Kitinä

Ja vielä kerran ääneen isosti: BLAKIONOINTI!!!

Sheetlord kirjoitti:

Rahkapussi kirjoitti:Pohjanoteeraus kyllä Otavalta kustantaa moista roskaa.

Kirjakustantamot tarvitsevat paskaa joka myy - ihan kuten levy-yhtiötkin. Niistä saatavilla myyntivoitoilla rahoitetaan sitten "taiteellisempien projektien" aiheuttamat tappiot.

I nou: 17 vuotta kirja-alalla takana.

Sheetlord kirjoitti:Eniten tuossa case Vimmassa ihmetyttää / vituttaa, kuinka noin läpinäkyvä plagiointi menee läpi? Ilmeisesti riittää että on tarpeeksi röyhkeä ja että osaa selittää haastatteluissa mustan valkoiseksi ja yön päiväksi.

No hei, myihän Rowlingkin antiikin taruja vähän uusituilla henkilöhahmoilla ja muita varastettuja ideoita uusissa kansissa hyvään hintaan.

Geetzu kirjoitti:BLAKIONOINTI!!!

Blaxploitationin ja onanoinnin yhdistelmä?

Geetzu kirjoitti:tokihan kaikki sen plagioinniksi ymmärtävät, eikö?)

Kaikki jotka ovat Easton Ellisiä lukeneet - muutakin kuin "Less Than Zeron"

Jos teet taidetta toisen eväillä, tuo edes jotain oikeasti omaa ja uutta siihen juttuun. Esimerkki: Marilyn Mansonin "Sweet Dreams" - ottamatta kantaa onko MM paskaa vai ei - tuo tulkintana jotain uutta alkuperäisbiisiin, kun taas saman artistin cover Deppareiden "Personal Jesuksesta" on käytännössä ihan sama biisi kuin alkuperäinen - laulusaundi vähän räkäisempi ja pari ylimääräistä hurinaa. Valitsin tämän esimerkin, kun sattui tulemaan Mansonia radiosta.

Toinen esimerkki - samplaamisesta: Vanilla Icen "Ice Ice Baby" on paska biisi siksi, että siihen on vain suoraan poimittu Queenilta pitkänpuoleinen luupattu melodianpätkä rumpukoneen päälle. Deee-Liten "Groove Is In The Heart" pohjaa orkesterin itsensä mukaan voittopuolisesti sampleihin. Olen kysynyt jokaiselta tuntemaltani deejiiltä käytettyjen soundien alkuperästä. Kukaan ei tiedä eikä osaa nimetä alkuperäislähteitä.

Lainaamalla toisen taidetta on mahdollista tehdä hyvää uutta taidetta - mutta helppoa se ei ole - jos haluaa tehdä homman tyylillä.

Sheetlord kirjoitti:

Geetzu kirjoitti:tokihan kaikki sen plagioinniksi ymmärtävät, eikö?)

Lainaamalla toisen taidetta on mahdollista tehdä hyvää uutta taidetta - mutta helppoa se ei ole - jos haluaa tehdä homman tyylillä.

Mä tiedän, että paskaa tulee roppakaupalla niskaan, mutta laittaisin myös osan Quentin Tarantinon tuotannosta tähän genreen. Vaikutteet ymmärrän, sillä tällä ihmiskunnan kulttuurihistorian määrällä on vaikeaa enää tehdä mitään, mitä ei olisi jo aikaisemmin nähty/kuultu/tehty noin niinQu mytologisessa mielessä, mutta välillä Tarantinon fanius elokuvahistoriaa kohtaa näkyy vähän liikaa hänen töissään. Varsinkin näissä viimeisimmissä.

Rahkapussi kirjoitti:Varsinkin näissä viimeisimmissä.

Tämä ei ole niin yksiselitteistä. QT rippaa surutta, siitä ei ole epäilystäkään - eikä mies ole kieltänyt sitä itsekään. Syytettinhän "Pulpiakin" fuusioksi yhdestä Orson Wellesistä ja frendi Roger Avaryn "Killing Zoesta". Myös "Dogsin" kohdalla heiteltiin muistaakseni aika vahvoja plagiointisyytteitä - en vain muista alkuperäistä kohdetta.

Ollessaan pelkästään käsikirjoittaja ukon teksti oli tuoretta ja elävää, tavaramerkiksi myöhemmin muodostuvat epälineaarinen kerronta sekä runsas pop-kulttuuritrivia olivat suht uusia vivahteita valtavirtaelokuvissa. "Crimson Tidessä" on muutamia legendaarisia hetkiä ja maestron itsensä inhoamat "NBK" sekä "True Romance" ovat myös paikoitellen erittäin nautittavaa tykitystä niin hahmojen kuin dialoginkin osalta.

"Kill Bill" menee vielä ns. omaperäisenä läpi, mutta työn alla oleva "Inglorious Bastards" kuulostaa jo aika halvalta varastamiselta - kohteina "Dirty Dozen" eli varsin tunnettu "Likainen Tusina" ja "Inglorious Bastards" -nimiset sotafilkat. Siinä vaiheessa kun nimikin pöllitään eikä olla tekemässä remakea, ollaan jo aika harmaalla alueella - semminkin kun QT on kiinnittänyt samoja näyttelijöitäkin kuin alkuperäisessä "Bastardsissa".

Mielestäni rippaaminen Tarantinon tapaan on ihan ookoo-tapa tehdä elokuvia - edellyttäen että alkuperäiskohteet ovat "riittävän undergroundia". Kun aletaan ottaa eväitä isolla kouralla valtavirrasta - lopputulos on väistämättä tylsä. Samaan tapaan tehtiin klubimusiikkia ainakin 1990-luvun alussa. Kun joku teki tanssihitin jossa oli kiva äänitehoste, seuraavalla viikolla ilmestyi 15 uutta maxia, jotka sisälsivät tasan sen saman sämplätyn pöräyksen. Lopputulos: iso läjä kertakäyttömusiikkia, joka kuulosti "vanhalta" jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Jos halutaan, että lopputulos kuulostaa hyvältä ja tuoreelta, pitää ammentaa vanhaa ja "vähän tunnettua" materiaalia raaka-aineeksi.

Luin Osmo Tammisalon Rakkauden evoluution ja täytyy sanoa, että siinä oli muutama (tahattoman?) koominen lausahdus, jotka saivat väkisinkin hymyilemään. Muuten ihan mielenkiintoinen ja luettava kirja.

Nappasin mukaan hotellin lobbysta Dublinissa Jennifer Weinerin "Good in Bed", joka on kyllä käännetty suomeksikin. Olihan loistava! Hauska ja todentuntuinen kuvaus ison naisen rakkauden tuskasta.

http://www.jenniferweiner.com/

Täytyy näitä myöhemminkin ilmestyneitä saman kirjailijan opuksia tiirailla kaupoista.

Storia kirjoitti:Nappasin mukaan hotellin lobbysta Dublinissa Jennifer Weinerin "Good in Bed", joka on kyllä käännetty suomeksikin. Olihan loistava! Hauska ja todentuntuinen kuvaus ison naisen rakkauden tuskasta.

http://www.jenniferweiner.com/

Täytyy näitä myöhemminkin ilmestyneitä saman kirjailijan opuksia tiirailla kaupoista.

Oikein mukavan lupsakoita lukuromaaneja ovat, kuten Marian Keyesin sekä Jane Greenin kirjat. Työn puolesta "jouduin" lukemaan ja sitten sainkin pahan tartunnan moderniin naisviihteeseen...

Rahkapussi kirjoitti: Työn puolesta "jouduin" lukemaan ja sitten sainkin pahan tartunnan moderniin naisviihteeseen...

Ei näitä arvostelukappaleita sattuisi olemaan sulla tallessa? Tarjoudun ostamaan pois

^ Hih, sori, ei ole. Mä kierrätän kirjat aika nopeasti toisessa ex-työpaikassani eli antikvariaatissa ja käyn hakemassa sieltä lisää tätä romanttista höpsötystä. On muuten aika hyvä tarjonta: lähiörouvat ovat selkeesti suklaan ja lemmen tarpeessa

Rahkapussi kirjoitti:kierrätän kirjat aika nopeasti

Ok. Vähän mietin, että viitsinkö edes kysyä, kun itse olen sellainen, että kirjoistani en luovu millään. Sinä taas oletkin ekoihme!

Tom Reynolds - I hate myself and I want to die; the 52 most depressing songs you've ever heard

Varsin kiva idea valita top 52 masentavinta pop-biisiä ja jauhaa one-linereitä yms. paskaa niistä. Muutamia osuvia kommentteja sekä useammankin kappaleen kohdalla tulin tajunneeksi kuinka masentavia ne tosiaan ovatkin. Valitut biisit ovat koko lailla laidasta laitaan, mutta silti valtaosa kirjasta jää erittäin etäiseksi sillä suurin osa kappaleista ovat vuosikymmenien takaisia, mulle täysin tuntemattomia.

"Bruce Springsteen's The River: Why would anyone want to star in a Bruce Springsteen song? You'll just end up unemployed with a resentful wife named Mary...Nobody in Springsteen's blue-collar hell ever gets promoted to manager or is able to afford a Lexus."

Kirjoittaja selvittää kyllä heti alkuun mikä ero on surullisella ja masentavalla kappaleella, mutta selitys oli niin monimutkainen ettei sitä pysty toistamaan. Paremmin toimiikin käytännön esimerkki: Nine Inch Nailsin Hurt on masentava, Johnny Cashin Hurt on surullinen.

Luin Paulo Coelhon kirjan Yksitoista minuuttia. Harvinaisen hyvä. Parempi kuin aikaisemmin lukemani Alkemisti. Tositapahtumiin perustuva tarina yhden naisen ajautumisesta prostituoiduksi. Suosittelen.

Luin vihdoin Gustav Hägglundin omaelämäkerran "Leijona ja kyyhky".

Hägglund on omahyväinen ja itserakas menestyjä, jonka teksti käy varmasti monen hermoille. Minulle Hägglund on jonkinmoinen idoli juuri edellämainituista syistä.

Pari lainausta.

Somalian komennuksesta:
"Noihin aikoihin alettiin ottaa Suomeen suurin joukoin pakolaisia ja siirtolaisia Somaliasta. Minun kävi heitä sääliksi. On vaikea kuvitella kansaa, jolle sopeutuminen Suomeen olisi ollut vaativampaa: muutto lämpimästä kylmään, muslimimaasta kristittyjen joukkoon, paikkaan jossa ei tapella ja ryöstellä; maahan jossa tehdään töitä."

Serkustaan Jyrkistä:
"Isä oli sotainvalidi, reservin upseeri, rovasti, Mikkelin tyttölyseon lehtori ja kokoomuksen valtuustoryhmän vaikuttaja, läpeensä hyvä ihminen, lähes kaikkea mitä stalinisti vastusti. Jyrkistä tulikin jo teininä tulenpalava stalinisti...
Molemmat, niin Jyrki kuin Raija Oranen, ovat iän myötä järkiintyneet ollen nykyisin jo lähes porvareita."

Ryhtiliikkeestä:
"Ammattisotilaiden pitää näyttää sotilailta. Lylleröt eivät ole uskottavia taistelijoita. Upseereille maksetaan palkkaa siitä, että hän pitää itsensä kaikin puolin sotakelpoisena, tiedoiltaan ja taidoiltaan, henkisiltä ja fyysisiltä kyvyiltään. Vyötärön mitat olivat kenraalikuntaa myöten päässeet kasvamaan. Korostin, että läskit ovat osoitus itsekurin puutteesta. Ellei saa itseään kuriin, miten sitten muita?"

Taisteluhelikoptereista:
"Taisteluhelikopteri on lisäksi erityisen tehokas taisteluväline, esimerkiksi noin kuusi kertaa tehokkaampi kuin panssarivaunu...
Ainut huono puoli tässä kopterissa on sen nimi. Eihän tälläinen rauhaa rakastava rakentajakansa voi hankkia taisteluhelikoptereita. Olisi pitänyt keksiä parempi nimi. Suora käännös englannista, hyökkäyshelikopteri, tuskin olisi asiaa edistänyt. Saattohelikopteri ei oikein lyönyt läpi, ja niin jäimme ilman oloihimme parhaiten soveltuvaa taisteluvälinettä."

Paraatikatselmuksista:
"Kenraaliystävällisin paraatikatselmus on briteillä ja heidän entisillä alusmaillaan. Tarkastava kenraali viedään autolla korokkeelle. Paraatin komentaja ilmoittaa joukot ja pyytää tarkastamaan ne. Eteen ilmestyy pari opasta, jotta kenraali ei vaan eksyisi matkalla. Rivistöä pitkin kävellessä voi aina pysähtyä rupattelemaan sotilaiden kanssa, jos alkaa väsyttää. Lippuvartio on pukeutunut muista täysin poikkeavaan asuun, jotta takastaja ei vahingossa kulkisi lipun ohi tervehtimättä. Lopuksi kenraali ohjataan takaisin korokkeelle, jossa hän ottaa vastaan ohimarssin. Sitten maistuukin jo drinkki kaiken uurastuksen jälkeen."

Alexander von Schönburg:
Tyylikkään köyhäilyn taito

Köyhtyneen saksalaisen aatelissuvun entisestään köyhtynyt jälkeläinen on tehnyt hauskan ja asennetta tihkuvan johdatuksen tyylikkään köyhäilyn taitoon. Kirjailija kuvaa sitä, kuinka hänestä, erittäin hyväpalkkaisesta journalistista tuli uusköyhä tuotannollisten ja taloudellisten syiden takia.

Pitkään aikaan en ole lukenut mitään näin hauskaa: eurooppalainen aatelisvesa taitaa henkevän ironian viljelyn taidon. Kirja sopii kaikille niille, joka ovat joutuneet tinkimään elintasostasostaan ja ryhtymään säästölinjalle. Jos Status Anxiety väsyttää, on tämä tutustumisen arvoinen teos. Ohessa muutama lainaus:

"Hyvät vuodet ovat lopullisesti ohi, se meidän on uskottava. Sillä on tosin positiivinenkin puolensa: vuosikymmenien ajan kapitalismin kannattajat yrittivät uskotella, että köyhyys on nöyryyttävää ja merkitsee samaa kuin "Sinusta ei ole mihinkään, olet tyhmä ja laiska". Päähämme paukutettiin jatkuvasti "Jokainen pystyy siihen!", mutta se on osoittautunut legendaksi. Jokainen ei vain pysty siihen! Urat katkeavat, on voittajia ja häviäjiä, ja häviäjien määrä kasvaa jatkuvasti. Jos näinä aikoina köyhtyy, ei tarvitse ajatella epäonnistuneensa - ihmiset köyhtyvät osana paljon suurempaa prosessia." s. 15

"Siihen asenteeseen kuuluu paitsi kyky olla ilman sitä, mitä muut tavoittelevat, myös riippumattomuus olla ottamatta muiden elämäntyyliä mittapuukseen ja sen ymmärtäminen, ettei taloudellinen lamakausi välttämättä merkitse onnettomuutta, vaan tarjoaa ehkä jopa tilaisuuden hioa elämänmuotoamme. Kriisi on Max Frischin mukaan valtavan tuottoisa tila, siltä on vain vietävä katastrofin sivumaku." s. 23

Kirjan viesti on: Nautiskele enemmän kuluttamalla vähemmän.

Lue lisää kirjasta kustantajan sivuilta:
http://www.atenakustannus.fi/index.php? ... rja_id=154

Peter Barhamin ja Alan Hurndallin kirja The Invisible girl. Käsittelee anoreksiaa. Pitäisi varmaankin kirjoittaa, että koskettava, mutta kirjoitan silti, että siirappinen.

Risto Isomäki: Sarasvatin Hiekkaa.

Apokalyptinen ekologinen jännäri. Hieman vähemmän scifi kuin hänen aikaisempi samaa teemaa käsitellyt romaaninsa Herääminen.

Kirjasta oppimiani asioita:
- Kuukausia likaisen veden alla viruneet kirjat ovat lukukelpoisia
- Ns. länsimainen sivistys on ihan turhaa kakkaa, kaikki on keksitty ekaks Kiinassa ja Intiassa ainaskin 6000 vuotta sitten. Nih!
- Länsimaiset ovat muutenkin tyhmiä ja ahneita ja sössivät kaiken
- Se että koko maailmassa ei puhuta nyt kiinaa oli yhdestä salamaniskusta kiinni

Seuraavana vuorossa Dan Simmonsin Hyperion, jota minulle on kauhiasti suositeltu.

Kaarina Davisin Rankka kutsumus - sairaanhoitajan päiväkirja. Olihan se ihan sävähdyttävää luettavaa näin lakonuhan alla.

^ Joo, mulla on kanssa joku Zadie Smith -ongelma. Liian tunteetonta ja jaarittelevaa mun makuun. Zadie, jos luet tämän, sano, mitä on mielessäsi, äläkä turhaan jaarittele.

Saatan kyllä joskus vielä muuttaa mieleni Zadien tuotannon suhteen ja uppoutua siihen. Kauneudesta-kirjasen alku oli tietyllä tavalla aika kiehtova... Mutta kesken on vielä toistaiseksi.

Suvinen kirjoitti:José Saramago: Kertomus sokeudesta

Minäkin olen lukenut tuon, ja kovasti vaikutuin, vaikka en (sangen epä-äidinkielenopettajamaisesti) jaksa kirjoittaa pidempiä kuin kahden sanan kirja-arvosteluja
Vähän aikaa sitten luin Saramagon juuri suomennetun uutuuden, Kertomus sokeudesta -kirjan jatko-osan Kertomus näkevistä. Tutustumisen arvoinen sekin, joskaan ei mielestäni yhtä sävähdyttävä kuin Kertomus sokeudesta.

Legs McNeil & Gillian McCain:
PLEASE KILL ME - punkin sensuroimaton esihistoria

Luin Mikko Rimmisen Pölkyn ja hämmennyin.

Kuten olen tainnut täälläkin julistaa, Rimmisen Pussikaljaromaani on mielestäni ja siten objektiivisesti yksi parhaista suomalaisista romaaneista ikinä. Niinpä odotukset toisen romaanin suhteen olivat korkealla. Ja onhan Rimmisen kieli edelleen huikeata, ja tekstistä paistaa sama humaani, lämmin ymmärrys varsin onnetonta (sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti) päähenkilöä kohtaan. Hauskakin kirja on.

Mutta jotain jäi puuttumaan. Ehkä Pussiksen kantava voma oli kuitenkin loistavat henkilöt ja huikea dialogi. Ja kun Pölkky ei sisällä juuri yli kahden lauseen dialogeja, ja niitäkin vain kymmenien sivujen välein, jää tämä elementti pois. Suosittelisinkin oikeastaan vain Rimmisen kerrontatyylin ihailijoille, en tarinoiden tai Rimmisen henkilöiden ystäville.

Ovatkos muut lukeneet tätä vielä?

Joku aika takaperin tuli luettua Politkovskajan Putinin Venäjä läpi, ja nyt sunnuntaina tuli erittäin mielenkiintoinen dokkari samasta aiheesta YLE2:lta, ja kirja lähti uudelleen lukuun.

Onkos joku palstalaisista perehtynyt enemmän Putinista kirjoitettuihin kirjoihin ja löytyykö suosituksia muista opuksista kuin tuo Politkovskajan tuote?

Tuo ylen esittämä dokkari oli muuten lyhennetty versio Suomen töllöön. Latviassa taasen oli yllättäin mennyt nauha solmuun, joten dokkaria ei pystytty esittämään Latvian TV:ssä

Luin Frank W. Abagnalen elämänkerran Ota kiinni jos saat. Kirja kertoo "huijarien kuninkaan" tarinan. Mielenkiintoisen hämmentää luettavaa.