Kitinä

hermine kirjoitti: Monesti kun arkisin saattaa mennä kummankin työ- ja opiskelukiireiden vuoksi päiviä niin että vuorovaikutus rajoittuu "tuonko jotain kaupasta"-alueelle tai täysin fyysiselle tasolle, niin sitten kun ehtii kunnolla puhumaan, sitä oikein yllättyy aina positiivisesti kuinka kiinnostavan ihmisen kanssa seurusteleekaan ja tavallaan pienesti ihastuu uudelleen.

Kauniisti sanottu, ja olen täysin samaa mieltä keskustelun ja jaanaamisen tärkeydestä. Toisen mielipiteiden ja ajatusten kuuleminen mielenkiinnolla sekä omiensa esittäminen on liimaa jolla suhde pysyy kasassa.

Minulla on kokemusta ihanista miehistä, jotka osaavat puhua kaikesta maan ja taivaan välillä, ja he jopa saavat minutkin puhumaan, niistä vaikeistakin asioista, joista en edes mielelläni puhuisi.

Sitten alamme seurustelemaan, ja puhekin loppuu siihen.

Eräs exäni kerran totesi; "Kun emme vielä seurustelleet, saatoin kysyä sinulta mikä sinua vaivaa. Nyt en voi, sillä se ongelmasi liittyy jotenkin kuitenkin minuun."

Voiko se olla se syy? Asiat ovat "liian lähellä" jotta niistä voisi puhua tai niihin suhtautua riittävällä objektiivisuudella?

täällä puhumattomuus on ihan normaalia välillä. jos on yhtään vaikeampi asia, niin meillä keskustelu menee näin:
minä: naa naa naa?
kuluu tunti
mies: na naa na naa.
minä: na na na naa
kuluu tunti
mies: nan naa na naa

ilmeisesti harkitsee pitkään vastausta?

Leila kirjoitti: Luin tässä vastauksianne ja ajattelin asiaa vähän pitemmälle. Minusta tuntuu, että rakennan puhumalla yhteyttä mieheni ja itseni välille. Miehen puhumattomuus tuntuu minusta ehkä sen takia vaikealle, että koen hänen hiljaisuudellaan jättävän minut itsensä ja ajatuksiensa ulkopuolelle. Ja sen kerran kun minä sitten olen hiljaa ja ajatuksissani, niin mies kuvittelee minun pitävän mykkäkoulua tai olevan kipeä

Näistä miesten ja naisten erillisuuksista on kirjoitettu aika monta kirjaa. Se on taidetta ja myös taito, että nainen ja mies pääsevät ns. samalle aaltopituudelle, ymmärätävät toistensa ajatuksia, tekemisiä ym. Se vaatii kummaltakin hyvin paljon vastaantulemista ja halua oppia tuntemaan toinen. Rakkaus on hyvin vaativa tunnetila, mutta kun sen saa natsaamaan paikoilleen niin se antaa todella paljon voimaa ja iki-ihanaa rakkauden tunnetta, jota ei voi sanoin kuvailla.

Leila kirjoitti:Luin tässä vastauksianne ja ajattelin asiaa vähän pitemmälle. Minusta tuntuu, että rakennan puhumalla yhteyttä mieheni ja itseni välille. Miehen puhumattomuus tuntuu minusta ehkä sen takia vaikealle, että koen hänen hiljaisuudellaan jättävän minut itsensä ja ajatuksiensa ulkopuolelle. Ja sen kerran kun minä sitten olen hiljaa ja ajatuksissani, niin mies kuvittelee minun pitävän mykkäkoulua tai olevan kipeä. Ei härreguud, miehiä on vaikea miellyttää.

Tee kuten Mellu: kerro miehelle miltä puhumattomuus sinusta tuntuu. Mutta älä syyllistävästi tai muuten haastavaan sävyyn - yritä olla aivan neutraali. Voit myös tuoda esiin sen, ettei miehestäkään ilmeisesti tunnu kovin mukavalta kun sinä et jaa ajatuksiasi hänen kanssaan. Silloin hänen lienee helpompi ymmärtää sinun tilannettasi.

Leila kirjoitti:Olen myös tottunut järjestämään asioita ja minulle on tärkeää, että tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu. Senkään takia en voi sietää "en tiedä" -vastausta. Minulla ei ole varaa sellaiseen ylellisyyteen, että leijuisin elämässäni ilman mitään päämääriä. Joo, tiedän kyllä olevani hirveä ämmä, ja olen itsekin kyllästynyt siihen rooliin.

Ilman mitään päämääriä on olennaisesti eri tilanne kuin epävarmuuden sietäminen silloin tällöin. Elämästä ei selviä ilman epävarmoja tilanteita. Ei ole kohtuullista odottaa, että kumppani tarjoaisi kaikki mahdolliset vastaukset hopealautasella, silloinkin kun vastausta ei yksinkertaisesti ole. Jos epävarmuuden sietäminen tuntuu hankalalta, on hyvä tiedostaa että siinä olisi itsellä kehittymisen paikka.

Todennäköisintä on, että molempien aktiivisuutta kaivattaisiin: miehesi olisi hyvä oppia avaamaan ajatuksiaan enemmän ja sinun sietämään epävarmoja tilanteita paremmin.

par-sky kirjoitti:ilmeisesti harkitsee pitkään vastausta?

... tai sitten molemmat tykkäätte laulaa taustoja

killkill kirjoitti:

par-sky kirjoitti:ilmeisesti harkitsee pitkään vastausta?

... tai sitten molemmat tykkäätte laulaa taustoja

ei jaksanu kirjoittaa oikean keskustelun vastinetta selittyipä miksi naikkarit lallattaa nyt mun pään sisällä

bedlam kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:

bedlam kirjoitti:Itse kun kärjistettynä en edes tajua ajatella mitä ruokaa laittaisin, ennenkuin on jo niin nälkä ettei ehdi kokata.

Tunnistin itseni, eikä tarvitse edes kärjistää.

Koen suurta helpotusta

En minä kaikissa asioissa toisaalta ole tietämätöntä/suunnittelematonta plaatua. Jotkut jutut edellyttävät jopa vuosien suunnittelua etukäteen, enkä haluaisi elää elämääni niinkään, että jäisin poikkeuksetta paitsi kaikista niistä. Toisaalta tiettyjä juttuja, joiden vaikutus pitkän aikavälin onnellisuuteen ei ole erityisen suuri (kuten juuri tuo mitä söisin tänään -problematiikka), jätän mieluusti organisoimatta niin paljon kuin suinkin kykenen. Jos kaiken yrittää organisoida, aikaa ei tahdo jäädä juuri muuhun kuin 1. suunnitteluun ja 2. siitä huolehtimiseen, että kaikki sujuu suunnitelman mukaisesti.

Kaipa se järkevin vaihtoehto olisi olla pitkäjänteinen silloin kun siitä on oikeasti hyötyä ja muuten yrittää säilyttää spontaaniutensa. Täydellisen optimaalista tasapainoa ei varmaan koskaan voi saavuttaa, mutta ainakin sen tavoittelu on mukavaa.

Leila kirjoitti:Minkä takia miehen on niin vaikea puhua?

Miksi aina kaikesta pitää puhua. Miksi joskus ei vaan voi olla ihan hiljaa? Exäni kyllä tosin sanoi mulle, että sä höpötät koko ajan. Tosin en tietenkään oikeasta asiasta ikinä.

Hmm. Kuka kaivaa sen tarinan naisen ja miehen päiväkirjasta esiin?

Sinkkumatti kirjoitti:Hmm. Kuka kaivaa sen tarinan naisen ja miehen päiväkirjasta esiin?

Tässä se tulee!

SIVU VAIMON PÄIVÄKIRJASTA:

Lauantai-ilta - Mieheni käytös on outoa. Olimme sopineet tapaavamme
yhteistä kahvikupposta varten. Olin ollut ostoksilla ystävieni kanssa
koko päivän ja ajattelin että ehkä hän on loukkaantunut, koska olin
hieman myöhässä. Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään. Keskustelu ei
sujunut, hän oli hiljainen. Ehdotin, että siirtyisimme jonnekin
hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme keskustella. Tähän hän
suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa. Kysyin häneltä oliko hänellä
murheita - hän vastasi: "Ei tässä mitään." Kysyin onko minun syytäni,
että hän on vaitonainen ja juro. Hän sanoi, että ei ole mitään hätää
eikä minun pitäisi olla huolissani.
Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi
ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei
vastannut rakkaudentunnustukseeni.

Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan, ikään
kuin hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja tuijotti
televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä. Lopulta
päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin kuluttua ja
yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme, mutta
silti hän tuntui omituisen poissaolevalta. Päätin etten kestä tätä enää
vaan otin asian esille. Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin
itseni huolineni uneen. En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että
miehelläni on suhde. Elämäni on katastrofi.


SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA:

Lauantai-ilta - Tänään Tappara hävisi. Vitutti, mutta sainpahan pillua.

martza kirjoitti:Näistä miesten ja naisten erillisuuksista on kirjoitettu aika monta kirjaa. Se on taidetta ja myös taito, että nainen ja mies pääsevät ns. samalle aaltopituudelle, ymmärätävät toistensa ajatuksia, tekemisiä ym. Se vaatii kummaltakin hyvin paljon vastaantulemista ja halua oppia tuntemaan toinen. Rakkaus on hyvin vaativa tunnetila, mutta kun sen saa natsaamaan paikoilleen niin se antaa todella paljon voimaa ja iki-ihanaa rakkauden tunnetta, jota ei voi sanoin kuvailla.

Martza, olet ilmielävä puppugeneraattori.

Hyvä vaan etteivät puhu, saan enempi äänessäoloaikaa. Jos raukka erehtyy avaamaan suuvärkkiään, niin puhun kuitenkin päälle. Ainokaisena poikkeuksena laskettakoon se, kun se puhelee unissaan. Silloin olen jopa kiinnostunut. "Kolmostie, kolmostie.."

Mies puhuu kun hänellä on jotain sanottavaa.
Eikä valttämättä edes silloin

Ugh!

bedlam kirjoitti:
Onko naissukupuolen edustajissa muuten olemassa yhtään tällaista 'päivä kerrallaan'-tyyppiä?

o/

Tosin mä tykkään tehdä sellaisia tosi täsmällisiä lyhyen tähtäimen suunnitelmia, mielellään vielä paperille, auttaa stressinhallinnassa.

bedlam kirjoitti:Onko naissukupuolen edustajissa muuten olemassa yhtään tällaista 'päivä kerrallaan'-tyyppiä?

Ei mulla ainakaan ole mitään erityisen lukkoon lyötyjä suunnitelmia tulevaisuuden varalle. En nyt ehkä kirjaimellisesti elä päivä kerrallaan, pikemminkin viikko tai kuukausi kerrallaan, mutta en todellakaan ole miettinyt missä olen vuoden tai kahden päästä. Ennemminkin mietin missä En ole.

Menee nyt hieman asian vierestä (Leila puhunee pitkästä suhteesta..) mutta menkööt. Itse olin tässä kotva sitten tilanteessa jossa minua syyteltiin kylmyydestä, puhumattomuudesta ja mielipiteettömyydestä ennen kun mitään suhdetta edes ehti alkaa. Tai siitä etten puhunut tunteistani n. kahden tapaamisen jälkeen. No, ööö, kuka hitto niistä nyt siinä vaiheessa voi mitään puhuakaan?! Tuntui todella painostavalta ja erittäin ahdistavalta jatkuva kysymyksillä pommittaminen eikä sellaisiin oikeasti osaa vasta muuta kun "En tiedä" tai "Ehkä" koska näillä vastauksilla jättää tilanteen auki ja saa (toivottavasti) edes hetkellisesti kyselijän pois kimpustaan.

Eli kuten edelläkin jo joku mainitsi, joskus en tiedä todellakin tarkoittaa en tiedä. Ja ehkä ei aina ole kyllä.

Puhelimessa puhuminen tuottaa monesti vaikeuksia. Luonnossa puhuminenkin monesti vaikeata, mutta kyl tää elämä tästä saadaan pian hautaan laskettua.

Jaksellaan.

mustakikkeli kirjoitti: Martza, olet ilmielävä puppugeneraattori.

Puppuosastolle, pupputekstiä.
Terveiset kotiisi.
Elämä ja rakkaus on IHANAA.

slam kirjoitti:Puhelimessa puhuminen tuottaa monesti vaikeuksia.

Todellakin! Nykysin kuitenki, ku työkseen joutuu välillä enemmän tai vähemmän puhelimessa puhumaan, ni ei enää nii suunnattomasti ahista moinen, mutta en kyllä osaa erityisemmin paskaa jauhaa puhelimeen. Soitan ja puhun, jos on jotain asiaa.
Teinivuosina muistan ottaneeni suunnattomia paineita aina, kun täytyi soittaa jonnekin. Oli kyseessä sitten (silloinen) paras kaveri tai joku virallisempi keissi. Nykyään ei joko enää tarvi niin paljoa miettiä ennenku kapulan ottaa käteen, tai sitte vaan jättää soittelematta. On toki ollut myös aikoja, etten oo osannu, uskaltanu tai pystyny edes vastaamaan puhelimeen... mutta sillon kyllä heitti aikalailla tuolla korvien välissäkin.

Ihan viisaitahan tuo Martza puhuu.

mustaenkeli kirjoitti: Todellakin! Nykysin kuitenki, ku työkseen joutuu välillä enemmän tai vähemmän puhelimessa puhumaan, ni ei enää nii suunnattomasti ahista moinen, mutta en kyllä osaa erityisemmin paskaa jauhaa puhelimeen. Soitan ja puhun, jos on jotain asiaa.

Totta täälläkin. Viime kesänäkin kun puhuin työkseni puhelimessa, meni ihan hyvin ja ongelmitta, mutta yksityiselämässä empii ja valmistautuu ihan hirveesti ja hermoilee, jos pitäis vaikka hammaslääkäriaika varata. Ja itse asiassa pitäisikin. Mutta kun se soittaminen...

Ja ruoalaitosta kans, just toi, että miten mä muka tuntia etukäteen tietäisin, mitä tahdon syödä, ni just toi on varmaan ollut suurimpia syitä siien, etten ole koskaan vielä opetellut sitä ruoanlaittoa. Ihan friikkiä tuommoinen. Mutta kai sitäkin voi opetella, joskus.

Ebola kirjoitti:Ihan viisaitahan tuo Martza puhuu.

Olet oikeassa.

Rakkaus on ihmeellinen tunne. Paljon se vaatii, mutta onnistuessaan paljon se antaa takaisinkin. Rakkautta pitää hoivata kuin hentoa kukkaa kämmenellä, sillä hoitamattomana se vallan kuihtuu ja kuolee. Rakkauden tulee olla molemminpuolista, sillä yksipuolinen rakkaus vain riuduttaa. Ilman rakkautta ei ole elämää, eikä ilman elämää ole rakkautta. Superturbopillu. Rakkaus, tuo tunteista syvin.

Siinä minun panokseni tällä kertaa. Öitä.

Leila kirjoitti:Mutta sitten kun pitäisi puhua vaikka siitä, että miten meidän suhde jatkuu, jos minä en voi saada enää lapsia, niin vastaus on vain "en tiedä". Minunko se pitää päättää, mikä miehelleni on parasta? Kyse ei ole edes siitä, etteikö miehellä niitä tunteita ja ajtuksia ole, mutta hän ei vaan halua tai osaa niistä puhua. Ja sitten minä olen kimpussa ahdistelemassa että puhu puhu puhu!

En lue Kitinää säännöllisesti enkä siis tiedä tilannettasi, mutta onpa silti pakko sekaantua asiaan.

Ensimmäisenä tuli mieleen, että josko miehesi mieleen ei edes tullut suhteen lopettaminen vain siksi ettette voisi saada lapsia? Jospa hän hämmentyi koko kysymyksestä täysin ja miettii nyt haluatko Sinä erota hänestä? Jos miehesi on varautunut viettämään loppuelämänsä ensisijaisesti sinun kanssasi, eikä vain jonkun, joka on hänen lastensa äiti?

Jos asia on sama muissakin vastaavissa tilanteissa, romuttuu hieno teoriani täysin.

mustakikkeli kirjoitti: Ebola kirjoitti:
Ihan viisaitahan tuo Martza puhuu.

Olet oikeassa.

Rakkaus on ihmeellinen tunne. Paljon se vaatii, mutta onnistuessaan paljon se antaa takaisinkin. Rakkautta pitää hoivata kuin hentoa kukkaa kämmenellä, sillä hoitamattomana se vallan kuihtuu ja kuolee. Rakkauden tulee olla molemminpuolista, sillä yksipuolinen rakkaus vain riuduttaa. Ilman rakkautta ei ole elämää, eikä ilman elämää ole rakkautta. Superturbopillu. Rakkaus, tuo tunteista syvin.

Kiitoksia vaan.
Vähän ihmettelin, kun alettiin kutsua jo puppugeneraattoriksi.

Yleensäkin puhutaan ja kirjoitetaan liian vähän rakkaudesta, onnesta ja hyvistä asioista. Jos, se on sitten pupun kirjopittamista tai lällytouhua niin olen sitten lälly, mutta nautin lällyydestä 100%:sti.
Tuntuu, että kaikki vain valittavat ja surkuttelevat joko omaa tilaansa tai yleistä surkeutta. Tällainen pessimistinen asenne kaikkeen, ei johda mihinkään. Senpä takia olen täällä tällainen poikkeava "Wanhus", joka ei valita vaan yrittää tuoda näitä hyviä positiivisia asioita esiin.

Georgina kirjoitti: o/

Patz kirjoitti:

Ok, kiitos. Nyt helpottaa. Ehkä minullakin on sitten vielä toivoa.

Hip hei, kahtena päivänä peräkkäin mies on saanut sanottua pari isoa asiaa ihan kysymättä!! Minun näköjään kannatti olla hiljaa ja odottaa aloitetta. Vähän jännittää, että sanookohan se tänäkin iltana jotain?!