Anteeksi nyt vaan mutta mitä muita lapsia voi adoptoida? Siis tiedän että jotkut antavat suomessakin lapsensa suoraan syntymästä adoptioon mutta onhan silloinkin parempi vaihtoehto päästä rakastavaan perheeseen kuin olla ei haluttu lapsi?Gattaca kirjoitti: Adoptiooon kyllä hyvä pointti nuo muuten täysorvot.
ON heteroperheen lapsistakin tullut homoja. Tunnen jopa yhden.Melnais kirjoitti:Miten tähän lausumaan nähden arvelet että juuri homoperheessä kasvaminen kääntäisi lasta samaan suuntaan? Kumoaa tähänastisen tietämykseni ihmisen seksuaalisuudesta täysin, kiitos tästä salatiedosta. Psst, myös rehdeistä heteroperheistä on sii'innyt aitoja homoja.Mulli75 kirjoitti: Seksuaalinen suuntaus kehittyy sitten lapsen oman mielen ja kokemusten mukaan suuntaan jos toiseen.
Sitä kun ei tiedä mikä lapsesta aikuisena tulee, eikä tule tuomita.
Itse ajattelin roolimallien tärkeyttä myös siltä kantilta että on tottunut elämään läheisesti molempien sukupuolten kanssa. Voisin esim. kuvitella että äiditön ja siskoton poikalapsi omaisi aikuisena huonommat lähtökohdat normaaliin suhtautumiseen ja kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa, jos läheisiä naisroolimalleja ei ole ollut. Sinänsä tällä ei ole mitään tekemistä vanhemman tai vanhempien seksuaalisen suuntautumisen kanssa.pajazzo kirjoitti:Mietin kuitenkin ankarasti tätä roolimalli kysymystä. Millaiseksi poikalapsi kasvaa kahden homon kanssa? Tyttö kahden lesbon? Entä kun esimerkiksi poikalapsi asustaa kahden naisen kanssa niin luulisi jonkun identiteettikriisin syntyvän ja päinvastoin.
Kuitenkin teet sen vastaamalla Ei, eli homovanhemmilla ei olisi missään tapauksessa mahdollisuutta adoptioon, edes vaikka lapselle ei löydy kelvollisia heterovanhempia.Saatan olla hyvinkin väärässä, enkä omalla tavallani haluasi evätä ei-heteroilta mahdollisuutta vanhemmuuteen.
Tuo on mielestäni aika outo perustelu. Jäisikö lapselle homolemmen näkemisestä suurempi trauma kuin heterolemmen, vai mitä tarkoitat? Voitaisiinko ajatus kääntää ylösalaisin ja väittää, että homoperheessä kasvava kehittyisi todennäköisemmin suvaitsevaiseksi erilaisia seksuaalisia suuntauksia kohtaan?Mietin silti, mitä lapsen päässä mahtaa liikkua, kun pärähtää paikalle kesken lemmensession?
Komppaan. Minä olen ehjän ydinperheen lapsi ja uskon ydinperheeseen. Uskon, että lapselle on parasta, kun hänellä on ei naisen mallia ja miehen mallia vaan isä ja äiti. Siitä huolimatta: en näe järkevää syytä siihen, miksei homopari osaisi rakastaa ja kasvattaa lasta siinä kuin heteropari tai yh. Ehkä sille lapselle tulee traumoja siitä, että hänellä ei ole koskaan ollut isää tai äitiä vaan kaksi isää tai kaksi äitiä, mutta onhan niitä traumoja kaikenlaisia itse kullakin. Niiden kanssa eletään.M-ojo kirjoitti:Vastaan hiukan vastahakoisesti kyllä.
Minäkin uskon että tuo pätee ainakin osittain - nimittäin perheessä, jossa vallitsevat ne 1950-lukulaisen jyrkät sukupuolien käyttäytymistä koskevat kategorisoinnit. Perheessä jossa isä ja äiti viettävät lapsen kanssa yhtä paljon aikaa alusta lähtien ja osoittavat rakkauttaan yhtä avoimesti, olisi hullua ajatella äidin olevan jotenkin merkitsevästi tärkeämpi.Gattaca kirjoitti:Uskon ihmisen lapsena leimautuvan isäänsä ja äitiinsä siten, että alkuun äiti on tärkeämpi molemmille sukupuolille ja poikien ei tarvitse tätä perussuuntausta muuttaa, kunhan oidipuskompleksista selviävät.
Minä taas painottaisin enemmän huonon ihmisen mallia. Sitä että yritetään hampaat irvessä olla jotakin mitä ei oikeasti olla (perinteinen, stereotyyppinen mies), ja sisäisen konfliktin seurauksena ajaudutaan tekemään typeryyksiä. Äidistäsi en muista sinun liiemmin kirjoitelleen, mutta liekö hänkään kyennyt elämään elämää täysin sinä persoonallisuutena joka oli (on?), stereotypioista irrallaan? Stereotypiat ja niihin ahtautuminen on ihmisille huono asia, ei arvo jonka säilyminen pitäisi yrittää turvata.Mutta vaikka minulla on sekä isä että äiti, lasken isäni edesottamukset vieraiden naisten kanssa ja huonon miehen mallin yhdeksi epävarmuuteni syyksi.
Vain siinä tapauksessa, että kaikki mainitun lapsen lähipiirissä eläneet miehet ovat ahtautuneet niihin pirun roolimalleihin orjallisesti. Eivät miehet ja naiset lähtökohtaisesti niin erilaisia ole, että miehen kanssa luontevaan kanssakäymiseen kykenevä ei kykenisi samaan myös naisen kanssa. Poisluettuna sosioiminen niiden kanssa, jotka eivät itsekään tiedä keitä ovat, ja noudattavat siksi ulkokohtaisia naisena tai miehenä olemisen sääntöjä pelko perseessä - mutta kenen nyt sellaisten kanssa tarvitsisikaan tulla toimeen?Hebuli kirjoitti:Itse ajattelin roolimallien tärkeyttä myös siltä kantilta että on tottunut elämään läheisesti molempien sukupuolten kanssa. Voisin esim. kuvitella että äiditön ja siskoton poikalapsi omaisi aikuisena huonommat lähtökohdat normaaliin suhtautumiseen ja kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa, jos läheisiä naisroolimalleja ei ole ollut.
Ja niin muuten minäkin (vanhempani ovat naimisissa edelleen). Kun olin lapsi, äiti yritti opettaa minulle että homous on sairaus, ja myöhemmin kauhisteli kun en osoittanut kiinnostusta ruuanlaittoon. Isä onneksi oli suvaitsevaisempi!Aito_Johanna kirjoitti:Minä olen ehjän ydinperheen lapsi...
Nykyään laitan ruokaa oikein mielelläni, kuten taloutemme miesosapuolikin.Mielestäni menet tuossa iloisesti metsään olettaessasi että lapselle tuottaisi vaikeuksia erottaa mies ja nainen, isä ja äiti, toisistaan. Ihan vanhempien harrastuksien miehekkyydestä tai naisekkuudesta huolimatta. Väitä mitä väität, mutta uskon että sinunkin niin edistyksellisessä ja utopistisessa ystäväpiirissäsi miehillä ja naisilla on omia sukupuolelleen ominaisia suhtautumistapoja yms. eri asioihin. Kaikesta tasa-arvovouhotuksesta huolimatta harvat ihmiset ovat oikeasti androgyynejä (huikka).EveryWoman kirjoitti:* Lapsen pitää saada sekä miehen että naisen malli.
Tämä höttöinen väittämä kaipaa määrittelyä siitä, mikä oikeastaan on miehen malli ja mikä naisen. Ainakin omassa tuttavapiirissäni moiset mallit menevät iloisesti sekaisin.
Mielestäni "oman sukupuolen roolimallin iskostaminen" ei ole keskeinen asia, vaan päivittäiset ja läheiset sosiaaliset kontaktit molempiin (aikuisiin) sukupuoliin ja tätä kautta opittu yhteiselo ja luonteva suhtautuminen molempiin sukupuoliin. Helpoiten tämä onnistuu jos vanhemmat ovat eri sukupuolta. Edelleen uskon ettei lapselle tuota vaikeuksia erottaa toisistaan miestä ja naista, vaikka heidän pissavehkeensä olisivatkin piilossa ja omaisivat perinteisiin roolimalleihin sopimattomia harrastuksia ja elämäntapoja.Olennaista ei siis ole se, että lapseen iskostettaisiin jo varhaisella iällä jokin sukupuoliroolimalli
Mihin tuo kummallinen käsitys perustuu?Jos adoptiokeskustelussa välttämättä halutaan ottaa esille jokin stereotypia, mainitsisin ennemmin sen, miten paljon helpompaa rakastaminen tuntuu homomiehille olevan verrattuna heteroihin.
Eriskummallinen vertaus. Kas kun et vielä sanonut että se heteropariskunta olisi sarjamurhaajapariskunta.Jos joutuisin jostakin syystä antamaan oman lapseni adoptoitavaksi, valitsisin vanhemmiksi ilman muuta homoparin - ainakin jos vaihtoehtona olisi viime vuosisadan puoliväliin juuttuneita sukupuolirooleja peräänkuuluttava sovinistimies ja hänen tossun alla elävä kotihengetärvaimonsa, joista kumpikaan ei osaa suhtautua luontevasti sanaan rakkaus.
Olen edelleen sitä mieltä että lasten hyvinvointi ja onnellisuus on aina etusijalla kirkasotsaiseen idealismiin verrattuna, riippumatta siitä kuinka väärin on jos homojen lapsia kiusataan.* Homojen lapsia kiusattaisiin.
Rikkaiden lapsia kiusataan, köyhien lapsia kiusataan, liian pitkiä lapsia kiusataan ja hassunnimisiä lapsia kiusataan (ja se, mikä lasten mielestä on hassu nimi, ei ole aikuisten ennustettavissa). Olisiko parempi opettaa lapsille suvaitsevaisuutta kuin kieltää kaikki sellainen, joka johtaa lasten kiusaamiseen? Ja itse asiassa: oppisivatko lapset suvaitsevaisuutta helpommin, jos aikuisetkin olisivat suvaitsevaisempia?
Mielestäni ovat, ja puhun osittain siitä mitä olen itse nähnyt ja kokenut. Minulla on onneksi ollut niin äiti kuin useita siskojakin.EveryWoman kirjoitti:Vain siinä tapauksessa, että kaikki mainitun lapsen lähipiirissä eläneet miehet ovat ahtautuneet niihin pirun roolimalleihin orjallisesti. Eivät miehet ja naiset lähtökohtaisesti niin erilaisia ole, että miehen kanssa luontevaan kanssakäymiseen kykenevä ei kykenisi samaan myös naisen kanssa.
Olen eri mieltä kanssasi siitä että lapselle tuottaisi vaikeuksia erottaa mies ja nainen toisistaan, vaikka sitten puhuttaisiinkin suhteellisen androgyyneistä ihmisistä, tai "miehekkäistä naisista"/"naisellisista miehistä".Homoseksuaalit ovat olosuhteiden pakosta roolimallien kyseenalaistamisen ammattilaisia. Siksi on hölmöä ajatella, että perheessä, jossa huoltajina on kaksi homomiestä, tarjolla olisi pelkkiä perinteisiä miehen malleja. Todellisuus ei ole tuonne päinkään, ja hyvä niin!
Tietääkseni lähes kaikki homot ovat peräisin ihan tavallisista heteroperheistä - eikä ole sekään harvinaista, että homojen vanhemmilla on erittäin kielteinen asenne homoseksuaalisuuteen. Mistä voi siis etukäteen päätellä, että homojen adoptoimista lapsista tulisi myös homoja, kun heteropariskuntienkaan lapsien seksuaalista suuntautumista ei voi ennustaa.Mulli75 kirjoitti: ON heteroperheen lapsistakin tullut homoja. Tunnen jopa yhden.
Juuri tämän takia oikeastaan läpsinkin itseäni, oman lapseni päätin tähän maailmaan synnyttää siitäkin huolimatta, ettei biologista isäänsä asia miellyttänyt. Olen kaksinaismoralisti ydinperhe-ajatuksineni.Hilpi kirjoitti:Jos emme suvaitse homopareja vanhempina, puuttuvan toisensukupuolen rooolimallin takia, niin pitöisikö meidän tarkastaa käsityksemme yksinhuoltajistakin?
