Päivän linkki
-
- Kitisijä
- Viestit: 6253
- Liittynyt: 17.02.2011 13:04
Re: Päivän linkki
Asiaan liittymättömänä sivuhuomautuksena sanottakoon, että tämä Elfgren on adoptoinut kuusi yli 20-vuotiasta ruandalaista ja korostaa jatkuvasti äärioikeiston vääjäämätöntä uhkaa jokaiselle tuutille, jolla on palstalla tilaa.
”Kaikki tapahtui suunnittelematta ja yksi asia johti toiseen. Ensin tuli Thomas, jonka kanssa ystävystyin ja suhteemme muuttui kiintymykseksi. Koin hänet pojakseni.”
”Thomaksen mukana tuli viiden nuoren ryhmä. He olivat orpoja ja kasvaneet 10-vuotiaasta lähtien tiiviinä porukkana. Kolme heistä oli keskenään sisaruksia. En voinut adoptoida vain yhtä, vaan sitten oli otettava koko yhteen kuuluva ryhmä”, Elfgren kertoo.

Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
-Atticus Fetch, Californication
-
- Kitisijä
- Viestit: 3898
- Liittynyt: 14.08.2005 18:34
Re: Päivän linkki
Olen toveri erään kansainvälisesti arvostetun Coloradolaisen ilmakehätutkijan kanssa, joka on puskenut rahaa laillistamista tukeville järjestöille jonku 20 vuotta. Ei ole miehen riemulla mittaa kun tuo vuoden vaihde nyt läheneeNuoriDaavid kirjoitti:Haemaeraemies kirjoitti: valtiollinen tuotanto / myynti Coloradossa alkaa ensi vuoden alusta.

Good for them!
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Päivän linkki
^tuleeko sinne joku ALKO:n tapainen systeemi, vai miten homman on tarkoitus mennä?
Kumma, että tästä ei kait ole Suomessa paljoa uutisoitu?
Edit:
Ei tule ALKOja. Yksityiset myyvät. Erityisvero pitää maksaa.
http://tinyurl.com/csbycol
Kumma, että tästä ei kait ole Suomessa paljoa uutisoitu?
Edit:
Ei tule ALKOja. Yksityiset myyvät. Erityisvero pitää maksaa.
http://tinyurl.com/csbycol
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3898
- Liittynyt: 14.08.2005 18:34
Re: Päivän linkki
Sinne tulee "Dispencery" tyyppisiä kauppoja, joihin pitää hakea oikeat luvat. Tuotantoon tarvitaan myös luvat tietenkin mikä ensikäteen taidetaan antaa alunperin lääketuottajan luvan omaaville. Oma standardisointi kehitteillä että mikä vastaa sitä laatua että ihmisille voidaan myydä. Ovat hakeneet ideaa Bedrocanin tuottajilta Hollannista, joka on siis stabiloinut lääkekannabiksen tuotannon huippuunsa.NuoriDaavid kirjoitti:^tuleeko sinne joku ALKO:n tapainen systeemi, vai miten homman on tarkoitus mennä?
Kumma, että tästä ei kait ole Suomessa paljoa uutisoitu?
http://www.denverpost.com/breakingnews/ ... ana-stores
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Päivän linkki
Osaatko kommentoida tuota sallittua THC-pitoisuutta
"The legislation defines industrial hemp as any part of the cannabis plant, growing or not, "with a delta-9-tetrahydrocannabinol (THC) concentration that does not exceed three tenths percent (0.3%) on a dry weight basis"
"The legislation defines industrial hemp as any part of the cannabis plant, growing or not, "with a delta-9-tetrahydrocannabinol (THC) concentration that does not exceed three tenths percent (0.3%) on a dry weight basis"
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3898
- Liittynyt: 14.08.2005 18:34
Re: Päivän linkki
Tuo 0.3% on siis teollisuushampun sallittu pitoisuusraja. Voit kasvattaa mitä tahansa happua teollisuus hampuksi kunhan tuo määrä ei ylity. Viihdekäyttöön THC/BCD rajoituksia ei ymmärtääkseni ole määritetty. Tosin, BCD-pitoiset lajikkeet on niittäneet viimeaikoina enemmän suosita varsinkin lääkekäytössä, joten uskoisin trendin olevan palaamassa enemmän THC/BCD tasapainoitettuihin lajikkeisiin sen sijaan, että pyritään saamaan pelkkää THC:tä paljon kasviin.NuoriDaavid kirjoitti:Osaatko kommentoida tuota sallittua THC-pitoisuutta
"The legislation defines industrial hemp as any part of the cannabis plant, growing or not, "with a delta-9-tetrahydrocannabinol (THC) concentration that does not exceed three tenths percent (0.3%) on a dry weight basis"
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Päivän linkki
Kotikäytössä oleviin kasveihin ei tule THC-rajaa
http://tinyurl.com/csbycol
"Adults 21 or older can grow up to three immature and three mature cannabis plants privately in a locked space, legally possess all cannabis from the plants they grow (as long as it stays where it was grown),[4] legally possess up to one ounce of cannabis while traveling,[5] and give as a gift up to one ounce to other citizens 21 years of age or older.[6] Consumption is permitted in a manner similar to alcohol, with equivalent offenses proscribed for driving.[7]"
On kyllä liberaali laki. Mielenkiintoista seurata. Yleensähän uudet trendit ovat aina Yhdysvalloista tulleet. Rantautuuko tämäkin lopulta vanhalle mantereelle.
http://tinyurl.com/csbycol
"Adults 21 or older can grow up to three immature and three mature cannabis plants privately in a locked space, legally possess all cannabis from the plants they grow (as long as it stays where it was grown),[4] legally possess up to one ounce of cannabis while traveling,[5] and give as a gift up to one ounce to other citizens 21 years of age or older.[6] Consumption is permitted in a manner similar to alcohol, with equivalent offenses proscribed for driving.[7]"
On kyllä liberaali laki. Mielenkiintoista seurata. Yleensähän uudet trendit ovat aina Yhdysvalloista tulleet. Rantautuuko tämäkin lopulta vanhalle mantereelle.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3388
- Liittynyt: 14.08.2005 19:47
- Paikkakunta: Tampere
Re: Päivän linkki
Helsingin kaupungin lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmän tekemä Tietokoneräppi-niminen video pyrkii kertomaan nuorille rap-kappaleen ja musiikkivideon myötä internetissä piilevistä vaaroista.
"Jos uusi ystävä on vanha ukko, silloin turvaton on luottamuksen lukko" pisti AIKA pahasti korvaan...
"Jos uusi ystävä on vanha ukko, silloin turvaton on luottamuksen lukko" pisti AIKA pahasti korvaan...

"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
~Albert Einstein
-
- Kitisijä
- Viestit: 24219
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
-
- Kitisijä
- Viestit: 6332
- Liittynyt: 05.10.2010 12:11
- Paikkakunta: Tampere
Re: Päivän linkki
Mut ei se elämä sit ollut kuitenkaan
Ihan piece of Kake Randelin.
Ihan piece of Kake Randelin.
-
- Kitisijä
- Viestit: 18915
- Liittynyt: 15.08.2005 3:14
- Paikkakunta: Hell
-
- Kitisijä
- Viestit: 18915
- Liittynyt: 15.08.2005 3:14
- Paikkakunta: Hell
Re: Päivän linkki
Saksalaiset ovat ennenkin toimineet vanginvartijoina Norjassa ja lopa pitäneetvankiloita isänmaallisten norjalaisten avustuksella! Quisling & al. 

Pyyhin Netikettiin..
-
- Kitisijä
- Viestit: 18915
- Liittynyt: 15.08.2005 3:14
- Paikkakunta: Hell
Re: Päivän linkki
Pyyhin Netikettiin..
-
- Kitisijä
- Viestit: 24219
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Päivän linkki
From pakkis: Suuri Pekka Siitoin-Juhlaketju
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitisijä
- Viestit: 24219
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Päivän linkki
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitisijä
- Viestit: 18915
- Liittynyt: 15.08.2005 3:14
- Paikkakunta: Hell
Re: Päivän linkki
Pyyhin Netikettiin..
-
- Kitisijä
- Viestit: 18915
- Liittynyt: 15.08.2005 3:14
- Paikkakunta: Hell
Re: Päivän linkki
Tein joskus Pekka Siitoin -visan Facebookkiin..Bluntly kirjoitti:From pakkis: Suuri Pekka Siitoin-Juhlaketju
Pyyhin Netikettiin..
-
- Kitisijä
- Viestit: 15197
- Liittynyt: 23.08.2011 9:23
- Paikkakunta: 7th heaven
Re: Päivän linkki
Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!
Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!
http://www.namemydaughter.com/
Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!
http://www.namemydaughter.com/
Universaali disclaimer.
-
- Kitisijä
- Viestit: 23518
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän linkki
Noinhan se just on. Jos se koulun, harrastuksen tai aikuisen duunipaikan ulkopuolella tavattu uusi ystävä on vanha äijä, niin se on 90% todennäköisyydellä joku pervo.saira kirjoitti: "Jos uusi ystävä on vanha ukko, silloin turvaton on luottamuksen lukko" pisti AIKA pahasti korvaan...
En omalla kohdalla keksi mitään päivänvaloa kestävää syytä tapailla jotain teiniä. Keksitkö saira mitään uskottavaa syytä?
-
- Kitisijä
- Viestit: 18915
- Liittynyt: 15.08.2005 3:14
- Paikkakunta: Hell
Re: Päivän linkki
Nettitreffit tietenkin ovat sama asia?sivustahuutaja kirjoitti:Noinhan se just on. Jos se koulun, harrastuksen tai aikuisen duunipaikan ulkopuolella tavattu uusi ystävä on vanha äijä, niin se on 90% todennäköisyydellä joku pervo.saira kirjoitti: "Jos uusi ystävä on vanha ukko, silloin turvaton on luottamuksen lukko" pisti AIKA pahasti korvaan...
En omalla kohdalla keksi mitään päivänvaloa kestävää syytä tapailla jotain teiniä. Keksitkö saira mitään uskottavaa syytä?

Pyyhin Netikettiin..
-
- Kitisijä
- Viestit: 3388
- Liittynyt: 14.08.2005 19:47
- Paikkakunta: Tampere
Re: Päivän linkki
Nii, no mun mielestä toi on aika sukupuolista stereotypiaa vahvistava lause. Ei kaikki pedot ole miehiä, eikä kaikki miehet ole pedoja.sivustahuutaja kirjoitti:Noinhan se just on. Jos se koulun, harrastuksen tai aikuisen duunipaikan ulkopuolella tavattu uusi ystävä on vanha äijä, niin se on 90% todennäköisyydellä joku pervo.saira kirjoitti: "Jos uusi ystävä on vanha ukko, silloin turvaton on luottamuksen lukko" pisti AIKA pahasti korvaan...
En omalla kohdalla keksi mitään päivänvaloa kestävää syytä tapailla jotain teiniä. Keksitkö saira mitään uskottavaa syytä?
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
~Albert Einstein
-
- Kitisijä
- Viestit: 23518
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän linkki
Eikös 'turvaton' tekstissä viittaa todennäköisyyteen? Jos 50v randomäijä ystävystyy 15v tytön kanssa työn, harrastuksen tai koulun ulkopuolella, niin hälytyskellojen pitäisi soida. Kaikki miehet eivät ole pedoja, mutta random-teinejä tapailevat 50v äijät isolla prosentilla ovat. Muuta motiivia moiseen ystävyyteen on vaikea keksiä.saira kirjoitti:Nii, no mun mielestä toi on aika sukupuolista stereotypiaa vahvistava lause. Ei kaikki pedot ole miehiä, eikä kaikki miehet ole pedoja.
Jos mies ilmoittaa vaimolle tapailevansa yhtä 18v Annaa 'ihan vaan ystävänä', niin tuo kai tuppaa johtamaan ristikuulusteluun. Jos Annan ikää sitten lasketaan 3v, niin homma onkin tosi turvallista?
Kaipa asia olisi suunnilleen samoin, jos sukupuolet vaihdettaisiin 50v naiseen ja 15v poikaan. Tosin meikäläinen kaipaisi tilastoja osoittamaan, että naiset rikkovat suojaikärajaa lähellekään niitä määriä mitä miehet.
-
- Kitisijä
- Viestit: 24219
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
-
- Kitisijä
- Viestit: 4816
- Liittynyt: 28.01.2011 22:35
- Paikkakunta: Pökäle
Re: Päivän linkki
Subscriptions are through the roof. People want their biases confirmed. They want to be cocooned in feedback that they were always right.
-
- Kitisijä
- Viestit: 18915
- Liittynyt: 15.08.2005 3:14
- Paikkakunta: Hell