SingleMalt kirjoitti:killkill kirjoitti:- pidätkö näitä väitteitä uskottavina?
Pidän, osittain.
Samaa mieltä.
On liian yksioikoista väittää, että väkivaltapelit aiheuttavat väkivaltaa. Toisaalta on naiivia väittää ettei väkivaltaisuuteen taipuvainen henkilö
altistuisi niiden pelaamisen seurauksena tavallista helpommin toimimaan väkivaltaisesti.
Ihmisen sisäistämät, opitut käyttäytymismallit ohjaavat toimintaa meillä kaikilla, etenkin niissä tilanteissa joissa ei syystä tai toisesta tule käyttäneeksi omaa harkintaansa. Harkinnan käyttö yleensä vähenee mm. humalassa, väsyneenä, suuttuneena jne. Tällöin siis tulee helpommin toimittua alitajuntaan iskostuneiden mallien mukaan.
Mitä realistisemmiksi väkivaltapelit muuttuvat, sitä väistämättömämmin niiden pelaamisesta jää alitajuntaan samantyyppisiä malleja kuin jos henkilö olisi
oikeassa elämässään toiminut pelihahmonsa tavoin. Lisäksi: mitä nopeatempoisempi peli, sitä paremmin ihminen pelatessaan tottuu impulsiivisen toiminnan kannattavuuteen.
Esimerkkiongelma väkivaltapelissä X:
Paskat, kulman takaa tulee aivan helvetin monta poliisia!
Toimivin ratkaisu pelissä: silmitön räiskintä joka suuntaan - mitä tehokkaammin ja nopeammin, sitä todennäköisemmin ongelma ratkeaa ja päästään jatkamaan matkaa (=peliä).
Toimivin ratkaisu oikeassa elämässä: rauhallisena pysyminen, äärimmäinen itsekontrolli, itsensä varjeleminen impulsiiviselta käytökseltä (eli täysin päin vastoin kuin pelissä).
Jos ja kun ko. kaavaa toistetaan riittävän intensiivisesti ja monta kertaa peräkkäin, se lisää riskiä päätyä räiskimään tosielämässäkin, kunhan tilanteessa tietyt reunaehdot täyttyvät. Esimerkki asetelmasta, jossa melko varmasti tapahtuisi jotain kurjaa:
1. Väkivaltapeliaddikti joutuu poikkeuksellisen uhkaavaan tilanteeseen, tai vain kokee ei-uhkaavan tilanteen syystä tai toisesta uhkaavana.
2. Mainittu henkilö sattuu olemaan tukevassa humalassa.
3. Hänellä sattuu olemaan mukanaan ase (Jenkeissä suht. yleistä).
4. Tilanne alkaa täysin yllättäen.
Siinä vaiheessa kun pelaaminen siirtyy 4D-todellisuuteen ja pelihahmoa ohjataan omaa vartaloa liikuttamalla, eli peleistä saa myös kinesteettisiä (vartalon liikeratoihin liittyviä) malleja, alan olla aika huolissani - paitsi jos koko peliteollisuuden suunta ehtii sitä ennen muuttua (mitä epäilen).
Kyllä: kuulun niihin ihmisiin, jotka riittävän kauan tiettyä peliä pelattuaan alkavat siirtää optimointiprosesseja pelistä suoraan tosielämään. Esimerkiksi pelattuani Zeldaa koin suunnatonta mielihalua käydä huitomassa kaikkia mahdollisia ruohomättäitä kättä pidemmällä. Erään rankan projektin jälkeen, überväsyneenä, taisin jo horjua erään nurmikentän äärelläkin ja ihmetellä miksei minulla ole kädessä miekkaa jolla huitaista. Ja Zelda ei kuitenkaan ole mistään realistisimmasta päästä!
Tämän olen sanonut ennenkin, mutta sanotaan vielä: Jos maailma olisi täydellinen paikka - eli kukaan ei koskaan olisi kännissä/väsynyt/kärsimätön, kukaan ei koskaan yrittäisi loukata toista tai haastaa riitaa, kukaan ei koskaan katkeroituisi ja syyttäisi muita ongelmistaan jnejnejne., väkivaltapeleissä ei olisi kerta kaikkiaan mitään riskiä. Mutta kun ei se ole.