Kitinä

Huoliakin on, mutta noin yleensäottaen olen tyynempi ja onnellisempi kuin mitä olen ollut vuosiin. Osittain se johtuu nimenomaan ulkoisten asioiden järjestymisestä; ei ole pahemmin rahahuolia nyt, on tyydyttävä parisuhde, riittävästi biletystä ja uusi harrastus.

Onni on tietysti pohjimmiltaan mielentila, ja sen voi kokea vaikka minkälaisessa ahdingossa, mutta sen pysyvämpää saavuttamista helpottaa se, että ei joudu käyttämään energiaansa vastoinkäymisten selvittämiseen.

Yleensä olen onnellinen.

Joskus kuitenkin tuntuu tältä (Hanhiniemi-sitaatti):

Puolen päivän aikaan
iski ikävä niin ikävä
en ennen muista olleen ikinä

En ole. On niitä pieniä onnen pilkahduksia aina välillä mutta kyllä saldo jää 1-2 miinukselle, jos onni karkeasti jaetaan sektoreihin työ, terveys ja ihmissuhteet.

En tiedä, taivas on aina pilvessä, vaikkei olisi pilvistä. Jos enemmän, joskus vähemmän. Ei minulta mitään puutu, tunnen itseni vajaaksi.

Minun sietäisi olla onnellinen ja tunnenkin itseni onnekkaaksi. Yksinäisenä hetkenä ajattelen rakastani ja olen kiitollinen kaikesta, mitä "elämä on minulle antanut": olen saanut lopulta aina kaiken, mitä olen ryhtynyt havittelemaan (ei ole tosin mitään tullut kuin Manulle illallinen, mutta eipä minua Manun eväät kiinnostakaan).

Mitä noista pallottaisi?

Mä olen tyytyväinen tämänhetkiseen elämääni mutta minulla on tunne että olen matkalla jonnekin. Elämääni kaipaan ehkä eniten toista ihmistä ja taloudellista vakautta.

Kuitenkin, tämä matka on mukava, ei minulla ole kiire perille.

En ole. Vaikea uskoa, että koskaan täysin onnellinen olisinkaan.
Kun sitä osaa pyytää mahdotonta... Onhan välillä näitä välähdyksiä, että tajuaa hetkellisesti olevansa täydellisessä tilanteessa ja jopa onnellinen, mutta että siitä tulisi pysyvä/pidempiaikainen olotila- siihen en usko.

Voisipa itsekin vastata ja tosi tiivistetysti, (oon puinu liikaakin tätä aihetta ammatti-ihmisten kanssa). Mielestäni onni ei voi tulla pysyväksi olotilaksi, sen ei kuulukaan tulla. Ihminen ei kehity eikä kehitä muhiessaan täydellisessä onnessaan. Olen todella onnellinen siihen ja siitä, mitä mulla on nyt ja osaan arvostaa asioita, joita ennen en. Haaveita on yhä niin kuin ennenkin, mutta kaikki on realistisempaa nyt mielessäni. En kurkottele mahdottomuuksiin, mutta en tyydy mielestäni huonoon. Ja on ihminen, jonka onnellisuuden eteen tulen tekemään ihan mitä tahansa se vaatiikin. Mutta... Ympärillä on niin paljon pahaa ja paskaa, etten kykene olemaan murehtimatta. En usko koskaan saavuttavani sellaista "paskat väliä muista, mulla pyyhkii elämässä hyvin" -asennetta, jonka aito onnellisuus vaatis. In my honest mind.

Olen, enkä häpeile tunnustaa!

Jalkiajatus:
minulle onnellisuuden tavoittelu ei ole minkaanlainen paamaara elamassa. Se tulee jos on tullakseen, mutta minulla ei ole pakonomaista tarvetta etsia sita. Onko teilla?

RolloTomasi kirjoitti:Jalkiajatus:
minulle onnellisuuden tavoittelu ei ole minkaanlainen paamaara elamassa. Se tulee jos on tullakseen, mutta minulla ei ole pakonomaista tarvetta etsia sita. Onko teilla?

Ne ihanimmat ja tyydyttävimmät jutut ovat tulleet aina etsimättä, enemmänkin täytenä yllätyksenä. Joten vastaus: eipä kai. Opiskelumotivaatiotakin tässä vain odottelen, en tee mitään asian eteen. :p

Geetzu kirjoitti: En usko koskaan saavuttavani sellaista "paskat väliä muista, mulla pyyhkii elämässä hyvin" -asennetta, jonka aito onnellisuus vaatis.

Näemmä onnellisuuden määritelmät voivat poiketa toisistaan reippaasti. Mielestäni tuo on täyttä tunnottomuutta ja hedonismia. Toisaalta, eihän kaikki, kaikilla, kaikkialla voi koskaan olla hyvin. Ei siis kumpikaan näistä ääripäistä tunnu normaalilta.

Toisten ongelmien näkeminen saa jollain hämärällä yhteisvastuutavalla kokemaan syyllisyyttä, mutta samalla se vertailukohtana tekee onnelliseksi omasta olostaan. Toisinpäin ei toimi, muiden onnen näkeminen ei saa kateudesta vihreäksi, sillä se ei ole omasta elosta pois. Uskon kyllä siihenkin teoriaan etteivät aidosti varmat ja onnelliset huuda elämänsä täydellisyyttä jatkuvasti (merkillinen vastakohta aidosti tyytymättömille jotka kyllä tosiaan huutavat, jatkuvasti ja äänekkäästi valittaen).

Melnais kirjoitti:

Geetzu kirjoitti: En usko koskaan saavuttavani sellaista "paskat väliä muista, mulla pyyhkii elämässä hyvin" -asennetta, jonka aito onnellisuus vaatis.

Näemmä onnellisuuden määritelmät voivat poiketa toisistaan reippaasti. Mielestäni tuo on täyttä tunnottomuutta ja hedonismia. Toisaalta, eihän kaikki, kaikilla, kaikkialla voi koskaan olla hyvin. Ei siis kumpikaan näistä ääripäistä tunnu normaalilta.

Nyt kun tuon kohdan tekstistäni lainasit esille niin näyttäähän se omiin silmiinikin tosi tyhmältä. Tyhmemmältä kuin eilen kun sitä jäin tuijottelemaan ja miettimään. :p Hmmh, enpä kuitenkaan keksi millä muulla tavalla tuon sanoisin kun olen samaa mieltä kuitenkin tuosta "Toisten ongelmien näkeminen saa jollain hämärällä yhteisvastuutavalla kokemaan syyllisyyttä, mutta samalla se vertailukohtana tekee onnelliseksi omasta olostaan." ... Ja kaikesta sen jälkeenkin. Toisten ongelmien näkeminen saa tajuamaan oman onnen ja olemaan kiitollinen siitä, että itsellä menee hyvin. Mutta (varsinkin läheisen) surut kyllä vaikuttavat ja paljon.

En vain osaa.

Onnellisuus on lähinnä virikkeistä kiinni, vaikka väittävät, että onnellinen pitäisi olla joka tilassa.

Tietysti myöskin onnellisuutta voidaan harjoittaa ja nähdä asiat iloisemmassa valossa.

Asiastaan nauttiva ihminen usein on se onnellisin. Varsinkin, jos on vielä tyyni kalloinen kaveri eikä kaipaa kuuta taivaalta viereensä.

Geetzu postasi kivoja lainauksia.

Rousseau kirjoitti:Todella onnellinen ihminen ei juuri puhu eikä juuri naura.
Hän ikään kuin puristaa onnen sydämensä ympärille.

Kykenen komppaamaan.

Fuller kirjoitti:Vertailu, ei niinkään todellisuus, tekee ihmisen onnelliseksi tai onnettomaksi.

Vanhanaikaista ajattelua. Pätee vain niihin ihmisiin, jotka eivät ole kosketuksissa sisäiseen todellisuuteensa. Silloin ainoa, mihin voi tukeutua, on vertailu.

Huxley kirjoitti:Toisten onnessa on jotakin merkillisen ikävystyttävää.

Itse asiassa ikävystyttävää on feikattu draamaonni. Jonkun aito ja todellinen, sisältä sädehtivä onni taas tuntuu itsestäkin hienolta, hyvältä ja kannatettavalta.

Signoret kirjoitti:Minä olen onnellinen ja uskon onneen
- kaikki ei voi olla vain kovaa työtä ja lahjakkuutta.

Kyllä. Laitetaan kaksi yhtä ahkeraa ja lahjakasta ihmistä samalle viivalle, joista toinen uskoo onneen ja toinen onnettomuuteen. Tarkistetaan tulos vuoden kuluttua. Myönteisyys ja kyky kokea onnellisuutta merkitsee hurjasti.

EveryWoman kirjoitti:Pätee vain niihin ihmisiin, jotka eivät ole kosketuksissa sisäiseen todellisuuteensa.

Minulla on hieman vaikeuksia ulkoisen todellisuudenkin kanssa, enkä ole uskoakseni yksin.

Geetzu kirjoitti:Mielestäni onni ei voi tulla pysyväksi olotilaksi, sen ei kuulukaan tulla. Ihminen ei kehity eikä kehitä muhiessaan täydellisessä onnessaan.

Tämä mielestäni jakaa ihmisiä - toisille riittää vain se autuas onnellisuus, joka on kehityksen esteenä, monet jopa tavoittelee pelkästään sitä.

En tiedä olenko onnellinen, mutta ainakin osaan nauttia hetkestä. Tuskin olen onnellinen.

Onpas vanha ketju.

Muistan mistä se irtosi, martzakin ehkä (hih), saatoimme aiheuttaa pahaa oloa ympärillemme liiallisella happyhappy-naputuksella ja tuli tarve gallupoida. Jotain sellasta.

Lainauksista en sano enää mitään, mutta tänään olen onnellisempi kuin koskaan: tämä jotenkin tuntuu niin sellaiselta päivältä, ettei mikään oikeasti aidosti tärkeä asia ole mitenkään muuten kuin upeasti. Tämä kaatuu toki, murenee edes vähän ja ehkä jopa iltaan mennessä, mutta nyt pakkaan kimpsut kampsut töistä ja suuntaan kotiin, aion oikein rypeä onnessani!

Pus onnee kaikille ja kaikkeen, älkää hukkuko.

Geetzu kirjoitti: Muistan mistä se irtosi, martzakin ehkä (hih), saatoimme aiheuttaa pahaa oloa ympärillemme liiallisella happyhappy-naputuksella ja tuli tarve gallupoida. Jotain sellasta.

Joo, kyllä muistan.

Tässä jonkun tuntemattoman lausahdus Onnellisuudesta.
"Onnelliseksi ei tee se, että tekee mitä pitää,
vaan se, että pitää siitä mitä tekee."

Jokainen olkoon onnellinen omassa onnellisuudessaan.

Nyt mä lähden kotiin, Jussin viettoon.

Kaikille Kitinäläisille Hyvää Jussia.

martza kirjoitti:
Jokainen olkoon onnellinen omassa onnellisuudessaan.

Haluaisin nähdä tämän jätkän ylihuomenna, kun jäätävää tihkua vihmoo, kakarat huutaa, koira murisee, vaimo panee saunassa naapurin isäntää ja kokko ei syty märillä tikuilla.

martza kirjoitti:Jokainen olkoon onnellinen omassa onnellisuudessaan.

Äijä pienempi ajatusten Amazon. Etkö sä tajua, että sinunlaisesi imelä, mukaonnea pirskahteleva latteusautomaatti kerää vain kärpäsiä? Et ole aito tuumaakaan.

Kyllä, olen onnellinen.
Muutamia pikuvikoja lukuun ottamatta elämä suorastaan hymyilee.

Ihan just nyt tällä tunnilla olen.. ja nautin.

Ihana kesä <3

En ole - jotain puuttuu. Tiedänkin about mitä puuttuu...


Voin tuntea onnellisuutta hetkittäin. Hetkiä on usein. Tunnen suurta onnea joka kadottaa kaiken muun alleen, mutta pian se piru taas sieltä nostaa päätään ja vittuilee, eipähän siinä voi niin kovin onnellinen olla.

Moni syyttää jotain, lapsuutta, jotain ihmistä, tapahtumaa. Mä en jaksa.

Ja edelleenkin.. Sikaväsyny ja hihittelevän onnellinen.

Iha sulaa siirappia!

Olit hiljaa hiipuva illallinen
istuin typertyneenä
polvet ruvella
olin maailmassa vain yksin
kokemuksiini käpertyneenä
Miksi en olisi onnellinen?

Eniten tyydytystä saan varastotöistäni. Muina aikoina palaudun ja nautin The Who -levyistä. Viikonloppuisin olen silloin tällöin pitkästynyt, koska en aina pidä kakkostyöstäni.

"Akti oli lyhyt ja mitäänsanomaton, ja sen jälkeen mies katsoi teksti-tv:stä jalkapallotulokset." En erityisemmin tunne tarvetta olla onnellinen.