Kitinä

Mummo huutaa ja sohii noin viisivuotiasta kaunista lasta, joka koitti ojentaa hänelle ruusun. "Pois, hus!! En ota! Oletko sinä niitä romaneita, kotiis kerjäämästä, painu pois heti tai kutsun poliisin!" Jatkaa puhkuen siitä miten lasten tulee olla koulussa, miten maahanmuuttajat eivät tee töitä ja miten kerjääminen on laitonta Suomessa. Lasken mielessäni avohoitopotilaaksi rouvan omasta habituksesta päätellen enkä sano mitään.

Akateemisen kirjakaupan naismyyjä haukkuu kollegansa pystyyn avotiskillä asiakkaiden kuullen. Manaa kauppaa paskaksi ja toimimattomaksi, kihisee miten olisi mieluummin missä vain muualla. En tiedä mitä ajatella, odotan myyjän poistumista ennenkuin uskallan ostaa haluamani kirjat.

Aasialaista syntyperää oleva rouva vasta kävelemään oppineen lapsensa kanssa tulee rattaineen linja-autoon. Lapsi on naisen sylissä, rattaissa jokapäiväisiä ostoksia ja lapsen tarvikkeita. Kun nainen yrittää jäädä linja-autosta pois, kuski ei avaa ovia vaan pitää hänelle etuosasta kovaäänisen puhuttelun siitä, kuinka rattaat on tarkoitettu lapselle. Antaa selkeästi ymmärtää miten rouva hyväksikäyttää järjestelmää ja pummasi näin itselleen ilmaisen kyydin kävelevän lapsen kanssa. Olen hiljaa bussin perällä ja häpeän.

Yövuoro sairaalassa, osastolla kolme työntekijää. Ensin yksi käy sisarillisen luottamuksellisesti haukkumassa toisen työtavat ja persoonan. Hetken päästä toinen käy ystävälliseen sävyyn sivulauseissa sättimässä ensimmäistä hänen laiskuudestaan ja umpimielisyydestään. Mykistyn, en halua tietää mitä he keskenään minusta puhuvat, pakenen omiin töihini.

Tähän saakka olen vastannut vääryyksiin vaikenemalla, ehkä siksi että se on helppoa, ehkä siksi etteivät voimat aina tunnu riittävän muuhun. Olo jää syylliseksi, tahmaiseksi toisten kiukusta ja ilmassa vellovista syytöksistä. Hiljaisuus tukee aggressiivisia antamalla heille myönnytyksen tekoihinsa. Tämän on pakko muuttua, ympäröivä maailma on liian kärkäs ja tietäväinen, ahne ja omahyväinen. Lähtökohtaisesti ainoa mahdollinen tapa suhtautua toisiin on kohdata heidät vertaisinaan, positiivisessa valossa. Hulluinta kuitenkin on, miten kohdatut tilanteet tuntuvat huutavan samanlaiste vastetta, aivan kuin kutsuttaisiin jatkamaan ja laajentamaan haukkua. Mikä näistä ihmisistä on tehnyt kiivejä?! Miten tilanteista ylipäätään selviää sotkeutumatta solvaamaan joko aiempaa kohdetta tai tekijää? Onko minulla virus vai muilla? Ja eniten mietin miten voidaan vaatia kunnioitusta, käytöstapoja ja yhdeksää hyvää antamatta mitään vastineeksi?

Jesh!

Ihan samaa ajattelin eilen, kun kaupan kassalla keski-ikäinen mies sätti kassoja jostain mitättömästä asiasta - muistaakseni siitä että hän ei ollut antanut s-etukorttia ostoksia maksaessaan, ja ei nyt saisi bonuksia.

Toinen kassa selvitti asiaa ystävällisesti tuhisevalle keski-ikäiselle miehelle, joka vielä uhkaili että hän kyllä näkee sitten tiliotteesta olivatko ne tulleet oikein. Olin väsynyt ja jouduin puremaan hammasta etten alkanut nauramaan miehen mulkkuudelle.

Sen sijaan hymyilin kassatytöille entistä mukavammin.

Ei muuta annettavaa tähän(kään) ketjuun kuin toteamus, että olet Mel ihana. Sinulle pitäisi ehdottomasti ojentaa Äiti Melnais - tunnus avataresi yläpuolelle

Minä issekseni olen kyllä huomioinut päinvastaista. Johtunee luultavimmin siitä, että on meneillään perusposetiivisempi ajanjakso, ja sen johdosta heijastelee samanmoisia energioita kanssaihmisistäkin.

Eli newage-pähkinänkuoressa: kun hymyilyttää sisäisesti, pistää herkemmin ne pienet kivat asiat merkille ja blokkailee sen haisevan spurgun pois maisemaa pilaamasta.

Voisikohan se olla noin? Mä taidan kiinnittää epäkohtiin huomiota enemmän silloin kun itsellä menee hyvin, muulloin ei riitä energiaa toisten asioihin. Jos perushappamiin ihmisiin on enemmän yhteydessä, kuten tuolla työpaikalla, alan kyllä ajan myötä pehmittää heitä. Ongelmallisia ovat juuri nuo bonustenkerääjät, tai ihmiset jotka ovat liian tärkeitä jonottaakseen tai liian pyntättyjä auttaakseen lastenvaunuja bussiin.

Meillä on duunissa pari negatiivista voimaa uhkuvaa juoruilijaämmää, joiden huolellisesti rakennetulta valtapeliltä olen alkanut sortamaan pohjaa olemalla loputtoman suloinen, työteliäs ja kohtelias, sekä kertomalla heistä juoruina hyviä asioita eteenpäin. Niiden hyvien puolien keksimisessä on tosin saanut taivuttaa mieltä ihan tosissaan, mutta kyllä sitä löytyy kehuttavaa kun oikein haluaa. Kuten juorut yleensäkin, nämäkin kertomukset ovat saavuttaneet tehokkaasti kohteensa ja lienee ollut yllättävää oman jatkuvan paskanjauhannan ja selkäänpuukottamisen ohessa saadakin kuulla itsestään jotain hyvää. Seurauksena on ollut hämmennys, selkeästi naiset eivät ole varmoja pitäisivätkö minusta vai olenko vain tavallista ovelampi puutiainen. Hetkinen...tämä taitaakin olla ilkeää.

Yhden naisen liike sameaa vittumaisuutta vastaan!

Melnais kirjoitti: Tähän saakka olen vastannut vääryyksiin vaikenemalla, ehkä siksi että se on helppoa, ehkä siksi etteivät voimat aina tunnu riittävän muuhun. Olo jää syylliseksi, tahmaiseksi toisten kiukusta ja ilmassa vellovista syytöksistä. Hiljaisuus tukee aggressiivisia antamalla heille myönnytyksen tekoihinsa.

Harmillista on työpaikalla jos uusi työntekijä joutuu agressiivisen ihmisen lyöntikapulaksi ja käyttää sitä muita vastaan. Itse en vaikene vaan oikaisen asian välittömästi jos siihen tulee mahdollisuus. Mitä enemmän väkeä kuulemassa totuutta niin agressiivinen saa varmasti leiman ja väärät mielikuvat muuttuvat. Sen olen huomannut että agressiiviset ovat heikkoja yksin. Joskus lyöjää pitää lyödä vaikkei se hyvältä tunnu.

Mulli75 kirjoitti: Sen olen huomannut että agressiiviset ovat heikkoja yksin.

Myös aikuisten kiusaaminen on ryhmäilmiö. Joskus käsittämättömiä purkauksia vastaanottaessa auttaa kun ajattelee, että toisella täytyy olla jotain ongelmia joita hän ei osaa itse ratkaista. Sääliä ja myötätuntoa vihan sijaan. En kyllä tahdo tuota jaksaa kovin montaa kertaa saman ihmisen kanssa elleivät he ole oikeasti sairaita ja sen vuoksi potilaina.

Melnais kirjoitti:

Mulli75 kirjoitti: Sen olen huomannut että agressiiviset ovat heikkoja yksin.

Myös aikuisten kiusaaminen on ryhmäilmiö. Joskus käsittämättömiä purkauksia vastaanottaessa auttaa kun ajattelee, että toisella täytyy olla jotain ongelmia joita hän ei osaa itse ratkaista. Sääliä ja myötätuntoa vihan sijaan. En kyllä tahdo tuota jaksaa kovin montaa kertaa saman ihmisen kanssa elleivät he ole oikeasti sairaita ja sen vuoksi potilaina.

Tämä ex-kolleegani nykyinen esimies (ei onneksi minun) muuttui hetkeksi parempaan suuntaan oman esimiehen rakentavan puhuttelun ja seurannan tuloksena. Ihmisen pinttyneet negatiiviset mielikuvat muista ihmisistä myrkyttää työilmapiiriä. On tosi että nykypäivänä nuoret esimiehet eivät tunnista oireita tai vähättelevät niitä kun vanhemmat eläkkeelle jääneet kokeneemmat ovat ymmärtäneet ja puuttuneet ongelmiin.

Melnais kirjoitti: Aasialaista syntyperää oleva rouva vasta kävelemään oppineen lapsensa kanssa tulee rattaineen linja-autoon. Lapsi on naisen sylissä, rattaissa jokapäiväisiä ostoksia ja lapsen tarvikkeita. Kun nainen yrittää jäädä linja-autosta pois, kuski ei avaa ovia vaan pitää hänelle etuosasta kovaäänisen puhuttelun siitä, kuinka rattaat on tarkoitettu lapselle. Antaa selkeästi ymmärtää miten rouva hyväksikäyttää järjestelmää ja pummasi näin itselleen ilmaisen kyydin kävelevän lapsen kanssa. Olen hiljaa bussin perällä ja häpeän.

Tästä tuli mieleen juttu josta puhuin yhden tutun maaseudun bussifirman esimiehen kanssa: 7-vuotiaalla ei ollut tarpeeksi rahaa ja kuski ei ottanut lasta kyytiin vaan jätti hänet ulos pakkaseen pitkän matkan päähän kotoa. Vanhemmat oli soittaneet firmaan ja esimies oli puhutellut kuskia sekä kysynyt miksi lapsi oli jätetty sinne yksin. Itsekin olisin ottanut kyytiin ilman maksua tai laittanut omasta pussista sen mitä tarvitsee. Ei niitä lipuntarkastajia niin monta maaseudulla ole.

Melnais kirjoitti:...

Asutko edelleen Turussa?

Älä välitä. Siellä pidetään tapana sättiä "vääristä" kaupanovista kulkevia. Lastenvaunujen kanssa "hidastelevia" yms.

Don't be so victim, walk away.

PerttiMakimaa kirjoitti:

Melnais kirjoitti:...

Asutko edelleen Turussa?

Älä välitä. Siellä pidetään tapana sättiä "vääristä" kaupanovista kulkevia. Lastenvaunujen kanssa "hidastelevia" yms.

Don't be so victim, walk away.

Välitämpä! Vaikka muut ovat perseestä ei minun tarvitse olla. Kauheaa kyllä huomata etteivät turkulaisvitsit ole vitsejä vaan dokumentteja.

Melnais kirjoitti:Välitämpä! Vaikka muut ovat perseestä ei minun tarvitse olla. Kauheaa kyllä huomata etteivät turkulaisvitsit ole vitsejä vaan dokumentteja.

Nuo alussa kuvaamasi asiat voisivat tapahtua missä tahansa tässä maassa. Järjestelmään on syötetty liikaa muuttujia viime vuosina.

Surkeaostovoimainen uusi rahayksikkö, tuloerojen muutokset, entistä vähemmät tekevät entistä enemmän töitä, huumaavien aineiden hintatason ja saatavuuden muutokset, avohoidot jne. jne. Ja järjestelmään pumpataan rahaa toivoen sen ratkaisevan ongelmat.

Ja nyt ollaan siis nousukauden huipulla. En odota innolla seuraavaa laskukautta "leikkauslistoineen".

P.S. Sen allekirjoitan, että työpaikkakateus on kyllä erityisen voimissaan Vakka-Suomessa.

Vaola kirjoitti:Paljon pahaa voi purkaa hyvyydellä. Ottamalla kiukutteleva lapsi syliin, pussaamalla pipi pois. Tämä toimii hyvin lapsille, miksei siis muillekin. Tietenkin tietyllä varauksella - eihän lapsikaan saa sylittelyjä, jos ei natina lakkaa!

Sikäli mikäli ymmärsin postauksen oikein niin siihen yhdyn. Joskus toivoisin, että nykyistä useammin osaisin toimia niin kuten energisimpinä päivinäni toimin ilkeiden / ajattelemattomien ihmisten kohdalla eli en vastaakkaan kärttyilyyn kärttyilyllä vaan jotenkin (ehkä välillä jopa yltiö) positiivisella tavalla, näin pyrkien herättämään toista harhastaan jossa luulee koko maailman olevan paha ja juuri häntä vastaan.. ja olenpahan tällä toiminnallani sen norsun vitun joskus edes hymyn tapaiseksi saanut muttumaan. Aina en kuitenkaan jaksa, toisinaan tulee vastattua vittuiluun vittuilulla. Joskus osaan vain kävellä pois tilanteesta reagoimatta yh-tään mitenkään, silloinkin olen ihan tytyväinen itseeni.

Vaola kirjoitti:Kai meillä suomalaisilla umpikalloilla vaan on sellainen mentaliteetti, että toisten asioihin ei puututa. Paitsi jatkuvasti selän takana. Ja niitä jotka ottavat asiakseen kommentoida muiden tekemisiä päin naamaa, pidetään riitaa haastavina ja kärkkäinä.

Ainakin Irlannissa ja Briteissä on samanlainen kulttuuri. Ja on vähän sellainen kutina että hyvin monessa muussakin kulttuurissa ei sanota suoraan mutta puhutaan selän takana. Ei tämä taida olla ihan puhtaasti suomalainen ilmiö.

Jos mulle tullaan puhumaan jostain ihmisestä paskaa enkä ole hänen kanssaan samaa mieltä, sen sanon! Tuli mieleen tuosta sinun työpaikkasi esimerkistä, sitähän voi sanoa että ei tuo asia noinkaan ole ja jos asia sinua häiritsee niin ehkä otat sen asianomaisen kanssa esille? Mullekin on joskus sanottu noin ja se katkaisee melko tehokkaasti sen vittumaisen kyräilyfiiliksen ja saa olon noloksi ja huomaamaan omat virheensä.

Edit: Tilanteissa joissa ei ole valtaa sanoa kiukuttelijalle mitään häntä voi mulkaista. Muutama ystävällinen sana 'sorretulle' voi pelastaa hänen päivänsä eikä toisen turhasta räyhäämisestä jääkään paha mieli vaan muistaa ne muutaman mukavan sanan kanssaihmiseltään

Georgina kirjoitti:Jos mulle tullaan puhumaan jostain ihmisestä paskaa enkä ole hänen kanssaan samaa mieltä, sen sanon! Tuli mieleen tuosta sinun työpaikkasi esimerkistä, sitähän voi sanoa että ei tuo asia noinkaan ole ja jos asia sinua häiritsee niin ehkä otat sen asianomaisen kanssa esille? Mullekin on joskus sanottu noin ja se katkaisee melko tehokkaasti sen vittumaisen kyräilyfiiliksen ja saa olon noloksi ja huomaamaan omat virheensä.

Vähän tuontapaista olen koittanut, tyyliin "Oletko kokeillut sanoa tuota minulle kertomaasi x:lle?" Ja sitten näitä juoneja yleiskeskusteluja joissa olen päässyt ilmaisemaan että mielestäni tulisi keskustella poissaolevasta siten, että hän periaatteessa voisi olla kuuntelemassa. Koitan tuota ehdottamaasi muotoakin kyllä!

Vaikeinta tätä pyhää, moraalista linjaa on pitää kun on kyse niistä vallankäyttäjävittuilijoista. Mutta samat säännöt kaikille, ainakin nyt viikon levon jälkeen jaksaa olla suoraselkäinen taas hetken.

Melnais kirjoitti: Vaikeinta tätä pyhää, moraalista linjaa on pitää kun on kyse niistä vallankäyttäjävittuilijoista. Mutta samat säännöt kaikille, ainakin nyt viikon levon jälkeen jaksaa olla suoraselkäinen taas hetken.

Vaikka mäkin kovin idealistisesti kirjoitin niin ei sitä aina jaksa. Joskus sitä vaan tyytyy ihmettelemään että mitäköhän tuokin ihminen tuosta saa irti tai taivastelee sen tyhmyyttä mielessään. Kai mulla on sellainen tietyn ärsytyskynnyksen ylittyminen kyseessä kun tulee sille paskanpuhujalle sitten tokaistua. Ja nyt kun asiaa ajattelee niin siitä on kyllä tullut jo tapa.

[/offtopic alkaa] Mulla on työyhteisössä yksi uusi ihminen joka tuota tekee ja sille on kyllä tullut jo monesti sanottua vastaan. Nyt se osaa jo suhtautua asioihin (ainakin minun silmissä) vähän vähemmän tuomitsevasti ja enemmän kysyvästi. Se on on vaan niin rasittava kun se haluaa että kaikki pitäisivät siitä, sanoo sen itsekin. Kauheaa perseennuolentaa koko ajan, tai ainakin se tuntuu siltä. Tyyppi on ihan ok, mutta en mä siitä uutta parasta ystävää kaipaa. Edelleen se vouhottaa vähän väliä jostain sinänsä hänen kannaltaan merkityksettömästä ihmisestä että voivoi se on nyt mulle kauhean suuttunut jostain kun se ei katso mua silmiin.... Blaah. Mä en jaksaisi olla moisessa draamassa mukana, sanoinkin sen ja nyt taidan olla yksi niistä loukkaantuneista.

Jotenkin tuntuu että joillekin asiallinen ja ystävällinen suhtautuminen muihin ihmisiin on mahdottumuus. Ollaan joko töykeitä tai kyräileviä tai haetaan epätoivoisesti hyväksyntää kaikilta. Eikö esimerkiksi töissä voida toimia keskenään ilman tunnekontaktia? Asioiden hoitaminen tuntuu paljon helpommalta kun toista ei vihaa eikä rakasta. Asiat on helpompi hoitaa asioina ja kyseessä ei ole henkilökemiajuttu. [offtopic päättyy]

Oon ollut useassa sairaalassa sairaala-apulaisena (eli suurimmaksi osaksi siivoojana), ja tuntuu että mitä isompi osasto, sitä selkeämmin se hierarkia ja sen mukanaan tuoma (?) kyräily lisääntyy. Alkuun oli vaikeaa uskoa, miten lapsellisia ja ilkeita aikuiset naiset voivat oikeasti ollakaan. (Miehiä ei sattuneesta syystä siellä ollut.) Kun kahvihuoneesta poistui lääkäri, osastonhoitaja supisi lääkäristä silmiään pyöritellen hoitajille, osastonhoitaja lähtee niin hoitajat haukkuvat sekä osastonhoitajan että lekurin, kun hoitajat lähtivät niin perushoitajat haukkuivat kaikki edelliset jne. Onneksi itse olin sairaalan hierarkiassa "alinta kastia" niin automaattista haukkujaa ei ollut. Tai sitten olin kaikkien yhteinen sylkykuppi, ihan sama kun sitä ei ainakaan huomannut.

Tuo juoruilu ja ilkeys nakertaa sitä ilmapiiriä ihan hirveesti, ja ei mikään ihme jos Melnais siihen väsyy ajan kuluessa. Nostan hattua tuosta, että itse ei lähde siihen mukaan, koska monestihan se olisi helpointa leikkiä kiinnostunutta ja myötäillä, kuin pysytellä mahdollisimman neutraalina olematta kuitenkaan epäkohtelias.

Missä vaiheessa ihmisistä tulee mulkkuja? Nyt nuorena ajattelee lasten kasvatuksesta, ystävyydestä, parisuhteesta yms niin lämpimästi, ne tuntuu ihanilta asioilta. Mutta tuleeko minustakin joskus se juoruava kollega, nalkuttava ja ilkeä vaimo, lapsiaan väheksyvä ja haukkuva äiti / opettaja, kassaneideille huutava, vain omiin ongelmiinsa keskittyvä mulkku? Missä vaiheessa se muutos tulee, ja miten sen voi estää?

Esimerkki eiliseltä: luennoitsija sanoi luentonsa lopuksi (kuulijoita pienessä huoneessa ehkä 15 kpl) että ei ole parhaimmillansa koska hänen pitkäaikainen lemmikkinsä tekee kuolemaa. Kaikki kävelivät vaitonaisina ulos, ja luennoitsija itki pukiessaan vaatteitaan päälle. Jäin juttelemaan aiheesta hänen kanssaan, ja keskustelu päättyi ihan hyvillä mielin.

Yksilön vapaus ja muukin trendikäs individualistinen ajattelu on ihan ok, mutta sen ei saisi tapahtua yhteisvastuun ja lähimmäisenrakkauden kustannuksella. Työkaverin tsemppaaminen luo varmasti parempia tuloksia kuin paskanjauhaminen ja negatiivisen kierteen jatkaminen, pienelle lapselle hymyily bussissa tai vaikka nenäliinan ojentaminen ventovieraalle, itkevälle ihmiselle ei vaadi antajaltaan paljoa, mutta niiden saaminen tuottaa hyvää oloa. Jos on hyvä olo itsellä, ei tee mieli olla niin ilkeä muillekaan.
Yön klishee: laitetaan hyvä kiertämään, ei suostuta elämään siinä kyynisessä paskassa joka meitä ympäröi.

Lipa kirjoitti: Missä vaiheessa se muutos tulee, ja miten sen voi estää?

Jos on hyvä olo itsellä, ei tee mieli olla niin ilkeä muillekaan.
Yön klishee: laitetaan hyvä kiertämään, ei suostuta elämään siinä kyynisessä paskassa joka meitä ympäröi.

Muutos tullee siinä vaiheessa, kun ihmisellä ei ole enää resursseja käsitellä omia kipupisteitään itsensä tai jonkun muun kanssa. Ainoa tapa purkaa omaa pahaa oloa on siirtää osa siitä muiden kärsittäväksi. Tottakai me kaikki syyllistymme tähän joskus, mutta ehkä normaali reaktio asiattoman syyllistämisen/kiukuttelun jälkeen on huomata oman toiminnan ääliömäisyys ja pyytää sitä anteeksi, mieluusti selityksen kera. Näin pyrin toimimaan oman lapsenikin kanssa, tulee joskus kiukuteltua ja tiuskittua vaikka koska on nälkä tai väsy. Sitten selittelen ettei se kenkien vääriin jalkoihin laittaminen ollut oikeasti niin vakavaa, vaan äitin oma huono olo(=vitutus).

Tuo viimeisin toteamuksesi on niin totta. Minun on ainakin helpompi suhtautua vittumaisiin ihmisiin kun ajattelen heillä olevan vaan huono päivä. Jotkut tosin ovat jatkuvasti ilkeitä, heillä lienee sitten huono elämä, enkä viitsi raukoille sitten ollakaan ilkeä takaisin. Yksi oman elämäni suurimpia iloja ovat ihmiset, jotka jakavat kiltteyttä ja hyvyyttä ja sellainen pyrin itsekin olemaan