Kitinä

Just luen Erik Axl Sundin Unissakulkijaa (Varistyttö-trilogian toinen osa). Hieman kypsyttää tietty kliseisyys eli jo edellisessä kirjassa pollisirouvamme kääntyikin yhtäkkiä lesboksi. Sama lesboilu jatkuu nyt ja osa jännitteestä tietty liittyy tuohon suhteeseen, koska poliisirouva ei täysin tiedä, kenen kanssa vehtaa. Vois vehtaaminen loppua siihen paikkaan, jos tietäisi.

Luen Riikka Pulkkisen Vierasta ja kirja on alkanut tökkiä nyt reilun sadan luetun sivun jälkeen. Pidin Totasta ja Rajasta, mutta hmm... Tämä Vieras tuntuu siinä mielessä erilaiselta, että tässä on sellainen tekotaidepaskan tuntu, jota ei mielestäni noissa aiemmissa ollut. Harmi.


Edit: Vieras luettu nyt kokonaan eikä se todellakaan parantunut loppua kohden. Melko latuska ja kylmäksi jättävä lukukokemus. Mistään ei oikein saanut otetta ja minun makuuni kirjassa on liikaa jumalaa ja jeesusta.

Tulkaa nyt kertomaan niistä kirjoistanne! Haluan kirjajuttuja tänne, kun niitä on niin kiva lukea

Mikä tai mitä kirjoja on luvussa juuri nyt? Mulla on kesken Hautalan Kuokkamummo.

Lähinnä selailen Alex Martellin, Anna Ravenscroftin ja David Ascherin opusta Python cookbook.

Olen lukenut muutaman Oatesin kirjan ja lukulistalla on myös tuo Haudankaivajan tytär - kun vain saisi aikaiseksi! Tuo Winmanin Kani löytyy omasta hyllystä, mutta se(kin) on vielä lukematta. Miten tässä millään ehtii kaikkea lukea

Luen parhaillaan kirjaa nimeltä Mohammed, suomalainen. Tämä kirja alkaa käydä hermoilleni, mutta pakko se on silti lukea loppuun, koska en tykkää jättää kirjoja kesken. Toisaalta kirja on (tai olisi) nopealukuinen, ellei tekisi koko ajan mieli antaa itselleen naamapalmuja ja nyppiä hiuksia yksittäin pois päästä.

^Suomi lienee ainut maa, jossa voi sama henkilö samasta aiheesta (eli Suomesta ja suomalaisuudesta) kirjoittaa sata kirjaa ja aina löytyy kustantaja julkaisemaan. Plus ne kolumnit. En ole yhtään Satsin kirjaa lukenut, kolumnejaan kyllä.

Olen löytänyt uuden fanituksen kohteen: Matt Shaw. Kirjansa maksaa muutaman dollarin Kindle Storessa. Ensimmäinen mitä luin häneltä oli kirja nimeltä PORN. Harvinaista että diggaan kirjailijoista jotka julkaisevat itsenäisesti.

http://hfk.booklikes.com/post/965002/porn-by-matt-shaw (Joo, ei tarvi välittää kirotusvihreistä).

Huonoin, ja samalla hauskin, kirja jonka olen lukenut on ollut Laveyn The Satanic Witch. En vieläkään tiedä minkä hiton takia tämä äijä on/on ollut kohtuu suosittu omalla maaperällään. Ei tajua, ei. Kuukautisverta tissiliiveihin, haha. Suosittelen kuitenkin, koska joskus sitä vaan tarvitsee "saatanallista" typeryyttä.

http://hfk.booklikes.com/post/970402/th ... nton-lavey

Suvinen kirjoitti:Ainakin itselleni jäi kuva täysin harkitusta paketista: yleensä näin paksuissa romaaneissa on paljon turhaa, jonkinlaista kirjailijan omassa päässä tapahtuvaa mässäilyä, jota kustannustoimittaja ei ole uskaltanut editoida. Tässä kirjassa jokainen tapahtuma, lause, yksityiskohta on merkityksellinen. Ei elämää suuremmin merkityksellinen, vaan tarinan ja hahmojen kannalta tärkeä.

Tjaa, mä olen nyt about sivulla 600, ja kyllä minusta tässä on koko ajan vähän riskinä sortuminen viihderomaanin puolelle. Tai siis olen nauttinut kovasti lukuelämyksestä, pitkään tarinaan on mukava heittäytyä, mutta kyllä minusta harkittu paketti olisi edellyttänyt nimenomaan paketoimista. Kun koko romaanin virittää se räjähdys, niin pitikö ensin sen räjähdyksen virittelyyn välttämättä käyttää se joku 150 sivua? Voi toki tietysti olla, että koko paketin nerokkuus näyttäytyy eri tavalla, kunhan saan kirjan loppuun. Komea suoritus romaani toki on, ja nautittavaa tarinointia, mutta kyllä kirja uhkaa vähän levitä omaan julmettuun kokoonsa.

^ No niin, tiiliskivi tahkottu loppuun. Tästä on vähän vaikea kirjoittaa ja pelkään, että arviostani syntyy väärä kuva. Siis heti alkuun: pidin kovasti lukuelämyksestä, kirja on taitava ja hallittu kokonaisuus, jos antaisin tähtiä, niitä olisi aika paljon. Kaikesta tästä myönteisyydestä huolimatta minun tekee kuitenkin mieleni kirjoittaa aika kriittisiä kommentteja ja pelkään, että ne ikäänkuin hautaavat tämän perusmyönteisyyteni alleen.

Mutta asiaan. Jotenkin aika kuvaavaa, että tässä on Stephen Kingin suositus mukana. Kirja varmaan asemoituu samaan suuntaan: yleisöön menevää bestseller-kamaa, jonka varmaan on vaikea saada hyväksyntää korkeakirjalliselta, itseään täynnä olevalta, itse itsensä jalustalle nostaneelta, akateemissävyiseltä nenänvarttakatselijastolta. Yksi syy tälle on esimerkiksi kirjan eräänlainen suoraviivainen juoni- ja tapahtumavetoisuus: en muista varmaan kertaakaan pysähtyneeni minkään kirjan lauseen ääreen pohtimaan, että olipa kaunis lause tai hyvä aforismimainen tiivistys jostain vaikeasti ilmaistavasta asiasta. Tällaisen kirjoittamisen laadun sijaan kirja vain puskee eteenpäin aika sofistikoitumattomalla kerronnalla, joka kyllä pitää hyvin otteessaan ja imee mukaansa, mutta siis ilman tällaista toisenlaista kirjallista elämystä. Tässä mielessä ei vain itse kirjan koko teemoineen, myös itse kirjallinen ilmaisu, olisi saattanut hyötyä tieynlaisesta tiivistämisestä tai edes rytmin vaihtelusta. Mä en siis itse ole ollenkaan kirjallinen eitisti tässä mielessä (en esim. lue oikeastaan lainkaan runoutta, en ihmeemmin pidä jostain Juha Seppälästä tai Paavo Haavikosta), mutta silti tässä tuli tavallaan sellainen olo, että ihan kirjoittamisen tasolla olisin odottanut Tartilta jotenkin sykähdyttävämpää elämystä. Nyt kirja ei oiekin erotu tällaisista aikuisille kirjoitetuista, kirjallisesti ei-niin-ansiokkaista satukirjoista kuten vaikkapa joku George R.R. Martin tai jotain.

Lisäksi minun on vähän vaikea saada kiinni edes siitä perussymboliikasta, joka mitä ilmeisemmin liittyy nimenomaan tuon Tikli-maalauksen ottamiseen niin keskeiseen rooliin. Nykykatsojallehan tuo maalauksessa näkyvä linnun kiinnittäminen aivan liian lyhyellä jalkaketjulla näyttäytyy jotenkin aika silmiinpistävänä. Varmaan tämä vapautta rajoittavien kahleiden pituus on yksi teema, jota kirjailija käsittelee monella taholla aina aika korostetusta huumetematiikasta Theon kyseenalaisiin bisneksiin asti. Toisaalta lintu on kiinitetty nimenomaan ruokinta-astiaansa, mikä kai saa ajattelemaan vaikka Theon kiinnittyneisyyttä "ruokkijoihinsa" äitiin, isään, Barboureihin ja Hobieen. Mutta en oikein saa tästä aiheesta kuitenkaan kiinni.

Ja toisaalta kirja itse pitää maalauksen keskeisenä elementtinä maalauksen leikittelyä toisaalta hämäävän realistisella maalaustekniikalla ja toisaalta etäännyttävällä otteella, jossa katsoja pakotetaan kiinnittämään huomionsa siveltimen vetoihin jne. eli taulun rakenteeseen maalauksena, ei taulun kuvaamaan todellisuuteen. Epäilemättä Tartilla on mielessä samanlainen leikittely kirjoittaessaan toisaalta hyvin realistista aikalaiskuvausta ja toisaalta rakentaessaan viktoriaanisen tai dickensiläisen romaanin kaltaista asetelmaa orpopojan koettelemuksista ja idealisoitujen ja karikatyyristen henkilöiden kokoelmaa. Mutta tämäkin aspekti jää ainakin minulta vähän loppuun asti tavoittamatta.

Tavallaanhan kirja myös koostuu jonkinlaisista rajallisista jaksoista: Ainakin räjähdykseen johtava osuus, aika Barbourien luona, aika Las Vegasissa, aikuisena New Yorkissa, action- ja kuumehourejakso Amsterdamissa ja vielä lopun osuus, jossa väännetään opetuksia taidehistoriasta rautalangasta. Lopun osuus on minusta vähän tönkkö ja liimattu, ja esim. Barbour-jakson pitäisi kai olla jonkinlainen selkeä välivaihe, jossa jännitteen luovat toisaalta jonkinlainen melkein käsillä oleva rauha osana hyvää perhettä ja toisaalta uhkatekijät, jotka vihjaavat rauhan ajan olevan hauras ja väliaikainen: kadonneen isän (ja tämän isän) olemassaolo, muiden Barbourien kuin Andyn ja tämän äidin asema idyllin uhkaajina, mutta minusta tämäkin asia olisi kaivannut jonkinlaista tunnelman ja kerronnan tiivistämistä. Vähän sama pätee isovanhempien ja jopa Pipan rooliin Theon kasvutarinassa: en ihan saa niistä kunnolla kiinni.

Eli toisin sanoen, lukukokemus oli minusta hyvinkin viihdyttävä, mutta jotenkin en saa tästä millään enempää irti: ei jää mieleeni romaanina, joka olisi koskettanut minua kovin syvästi tai jopa vaikuttanut ajatteluuni pitkäkestoisemmin.

Luin "kauhutehtailija" David Cronenbergin esikoisromaanin Consumed (suom. Syöpäläiset). Tekisi mieli sanoa ihan suoraan VMP. Kammottava pettymys paitsi etten odottanut kirjalta mitään, joten en periaatteessa pettynytkään.

Kirjan perusidea on periaatteessa kiinnostava, mutta toteutus on sellaista jahkaamista ja teknisten laitteiden ja ominaisuuksien luettelointia ja vatuloimista, että olin kuolla tylsyyteen. Kirjan alku oli kiinnostava, mutta hyvin pian se alkoi tampata paikallaan. Jopa mielenkiintoiset asiat ja käänteet oli niin tympäisevästi kuvattu - kun niihin vihdoin päästiin - että olin jo niin väsynyt ja masentunut, että toivoin vain kirjan loppuvan. Ja joo, loppuihan se sitten. Vain saatana to be continued. Eli ilmeisesti toinen kirja tulossa. Tuskin luen sitä.

Eunsun Kim: Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Ihan ok-kirja tuosta ihmeellisestä pellevaltiosta. Olen lukenut melko monia kirjoja liittyen Pohjois-Koreaan, jopa yhden fiktiivisen romaaninkin (Adam Johnson: The Orphans Master's Son) ja melko samansuuntaista tietoutta ne antavat. Tämä Eunsun Kimin kirja ei siis tarjoillut minulle juuri mitään uutta tietoa. Tietenkin se oli mielenkiintoista luettavaa, koska jokaisen tarina/elämä on kuitenkin uniikki ja vaiheiltaan erilainen. Kirjan tyyli on melko naivistinen ja tapahtumat vedetään läpi pikakelauksella.

Vagabondo kirjoitti:Nyt kun telkkarista on tullut pari jaksoa noita Viikinkejä, niin otetaas täällä kirjallisuusosiossa esiin Bernard Cornwell:n samaa aikakautta käsittelevä The Saxon Stories, joka...

Sarjan seitsemäs osa, Pakanavaltias, tuli luettua nyt kun se on suomennettu ja, ainakin pääkapunkiseudun, kirjastoissa saatavana. Sarjan kahdeksas osa The Empty Throne on julkaistu briteissä ja nyt taas joutuu taistelemaan itsensä kanssa malttaako odottaa käännöstä vai vaihtaako alkuperäiskieliseen versioon. Kirjailijan nettisivujen mukaan sarjaan pitäisi tulla vielä ainakin yksi osa lisää, mutta sen kirjoittaminen ei ole vielä alkanut, joten ehkä ton kasin kanssa ei oo niin kiire, että malttaa odottaa suomennosta, kun tarinan loppuunpääsemistä joutuu kuitenkin odottamaan.

Anu Juvonen: Lähiöoksennus

Tuli ihan lapsuus ja nuoruus mieleeni tätä kirjaa lukiessani, vaikka en Kantsussa asunutkaan. Mutta melko samanlaista se meno oli muissakin lähiöissä. Vaikka kirja on tietyllä tapaa hauska, se on myös surullinen. Ja toi mieleeni muistoja, joita en välttis haluaisi edes muistaa. Varsinainen nostalgiatrippi tämä laatta.

Tää. Maaninen kiinnostukseni kristinuskon historiaan lähenee sairautta, varsinkin kun en ole koskaan uskis ollut ollenkaan. Kunhan on kulttuuriimme aika paljon vaikuttanut jutska ja nykyään liiankin vaikuttava politiikassakin, taas.

Tässä kumminkin "alalla" kohtuujulkku Bart Ehrman, kokonainen kirja PDF-tiedostona. "Lost Christianities. The Battles for Scripture and Faiths We Never Knew" Fyysisenä kirjana minulla ei tuota ole. Ja siis pitää ihan itse osata suurentaa tekstiä. Peruskauraa tuon yleislinjat, mutta toisaalta minullekin uusia detaljeja. Kuvia kumartamatonta anaalisointia. Ei se uskonto tai Uusi Testamentti ole mitä meille koúlussa opetetaan. Olen hullu, mutta mun piti lukea tämä putkeen, Karhuissa tietenkin. Ainoastaan Tuomaan evankeliumin käsittämiseen gnostilaisena mytologiana en silleen yhdy. Muuten boneri.

http://thebibleisnotholy.files.wordpres ... w-2003.pdf

^Tuo Jayne Anne Philipsin Murhenäytelmä on minullakin lukulistalla. Vaikuttaa kiintoisalta. Kuokkamummo on hyvä, sen olen lukenut!

Terry Pratchett: Lyödään rahoiksi

Taattua Kiekkomaailmalaatua, kelpaa istua pöntöllä ja lukea.

Mun lukemiset on tältä vuodelta ohi. Täältä yhteenveto ja parhaat lukukokemukset: http://hfk.booklikes.com/post/1064078/h ... ds-in-2014

Suvinen kirjoitti:meillä ne odotukset on aika erilaisia vaikka yhteisiä lempikirjailijoita onkin pilvin pimein.

Otin tuossa jouluna puolinelsonin toisen yhteisen suosikkikirjailijamme (muistaakseni) tuoreesta tiiliskivestä, eli Amy Tanin the Valley of Amazementista. Oletko tätä kerinnyt lueskennella - olin näkevinäni, että suomennoskin on jo saatavilla, ehkä nimellä Ihmeiden laakso tai jotain? Vähän samanlainen kokemus kuin Donna Tarttin kanssa, vaikkka kirjat kovin erilaisia ovatkin: viihdyin hyvin, mutta ei tästä nyt mitään suurta elämystä mieleen jäänyt. Miljöönä sadan vuoden takaiset kiinalaiset kurtisaanitalot ovat toki kiehtovan outo ympäristö, mutta muuten tämä versio äitien ja tyttärien hankalista väleistä kiinalaisen ja amerikkalaisen kulttuuriperinnön leikkauspisteessä jätti jopa vähän kylmäksi.

^ Mä olen kyllä lukenut kiltisti kai kaikki Tanit sitä myötä kun niitä on ilmestynyt, mutta kieltämättä on niistä vähän potku tai ainakin sellainen yllättävä erilaisuus vähän latistunut määrän kasvamisen myötä.

Neljäntienristeyksen ostin heti sen ilmestyttyä, mutta jostain syystä se on vielä toistaiseksi lukematta. Odotukset on kyllä aika kovat, samoin kuin myös viimeisintä Finlandia-voittajaa kohtaan. Noita (toivottavasti) parempia kirjoja odotellessa olen lueskellut esim. Antti Tuuurin kaksiosaisen eepoksen Alkemistit, koska minua kiehtoo paitsi 1700-luvun historia yleisesti, myös ajan tiedemiesten läheinen suhde alkemiaan erityisesti. Mutta valitettavasti tämä kotimainen kirjapari kyllä tuotti vähän pettymyksen - tai sitten en vain olekaan tulossa vanhaksi!

^ tykkääkö jarmo kylmästä lenkistä vai eikö hän vain osaa paistaa sitä?

exPertti kirjoitti:Luin jo aikaa sitten, mutta löysin lopulta sattumalta tämä lainauksen, joka on aika ajankohtainen.

Loppuiko duunit?

Toisaalta, tuollainen yhteiskunnallinen, realistinen työläisromaani on näytellyt kovin vankkaa roolia suomalaisessa romaanikirjallisuduessa alusta lähtien; ehkä Pertsa on löytämässä kutsumuksensa. Innolla odotan Jarmon seikkailujen jatkoa.

urpiainen kirjoitti:Toisaalta, tuollainen yhteiskunnallinen, realistinen työläisromaani on näytellyt kovin vankkaa roolia suomalaisessa romaanikirjallisuduessa alusta lähtien; ehkä Pertsa on löytämässä kutsumuksensa. Innolla odotan Jarmon seikkailujen jatkoa.

+1

Enää pitää päättää, kuka näyttelee Jarmoa elokuvasovituksessa. Kari Väänänen, Juha Veijonen vai Samuli Edelman?