Lomamatkaretostelua

Aktiviteettien suunnitteluun ja kertaukseen.
Boner

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Boner »

Kottarainen kirjoitti:Tympi lisäksi aggressiivinen, henkilökohtaisuuksiin menevä tyylisi, johon olisin luultavasti keskustelua jatkaessani uponnut itsekin.
Siis hetkinen. Jos täällä joku on ollut hyökkäävä ja agressiivinen aiheen kanssa, niin sinä ja nowa.

On tämä nyt saatana melkoisen paksua että siitäkin yritetään syyttää muita. :nuts:
Bruce Willisika

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Bruce Willisika »

Kottarainen kirjoitti:
En jaksanut kinata kanssasi kun emme kuitenkaan pääse näkemyksissämme yhtään lähemmäksi. Tympi lisäksi aggressiivinen, henkilökohtaisuuksiin menevä tyylisi, johon olisin luultavasti keskustelua jatkaessani uponnut itsekin.
Joten päättelit sitten paremmaksi strategiaksi räksyttää siellä taustalla? Aggressiivinen tyyli johtui puhtaasti vastustajan tuntemisesta, väite, jonka mukaan et ole aina järin rationaalinen otus asiakeskusteluissa ei ollut pelkkä pikaistuksissa heitetty läppä. Sulla on ollut huomattavia johdonmukaisuusongelmia aiemmissa eettisissä keskusteluissa, otetaan nyt esimerkkinä vaikkapa se luomumunakanakeskustelu. Tämä ketju on ajautunut osin samanlaiseksi vouhotukseksi (tällä en viittaa suoraan/vain sinuun), kun tunteellinen paatos on taas ylittänyt järjenkäytön kapasiteetin.
Manaaja

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Bruce Willisika kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:Mitään avioliittoja kevyempiä suhteita en ole koskaan tuominnut, joten äläpä viitsi jauhaa paskaa. Olen joskus todennut että yhdenillanjutut eivät ole mun forte, ja voin todeta sen ihan yhä edelleenkin. Jos joillekin muille on, se ei ole multa pois.
Älä puhu paskaa. Jos se ei ole sun juttusi, niin sä tuomitset sen.
Ilman referenssiä tää nyt on vähän turhaa lässytystä, sekä sanojen ja motiivien suuhuntuputtamista. Mä en saa yhdenillanjutuista oikein mitään enkä oikein ymmärrä miten niistä voisi saada. Missään en ymmärtääkseni ole kuitenkaan niiden harrastamista ihmisiltä tuominnut tai kieltänyt, joskin suhtaudun kyllä hieman varautuneesti parisuhdemateriaalina ihmiseen, jolle yhdenillanjutut ovat siinä hetkessä ja elämäntilanteessa arkipäivää. Jos mielipiteeni ovat mielestäsi vääriä ja ristiriitaisia, referenssiä väitteillesi pliis.
Ihan samalla tavalla kuin tuomitset tässäkin ketjussa kaikki maksullisissa käyneet kaikissa mahdollisissa tapauksissa.
Luetunymmärtämisessäsi lienee vakavanlaatuisia ongelmia, sillä olen ainakin kahteen eri otteeseen sanonut tässä että minusta on hienoa että on olemassa seksipalveluja mm. sosiaalisesti syrjäytyneille.
Kaikki on niin ihanan mustavalkoista, kun kaaliin ei mahdu kuin oma napa.
Etenkin jos haluaa väkisin yrittää maalata toisesta mustavalkoista ja omanapaista. Hassu juttu, sillä vastavuoroisesti sä olet se kaveri joka tulee mulle ensimmäisenä mieleen jos puhutaan opanapaisuudesta sekä lyhytnäköisestä ja opportunistisesta käytöksestä muiden kustannuksella, joten ollaan kai sitten tasoissa.
Bruce Willisika kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:
Bruce Willisika kirjoitti:"Jos joku homma ei toimi mulle, ei se voi toimia muillekaan. Ainakin pyrin varmuuden vuoksi estämään sen, vähintään syyllistän toisin tekeviä. Vain näin minusta tulee heitä parempi ihminen".
:D Meinaatko ihan tosissasi että ihminen joka pyrkii perustellusti olemaan olematta opportunisti, on automaattisesti tekopyhä moralisti?
Ei automaattisesti. Olet saavuttanut tittelisi vuosikausien aktiivisella työskentelyllä sen eteen.
No jos tuolle linjalle lähdetään, niin samoin kuin sinä tittelisi opportunistisena hyväksikäyttäjänä, joka paskat välittää naiselle jättämistään fiiliksistä pillua saadakseen.
Bruce Willisika kirjoitti:Ei kai se nyt mikään salaisuus ole, että sä olet mielestäsi ainakin ihan vähäsen muita parempi ja ihan pikkuruisen enemmän oikeassa, vaikka kyse olisi puhtaasti mielipideasiasta?
Harvoin moista ylemmyysfiilistä todellisuudessa tunnen, mutta myönnän että sinun kohdallasi se ei ole kovin vaikeaa perustuen niihin juttuihin mitä olet vuosien varrella pudotellut naisten yleiseen kohteluun liittyen. Myönnän kyllä ihan avoimesti, että pidän sinua moraaliarvoiltasi ja elämänkatsomukseltasi vastenmielisenä ihmisenä. Ei tämä seurasta ja pillusta maksaminen siis mikään erityinen käännekohta minun silmissäni ollut, vahvisti vain profiiliasi.
Bruce Willisika kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:Huh, ei onneksi osunut. Minähän nimittäin teen jo jotain hyvin konkreettista asian eteen: Jätän ostamatta maksullisia palveluja. Niitä palveluja kun luodaan ainoastaan kysynnällä.
Sä olet eri reilu kaveri. Nostan hattua erinomaiselle suoraselkäisyydellesi. Sä pelastat vielä maailman. Jos paskanjauhamiseltasi vain ehdit. Mies, joka ei saa edes dieettiään toimimaan neuvoo muita, kuinka tulee elää - tai saada dieettinsä toimimaan. Halloo...
En ehkä pelasta maailmaa, mutta pyrin omalta osaltani edes kohtuudella hillitsemään omanapaista ja opportunistista käytöstä miettimällä mikä olisi muidenkin kannalta jees. Kukaanhan meistä ei osaa, eikä pidäkään osata käyttäytyä ehdottoman solidaarisesti muita ihmisiä kohtaan, mutta aina voi yrittää edes jonkinlaista tasapainoa.

Ja mitä siihen dieetin halloo-toimimattomuuteen tulee, niin toistaiseksi yli 20 kiloa pysyvänoloisesti pudottaneena on nyt ihan pakko kysyä että etkös se ollut sinä joka tässä viime aikoina oli plösähtänyt sen kymmenisen kiloa? Saatiinko tällä nyt hoidettua tarvittavat henkilökohtaisuudet riittävällä pieteetillä?
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14945
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Manaaja kirjoitti:pyrin omalta osaltani edes kohtuudella hillitsemään omanapaista ja opportunistista käytöstä miettimällä mikä olisi muidenkin kannalta jees.
:facepalm:
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Manaaja

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Boner kirjoitti:
Jätän ostamatta maksullisia palveluja. Niitä palveluja kun luodaan ainoastaan kysynnällä.
Kumpikohan oli ensin. Seksillä kauppaa käyvä nainen, vai seksiä ostava mies?
Tää on helppo. Tietenkin mies joka on tarjonnut oravannahkoja aktista kun ei ilmaiseksi ole herunut.
Boner kirjoitti:Toisekseen, kuinkahan monessa taloudessa vaimo käyttää seksiä kiritykseen ja kauppatavarana? On meinaan taittu aika monta keittiöremonttiakin hankkia laittamalla sakset kiinni.
No monessako? Ei ole ainakaan itselle tullut koskaan vastaan. Ja kannattaa kuitenkin muistaa, että nainen on seksuaalinen olento tarpeineen siinä missä mieskin. Jos mies lähtee liikenteeseen ajatuksella että mies saa ja nainen antaa, niin ihan varmasti vähänkään fiksumpi nainen käyttää sitä hyväkseen moisten tollojen suhteen.
Boner

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Boner »

Manaaja kirjoitti: No monessako? Ei ole ainakaan itselle tullut koskaan vastaan.
Lolita muistaakseni suositteli tätä aikoinaan: Itse en ole lukenut, joten en tiedä mitä kirja pitää sisällään.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Naisten_seksuaalinen_valta

Edit:


https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/han ... sequence=1
Viimeksi muokannut Boner, 28.01.2011 9:11. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Bruce Willisika

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Bruce Willisika »

Manaaja kirjoitti:
En jaksa vääntää itse aiheesta enempää, en näe sen johtavan kovin pitkälle. Plösähtämisestäni mulla on varsin hyvä näkemys, miksi niin on käynyt samoin kuin visio keinoista asian saattamiseksi oikeille raiteille ilman sen enempää dramatiikkaa. Siinä nähdäkseni minun ja sinun dieettien suurin ero.
Manaaja

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Bruce Willisika kirjoitti:Manalan kanssa ei voi käydä asiakeskustelua. TJEU: viikonpäiväketju.
Ai toi panokondisläppäkö sut noin raiteiltasi sai? Luulisin että 99/100 ottaisi sen aika helposti sulatettavana läppänä. Jos se osui noin arasti maaliinsa, pyydän anteeksi kohtuutonta käytöstäni.
Boner

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Boner »

Manaaja kirjoitti: joskin suhtaudun kyllä hieman varautuneesti parisuhdemateriaalina ihmiseen, jolle yhdenillanjutut ovat siinä hetkessä ja elämäntilanteessa arkipäivää.

Asiasta kolmanteen. Minä suhtaudun epäluuloisesti ihmiseen joka ei koskaan harrasta tai ole harrastanut yhdenillan juttuja. Minusta se on epänormaalia.
Manaaja

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Boner kirjoitti:
Manaaja kirjoitti: No monessako? Ei ole ainakaan itselle tullut koskaan vastaan.
Lolita muistaakseni suositteli tätä aikoinaan: Itse en ole lukenut, joten en tiedä mitä kirja pitää sisällään.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Naisten_seksuaalinen_valta
Joo no toi nyt on vähän sama kuin kuuntelisi Gattacaa tai AA:ta asiasta. Laasanen ei ihan hirveän aloitekykyiseltä kaverilta vaikuta naisten suhteen.
Bruce Willisika

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Bruce Willisika »

Manaaja kirjoitti: Tää on helppo. Tietenkin mies joka on tarjonnut oravannahkoja aktista kun ei ilmaiseksi ole herunut.
Tietenkin. Ei ole mahdollista, että nainen olisi oravannahkoja saadakseen voinut ehdottaa samaista kauppaa.
Manaaja

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Bruce Willisika kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:
En jaksa vääntää itse aiheesta enempää, en näe sen johtavan kovin pitkälle. Plösähtämisestäni mulla on varsin hyvä näkemys, miksi niin on käynyt samoin kuin visio keinoista asian saattamiseksi oikeille raiteille ilman sen enempää dramatiikkaa. Siinä nähdäkseni minun ja sinun dieettien suurin ero.
Mjaa, no en kai mä sitten vaan osaa, vaikka vaaka sanoisi toista. Hienoa että kaikista keskusteluista saadaan laihdutuskeskusteluja.
Boner

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Boner »

Manaaja kirjoitti: Joo no toi nyt on vähän sama kuin kuuntelisi Gattacaa tai AA:ta asiasta. Laasanen ei ihan hirveän aloitekykyiseltä kaverilta vaikuta naisten suhteen.
No en voi sanoa asiaan mitään, kun en ole ikinä aiemmin edes kuullut koko jannusta.
Manaaja

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

exPertti kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:No monessako? Ei ole ainakaan itselle tullut koskaan vastaan. Ja kannattaa kuitenkin muistaa, että nainen on seksuaalinen olento tarpeineen siinä missä mieskin. Jos mies lähtee liikenteeseen ajatuksella että mies saa ja nainen antaa, niin ihan varmasti vähänkään fiksumpi nainen käyttää sitä hyväkseen moisten tollojen suhteen.
Oletkohan sinä asunut ikinä naisen kanssa yhdessä yli vuotta?
Täysin virallisesti en ole asunut yhdenkään naisen kanssa yhdessä, koskaan. Toimeentulo- ja sosiaaliturvateknisten seikkojen vuoksi epävirallisesti kuitenkin kolmisen vuotta.

Tiedä sitten johtuiko se epävirallisuudesta, mutta ei siinä moisista pihtauksellakiristysongelmista koskaan kärsitty. Jos nainen pihtaa, se kiusataan kiimaan. Nainen osaa tehdä sen sinulle, mikset sinä osaisi tehdä sitä naiselle?
Boner

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Boner »

Manaaja kirjoitti:kolmisen vuotta.?

Ja minkä ikäisiä olitte silloin?


Tuttavani, kahden lapsen faija, yli 10 vuotta naimisissa ollut, perheensä miltei täysin aina yksin elättänyt kärvisteli ilman avioseksiä yli vuoden kun eukko pihtas. Jannu vittuuntui ja kävi huorissa.

En puolustele, en syyttele. Totean vaan, että kyllä sitä vaan tapahtuu.
Manaaja

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Boner kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:Joo no toi nyt on vähän sama kuin kuuntelisi Gattacaa tai AA:ta asiasta. Laasanen ei ihan hirveän aloitekykyiseltä kaverilta vaikuta naisten suhteen.
No en voi sanoa asiaan mitään, kun en ole ikinä aiemmin edes kuullut koko jannusta.
Sitä 40+ vuotiasta ikisinkkutyyppiä, josta sen suuren sosiaalisen mojon näkee jo päällepäin.
Manaaja

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Boner kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:kolmisen vuotta.?
Ja minkä ikäisiä olitte silloin?
Mä olin jonkin verran päälle parikymppinen suhteen alkaessa, emäntä kolme ja puol vuotta vanhempi. Eihän se nyt tietenkään vertaudu nelikymppisten avioelämään.
Tuttavani, kahden lapsen faija, yli 10 vuotta naimisissa ollut, perheensä miltei täysin aina yksin elättänyt kärvisteli ilman avioseksiä yli vuoden kun eukko pihtas. Jannu vittuuntui ja kävi huorissa.

En puolustele, en syyttele. Totean vaan, että kyllä sitä vaan tapahtuu.
Varmasti tapahtuu. Mutta väittäisin silti että miehellä on myös keinot lopettaa moinen vitun pelleily (pun intended) jo kättelyssä. Joku on mun maailmankatsomukseni mukaan todella pahasti vialla jo parinvalinta/kemia -kohdassa, jos suhteessa voi esiintyä tollasta.
Boner

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Boner »

Manaaja kirjoitti:Eihän se nyt tietenkään vertaudu nelikymppisten avioelämään.
Ei. Ei todellakaan.

Manaaja kirjoitti:Joku on mun maailmankatsomukseni mukaan todella pahasti vialla jo parinvalinta/kemia -kohdassa, jos suhteessa voi esiintyä tollasta.
Niin. Ihmiset muuttuvat. Siitä maailman ihanimmasta kumppanista voi tulla täysin vastaikkainen kusipää. Sitä ei voi kukaan ennustaa kumppania valitessaan.
Bruce Willisika

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Bruce Willisika »

Kottarainen kirjoitti:
Ehkä onkin niin, että minun empatiakykyni mm. kanoja ja prostituoituja kohtaan näyttäytyy sinulle rationaalisuuden puutteena, koska itselläsi ei moista ominaisuutta ole. Mene ja tiedä.
Menemisestäsi en tiedä, tietämättömyydestäsi kylläkin. Totta helvetissä mullakin on tunteet, mutta pyrin silti tekemään rationaalisuutta vaativat päätökset niin pitkälle pelkällä järjellä kuin mahdollista. Muuten ne eivät ole rationaalisia päätöksiä. Aina se ei minultakaan onnistu, esim. pedofiilit näkisin kernaasti torilla munistaan hirtettyinä, vaikken kuolemantuomiota - järkisyistä - kannatakaan.
Kottarainen kirjoitti: Tekisi mieli esittää holokaustianalogia mitä rationaalisuuteen tulee, mutta hitler-kortti on kuulemma huonoa keskustelutyyliä.
Ei tämäkään yllätyksenä tullut.
Kottarainen kirjoitti: Ihmisyyteen ei kuitenkaan kuulu pelkkä rationaalisuus vaan toimiakseen optimaalisesti itsensä ja ympäristönsä kannalta ihminen tarvitsee myös tunteitaan. Tunteet tuskin olisivat säilyneet evoluutiossa näitä vuosituhansia ellei niillä olisi oma sijansa, mikä ei tietenkään tarkoita, että minusta ihmisen tulisi toimia yksinomaan tunteidensa mukaan.
Ihanan itsestäänselvää. Ikävä kyllä käytäntösi ei toisinaan tue tätä vankkaa teoriapohjaasi.
Manaaja

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

exPertti kirjoitti:En nyt varsinaisesti pihtauksesta puhunut, mutta jotenkin välillä sinulla tuntuu olevan lähinnä "kirjatietoa" erilaisten naisten kanssa asumisesta eikä niinkään käytännön kokemusta. Tämä voi tulla hämmästyksenä, mutta naisia on monenlaisia. Ja useista nämä uudet puolet selviävät vaan asumalle heidän kanssaan x-vuotta.
Ymmärrän tämän hyvin. Ymmärrätkö sinä, että myös miehiä on monenlaisia, ja saavat monenlaiset erilaiset naiset toimimaan ihan yhtä lailla eri tavalla? Ei pihtaamista voi perustella ainoastaan naisen luonnevikana/ominaisuutena. Mun nähdäkseni se miehen asenne ja suhtautuminen on siinä jopa voimakkaampana tekijänä. Seksin suhteen aloitekyvytön ja sen puuttumista vinkuva sukkahousumies ei vain yksinkertaisesti kiihota naista. Tästä syystä moni mies tuntuu elämässään kohtaavan jostain kumman syystä aina vain niitä pihtaavia naisia, kun taas joku toinen ei ole kuullutkaan sellaisesta naisrodusta.

Yhteinen nimittäjä kaikille näille naisille ja suhteille on...niin, se mies itse.
Boner

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Boner »

Manaaja kirjoitti: Yhteinen nimittäjä kaikille näille naisille ja suhteille on...niin, se mies itse.
Manaajasta on tullut feministi.
Bruce Willisika

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Bruce Willisika »

Manaaja kirjoitti: Ai toi panokondisläppäkö sut noin raiteiltasi sai? Luulisin että 99/100 ottaisi sen aika helposti sulatettavana läppänä. Jos se osui noin arasti maaliinsa, pyydän anteeksi kohtuutonta käytöstäni.
Kyse oli sanojen laittamisesta mun suuhuni tilanteessa, jossa olin tehnyt selväksi lomamatkojeni motiivin ja nimenomaisesti sanoutunut irti suuhuni laittamistasi motiiveista. Jos kyseessä oli läppä, niin hah hah kun olikin hauska.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23554
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Tarttis keksiä kohde äkkilähdölle, mutta en osaa keksiä tarjolla olevista kohteista kuin negatiivisiä asioita.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Manaaja

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Bruce Willisika kirjoitti:
Manaaja kirjoitti: Ai toi panokondisläppäkö sut noin raiteiltasi sai? Luulisin että 99/100 ottaisi sen aika helposti sulatettavana läppänä. Jos se osui noin arasti maaliinsa, pyydän anteeksi kohtuutonta käytöstäni.
Kyse oli sanojen laittamisesta mun suuhuni tilanteessa, jossa olin tehnyt selväksi lomamatkojeni motiivin ja nimenomaisesti sanoutunut irti suuhuni laittamistasi motiiveista. Jos kyseessä oli läppä, niin hah hah kun olikin hauska.
Nooh, katellaan uudelleen revanssimatkasi jälkeen, löytyykö Miss Sunshine tältäkin reissulta. Itse veikkaan, että löytyy. Siitä en kuitenkaan ole varma kehtaatko enää ensi reissun jälkeen myöntää asiaa. Ei varmaan kannattaisi, koska saatan olla vaanimassa täällä.
AngryBird

Re: Lomamatkaretostelua

Viesti Kirjoittaja AngryBird »

Bluntly kirjoitti:Tarttis keksiä kohde äkkilähdölle, mutta en osaa keksiä tarjolla olevista kohteista kuin negatiivisiä asioita.
Matkusta aluksi viikoksi Korsoon tai Riihimäelle, eiköhän ala löytyä matkakohteista positiivisia asioita.