwin kirjoitti:Mielestäni on olemassa juttuja, joita ei tarvitse ymmärtää. Asioita, joita ei tarvitse sisäistää, käsitellä, prosessoida tai määritellä.
Niin minunkin mielestäni, ja syy siihen että niitä ei "tarvitse" ymmärtää käsitteellisellä (tai tieteellisellä) tavalla, on yksinkertaisesti siinä että tämä on mahdotonta. Siis tietynlaisten asioiden suhteen. Sen sijaan niiden asioiden ymmärtäminen, joita ei ole mahdotonta ymmärtää, on minusta suotavaa.

Itsensä tuntemisella ja tiedostavalla asenteella voi toki lähestyä niitäkin elämänalueita, jotka aina väistämättä jäävät määrittelemättömiksi. Kun ymmärtää paremmin, mitä asioita ei voi ymmärtää, maailmantuska ja ylimääräinen ahdistus vähenevät. Samoin käy silloin kun oppii ymmärtämään niitä asioita joita on mahdollista ymmärtää.
Vastakohtaisesti väitän, että vaikka ihminen miettisi tekojaan, arvojaan ja ajatuksiaan sata tuntia vuorokaudessa, ei se ihminen siitä pelkästään tasapainoisemmaksi muutu. Eikä paremmaksi ihmiseksi.
Olennaisinta ei olekaan mitä tekee vaan miten tekee. Jos mietintä tapahtuu epärehellisesti tai epäavoimesti, se ei johda mihinkään, ei kolme eikä sata tuntia sitä. Mutta niin ikään sanoisin, että ihminen joka ei koskaan pysähdy miettimään motiivejaan, unelmiaan tai traumojaan tai kyseenalaista uskomuksiaan ja arvojaan, on tuomittu kokemaan elämässään suuret määrät täysin tarpeetonta ja hyödytöntä ahdistusta.
Myöhän ollaan oltu jatkuvasti suunnilleen samaa mieltä asiasta, lähestytään vain eri näkökulmista sitä.

Näinpä itsekin uskoisin. :)
On HYVÄ asia ymmärtää, sisäistää ja käsittää itseään, minuutta ja tattelidaa tietyn määrän - mutta kuvitelma siitä että on haavoittumaton ja yllätysten ulkopuolella koska ajattelee ja on tietävinään asioita on surkuhupaisa ja valitettavan yleinen. Sitten ollaan hoomoilasena kun asiat eivät menekään niinkuin oltiin ajateltu ja sovitellaan narua kaulaan yksinkertaistenkin asioiden mennessä mönkään. Koska se koko kehys jolle ajattelu perustuu on vääristynyt liiallisesta tulkinnasta. Ei näe metsää puilta, juu sii?
Jees jees. Mutta edelleen korostaisin, että tuossa tapauksessa vika ei ole siinä että yleensä miettii asioita, eikä siinä että miettisi asioita liikaa, vaan siinä miten miettii.
Elämänhallinta ei aina ole terveellistä, sitä ajoin takaa. Ei aina tarvitse ymmärtää.
Ärh! Kiellän sinua käyttämästä käsitteitä noin epäselvästi. Elämänhallinta viittaa sanana siihen, kun ihmisellä on elämä hallussaan (esim. että ei elä sellaisessa harhakäsityksessä että elämän läpi pääsee kohtaamatta yllättäviä tilanteita tai että koko maailmaa voi kontrolloida haluamallaan tavalla). Eli elämänhallinta on aina terveellistä ja hyvä asia! Jos ihmisellä on elämässään hallitsematon ongelma (kuten mainitsemasi yllättävä tilanne, johon ei osaa suhtautua), elämä ei ole hallinnassa.

Tällaiset viilailut täältä tällä kertaa. :)
Vastaa Viestiin