Kitinä

Olen koittanut vetää vähän Metallicaa, Sabbathia, Mansonia mutta hyvin pian siirtynyt wigwamiin, enigmaan ja Pink Floydiin. Viimeisimmästä viimeistään Atom Heart Motherin ja Meddlen tietämillä luulen siirtyväni Stolisnajan Ja Fernet Brankan kautta halaamaan posliinikuningasta.

Lähdin pois töistä tänään kesken päivän vedoten sosiaaliseen hätään ja olen yrittänyt purkaa itseäni paperille tekstin muodossa kohtuullisen huonoin tuloksin.

On kait menossa elämäni paskimmat päivät.

Viikonloppuna kunnon tumut. Oikein kunnon tumut, Lahdessa vielä ja Lahtelaisittainkin ihan kunnon tumut. Perjantai ilta ei oikein kunnon muistikuvia taksiin oksentamisen lisäksi oikein ole. Lauantaina tuli sitten hyvät burgerit jos kolmannella uloshengityksellä katuun mutta siinä meitä oli jo useampi kokeilemassa, joten se menee ihan perusväännön piikkiin.

Sunnuntaina mielettömässä krapulassa illalla takaisin autolla loskapaskan läpi Helsinkiin, jossa odottaa tiedote, että nyt riittää. Joku on vissiin saanut tarpeeksi allekirjoittaneen, joskin tahattomasta urpoilusta vai?

Tuntuu siltä ettei tämmöinen ole kovin helppoa. Ei tässä oikein pyöri nyt mitään muuta mielessä kuin oma itsesääli. Vertaistukea tänne nyt saatana!

Viinaa.

Mikä on vetänyt Letkulaisen mielen matalaksi?

-deleted-

selika kirjoitti:rikkoa tavaroita sillai ettei tartte ite siivota.

Uuh.
Tämä on tehty parikin kertaa, ja toimii. Hävettää nimittäin niin saatanasti jälkeenpäin, että koko asia mistä paha olo lähti tuntuu mitättömältä...

Ei ikinä Fernet Brankaa suruun! Siis tämän tiedän minäkin!

Saat haleja ja lämpimiä ajatuksia täältä kauheesti, ilman minkäänlaista fiksua neuvoa (paitsi toi Branka). Asioilla vaan on kumma tapa hoitua, jos ei muuta niin ajalla. Joskus tarttee vedellä ehkäpä oikeita naruja mutta tässä casessa noista naruista ei mulla hajuakaan, joten turha kehottaa toimintaan. Pusuja!

(No mieli tekis sanoa, että mene kylpyyn, pössytä siellä vähän, syö levy suklaata, lue Bukowskia... )

Jos jotain vedän, niin ihan itseäni itseeni. Ei ole sellaista biisiä, eikä semmosta nautintoainetta, joka tuntuisi yhtään miltään surussa.

Tulikuuma suihku ja parin tunnin itkuraivarit räkä poskella.

Kokeile tätä

- Kattotuuletin
- Köyttä
- Jakkara

Pistä tuuletin päälle ja hymyile

Tuleepahan tässä oman Elämäni Katastrofin ajat mieleen.
Eli mitä ei missään nimessä pitäisi tehdä:

Älä hukkaa vuotta elämästäsi alkoholiin, lääkkeisiin ja huumeisiin, äläkä huonoon seuraan. Kaikki se todellakin helpottaa, mutta seuraavana aamuna tunnet olosi kahta kauheammaksi. Ja pakko lähteä heti takaisin liikenteeseen, koska seinät kaatuvat päälle, kirjaimellisesti. Älä missään nimessä koskaan ikinä lähde siihen kierteeseen, ulospääsy on aika toivotonta. Minun tapauksessani Toivollista, sillä "pelastaja" löytyi, samoin kuin elämänilokin siinä sitten uudestaan.
Jälkeenpäin vain kadun ja häpeän sitä, mitä tuli tehtyä. Suru oli suunnaton, mutta se olisi pitänyt osata käsitellä täysin toisella tavalla.

Olen puhunut. Ei kommentteja tästä kiitos.

Olen huomannut, että viinan tai päihteiden nauttiminen suruun tai isoon vitutukseen vaan pahentaa tilannetta. (pieneen kiukkuun tai vitutukseen viina kyllä tepsii)

Lenkille, sallille hakkaamaan säkkiä tms. fyysinen rääkki. Sitten sauna/kuuma suihku. Avautuminen ystävällä, jos sellaisia löytyy. Ajatusten purkaminen paperille vaikkapa jollekin ystävälle tai sille mielikuvitusystävälle tai mikä ettei tänne Kitinään. Täältähän löytyy ainakin niitä mielikuvitusystäviä.

Taidan tehdä itse kohta niin...

Joo, ei niistä omista tunteistaan kannata kellekään puhua. Parempi idea olis kuunnella jonkun itseään vajaamman ongelmia, ja naureskella sitten niille.

Hiusten blondaaminen myös helpottaa kummasti. Ehkä ne on nää kemikaalihöyryt.

Mua on myös mietityttänyt tämä ihmisen kai jokseenkin yleismaailmallinen tarve sekoittaa päätänsä. Onko se jotenkin niinkun geeneissä vai mitä, häh?

Mä sekoitan päätäni yhä edelleenkin silloin tällöin rasva-sokerihumalilla, jotenkin sellaista täyttä nollausta vain tarvitsee, eikä alkoholi koskaan ole tuntunut mulle sellaisesta "omalta" aineelta niin kuin suklaa. Että saa sen hetkellisen nollatilan. Ei vastaavaa saa niillä tervehenkisillä "pue villasukat jalkaan ja kuuntele klassista musiikkia" -neuvoilla. Ne ei vaan niin toimi. Ne voi lievittää jotain pienempää vitutusta, mutta ennen pitkää kasaantuu kuitenkin se iso ja suuri, joka vaatii sen täyden nollauksen.

Yksi hyvä keino on myös ajatella maailman murheita ja miettiä, kuinka paljon pahemmin asiat voisivat olla. Mielentilasta riippuen toimii, voiko se minun ongelmani nyt olla yhtä suuri kuin se, että joltain naiselta tapettiin juuri lapset ja mies siellä ja siellä puolella maailmaa. Tai että mitä jos minulla ei olisikaan kattoa pääni päällä, mitä jos kaikki ystäväni ja sukulaiseni olisivat kuolleet jne.
Hetkellisesti ainakin helpottaa vähän.

Edith kirjoitti:Ne voi lievittää jotain pienempää vitutusta, mutta ennen pitkää kasaantuu kuitenkin se iso ja suuri, joka vaatii sen täyden nollauksen.

Koskas otetaan kaljaa ja trendilesboillaan?

ninnithequeen kirjoitti:mitä jos kaikki ystäväni ja sukulaiseni olisivat kuolleet jne.
Hetkellisesti ainakin helpottaa vähän.

Kuningasidea!

(joo, en sabotoi enää)

En oikein tiedä. Syytän mitä milloinkin ja koetan yliaktiivisesti löytää asiaan ratkaisua, joka kääntäisi kaiken päälaelleen.

Seuraavalla kerralla kun tulee oikeasti joku kunnon angstisurumasennuspaska, niin otan ja laitan vaatteet päälle, kävelen keskelle metsää (ei ole vaikeaa, asun keskellä metsää) ja huudan suoraa huutoa niin kauan että a.) keuhkot repeävät b.) äänihuulet repeävät c.) vitutus laskee d.) kaikki kolme edellistä.

Noin pikkuvitutukseen vedän yleensä herskaa.

Alkoholia ja väkivaltamusiikkia suoraan suoneen.

Lisäksi itsesääliä ja miehistelyitkua. Toimii.

ninnithequeen kirjoitti:Yksi hyvä keino on myös ajatella maailman murheita ja miettiä, kuinka paljon pahemmin asiat voisivat olla. Mielentilasta riippuen toimii, voiko se minun ongelmani nyt olla yhtä suuri kuin se, että joltain naiselta tapettiin juuri lapset ja mies siellä ja siellä puolella maailmaa. Tai että mitä jos minulla ei olisikaan kattoa pääni päällä, mitä jos kaikki ystäväni ja sukulaiseni olisivat kuolleet jne.
Hetkellisesti ainakin helpottaa vähän.

Tai sitten syyllisyydentunteesta tulee vielä pahempi olo.

Edithin kanssa samoilla linjoilla. Siis jos mulla on paha olo, niin viimeinen asia mielessäni on jonkun päihteen vetäminen. Pahan olo lisääminen. Taitaa tosiaan olla geeneissä tämä juttu, kun mun ei tee pahassa olossa mieli kun puhua pahaa oloani pois.

Tsemiä yönmustalle!

Mä kans oon sitä mieltä et viimeseks viinaa kun on suru puserossa. Yleensä se alkoholi vaan vahvistaa vallitsevaa mielentilaa.

Pitkät kävelylenkit, kunnon parkuminen ja itsensä väsyttäminen liiallisella urheilulla toimii. Leffat ja lukeminen saattaa auttaa myös, tai mikä tahansa joka saa hetkeksi ajatukset jonnekin ihan muualle.

Musiikki ei toimi. Uni ei toimi, kun sitä saa niin huonosti, mikä taasen johtuu ehkä osittain nimen omaan siitä yöllä soitetusta musiikista. Patja on heitetty olohuoneen lattialle stereoiden viereen, mistä on lyhyt matka barikaapille. En tosin ole aikeissa päihtyä ylimääräistä, koska maha on niin kovin kovin sekaisin.

Kieltämättä ennalta arvaamattomien surupuuskien esiin puskeminen häiritsee kovin paljon. Hetken on melko kohtuullinen olo, että pystyy vähän töitäkin tekemään mutta sitten jossain vaiheessa loppu niskalihaksen toimintakyky ja pää valahtaa luonnottomaan asentoon tuijottamaan näppäimistöä ja vapisevaa hiirikättä. Samaiseen reaktioon liittyy voimakkaat kylmät väreet. Iltaisin pukeudun paksuun villapaitaan mutta mitäs se auttaa. Se kun tuntuu liikkuvan ihon alla. Kuumassa suihkussa polttaa vain itsensä.

tänään 7,5 tunnista työpaikalla tehokasta työaikaa on tällä menolla ehkä korkeintaan kaksi. Eilen ei mitään, koska lähdin kesken päivän pois.

Riipppuu surun aiheesta, jos kyseessa on kuoleman aiheuttama menetys niin silloin ryystan yhden illan hyvaa whiskeyta hanen muistolleen (peijaiset tyyppinen happening).

Muutoin en kayta alkoholia suruun vaan kasittelen surullisen tunteen ulkoisesti melko vaatimattoman nakoisesti purkaen sen aiheuttaman agression esim liikuntaan. Eli esim juostaan niin kauan etta paassa pyorii ainoana ajatus "ei jaksa juosta yhtaan enempaa" talloin sitten palaan kotiin ja nukun, toistetaan tarvittaessa. Elaman aiheuttamat normivastoinkaymiset taas menevat omalla painollaan ohi eivatka vaadi suurempaa huomiota.

Silloin kun olen oikein surullinen, vittuuntunut tai muuten vaan stressaantunut niin alan yleensä tupakoida. Ihme juttu, mutta se tuntuu joka kerta helpottavan ja sitten kun ikävät asiat on ohitettu, niin röökin vetäminen loppuu yleensä siihen.

safi kirjoitti:Silloin kun olen oikein surullinen, vittuuntunut tai muuten vaan stressaantunut niin alan yleensä tupakoida. Ihme juttu, mutta se tuntuu joka kerta helpottavan ja sitten kun ikävät asiat on ohitettu, niin röökin vetäminen loppuu yleensä siihen.

Mä poltan kyllä muutenkin vakituisesti ja paljon, mutta silloin kun vituttaa, sitä tupakkaa menee kahta kauheemmin ja kiukulla.

Asiat eivät koskaan ole niin huonosti, ettei niitä viinalla saisi vielä huonommaksi.

Papillonin kirjana. Omat ongelmat ovat hyvin pieniä sen jälkeen.