Miten suhtaudut kirjojen lukemattomuuteen?

[Hallusinaatio]

Tuo esimerkki on kyllä paha, mutta periaatteessa olen eri mieltä. Aukkojahan on aina ja rajanveto ison aukon ja pienen aukon välillä tulkinnanvaraista. Älykäs ihminen pystyy tarvitessaan täyttämään aukot, eikä se ole hänelle edes vaikeaa.

Esimerkki on paha, mutta kyseinen nainen oli kuitenkin todella kiva ihminen, eikä aukko sivistyksessä tehnyt hänestä mitenkään epämiellyttävää.

Aukkoja yleissivistyksessä voi nyt löytyä itse kultakin, mutta tuossa esimerkin tapauksessa oli erityisen kummallista, että tiedon on pystynyt välttämään, vaikka se on ollut vuosikymmeniä hyvin paljon esillä.

[definitely]

mieleen ei voi olla tulematta että ehkä ystäväsi pelkäsivät sinun olevan kyllästynyt oloosi vetäytyessäsi pois muiden luota lukemaan kirjaa, ja siksi yrittivät niin hanakasti keksiä sinulle aktiviteettia heidän kanssaan.

Tosin, pakostakin tulee mieleen onko kirjan (tai minkä tahansa, vaikka sen mun läppärin) pariin pakeneva ihminen automaattisesti paljon epäsosiaalisempi ihminen kuin ne jotka mieluummin tekevät jotain yhdessä? Stereotypia yksinäisestä lukutoukasta.

No, kyseiset tyypit ovat tunteneet minut parhaimmillaan yli kaksikymmentä vuotta... Kyllä ne tämän kirjatoukkapuoleni tuntevat. En pidä itseäni epäsosiaalisena, vaikka en nyt varsinaisesti ole niitä kaikkein välittömimpiä ja sosiaalisimpia tapauksia.

[Keikaus]

Mulla on aukkoja yhdessä sun toisessakin asiassa. Tajusin vasta joskus viime vuonna, missä Havaiji oikeasti on. Olin aina ajatellut, että se on jossain Kuuban naapurissa. Pidän yhtenä syynä tähän sitä, että vaihto-oppilaana Jenkeissä ollessani Jenkkejä ei oltu aseteltu maailmankartalle, vaan kartassa oli korkeintaan pala Meksikoa ja Kanadaa ja Havaiji ja Alaska leijuivat omissa laatikoissaan missä milloinkin.

Jos joku kysyisi minulta, mitkä tapahtumat johtivat ensimmäiseen maailmansotaan, en kyllä uskaltaisi sanoa juurikaan mitään. En edes uskaltaisi sanoa, kuka tappeli ketä vastaan, vaikka alle vuosi sain täydellisen selonteon asiasta kaveriltani, joka on vihkiytynyt historiaan ja joka osasi selostaa tapahtuman todella mielenkiintoisesti. Kyllä minulla tietty joku kuva asioista on, mutta ei ilmeisesti ihan mieletöntä intohimoa muistaa näitä asioita.

[Hebuli]

Eri mieltä. Ei millään pahalla ja mitenkään keskustelemista väheksymättä, mutta eivät ihmiset noin keskimäärin ole kovinkaan hääppöisiä keskustelijoita.

Meinasinkin alunperin laittaa klausuulin (Jason onko sekin oikea sana?) siitä kuinka keskustelijoiden tasolla ja suhteilla on myös paljon merkitystä (jos saman kaljaporukan kanssa aina vihaa maahanmuuttajia, tuskin ymmärrys siitä juurikaan kasvaa mihinkään suuntaan), kuten myös sillä millaisia kirjoja lukee. Mutta entäs nettikirjoittelu ympäri maailman? Millä muulla tavoin pääset "keskustelemaan" esim. punaniskajenkin kanssa Irakin sodan oikeutuksesta tai USAn asemasta maailmanpolitiikassa, sen sijaan että vain nielet jonkun toisen valmiiksi pureskelemia mielipiteitä? Liian usein todellakin kohtaa ihmisiä joilla on vahva usko tai mielipide jostain asiasta ihan vain sen takia koska ovat sattuneet lukemaan Kirjan.

Mielipiteiden perusteleminen on vaikeaa, asioiden asettaminen laajoihin yhteyksiin vielä vaikeampaa. Juuri siksi meillä on kirjailijoita, jotka käyttävät lahjojaan ja ammattitaitoaan antaakseen äänen niillekin, joiden välillä kommunikaatio muuten tökkii; toimivat eräänlaisina tulkkeina.

Jos puhumme edelleen erilaisten näkökantojen ja mielipiteiden ymmärryksen lisäämisestä, viihdekirjallisuus ei tällaiseen varmaan paljoakaan auta? Kantaaottava dokumenttikirjallisuus ehkä paremmin, mutta sitten voidaan miettiä onko kirja tähän yhtään sen parempi kanava kuin vaikka TV-dokumentti samasta päivänpolttavasta aiheesta. Kirja tosin ehtii syventyä asiaan yksityiskohtaisemmin (vituttaa (anteeksi sivistyssana) teilata omia argumenttejaan).

[Hebuli]

Pidän yhtenä syynä tähän sitä, että vaihto-oppilaana Jenkeissä ollessani Jenkkejä ei oltu aseteltu maailmankartalle, vaan kartassa oli korkeintaan pala Meksikoa ja Kanadaa ja Havaiji ja Alaska leijuivat omissa laatikoissaan missä milloinkin.

Eikös se ollut tämä kartta?

http://www.msxnet.org/humour/america

[Keikaus]

Pidän yhtenä syynä tähän sitä, että vaihto-oppilaana Jenkeissä ollessani Jenkkejä ei oltu aseteltu maailmankartalle, vaan kartassa oli korkeintaan pala Meksikoa ja Kanadaa ja Havaiji ja Alaska leijuivat omissa laatikoissaan missä milloinkin.

Eikös se ollut tämä kartta?

http://www.msxnet.org/humour/america

No suunnilleen. Tosin minä vältyin kaikkein tyhmimmiltä kysymyksiltä. Ehkä siksi, että suu kävi itsellä koko ajan niin että tuli heti selväksi, että telkkari ja jääkaappi meillä ainakin on.

[Aito_Johanna]

Meinasinkin alunperin laittaa klausuulin (Jason onko sekin oikea sana?) siitä kuinka keskustelijoiden tasolla ja suhteilla on myös paljon merkitystä (jos saman kaljaporukan kanssa aina vihaa maahanmuuttajia, tuskin ymmärrys siitä juurikaan kasvaa mihinkään suuntaan), kuten myös sillä millaisia kirjoja lukee. Mutta entäs nettikirjoittelu ympäri maailman? Millä muulla tavoin pääset "keskustelemaan" esim. punaniskajenkin kanssa Irakin sodan oikeutuksesta tai USAn asemasta maailmanpolitiikassa, sen sijaan että vain nielet jonkun toisen valmiiksi pureskelemia mielipiteitä? Liian usein todellakin kohtaa ihmisiä joilla on vahva usko tai mielipide jostain asiasta ihan vain sen takia koska ovat sattuneet lukemaan Kirjan.

Minulla ei ole mitään keskustelua eikä nettikirjoittelua vastaan, päin vastoin. Väittäisin sittenkin, että ihmisellä, joka pelkästään lukee kirjallisuutta (laajasti, monipuolisesti ja kunnianhimoisesti, ei pelkästään viihdekirjallisuutta), on paremmat eväät ymmärtää maailmaa kuin ihmisellä, joka pelkästään keskustelee tai nettikeskustelee (sikäli kun näitä nyt on mitään järkeä asettaa vastakkain - onhan sanomattakin selvää, että voi sekä lukea että keskustella).
Keskustelu punaniskajenkin kanssa voi hyvinkin olla avartava, mutta se on vain keskustelu yhden punaniskajenkin kanssa. Kirjallisuus - parhaimmillaan - auttaa ymmärtämään ei välttämättä niinkään tai pelkästään syy-seuraussuhteita tiettyjen ajankohtaisten tapahtumien taustalla vaan ilmiöitä, ajattomia ja laajoja teemoja: isänmaallisuutta, vallanhalua, uskontoa. Ymmärtäminen auttaa näkemään yksittäisiä ajankohtaistapahtumiakin laajemmin ja eri näkökulmista.
Varmaankin noita mainitsemasi kaltaisia ihmisiä (joilla on vahva usko jne.) on, koska kerran sanot sellaisia kohdanneesi. Eiköhän lukemisessa kuitenkin useimmille lukijoille ole kyse nimenomaan jostain muusta kuin valmiiden mielipiteiden pureskelemisesta. Ei hyvän kirjan lukeminen ole passiivista toimintaa. (Eihän kaunokirjallisuus useinkaan edes tarjoa valmiita mielipiteitä vaan ristiriitoja ja ongelmia!)

Jos puhumme edelleen erilaisten näkökantojen ja mielipiteiden ymmärryksen lisäämisestä, viihdekirjallisuus ei tällaiseen varmaan paljoakaan auta?

Ei varmaankaan, vaikka toisaalta viihdekirjan ja taidekirjan erokaan ei ole aina niin selvä. Esimerkiksi monissa nykydekkareissa käsitellään hyvinkin syvällisesti ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä tai yhteiskunnallisia ongelmia.

[Think]

Itsekin luen melko vähän kaunokirjallisuutta, joten ei se nyt minusta ole välttämättä mikään todiste mistään muusta kuin siitä ettei lukeminen kiinnosta.

Pienenä sivuhuomautuksena: Kysehän ei nyt ollut ainoastaan kaunokirjallisuudesta vaan kirjoista yleensä.

[Think]

Jos joku kysyisi minulta, mitkä tapahtumat johtivat ensimmäiseen maailmansotaan, en kyllä uskaltaisi sanoa juurikaan mitään. En edes uskaltaisi sanoa, kuka tappeli ketä vastaan, vaikka alle vuosi sain täydellisen selonteon asiasta kaveriltani, joka on vihkiytynyt historiaan ja joka osasi selostaa tapahtuman todella mielenkiintoisesti. Kyllä minulla tietty joku kuva asioista on, mutta ei ilmeisesti ihan mieletöntä intohimoa muistaa näitä asioita.

Tästä päästään myös siihen että kirjojen lukeminen ei sinällään luo juurikaan mitään. Tärkeämpää on mielestäni kirjojen sanoman ymmärtäminen. Itsekin olen lukenut monia kirjoja, jotka eivät ole olleet kovin kiinnostavia. Huomattavasti vähemmän niistä muistan tai välttämättä edes sisäistin kuin joistain niistä mielenkiintoisemmista kirjoista.

[Lolita]

Lukeminen on minun intohimoni ja kirjat suuri rakkauteni. Olen lukenut paljon pienestä pitäen. Lukeminen kutittelee mielikuvitusta, antaa ajattelemisen aihetta, lisää tietoa (kuinka muuten tietäisin mitä tapahtuu miehen kiveksille, kun täydestä kylpyammeesta poistaa tulpan miehen istuessa viemärin kohdalla?) ja on ollut minulle aina ajanviete numero yksi. Mihinkään pidemmälle en lähde ilman vähintään yhtä kirjaa. Aika viihteellistä tuo lukemistoni on ollut, tosin joukkoon mahtuu kyllä elämäkertoja ja eräänlaista tietokirjallisuutta, mutta paljon on klassikoita ja ns. must-kirjoja lukematta. Olkoot sitten sivistykseni aukko Sinuhen tai Tuntemattoman kokoinen. Nettiaddiktio on vienyt liikaa aikaa lukemiselta, mutta tätä olen lähtenyt kesän aikana korjaamaan ja lukutahti on jälleen kiihtynyt.

Mitä sitten tulee ihmisiin, jotka eivät lue lainkaan. Helppoa olisi sanoa, että tyhmä ensivaikutelma, mutta se ei ole koko totuus. Monet "lukemattomista" ihmisistä ovat olleet mielestäni tyhmiä ja tietämättömiä, mutta esim. exä ei ollut tainnut lukea vapaaehtoisesti kuin yhden kirjan elämässään ja fiksuna häntä pidin, monissa asioissa itseäni paljonkin fiksumpana. Samoin Beddiksestä on fiksu kuva. Kaipa ne elämän muutkin intohimot ja harrastukset kuin lukeminen kasvattavat sitä pään sisältöä. Tosin tähän en laskisi Posh Spicen kiinnostusta plastiikkakirurgiaan ja shoppailuun.

[aimohaiku]

Kyllä olen sitä mieltä, että kirjojen lukeminen lisää ihmisen sivistyneisyyttä, riippuen tietysti siitä mitä lukee. Itse olen ollut opiskeluaikojeni jälkeen valitettavan laiska lukemisen suhteen ja kirjojen sijaan lukenut enimmäkseen Hesaria, Kauppalehteä ja Suomen Kuvalehteä.

Varmasti ihan sivistävää lukemista nuokin, mutta eivät korvaa hyvän kaunokirjallisuuden lukemista. Kaunokirjallisuus herättää ajatuksia, siitä saa parhaimmillaan upeita elämyksiä, siitä voi ammentaa elämänkokemuksia ja mikäli työkseen kirjoittaa jotain, kirjallisuuden lukeminen helpottaa oman tekstin tuottamista ja luomista. Ei, en puhu plagioinnista.

[Hebuli]

Minulla ei ole mitään keskustelua eikä nettikirjoittelua vastaan, päin vastoin. Väittäisin sittenkin, että ihmisellä, joka pelkästään lukee kirjallisuutta (laajasti, monipuolisesti ja kunnianhimoisesti, ei pelkästään viihdekirjallisuutta), on paremmat eväät ymmärtää maailmaa kuin ihmisellä, joka pelkästään keskustelee tai nettikeskustelee (sikäli kun näitä nyt on mitään järkeä asettaa vastakkain - onhan sanomattakin selvää, että voi sekä lukea että keskustella).

Entä jos keskustelee monista eri aiheista monissa eri ympyröissä laajasti, monipuolisesti ja kunnianhimoisesti, ja vaikka osallistuu erilaisiin akateemisiin keskustelukerhoihin yms.

Tuo vastakkainasettelu tuli oikeastaan keskustelun aloituksesta siitä mitä kirjojen lukemattomuuden uskotaan toisesta (älystä, mielikuvituksesta, empatiakyvystä ja mitä vielä) kertovan, riippumatta siitä mitä muuta hän tekee ajallaan. Tunnuthan sinäkin esittävän yllä hieman peitellysti ettei mikään muu voi korvata kirjojen lukemisen tuomaa hyötyä. (enkä sano täysin varmasti että olen edes eri mieltä, riippuen miten laajasti kirjojen lukeminen käsitetään ja miten suureksi tuo hyöty katsotaan)

Keskustelu punaniskajenkin kanssa voi hyvinkin olla avartava, mutta se on vain keskustelu yhden punaniskajenkin kanssa.

En ymmärrä tätä perustelua, koska kirjatkin ovat yleensä vain yhden henkilön tuotoksia ja mielipiteitä, lukuunottamatta ehkä Raamattua. Nettikeskusteluissa on yleensä myös useita eri osanottajia, näkemyksiä ja perusteluja. Kirjoissa vain sen yhden kirjoittajan.

Kirjallisuus - parhaimmillaan - auttaa ymmärtämään ei välttämättä niinkään tai pelkästään syy-seuraussuhteita tiettyjen ajankohtaisten tapahtumien taustalla vaan ilmiöitä, ajattomia ja laajoja teemoja: isänmaallisuutta, vallanhalua, uskontoa.

Eikö näitä ilmiöitä ja teemoja pysty mielestäsi näkemään ja pohtimaan muuta kuin (kauno?)kirjallisuuden kautta? TV-dokumentit? Elokuvat? Keskustelut? Eri alojen lehtiartikkelit?

Varmaankin noita mainitsemasi kaltaisia ihmisiä (joilla on vahva usko jne.) on, koska kerran sanot sellaisia kohdanneesi.

Mainitaan näin kity-hengessä vaikka sitten astrologia ja evoluutiopsykologia. Tosin ei tähänkään kirjaa välttämättä tarvita, voi se usko tulla muutakin kautta.

Eiköhän lukemisessa kuitenkin useimmille lukijoille ole kyse nimenomaan jostain muusta kuin valmiiden mielipiteiden pureskelemisesta. Ei hyvän kirjan lukeminen ole passiivista toimintaa.

Mielestäni se on pohjimmiltaan suhteellisen passiivista toimintaa. Toki ihminen voi kyseenalaistaa tai omaksua niistä itselleen uusia ajatuksia, mutta tämä pätee niin moneen muuhunkin elämässä, vaikka uusien ihmisten tapaamiseen ja heidän kanssa keskustelemiseensa.

Kappas, en ole vielä edes vastannut alkuperäiseen kysymykseen! Mitä ajattelen jos kohtaan ihmisen joka ei tunnu juurikaan lukevan kirjoja vapaa-ajallaan? Ajattelen että ehkä hänellä on niin paljon muitakin aktiviteetteja elämässään ettei aikaa ja energiaa löydy, ja ehkä hän vierastaa niin yksinäistä ja eristäytynyttä toimintaa.

Mitä taas ajattelen ihmisestä joka ahmii kirjoja valtavasti, varsinkin kuvitteellista sellaista? Todellisuudessa en juuri mitään muuta kuin aha sillä on sellainen ajanviete, mutta keskustelun hengessä kärjistäen voisin tietenkin myös kuvitella että hän on luultavasti ihmisiä pelkäävä epäsosiaalinen erakko jota todellisuus ahdistaa niin paljon että kirjojen tarjoama pakotie on ainoa keino selviytyä.

Tämä EI tietenkään päde kehenkään kityläiseen, kaikki kirjoja ahmivat kityläiset ovat todella kivoja, sosiaalisia ja joviaaleja. Puhuinkin niistä kirjoja lukevista joita en tunne millään tavoin.

[bedlam]

Olen myös eri mieltä bedlamin teesistä, että pariskunnalla pitäisi olla eri harrastukset ja mieltymykset. Mitä järkeä siinä muka on?

Enhän minä ole niin sanonut. Sanoin vain, että itse olen omalla kohdallani huomannut asian olevan pääasiassa näin. Ahdistuisin suunnattomasti, jos jokaikinen harraste suoritettaisiin kumppanin kanssa. Ja vielä samanlaiset verkkapuvut päällä. Minusta on oikein mukavaa, että kummallakin on joitakin omia juttuja, toinen menee salille ja toinen soittamaan. Sitäpaitsi siinähän kasvaa ja oppii ja venyy kun tarkistelee kumppanin suhdetta harrasteisiin, joista ei itse muuten välittäisi pätkääkään.

Enkä minä harrastusten kanssa seurustele, vaan ihmisen. Sitten kun harrastetaan yhdessä niitä joitain yhteisiä juttuja, tuntuvat ne oikein erityistilaisuuksilta kun ei jatkuvasti olla niinkuin paita ja perse.

[Aito_Johanna]

En ehdi juuri nyt kommentoida muita kohtia, mutta...

Kappas, en ole vielä edes vastannut alkuperäiseen kysymykseen! Mitä ajattelen jos kohtaan ihmisen joka ei tunnu juurikaan lukevan kirjoja vapaa-ajallaan? Ajattelen että ehkä hänellä on niin paljon muitakin aktiviteetteja elämässään ettei aikaa ja energiaa löydy, ja ehkä hän vierastaa niin yksinäistä ja eristäytynyttä toimintaa.

...todella pelottava ajatus, huhhuh! Jos kohtaisin ihmisen, joka ei lue kirjoja, koska yksinolo ja hyvään kirjaan ja sen synnyttämiin omiin ajatuksiin syventyminen vierastuttaa (pelottaa?) niin paljon, kiertäisin sen ihmisen kaukaa.

[HellBell]

Ihminen voi lukea vaikka mitä, mutta se ei vielä tarkoita että hän siitä automaagisesti sivistyisi. Lukemisen kanssa pätee sama kuin kokemusten : ei se mitä lukee/kokee kasvata ihmistä vaan se miten hän siihen suhtautuu, miten hän sen ymmärtää ja sitä käsittelee, kuinka avoin hän on sen (lukemisen/kokemuksen) sanomalle tai näkeekö hän siinä mitään sanomaa, joka voisi muuttaa/vaikuttaa hänen tapaansa katsoa maailmaa ja itseään.
Kaikki on näin ollen taas kiinni itse ihmisestä, persoonasta.

Teoksen ei tarvitse olla mikään maailmankirjallisuuden kiistattomiin klassikoihin lukeutuva tapaus sisältääkseen sanomaa tai vaihtoehtoisesti tarjotakseen vaikuttavan esteettisen lukukokemuksen. On mielestäni pölhöyttä suunnata katseensa vain yleisesti hyväksyttyyn, laajalti arvostettuun 'korkeakirjallisuuteen' avaamatta katsetta muiden määrittelemästä jaotuksesta korkeaan ja matalaan, kun kuitenkin kirjallisuustutkijoidenkin (tarvitaanko heitä sanomaan meille tämä..)mukaan matalassakin voi olla korkeaa ja korkeassa matalaa ja koko jaotuskin on itse asiassa kyseenalaistettavissa.

Henk.koht. kirjat ovat minulle rakkaita, ovat aina olleet.

[puujalka]

If it's not written down in a book it doesn't exist. If you haven't read it you don't exist either. Civilization began with books and ended with the Internet. Everything you read on the web is pure nonsense.

[Exsat]

"Entinen Spice Girls -laulaja Victoria Beckham on tunnustanut, ettei hän ole lukenut elämässään yhtään kokonaista kirjaa."

Hassu täti. Luulis, että edes miehestään kertovat ois uteliaisuuttaan lukenu.

Ja itsestään kertovat ehkä myös?

[Geetzu]

Ja itsestään kertovat ehkä myös?

Niin tosiaan, itsestäänkin on varmasti kirjotettu.

[Exsat]

Sitäpaitsi, nyt kun ajattelee tarkemmin, niin olenkohan nähnyt tuon paremman puoliskonkaan lukevan koskaan kirjaa... mutta se kyllä onkin tosi ajattelematon välillä!

Oletpa! Kaikilla junamatkoilla on ollut kirja mukana. Mä olen lukenut myös sitä sun Juice-kirjaasi ainakin puoleen väliin. Erinäisiä päihdetyökirjoja pyörii meidän pöydillä vähän väliä. On totta, etten mä juuri lue silloin kun sä olet kotona, koska tietysti vietän laatuaikaa mieheni kanssa.

[Exsat]

Olen myös eri mieltä bedlamin teesistä, että pariskunnalla pitäisi olla eri harrastukset ja mieltymykset. Mitä järkeä siinä muka on?

Pitäisikö olla sitten samat? Mä tulen parhaiten toimeen sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät muistuta mua itseäni kovinkaan paljoa. Mä olen melko pitkälti sietämätön, en viettäisi aikaa itsenikään kanssa jos se olisi mahdollista.

[hermine]

Exän jälkeen mussa on herättänyt entistä pahempia epäluuloja ihmiset, jotka katsovat mielummin telkkaria kuin lukevat. Tällä kun syynä fiktion (joitain bändielämänkertoja se kyllä luki) vieroksumiseen oli mielikuvitusmaailmoihin uppoutumisesta aiheutuva käsittämätön ahdistus. Elokuvat ilmeisesti toimivat jotenkin pinnallisemmalla, tiedostetummalla tasolla, koska niitä se kyllä saattoi katsoa Kauniiden ja rohkeiden lisäksi (vai johtuisikohan siitä, että niissä on kuitenkin kyse aina jotenkin jaetummasta kokemuksesta, luulisin että lukukokemus on aina jotenkin henkilökohtaisempi). En ikinä oikein ymmärtänyt, havaitsin vain tuon itsekin todeksi annettuani sille jotain luettavaa. Kai sillä oli mielessään niin paljon kaikenlaisia lukkoja, jotka oli vaan pakko yrittää pitää kiinni että selviäisi ihan arkielämästä.

Sit mussa toisaalta herättää myös ihmetystä miksi ihmiset viitsivät tuhlata aikaansa jonkun ihan käsittämättömän viihdepaskan lukemiseen, kun samalla vaivalla/ajankulutuksella voisi lukea Oikeita Kirjoja eikä sen välttämättä tarvitsisi olla yhtään raskaampaa. Kyllähän nyt varmasti jostain Tolstoista saa aivojennollausmentaliteetillakin luettunakin huomattavasti enemmän / parempaa rakkaus-todellisuuspakoa irti kuin herttasarjoista. Tosin tää elitistiasenne ärsyttää mua ittessäni aika paljon, varsinkin kun en ole mikään huippu kirjallisuudentuntija.

Eli pakko lukea kirjoja ja nimenomaan laatukamaa, vaikkei ymmärtäisikään siitä yhtään mitään muuta, kuin että kauniita sanoja on laitettu peräkkäin joo (mikä sekin on mun mielestä kuitenkin jo aika hyvin). Mutta kai nämä ovat samanlaisia perustelemattomia mielipidejuttuja kuin se, että miehen on oltava pidempi / naisen lyhyempi kuin minä.

Toisaalta mulla ei ole kyllä varaa arvostella ketään, koska en ole nähnyt tai kuullut moniakaan ihan yleissivistykseen kuuluvia elokuvia tai bändejä. Aina silloin tällöin joku prinssi tai prinsessa Uljas ilmestyy ja yrittää päättäväisesti pelastaa minut populaarikulttuurisivistymättömyyden hämärästä, mutta tehtävää ja kiinniotettavia pimennon vuosia on aivan liikaa yhdelle ihmiselle.Minä kun totuin jotenkin lapsena siihen, että kaikki ylimääräiset äänet hermostuttavat töistä väsyneinä tulevia vanhempia, oli vaan mukavampaa pitää telkkari ja radio kiinni ja uppoutua kirjaan, niin ne pysyivät rauhallisina...

[Hebuli]

...todella pelottava ajatus, huhhuh! Jos kohtaisin ihmisen, joka ei lue kirjoja, koska yksinolo ja hyvään kirjaan ja sen synnyttämiin omiin ajatuksiin syventyminen vierastuttaa (pelottaa?) niin paljon, kiertäisin sen ihmisen kaukaa.

Laitat liikaa painoa medialle. Voihan elokuvakin, TV-dokumentti tai musiikki herättää ihka omia ajatuksia siinä missä kirjakin.

Jaaha, ehkä pitää ottaa analogiat käyttöön jotta yleisemmin ymmärrettäisiin mikä tässä keskustelussa tökkii:

http://kity.kicks-ass.net/viewtopic.php?t=53

[Aito_Johanna]

Laitat liikaa painoa medialle. Voihan elokuvakin, TV-dokumentti tai musiikki herättää ihka omia ajatuksia siinä missä kirjakin.

Mielestäni mikään ei korvaa hyvää kirjaa mielikuvituksen ja ajattelun rikastuttajana. Tämä ei ole vastalause kasvokkaiskeskustelua, nettikeskustelua, elokuvia, tv:tä, musiikkia, shakkia tai sanaristikoita kohtaan; niillä on kaikilla oma arvokas paikkansa maailmassa. Mutta kirjallisuutta ne eivät korvaa. Olen yrittänyt perustella mielipiteeni parhaani mukaan, nyt en taida enää kyetä parempaan. Näyttää siltä, että keskustelu on ajautumassa hedelmättömään toistamiseen ja eipäsjuupas-jankutukseen, eikä meistä kummallakaan kuitenkaan ole tarkoitusta muuttaa käsityksiään, joten mitä jos jätettäisiin tämä tältä erää tähän?

[definitely]

Olen myös eri mieltä bedlamin teesistä, että pariskunnalla pitäisi olla eri harrastukset ja mieltymykset. Mitä järkeä siinä muka on?

Pitäisikö olla sitten samat? Mä tulen parhaiten toimeen sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät muistuta mua itseäni kovinkaan paljoa. Mä olen melko pitkälti sietämätön, en viettäisi aikaa itsenikään kanssa jos se olisi mahdollista.

Minusta yhteiset kiinnostuksen kohteet ja harrastukset ovat tosi tärkeitä, kun vuorokaudessa on kuitenkin rajallinen määrä aikaa käytettäväksi "laatuajan" viettämiseen. En minä sitä sano, etteikö omia juttuja saisi tai pitäisi olla, mutta edes jotain yhteistä vapaa-ajan mieltymystä soisin löytyvän. Jos kumpikin suhailee tahoillaan ja sykertyy sitten viettämään "laatuaikaa", niin mitä sitten oikeasti tehdään, jos mitään yhteisiä harrastuksia ei ole? Naiskentelu ja söpöstely riittää tietysti aikansa sekin, mutta minusta nuo molemmat ovat täysin yliarvostettuja "suhteen rakennuspalikoita", jos mitään muuta yhteistä puuhaa ei löydy.

Minulle söpöily ja nysväys eivät ole niitä elämän kohokohtia (vaikka varsin mukavaa puuhaa kohtuudella nautittuna), vaan varsinaisia huippuhetkiä koen esimerkiksi fillaroidessa, salilla ja lukupulpetin ääressä, ja tahtoisin myös kumppanini olevan näissä jollain lailla osallisena. Tämä voi liittyä siihen paita-ja-peppu-ilmiöön, josta beddis puhui aiemmin. Liika on aina liikaa, mutta raja vaihtelee yksilöstä toiseen.

[bedlam]

Minulle söpöily ja nysväys eivät ole niitä elämän kohokohtia (vaikka varsin mukavaa puuhaa kohtuudella nautittuna), vaan varsinaisia huippuhetkiä koen esimerkiksi fillaroidessa, salilla ja lukupulpetin ääressä, ja tahtoisin myös kumppanini olevan näissä jollain lailla osallisena.

Minä en taas ymmärrä ollenkaan, miten fillaroidessa, salilla tai lukupulpetin ääressä on mitään väliä tekeekö sitä yksin vai kumppanin kanssa. Päinvastoin, tuntuu että enemmän häiritsisi varsinaista harrastelua jos kuntoillessa tai lukujensa lomassa pitäisi vielä huomioida kumppanikin samalla.