Luottamuksen kaksisuuntaisuus
Lähetetty: 07.11.2006 13:06
Toisesta ketjusta inspirtoituneena.
Yksi luottamukseen liittyvistä ikuisuuskiistoista lienee se, onko luottamuksen osoituksena pidettävä ennemmin avoimuutta (= Saat vapaasti lukea mun tekstareita ja tutkia tietokonetta jne., koska luotan että jos joskus teet niin, siihen on jokin muu syy kuin epäluottamus ja urkkimistarve) vai yksityisyyden kunnioittamista (= En ole kiinnostunut lukemaan sun tekstareita enkä tutkimaan tietokonetta, koska luotan että et salaa mitään tärkeää). Väitänpä, että luottamus vaatii toimiakseen (= ollakseen kannattava investointi) molemmat ym. asenteet. Pelkästään jommassa kummassa pitäytyminen ei riitä nostamaan yleistä luottamusta sille tasolle, että sillä olisi ne kaikkien toivomat myönteiset vaikutukset suhteeseen.
Mikä tahansa tilanne siis kysyy luottamuksen ja oman luottamuksellisuuden osoittamista molemmilta osapuolilta. Esimerkkitilanne: Y on lähdössä kiireessä autolla johonkin, missä tarvitsee parkkirahaa, ja huomaa ettei itsellä ole yhtään. Hän muistelee, että X:n käsilaukussa voisi olla kolikoita ja etsii ne sieltä. Myöhemmin X huomaa kolikoiden hävinneen.
Y:n luottamus ja luottamuksellisuus ilmenevät tilanteessa mm. siten, että hän ei ole tonkinut käsilaukkua kyttäystarkoituksessa eikä jäänyt tutkimaan sen muuta sisältöä, ja jos hän olisikin sattumalta törmännyt johonkin epäilyttävään sisältöön, hän luottaisi että X kykenee antamaan asialle aivan luonnollisen, hyväksyttävän ja toden selityksen (ja kysyisi tätä selitystä X:ltä heti kun mahdollista). X:n luottamuksen ja luottamuksellisuuden taas tulisi ilmetä siten, että hän ei suuttuisi tapahtuneesta eikä olettaisi toisen olleen liikkeellä kyttäystarkoituksessa, ja että hänellä ei todellisuudessakaan olisi käsilaukussaan mitään mitä hän haluaisi toiselta salata.
Käsittääkseni tiettyjen elämänalueiden rajaaminen parisuhteessa yksityisiksi on käytännössä huonosti toimiva, jäykkä ja joustamaton järjestely. Kuten sanottu, kyyläämistä, kyttäämistä, vakoilua ja epäilemistä ei tietenkään kukaan halua omaan suhteeseensa. Mutta joskus toisen puhelimen käyttäminen tai tietokoneella/lompakolla käyminen tai muilla "yksityis"alueilla vierailu voi olla tarpeellista siitä huolimatta, että kyylääminen ei kiinnosta vierailijaa tippaakaan. Usein tällaiset tilanteet on mahdollista kiertää näkemällä enemmän vaivaa (esim. parkkirahatilanteessa Y olisi voinut käydä jossakin vaihtamassa pikkurahaa ja sietää sen, että myöhästyy tapaamisestaan tämän vuoksi), mutta kuka haluaa parisuhteen, jossa on nähtävä ylimääräistä vaivaa siksi että toinen voisi säilyttää yksityisyytensä asioissa, joiden suhteen hänellä ei ole mitään salattavaa? Parisuhteenhan on tarkoitus tehdä elämästä ihanaa ja helppoa, ei tuottaa hankaluuksia ja varpaillaanolon ilmapiiriä.
Lienee sanomattakin selvää, että jos salattavaa on ja yksityisyyttä vaaditaan tämän vuoksi, kumppaniin ei edes kannattaisi luottaa tässä kuvatulla tavalla. Silti soveltaisin tällaisessakin suhteessa samaa periaatetta kuin muissakin: jättäisin toisen yksityisalueen urkkimatta. Miksi? Koska luottamuspulaisesta suhteesta varsin todennäköisesti aistii muutenkin, ettei se ole edistämisen ja vaivannäön arvoinen. Muistelen ComeBackinkin valittaneen suhteensa tilaa jo kauan ennen kuin mitään konkreettista oli tullut ilmi. Toki huonon suhteen lopettaminen ilman konkreettista syytä voi vaatia enemmän aloitteellisuutta, mutta se on kokonaan toinen juttu.
*
Disclaimer: Eri asia on sitten se, jos joidenkin ihmisten kasvatus tjsp. on saanut heidät pitämään toisten yksityisalueella käyntiä poikkeuksetta niin kertakaikkisen vastenmielisenä touhuna, että he ovat sisäisesti motivoituneita näkemään ylimääräistä vaivaa välttyäkseen toimimasta niin. Jos kaksi tällaista tyyppiä pariutuu keskenään, suhteen on varmasti mahdollista toimia vaikka yksityisalueet pidetäänkin yksityisinä. Ongelma tulee vasta siitä, jos tätä aletaan vaatia kumppanilta tilanteessa, jossa kumppani ei jo valmiiksi toimi niin (eli ei ole siihen sisäisesti motivoitunut).
Yksi luottamukseen liittyvistä ikuisuuskiistoista lienee se, onko luottamuksen osoituksena pidettävä ennemmin avoimuutta (= Saat vapaasti lukea mun tekstareita ja tutkia tietokonetta jne., koska luotan että jos joskus teet niin, siihen on jokin muu syy kuin epäluottamus ja urkkimistarve) vai yksityisyyden kunnioittamista (= En ole kiinnostunut lukemaan sun tekstareita enkä tutkimaan tietokonetta, koska luotan että et salaa mitään tärkeää). Väitänpä, että luottamus vaatii toimiakseen (= ollakseen kannattava investointi) molemmat ym. asenteet. Pelkästään jommassa kummassa pitäytyminen ei riitä nostamaan yleistä luottamusta sille tasolle, että sillä olisi ne kaikkien toivomat myönteiset vaikutukset suhteeseen.
Mikä tahansa tilanne siis kysyy luottamuksen ja oman luottamuksellisuuden osoittamista molemmilta osapuolilta. Esimerkkitilanne: Y on lähdössä kiireessä autolla johonkin, missä tarvitsee parkkirahaa, ja huomaa ettei itsellä ole yhtään. Hän muistelee, että X:n käsilaukussa voisi olla kolikoita ja etsii ne sieltä. Myöhemmin X huomaa kolikoiden hävinneen.
- X: - Ootko käyny mun käsilaukulla?
Y: - Joo, tarttin parkkirahaa.
X: - Vitun kyylä!!1!! Se on jumalauta mun yksityisaluetta, jonne sulla ei oo todellakaan mitään asiaa!
Y:n luottamus ja luottamuksellisuus ilmenevät tilanteessa mm. siten, että hän ei ole tonkinut käsilaukkua kyttäystarkoituksessa eikä jäänyt tutkimaan sen muuta sisältöä, ja jos hän olisikin sattumalta törmännyt johonkin epäilyttävään sisältöön, hän luottaisi että X kykenee antamaan asialle aivan luonnollisen, hyväksyttävän ja toden selityksen (ja kysyisi tätä selitystä X:ltä heti kun mahdollista). X:n luottamuksen ja luottamuksellisuuden taas tulisi ilmetä siten, että hän ei suuttuisi tapahtuneesta eikä olettaisi toisen olleen liikkeellä kyttäystarkoituksessa, ja että hänellä ei todellisuudessakaan olisi käsilaukussaan mitään mitä hän haluaisi toiselta salata.
Käsittääkseni tiettyjen elämänalueiden rajaaminen parisuhteessa yksityisiksi on käytännössä huonosti toimiva, jäykkä ja joustamaton järjestely. Kuten sanottu, kyyläämistä, kyttäämistä, vakoilua ja epäilemistä ei tietenkään kukaan halua omaan suhteeseensa. Mutta joskus toisen puhelimen käyttäminen tai tietokoneella/lompakolla käyminen tai muilla "yksityis"alueilla vierailu voi olla tarpeellista siitä huolimatta, että kyylääminen ei kiinnosta vierailijaa tippaakaan. Usein tällaiset tilanteet on mahdollista kiertää näkemällä enemmän vaivaa (esim. parkkirahatilanteessa Y olisi voinut käydä jossakin vaihtamassa pikkurahaa ja sietää sen, että myöhästyy tapaamisestaan tämän vuoksi), mutta kuka haluaa parisuhteen, jossa on nähtävä ylimääräistä vaivaa siksi että toinen voisi säilyttää yksityisyytensä asioissa, joiden suhteen hänellä ei ole mitään salattavaa? Parisuhteenhan on tarkoitus tehdä elämästä ihanaa ja helppoa, ei tuottaa hankaluuksia ja varpaillaanolon ilmapiiriä.
Lienee sanomattakin selvää, että jos salattavaa on ja yksityisyyttä vaaditaan tämän vuoksi, kumppaniin ei edes kannattaisi luottaa tässä kuvatulla tavalla. Silti soveltaisin tällaisessakin suhteessa samaa periaatetta kuin muissakin: jättäisin toisen yksityisalueen urkkimatta. Miksi? Koska luottamuspulaisesta suhteesta varsin todennäköisesti aistii muutenkin, ettei se ole edistämisen ja vaivannäön arvoinen. Muistelen ComeBackinkin valittaneen suhteensa tilaa jo kauan ennen kuin mitään konkreettista oli tullut ilmi. Toki huonon suhteen lopettaminen ilman konkreettista syytä voi vaatia enemmän aloitteellisuutta, mutta se on kokonaan toinen juttu.
*
Disclaimer: Eri asia on sitten se, jos joidenkin ihmisten kasvatus tjsp. on saanut heidät pitämään toisten yksityisalueella käyntiä poikkeuksetta niin kertakaikkisen vastenmielisenä touhuna, että he ovat sisäisesti motivoituneita näkemään ylimääräistä vaivaa välttyäkseen toimimasta niin. Jos kaksi tällaista tyyppiä pariutuu keskenään, suhteen on varmasti mahdollista toimia vaikka yksityisalueet pidetäänkin yksityisinä. Ongelma tulee vasta siitä, jos tätä aletaan vaatia kumppanilta tilanteessa, jossa kumppani ei jo valmiiksi toimi niin (eli ei ole siihen sisäisesti motivoitunut).
