Kitinä

mulla epäillään syöpää. ylipäätään jonkun alustavan tiedon saan 20 päivän kuluttua. jotenkin se on vetänyt kaikki tehot pois, siis pelko siitä että jotakin on. vanhemmille ja ystäville en oikein halua tässä vaiheessa asiasta puhua, mutta jollekin haluaisin sanoa. ahdistaa, pelottaa ja itkettää. asiaa ei yhtään paranna että enolla todettiin sama syöpä kun mitä mulla nyt epäillään. Kuoli leikkauksessa tulleisiin komplikaatioihin. jos joku osaisi kertoa miten nyt jaksaisi eteenpäin edes siihen asti että tiedetään enemmän. mitä mä voin tehdä? myös kokemuksia huolitaan. miltä se tuntuu ystävistä kun jotain tollasta ilmenee? Kaadan tän nyt teiän niskaan.

enkä osannut edes mustanikkiä käyttää.

Perheenjäsen odottelee parhaillaan tuloksia, näytteet rinnasta. Hiljaisena pysyttelemme toistaiseksi...
http://www.cancer.fi/keskustelut/keskustelufoorumi/

(Jaksamista, odottaminen on aina yhtä vittumaista... )

Jaksamisia sinne.
Geetzun linkki on toimiva, vertaistuki on aina paras tuki, jos ei halua vielä läheisille puhua.

Itse olen myös äitini kohdalla kokenut syövän epäilyn kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla oli 1% todennäköisyys, ettei syöpää, mutta onneksi kuului sitten siihen 1%. Toisella kerralla kasvain, mutta hyvänlaatuinen. Valitettavasti kolmas epäily saattaa olla edessä, enkä voi miettiä todennäköisyyttä hyvään tuuriin.

Tosiaan, jaksamisia sinne. Jos diagnoosi on se pelätty, kannattaa käyttää ja aktiivisesti kysellä hoitopuolen tarjoamia tukimuotoja. Sitäpaitsi, vaikka hoito raskasta onkin fyysisesti ja henkisesti, niin aika hyvin monessa syövän muodossa nykyisin käy. Äitini toipuu hyvää vauhtia rintasyövästä, ja vanhimman lapsuudenystäväni pieni tytär isommasta syöpäkasvaimesta. Mutta toivotaan, että se ei ole syöpää.

Minun ystäväni lapselle ei käynyt hyvin. Pitikin mennä lueskelemaan taas vuosien takaisia surujuttuja, perkele... Just tällaisina päivinä pitäis netin lapsilukon toimia, näytöllä tanssis vaan Muumit ja Kitinän ikiliikkujat, ei mitkään hemmetin syöpäfoorumit ja -blogit.

urpiainen kirjoitti: Sitäpaitsi, vaikka hoito raskasta onkin fyysisesti ja henkisesti, niin aika hyvin monessa syövän muodossa nykyisin käy.

Tätä pitää kompata. Vaikka en nyt maalaile missään nimessä piruja seinille. Paljon näin positiivisia asioita ja tuloksia akuutilla syöpäosastolla työskennellessäni.

Geetzu kirjoitti:Minun ystäväni lapselle ei käynyt hyvin.

Ja minä kun juuri yritin olla maalailematta niitä piruja tässä vaiheessa.

Rouva Pupu kirjoitti:Ja minä kun juuri yritin olla maalailematta niitä piruja tässä vaiheessa.

Joo, en jatka...
Hyvin tulee käymään!

Geetzu kirjoitti:
Joo, en jatka...
Hyvin tulee käymään!

Joo, en mä sinänsä. Kyllähän ihmisen pitää kaikki faktat saada tietoonsa. Ehkä sitten jos tilanne tulee olemaan ajankohtainen. Peukkuja vaan.

Ehkä tonne foorumille ei kannata mennä lueskelemaan kovin herkässä tilassa. Odottelet vaikka jonkun aikaa, aloittaja... Ihan miten itse haluat. Pus.

Rouva Pupu kirjoitti:

urpiainen kirjoitti: Sitäpaitsi, vaikka hoito raskasta onkin fyysisesti ja henkisesti, niin aika hyvin monessa syövän muodossa nykyisin käy.

Tätä pitää kompata. Vaikka en nyt maalaile missään nimessä piruja seinille. Paljon näin positiivisia asioita ja tuloksia akuutilla syöpäosastolla työskennellessäni.

Myös. Ennen syöpä merkitsi todennäköistä kuolemaa mutta nykyään etenkin ajoissa todettu selviytyminen on todennäköistä, erityisesti nuorella ja muuten terveellä ihmisellä huimasti kehittyneiden hoitojen vuoksi, kiitos hyvin rahoitetun syöpätutkimuksen..

Yritä vaan keskittyä elämään eikä siihen mahdolliseen sairastamiseen. Cemppiä.

Odottaminen on aina raskasta. Koeta pitää itsestäsi hyvää huolta, hemmottele itseäsi ja ota hetki kerrallaan. Mä pidän sulle peukkuja.

Kyllä sä saat kertoa läheisillesi, kertovathan kai hekin sinulle, jos heillä on jokin huoli.

voimia asian suhteen

Elä hetkessä. Nyt, tuloksia odotellessasi, ja sen jälkeenkin. Muuta neuvoa en osaa antaa. Äidilläni on kaksi kertaa ollut rintasyöpä, ja tottakai sitä koko lähipiiri joutuu laittamaan elämänarvoja melko lailla uuteen järjestykseen. Ystäväpiirisi ja perheesi arvostaisivat taatusti sitä, että osaisit jakaa huolesi heidän kanssaan, varmasti he ovat mieluummin sinua tukemassa kuin asian ulkopuolella. Paitsi tietysti jos itse koet toisin. Sitä vaan tarkoitan, että yleensä aina läheiset ovat mieluummin tietoisia ikävistäkin asioista. Kuten todettu, koita tehdä sitä mikä itsestäsi parhaalta tuntuu. Voimia sinulle nyt ja jatkossakin, toivotaan että selviät säikähdyksellä.

nowaysis kirjoitti: Paitsi tietysti jos itse koet toisin.

äidille en tahdo kertoa ennen kuin tiedän enemmän, sillä en tahdo pelästyttää sitä turhan päiten. Äidin veli (jonka kanssa se oli todella läheinen) kumminkin käytännössä kuoli suolisto syöpään, samaan mitä mulla epäillään. Sitä varmasti pelottaisi vielä enemmän kuin minua. joten mieluummin kerron kun on jotain mistä olla tosissaan huolissaan, tai jos ei ole huolenaihetta.

Yritä jaksaa ja kestää. Läheisen ystäväni äiti selvisi syövästään, mutta taistelusta voi tulla pitkä - omalla äidilläni on menossa viides vuosi sitä vihulaista vastaan. Älä hajoa taakan alle, vaan yritä pitää mielesi selkeänä.

hetken ehdin rauhottua. sitten tänään tuli postissa ilmoitus varatusta ajansta ja valmistautumisohjeet tähystykseen.

paniikki hiipii päälle taas, ja ihan hölmöistä asioista. mitä jos mies ei saa vapaata? pitääkö mun mennä yksin? jos menen yksin en saa esilääkitystä, kun silloin tarvittaisiin saattaja. mistä mä nyt saattajan pieraisen? pyydän jotain toisessa kaupungissa asuvaa tulemaan tänne? pyydän miehen hyvän ystävän vaimon saattajaksi?

mä en halua mennä yksin.

katuharja kirjoitti:hetken ehdin rauhottua. sitten tänään tuli postissa ilmoitus varatusta ajansta ja valmistautumisohjeet tähystykseen.

paniikki hiipii päälle taas, ja ihan hölmöistä asioista. mitä jos mies ei saa vapaata? pitääkö mun mennä yksin? jos menen yksin en saa esilääkitystä, kun silloin tarvittaisiin saattaja. mistä mä nyt saattajan pieraisen? pyydän jotain toisessa kaupungissa asuvaa tulemaan tänne? pyydän miehen hyvän ystävän vaimon saattajaksi?

mä en halua mennä yksin.

Luulisi miehen saavan vapaata, jos kertoo syyn töissä. Jos ei millään onnistu, pyydä ihmeessä miehen hyvän ystävän vaimoa tai kaveria toisesta kaupungista. Kavereiden ja ystävien velvollisuus on auttaa tiukassa paikassa ja sun oikeus ja velvollisuus pyytää apua. Lykkyä tykö!

Hoidot ovat todellakin menneet eteenpäin. Mulla pikkuveli kuoli leukemiaan parisenkymmentä vuotta sitten, nykyhoidoilla kuulemma luultavasti olisi selvinnyt.

Munki äiteellä on syöpä. Mammografia sen paljasti tossa kuukaus sitte ja pahanlaatusen kasvaimen löysivät.
Tälläviikolla menossa mamma leikkaukseen. Onneksi löysivät sen kasvin ajoissa... Silti väkisinki mietityttää.

jotenkin on saanut sisäistettyä että syöpä on aika yleinen ja hyvin hoidettavissa. silti jännittää aika lailla. koepaloista tulee tulokset tällä tai ensiviikolla.

ehkä meidän pitää perustaa kitinän oma (epäiltyjen)syöpäläisten/läheisten vertaistukiryhmä...

katuharja kirjoitti:ehkä meidän pitää perustaa kitinän oma (epäiltyjen)syöpäläisten/läheisten vertaistukiryhmä...

Kannatetaan, tosin musta meillä melkein sellainen jo on, niin paljon täältä saa myötäelämistä ja tsemppausta. Parantavia säteitä ja paljon voimia sulle tuloksia odotellessa. Samoin Mustiksen äidille.

Kummisetäni kuoli keuhkosyöpään tossa tammikuussa. Oli kova tupakoimaan. loppuviimeksi oli niin herkkä hajuille että vaimon ruuanlaittokin häiritsi. Siskon miehen isä sairastaa samaa tautia ja hänkin on kova tupakoimaan.

Joo, jos tauti huomataan ajoissa, ja potilas on nuori ja elämänhalua riittää niin, kyllä siitä selviäminen on mahdollista, eli läheisille kannattaa kertoa. Heiltä saa paljon tukea, jota kyllä tarvitaan, jos syöväksi todetaan.

Kummalkin vanhemmalla ollut syöpä. Kuulin äitini rintasyövästä samana päivänä kun täytin 18. Juhli nyt siinä saatana.

Isäni syövästä kuulin kun olin muuttanut uuteen kämppään. Juhli nyt siinä saatana.

Kuolen syöpään ja olen sinut asian kanssa. Vittujako elämälle voi?