Kitinäläisten uskonnollisuus/uskonnottomuus

[urpiainen]

Ulkopuolisen silmin osapuolten toisiaan kohtaan tuntema molemminpuolinen ylemmyydentuntoisuus näyttää kuitenkin jollain tapaa huvittavalta.

Näyttää huvittavalta ja saa tuntemaan - ylemmyyttä?

[Elukka]

Ulkopuolisen silmin osapuolten toisiaan kohtaan tuntema molemminpuolinen ylemmyydentuntoisuus näyttää kuitenkin jollain tapaa huvittavalta.

Näyttää huvittavalta ja saa tuntemaan - ylemmyyttä?

Nih. Musta te ootte tosi lapsellisia ylemmyydentuntoinenne.

[CandyMan]

Ulkopuolisen silmin osapuolten toisiaan kohtaan tuntema molemminpuolinen ylemmyydentuntoisuus näyttää kuitenkin jollain tapaa huvittavalta.

Näyttää huvittavalta ja saa tuntemaan - ylemmyyttä?

Ei välttämättä, vaan huvittaa tilanteen ristiriitaisuuden takia.

Jos pointtisi on että kaikki tuntevat ylemmyydentunnetta eri tavalla ajattelevia kohtaan, ilmeisesti tämän ylemmyydentunteen julistaminen (johon itsekin olen mahdollisesti joskus turvautunut) erikseen on täysin turhaa? Vai ajaako julistaminen jotain tiettyä tarkoitusta? En osaa sanoa.

[NuoriDaavid]

Aivan samalla tavoin PetriFB lienee ylemmyydentuntoinen oman maailmankuvansa takia.

Eikös ylpeys ole syntiä?

Eli siinä mielessä olen onnellisemmassa asemassa, että minä saan olla ylemmyyden tuntoinen, uskovainen taas ei.

[JoeB]

Aikoinaan kuuluin kirkkoon mutta sitten tulin siihen johtopaatokseen etta en voi allekirjoittaa uskonnon saantoja ja pyyntoja joten en sitten ottanut rukoiluun tai kirkonmenoihin enaa osaa. Kirkkoon kuuluin vain koska halusin maksaa kirkollisveroa jota pidin lahinna "hyvantekevaisyysmaksuna". Sittemmin paatin vaihtaa hyvantekevaisyyskohdetta ja erosin kirkosta.

En taysin sulje pois mahdollisuutta etta olisi jumal(i)a mutta olen tullut siihen johtopaatokseen etta jos joku haluaa minun palvovan hanta jumalana niin on paree tulla itse kaymaan tai lahetaaa joku palvelija kaantymaan (ihmiset eivat valitettavasti kay sanansaattajiksi vaan vaaditaan joku uskottavampi todistus). Sitten jos tarjotaan hyvaa diilia niin mikaettei, voihan sita jotakuta palvoakkin. Tahan paivaan mennessa kukaan ei tosin ole ottanut kutsua vastaan.

Asioiden ollessa talla mallilla, en pida uskonnollisia argumentteja missaan arvossa eivatka ne ole mikaan syy tehda/olla tekematta jotain. Joku voi ihan rauhassa vaittaa etta Jumala sano etta (ala) tee sita tai tata, jos se kuulostaa jarkevalta niin voihan sita harkita. Pelkastaan se etta Jumala niin sanoi ei tee argumentista yhtaan vahvempaa, koska Jumala ei ole minulle ilmaissut olemassaoloaan eika taten siis voida verifioida viestin alkuperaa. Niinkuin tuossa joku mainitsikin niin todistustaakka on jumalalla tai hanen uskontokuntaan rekryavalla.

Lyhyesti ilmaistuna: agnostikko taalla...

[Sannnu]

Kuulun kirkkoon, eikä ole aikomuksia erota. Olen käynyt rippikoulun ja toiminut isosena. Pidän itseäni ns. tapauskovaisena, eli jouluna käyn kirkossa ja tietenkin häissä jne. Olen myös olut lapsen kummi tai kai olen edellenkin omalla tavallaan vaikka lapsi onkin kuollut.

Suhde uskontoon on vaihdellut elämän aikana. Lapsena yritin aina olla todella kiltti, sillä pelkäsin, että jumala rankaisee jos on tuhma. Kotini ei ollut uskonnollinen vaan olin hyvin herkkä jo lapsena ja ajattelin paljon ja liikaa asioita.

Uskonnoliisuus on korostunut elämässäni vaikeina hetkinä. Viimeksi aika äskettäin kuin menetin äkillisesti 3,5 vuotiaan kummityttöni. Koska poismenolle ei ollut mitään järkevää syytä, pitkällistä sairautta tai onnettomuutta, olin luonnollisesti hyvin hämilläni. Kysymykset Miten tämä on mahdollista?, Mitä pahaa on tehty, että tämä tapahtui? Miksi tällaista annettiin tapahtua?risteilivät päässäni. Tällaisen kriisin keskellä väkisinkin tulee tarve hakea selitystä jostain "yliluonnollisesta", pakkohan se kiukku ja tuska on johonkin suunnattava.

Uskon siihen, että suuren tuskan ja hädän hetkellä ihmisellä on luontainen tarve hakea turvaa jostain ei maallisesta ja selittämättömästä. Omaa käytöstään esim. suuren menetyksen edessä ei voi ennalta tietää, mutta olen huomannut, että esim. selvännäkijöistä, uskonnosta mistä vaan haetaan usein silloin apua.

Tällä hetkellä en tiedä uskonko siihen johonkin oman ajatusmaailmani mukaiseen korkeampaan voimaan (jumalaan tms.) Jotenkin kuitenkin haluan uskoa, että pieni tyttö meni johonkin kauniiseen ja hyvään paikkaan, josta hän katselee meitä ja samaan paikkaan haluan myös mennä itse kun aika jättää.

[annepa]

Olen buddhalainen agnostikko. Buddhalainen filosofia kiinnostaa ja eniten miellyttää se, että tämä uskontokunta ei ole koskaan käynyt uskonsotia, (tietääkseni) käännyttänyt aktiivisesti tai paheksunut tai väheksynyt muita uskontoja. Minulla on kuitenkin vaikeuksia uskoa että S.Gautama teki kaiken mitä hänen sanotaan tehneen ja käsitteinä esim maailmankaikkeudet ja ajat ovat vaikeita.

Minulla on hankaluuksia toimia kuten "kunnon" buddhalainen toimisi (kasvissyönti jne). Ilmeisesti en ole vielä valmis "kunnon" buddhalaiseksi, joten koitan nyt sitten elää mahdollisimman hyvän elämän ja olla loukkaamatta muita. Tämä näyttää onnistuvan ilman sen suurempia vaikeuksia. Luen kuitenkin ajoittain sutria ja muita opetuksia ja koitan syventää ymmärrystäni buddhalaisuudesta. Valaistumista minun on kuitenkin näköjään turha odotella tällä menolla, syntynen uudestaan madoksi tai hevoiseksi (uudelleensyntymiseenkin on kyllä vaikeuksia uskoa...). Kuoleman ajatuksen käsittelyssä buddhalaisuudesta on ollut paljon hyötyä ja esim Dalai Laman opetukset onnellisuudesta ovat helpottaneet elämääni.

Aikaisemmin olin tapakristitty. Minut kastettiin ja kävin rippikoulun. Kun täytin 18 erosin kirkosta. Kotonani kaikki ensin kuuluivat kirkkoon, nyt vain siskoni ja hänkin eroaa "kun jäsenyys alkaa häiritä normaalia elämää" eli kun tienaus ja veronmaksu alkavat.

Kaikenkaikkiaan olen sitä mieltä että valtio ja kirkko pitäisi erottaa toisistaan. Yhteisövero pitäisi poistaa, en halua maksaa ev.lut. ja ort. kirkkojen menoja kun ostan leipää. Samoin uskonnonopetus pitäisi muuttaa uskontojenopetukseksi, yleissivistäväksi opetukseksi jossa käytäisiin oikeasti läpi eri uskontoja eikä vain keskityttäisi kristinuskoon. Jos tätä muutosta ei tehdä niin sitten aineen nimi pitäisi muuttaa kristinuskonopetukseksi (alaviittein, käydäänhän siellä läpi vähän muitakin uskontoja).

Kukanenkin uskokoon mihin haluaa, mutta mulle ei tarvi tulla tuputtamaan, kysyn kyllä jos kiinnostaa. Katson karsaasti myös jos uskonto aiheuttaa harmia muille (esim ristiretket ja kiihkomielinen islaminusko).

[Clay]

Valaistumista minun on kuitenkin näköjään turha odotella tällä menolla..

öhh.. mikset voisi valaistua?

Lisäys: Ei sitä olekaan tarkoitus odotella, taidat olla vähän kristitty vielä? Valaistuminen pitää itse löytää, sitä ei mikään buddha tule ojentamaan hyvän elämän palkinnoksi.

[PeterPan]

Henkinen hengittäjä joka ei laita roposiaan minkään kirkon rahastus ohjelmaan mukaan...

[NuoriDaavid]

Uskonnoliisuus on korostunut elämässäni vaikeina hetkinä. Viimeksi aika äskettäin kuin menetin äkillisesti 3,5 vuotiaan kummityttöni. Koska poismenolle ei ollut mitään järkevää syytä, pitkällistä sairautta tai onnettomuutta, olin luonnollisesti hyvin hämilläni. Kysymykset Miten tämä on mahdollista?, Mitä pahaa on tehty, että tämä tapahtui? Miksi tällaista annettiin tapahtua?risteilivät päässäni. Tällaisen kriisin keskellä väkisinkin tulee tarve hakea selitystä jostain "yliluonnollisesta", pakkohan se kiukku ja tuska on johonkin suunnattava.

Eikö uskonto tee tuosta kaikin tavoin vaikeammin käsitettävän? Eikö tee asioista paljon vaikeampaa, jos yrität hakea Jumalan motiivia tuollaiselle tapahtumalle?

Oma veljeni on kuollut. Minun on paljon helpompaa ymmärtää se ilman Jumalan tahdon sekoittamista asiaan.

[KisSandra]

Kovin hankala aihe kirjoittaa niin, että tulisi varmasti ymmärretyksi.. Koska muut ovat jo viisaudessaan asiaa hyvän matkaa kiteyttäneet käytän heitä tökerösti taas hyväkseni..

Mainostan olevani agnostikko koska se tykkään käyttää kyseistä sivistyssanaa, mutta ehkä enemmän kirkkoon kuuluvat tapakristitty joka ei mieti näitä asioita juurikaan, ja käy kirkoissa vain merkkitapahtumien yhteydessä.

Ehdottomaksi ateistiksi en leimaudu, koska maailmassa on joitakin vaikeasti käsitettäviä asioita jotka ovat liian suuria pienelle ihmismielelle. Jätän takaportin auki niiden osalta, koska en tiedä vielä vastausta. Olen mahdollisesti jopa hieman taipuvainen uskomaan jälleensyntymisoppiin, vaikka monet asiat sotivat sitäkin ajatusta vastaan. En ole vielä osannut perustella asiaa itselleni loogisesti ja täysin vedenpitävästi, puoleen tai toiseen. Liittyy kysymykseen mistä minuus koostuu ja miksi satun elämään juuri nykyhetkessä.´Pitäisi ilmeisesti käydä joku filosofian peruskurssi, mutta pelkään humanistiksi leimautumista.

Filosofian kurssit täällä tosin käyty, saamatta niistäkään vedenpitäviä vastauksia. Vastaus, se on sitten kai vaan jossain tuolla ulkona. Ja siinä mielessä edelleen (toistaiseksi) tapakristitty etten ole koskaan tullut eronneeksi kirkosta vaikka se useaankin otteeseen on mielessä käynyt. Ehkä sitten tarvitsisin jonkun isomman ja todella merkittävän syyn sillekin, ylempiin voimiin (niin, jotain jossain voi ehkä olla ja jotkut kutsuvat sitä jumalaksi mutta minulle ei vielä ole selvinnyt mitä se on tai on olematta..) suuttuminen ei ole ollut riittävä syy, sekin on kyllä koettu, useampaan otteeseen. Joskus myös olen (vastauksia saamatta) pyytänyt itselleni lisää voimia kestää ja selvitä erinäisistä eteen tulleista tilanteista mutta sitten olen saanut jälleen kerran huomata, että kaikki voima mitä löydettävissä on, on minun löydettävä itsestäni. Siis..

Tietyllä tapaa uskon johonkin henkiseen, mutta en usko sen olevan ihmisen ulkopuolinen tekijä, vaan että se on jokaisessa ihmisessä sisäänrakennettuna. Sitä on hirveän vaikea selittää, mutta uskon, että ihmisessä on itsessään fyysisen ja psyykkisen tason lisäksi tietynlainen henkinen taso, jolla on kyky vaikuttaa asioihin hyvinkin laajalla mittakaavalla. Koen sen olevan kuitenkin nimenomaan osa ihmistä itseään, eikä jotain suurempaa "jumaluutta".

..hyvin pitkälti olen näissä ajatuksissani samalla suunnalla harhailemassa kuin ketjun aloittaja.

Olen tavallaan uskovainen.
Uskon kyllä siihen, että "everything that happened here, happened for a reason".

Itse en enää oikein aikoihin ole voinut puhtaasti uskoa tähänkään, maailmassa tapahtuu liian paljon pahaa. Joskus olen ajatellut niinkin, että jos jumala on olemassa niin ainakin sillä on ihan sairas huumorintaju. Mieluummin jätän varsinaisesti uskomatta /syyttämättä ketään ihmistä suurempaa olevaista. Jotkut kurkottelevat ahdingossaan ylemmäs, toisia ikävät kokemukset vieraannuttavat entisestään kaikesta korkeammasta voimasta. Kuulun itse jälkimmäiseen ryhmään.

Kaikenlainen uskon (olipa sitten mikä sen alalaji tahansa kyseessä) pakkosyöttö suututtaa. Kiihkouskovaisissa usein ärsyttää eniten se suunnaton suvaitsemattomuus mitä harrastavat muita kohtaan vaikka samaan aikaan muka suvaitsevaisuudesta posottavatkin. Liian usein olen myös päässyt todistamaan tiettyjen lahkojen monikasvoisuutta (kauniimmin ilmaistuna) – Sanotaan yhtä, tarkoitetaan toista ja toimitaan itse kolmannella tapaa.

Jos joku kokee saavansa turvaa ollen uskossa(an) ja on uskossa(an) onnellisempi kuin muutoin olisi eikä vaivaa minua tai ketään muitakaan uskomuksillaan, sen suon hänelle. Ei se ole minulta pois.

Xibeä lainaten:

En ymmärrä erilaisia kiihkouskovaisia - koen sellaisen hirveän orjuuttavaksi. En kuitenkaan koe itselläni olevan oikeutta epäillä kenenkään toisen uskomuksia, koska se, mihin ihminen uskoo, on hänelle täyttä totta.

Ja heti seuraavassa lainauksessa myös erittäin hyvin omaan ajatusmaailmaani soveltuvia mietteitä:

Kaikenkaikkiaan olen sitä mieltä että valtio ja kirkko pitäisi erottaa toisistaan. Yhteisövero pitäisi poistaa, en halua maksaa ev.lut. ja ort. kirkkojen menoja kun ostan leipää. Samoin uskonnonopetus pitäisi muuttaa uskontojenopetukseksi, yleissivistäväksi opetukseksi jossa käytäisiin oikeasti läpi eri uskontoja eikä vain keskityttäisi kristinuskoon. Jos tätä muutosta ei tehdä niin sitten aineen nimi pitäisi muuttaa kristinuskonopetukseksi (alaviittein, käydäänhän siellä läpi vähän muitakin uskontoja).

Kukanenkin uskokoon mihin haluaa, mutta mulle ei tarvi tulla tuputtamaan, kysyn kyllä jos kiinnostaa. Katson karsaasti myös jos uskonto aiheuttaa harmia muille (esim ristiretket ja kiihkomielinen islaminusko).

Onhan koulussa tämä elämänkatsomustieto, sitä tosin ei saa valita jos satut kuulumaan kirkkoon. Tämäkin on mielestäni väärin. Itsekin olisin kovin mielelläni aikoinani valinnut sen aineekseni uskonnonopetuksen sijaan vaikka siihen maailman aikaan en vielä ollut pitänyt edes vaihtoehtona koko järjestelmästä eroamista.

Juu, siis pallotin vaihtoehdon agnostikko. Se ehkä kuitenkin kuvaa lähimmäs sitä mitä katson olevani.

[annepa]

Valaistumista minun on kuitenkin näköjään turha odotella tällä menolla..

öhh.. mikset voisi valaistua?

Koska en ole vielä valmis.

Lisäys: Ei sitä olekaan tarkoitus odotella, taidat olla vähän kristitty vielä? Valaistuminen pitää itse löytää, sitä ei mikään buddha tule ojentamaan hyvän elämän palkinnoksi.

"Kristitty" tarkoittaa että uskoo Jeesukseen Kristukseen ja hänen ylösnousemukseensa. Väite kumottu

Ei siinä, ei kristinuskossa mitään pahaa sinänsä ole. Kristittykin voi valaistua. Samat säännöt siinä pätee kuin buddhalaisuudessa; tee hyvää toiselle. Odottelu on sanontatapa, kuka väitti että oikeasti vain odottelen? Joojoo, tiedän että tätä nykyä ihmisten sisälukutaito on aika ruosteessa...

[Vadim]

Ulkopuolisen silmin osapuolten toisiaan kohtaan tuntema molemminpuolinen ylemmyydentuntoisuus näyttää kuitenkin jollain tapaa huvittavalta.

Näyttää huvittavalta ja saa tuntemaan - ylemmyyttä?

Erityisesti minua viehättää Anne Pohtamon hymy, josta paistaa mielestäni läpi vahva usko siitä, että useimmat muut ovat päätymässä helvettiin. Uskiksen kilarihymyssä on aina jotain niin... kiehtovaa.

Vaikka olen luonnoltani taipuvainen harrastamaan ymmärtämiseen pyrkivää tulkintaa, on myönnettävä, että oleilu täällä näin on muokannut asennoitumistani leppoisasta agnostisismista militantin ateismin suuntaan. Toisaalta, koska olen luonteeltani melkoinen laiskamato, tämä militantti ateismini on kyllä hieman vetelää sellaista.

Mutta ei kai sellaista ateistia olekaan, joka ei hädän hetkellä ristisi käsiään?

[Homeboy65]

Ateisti olen ollut n. 20 vuotta. Ateismini alkoi, kun tutustuin Vapaa-ajattelija-lehdessä esitettyyn uskontokritiikkiin.

Käsitys Hyvien palkitsemisesta ja Pahojen rankaisemisesta kuoleman jälkeen on peräisin jo kristinuskoa varhaisemmista uskonnoista. Em. käsitys on todennäköisemmin toiveajattelua kuin tietoa.

Jenkit btw ihmetyttävät: Raamattu ilmoittaa yksiselitteisesti että rikkaalla ei ole taivaaseen asiaa, mutta siellä on miljonääri-uskiksia pilvin pimein...

[prosessi]

uskontoihin (paino sanalla usko, ei perusteltu tieto) dogmaattisuus kuuluu eksplisiittisesti ja konstitutiivisesti mukaan. Luulisi kaikkien nyt tämän ymmärtävän.

Elukka taitaa olla sen sortin uskovainen, jota aiemmin hahmottelemani tyypin 2 ateisti ryhtyisi vastustamaan.

Jos dogmaattisuus kuuluu eksplisiittisesti ja konstitutiivisesti mukaan uskontoihin, ei Elukan käsityksiä voi pitää uskontona eikä Elukkaa uskovaisena. Elukan "jumala" kun ei edellytä mitään keneltäkään eikä lupaa mitään kenellekään, eikä sen auktoriteettikaan ole ehdoton. Elukan "jumalalle" on yhdentekevää, että "uskooko" joku siihen vai ei, se vain on. Tietenkin voi kysyä, että miksi mihinkään noin yhdentekevään pitäisi uskoa, mutta jutun juoni onkin, ettei se ole tarpeen. Tuo "jumala" on ennemminkin jonkinlainen filosofinen konstruktio, yritys vastata kysymykseen "Miksi?".

On tietenkin mahdollista, ettei tuota rakennetta pysty hahmottamaan kovin helposti, ellei ole itse luonut kokonaista maailmaa ihmisyksilöineen, vaikka kirjaksi. On enemmän kuin kumma tunne, kun kynä kirjoittaa jotain aivan muuta kuin mikä suunnitelmaan kuului, varsinkin jos kirjoitettu teksti tekee mahdottomaksi sen alkuperäisen käsikirjoituksen toteutumisen, mutta silti ne kirjoitetut tapahtumat sopivat paremmin noiden keksittyjen hahmojen keksittyihin luonteisiin kuin ne alunperin suunnitellut.

[prosessi]

Ateismini alkoi, kun tutustuin Vapaa-ajattelija-lehdessä esitettyyn uskontokritiikkiin.

Aloit sitten uskoa Vapaa-ajattelijoihin...

[Aito_Johanna]

Kuulun kirkkoon, mutta uskonnolla ei ole juuri sijaa elämässäni.

Varhaisteininä - teininä olin jonkin verran kiinnostunut uskonnollisista asioista. Kävin seurakunnan kerhossa ja toimin vähän lastenleireillä isosena. Funtsin ripari-iässä ihan tosissani sellaisia kysymyksiä kuin että onko Jumalaa olemassa ja miten maailma on syntynyt. Ehkä se kuuluu siihen ikään. Sitten vaihe meni ohi ja sitä paitsi tai ennen kaikkea seurakunnan nuoriso-ohjaajien teennäisen kosiskeleva ens viikolla me mennään uskisten festareille kuunteleen kun bändi soittaa siistin setin Jeesus-poppia, hei muistakaa että Jesse diggaa teitäkin, eix oo upeeta hei -puhe alkoi ottaa päähän. Jätin ripari-isoskurssin kesken.

En käy kirkossa edes jouluisin; en ole itse asiassa kertaakaan käynyt sisällä omassa "kotikirkossani", vaikka olen asunut nykyisen seurakuntani alueella jo yhdeksän vuotta. Jokin siinä kuitenkin on, että en kuitenkaan harkitse kirkosta eroamista. Ehkä se on jonkinlainen pahan päivän varalta -juttu: ehkä joskus jossain toisessa elämänvaiheessa yhtäkkiä tunnenkin tarvetta hakea uskonnosta lohtua, ja silloin on mukavaa, kun kuulun kirkkoon jo valmiiksi. Tai sitten se on vain jonkinlainen nostalginen fiilisjuttu: lapsuudessa kuullut kertomukset jouluyön tai pääsiäisen ihmeestä vaikuttavat tunteisiini, vaikken niihin mitenkään järkijärjellä uskokaan. Kristillinen kulttuuriperimä vain on osa minua.

[EveryWoman]

Monitahoinen ja siksi mielenkiintoinen aihe. Aloittajalle pisteitä ja papukaijamerkkejä ja whatnot.

No siis. Ateisti en ainakaan ole, koska se olisi typerää. Käytän seuraavaksi urpiaisen kiitettävällä huolellisuudella virittelemää ateismiluokitusta kuvaillakseni tarkemmin, mitä ajan takaa:

1. Militantti tieteellinen ateisti

Uskontojen dogmijärjestelmien ja niiden palvonnan kohteiden (jumalien) yhteenniputtaminen yhdeksi isoksi olkiukoksi ja molempien osa-alueiden teilaaminen pelkästään jomman kumman virheellisyyden/epäjohdonmukaisuuden perusteella näyttäytyy minun monitorillani vähintäänkin älyllisenä laiskuutena. Uskottavampaa olisi käsitellä dogmeja ja oppeja erillään jumalaa koskevista ontologisista kysymyksistä, joskin nämä kaksi aihetta väistämättä jollakin tavoin myös kietoutuvat yhteen.

2. Militantti looginen ateisti

Jumalaa ei ole –väittämän perusteleminen sillä, että ihminen ei voi ymmärtää jumalaa on niinikään löperöyttä. Tämä eräänlaisen uskonnollisuuden rosvosektorin esiin manaaminen perustuu järjen käyttöön aivan yhtä löyhästi kuin pahimpien jeesustelijoiden ristiinpuhumisetkin. Muokkaankin urpiaisen lanseeraaman nimityksen kuvaavampaan muotoon: militantti pseudolooginen ateisti. Moinen heppu olisi rehellisempi tunnustaessaan, että jumalan olemassaolemattomuuteen liittyvät mielipiteet ovat uskomuksia siinä missä suuri osa kristittyjen perushokemistakin.

3. Humanisti-ateisti

Tämän alalajin edustajien nimeämistä ateisteiksi en sulata, sillä en kykene uskomaan heillä riittävän motivaatiota/perusteluja jumalan tosiasialliseen kieltämiseen.

4. Uskonnollisuudesta vieraantunut ateisti

Toiselta nimeltään EVVK-ateisti. Hänen väittämänsä siis kuuluisi jotakuinkin: Eipä ole koskaan tullut mieleenkään, että joku jumala voisi olla olemassa, joten jumalaa ei siis ole. Tämän lajin ignoranttius ei harvinaista olekaan - minkään aihealueen piirissä, liittyi se uskontoon tai ei. Nämä yksilöt lienevät ketjussa käsiteltävien kysymysten suhteen jokseenkin toivottomia, vaikkakin joskus myötäsyntyisiä käsityksiään kyseenalaistamaan pakotetusta EVVK-tyypistä saattaa sukeutua viidennen, toistaiseksi vaille huomiota jääneen ateistityypin edustaja:

5. Insinööriateisti

Tämän lajityypin edustaja uskoo vakaasti, että kaikki olemassaoleva voidaan joko mitata tai punnita. Hänen perustelunsa jumalan olemassaolemattomuudelle onkin kertakaikkisen vastaansanomaton – ainakin hänen omassa havaintouniversumissaan.

Kuten vuodatuksestani(kin) käy ilmi, myös ateismi on uskomus (kehittyneemmässä muodossaan jopa uskomusjärjestelmä). Urpiaiselle jätän takaportin auki (en siten kuin ajattelitte, senkin pervot!), ja esitän hänen kenties tarkoittaneen sittenkin agnostisismia (= jumalan olemassaolosta tai olemassaolemattomuudesta ei ole varmuutta) ateismin (= jumalaa ei ole) sijaan.

Omia jumalakäsityksiäni jaksan motivoitua erittelemään ehkä joskus toiste – muistaakseni olen niistä kertaalleen jotakin kirjoitellutkin. Mutta selventääkseni asian maallisempaa puolta: kuulun kirkkoon. Tämä siksi, että pidän kirkkorakennuksista, joiden ylläpito on ainakin osittain kirkollisveron varassa. Toivoisin toki, että kirkot olisivat huomattavasti nykyistä vähemmän, jos lainkaan, sidoksissa tiettyihin uskontokuntiin, että ne olisivat aina auki ja että ainakin joissakin kirkoissa saisi käyttäytyä nykyistä vapaammin ja järjestää myös ei-uskonnollisia menoja. Parempi silti nykyjärjestelmäkin kuin ei mitään. Toinen syy kuulua kirkkoon on kirkon ja valtion yhä voimassaoleva osittainen synergia.

Uskonnoista ylimalkaan minulla on niin hyvää kuin pahaakin sanottavaa. Ne ovat vähän niin kuin alkoholi ja porno: hyviä oikein käytettyinä, mutta johtavat valitettavan suuren osan ihmisistä harhaan.

[Clay]

öhh.. mikset voisi valaistua?

Koska en ole vielä valmis.

Koska olet valmis?

[NuoriDaavid]

.

En käy kirkossa edes jouluisin; en ole itse asiassa kertaakaan käynyt sisällä omassa "kotikirkossani", vaikka olen asunut nykyisen seurakuntani alueella jo yhdeksän vuotta. Jokin siinä kuitenkin on, että en kuitenkaan harkitse kirkosta eroamista. Ehkä se on jonkinlainen pahan päivän varalta -juttu: ehkä joskus jossain toisessa elämänvaiheessa yhtäkkiä tunnenkin tarvetta hakea uskonnosta lohtua, ja silloin on mukavaa, kun kuulun kirkkoon jo valmiiksi. Tai sitten se on vain jonkinlainen nostalginen fiilisjuttu: lapsuudessa kuullut kertomukset jouluyön tai pääsiäisen ihmeestä vaikuttavat tunteisiini, vaikken niihin mitenkään järkijärjellä uskokaan. Kristillinen kulttuuriperimä vain on osa minua.

Kukaan perheessämme ei kuulu kirkkoon. Vietämme silti joulua ihan normaalin kaavan mukaan (emme toki Jouluevankeliumia tms lue). Ei kirkkoon kuulumattomuus estä kristillisen kulttuuriperimän noudattamista.

Kuulut siis kirkkoon eräänlaisena vakuutuksena. Oletko laskenut paljonko tuo vakuutus sinulle maksaa vuodessa?

Jos yht'äkkiä tuntisit tarvetta esim. rukoiluun, niin kieltäytyisikö Jumala ottamasta rukoustasi vastaan, jos kirkollisvero olisi maksamatta?

Sanotaanko jossain kohtaa Raamatussa, että Jumalaan uskominen ja taivasten valtakuntaan pääseminen jne edellyttää jonkin tietyn osuuden tuloistaan lahjoittamista kirkolliselle instituutiolle?

Selvennyksenä vielä, että itse en siis usko Jumalaan.

[Leila]

Kukaan perheessämme ei kuulu kirkkoon. Vietämme silti joulua ihan normaalin kaavan mukaan (emme toki Jouluevankeliumia tms lue). Ei kirkkoon kuulumattomuus estä kristillisen kulttuuriperimän noudattamista.
Selvennyksenä vielä, että itse en siis usko Jumalaan.

Kuuluuko jouluunne Jeesus-lapsi seimessä?

Minusta on hyvin pöyristyttävää, että kristinusko on ympännyt vanhoihin pakanajuhliin (juuri joulu ja juhannus) uskonnollisen elementin. Joulua ja juhannusta on juhlittu jo kauan ennen kristinuskon syntymistä. Tosin niistä on käytetty eri nimiä, mutta yhtä kaikki pakanat ovat katsoneet että keskikesä ja keskitalvi ovat kunnon bileiden arvoisia ajankohtia. Eihän Jeesus oikeasti edes syntynyt jouluna!

Minä pidän molemmista juhlista. En vain halua yhdistää Jeesusta ja tonttuja enkä varsinkaan etsiä juhannuksesta mitään uskonnollista ulottuvuutta.

[NuoriDaavid]

Kukaan perheessämme ei kuulu kirkkoon. Vietämme silti joulua ihan normaalin kaavan mukaan (emme toki Jouluevankeliumia tms lue). Ei kirkkoon kuulumattomuus estä kristillisen kulttuuriperimän noudattamista.
Selvennyksenä vielä, että itse en siis usko Jumalaan.

Kuuluuko jouluunne Jeesus-lapsi seimessä?

Minusta on hyvin pöyristyttävää, että kristinusko on ympännyt vanhoihin pakanajuhliin (juuri joulu ja juhannus) uskonnollisen elementin. Joulua ja juhannusta on juhlittu jo kauan ennen kristinuskon syntymistä. Tosin niistä on käytetty eri nimiä, mutta yhtä kaikki pakanat ovat katsoneet että keskikesä ja keskitalvi ovat kunnon bileiden arvoisia ajankohtia. Eihän Jeesus oikeasti edes syntynyt jouluna!

Minä pidän molemmista juhlista. En vain halua yhdistää Jeesusta ja tonttuja enkä varsinkaan etsiä juhannuksesta mitään uskonnollista ulottuvuutta.

Jouluun kuuluu kaikenlaista joulurekvisiitta; enkeleitä, tonttuja, ei vielä ole jeesuslasta seimessä näkynyt, mutta jos semmoisen lapset haluaisivat, niin mikäs siinä.

Olen varmaankin tässä kohtaa uskonnontunnilla nukkunut, mutta mitä kristillistä juhannuksessa on?

Ps. On tuo kirkko tosiaan yrittänyt Juhannuksenkin omia http://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannus#J ... tinuskossa

[Ann]

En vain halua yhdistää Jeesusta ja tonttuja enkä varsinkaan etsiä juhannuksesta mitään uskonnollista ulottuvuutta.

Kukakohan sitä Jeesusta on kenenkään joulupöytään väkisin änkemässä? Ne kristilliset tontutko? Juhannuksen kokkoonkuseksimisista on kristillisyys kaukana, vai olenkohan ollut kovinkin käyrässä tuubassa, kun en muista mitä henkistä keskikesässä on?

Tänä vuonna vietetäänkin sitten vaihteeksi puhdasoppinen ateistijoulu! Kertokaapa mulle nyt tässä ja heti, mitkä kaikki symbolit on kristinuskon saastuttamat, niin osaan jo ajoissa sylkeä niiden päälle. PTHYI!

[Leila]

Juhannus on Johannes Kastajan muistoksi vietettävä kristillinen juhla.

En minä halua kenenkään ateistin joulunviettoa paheksua, jokainen juhlii joulua ihan niin kuin parhaaksi näkee ja kivoimmalta tuntuu. Jeesuksen kanssa tai ilman. Paheksun vain sitä, että jo alunperin pakanallisille tavoille pitää antaa jälkikäteen uskonnollinen sisältö vain sen takia, että kansa saisi pitää vanhat juhlansa mutta kirkon ohjauksessa.

[Ann]

Juhannus on Johannes Kastajan muistoksi vietettävä kristillinen juhla.

No ei tasan ole. Tää on takuuvarmasti jostain wikipediasta nussittua tietoa. (Okei, se syntyi silloin, mutta ei sitä juhlita.)

Päivitys:
Kävin lukaisemassa liturgista kalenteria, ja ilmoitan täten jo etukäteen, että juhlin 31. toukokuuta Marian käyntiä Elisabethin luona.