Myöhemmin tarkemmin sosiaalisiin neuvoihinne, kiitos niistä.
Tarkoitukseni ei ole tietenkään loukata enoani.
Sitäpaitsi se ei hyödyttäisi mitään, ei eno ymmärtäisi muuta kuin että hänelle ollaan pahoja, ei kuuntelisi itse asiasisältöä ollenkaan. Eläinrääkkäystähän se olisi
Ihmissuhdeneuvoihin siis palannen myöhemmin, nyt tämä:
NuoriDaavid kirjoitti:Siis siskonsa jälkeen läheisin elossa oleva sukulainen enollasi on hänen serkkunsa?
Eikö se tarkoita sitä, että äitisi perii hänet kokonaan, jos testamenttia ei ole? Eli rahat ovat taskussasi ilman testamenttiakin?
Serkku on siis mun serkkuni, enon siskonpoika.
Mutta perintötilanne on paljon ongelmallisempi, kuin olen aiemmin elvistellyt. Ainoa asia joka pelasti talon oli tämä kauppa.
Ja nyt lakioppineet varmaan todistaa, että multa viedään kalsaritkin jalasta, mutta antaa palaa.
Nimittäin... enoni tuomittiin 80-vuotiaana isäksi!
Pääsi Ilta-sanomien lööppiinkin.
Ei suinkaan ollut siinä iässä siitältänyt, vaan 50-luvun alkupuolella ja toisen miehen vaimoa. Eno paneskeli useampaakin toisen miehen vaimoa, on kylillä kuulu siitä. Ja silti hurskastelee että pornografia on "mautonta" eikä "hyväksy" edes sitä tätini alastonmaalausta. Matkoillaan panemiaan neekerihuoria eno on "pitänyt hyvänä":
Kyse on lain porsaanreiästä, tai oikeastaan 90-luvun lainmuutoksesta.
Niin vanhan isyysjutun pitäisi olla vanhentunut, mutta Orimattilan (tietysti just siellä!) käräjäoikeudessa oli ennakkotapaus, missä joku nuori poika sai nostaa isyysoikeudenkäynnin perusteella ettei ollut TIENNYT mahdollisesta isyydestä ennen tapauksen vanhentumista. Nykyään siis isyysjutut eivät vanhene sataankaan vuoteen , jos "lapsi" ymmärtää sanoa, ettei ole "tiennyt" asiasta! Enoni tapauksessa vahvasti epäilen tän uuden "serkkupoikani" tienneen isyydestä, mutta orimattilalainen lakimiehensä kertoi tästä Orimattilan ennakkotapauksessa. Epäilen tulleeni persepannuksi tässäkin.
Enoni isyysjuttu kesti sitten Hovioikeudessa asti.
Se poika ei ole pyrkinyt isäänsä tapaamaan. Nähneet vain lakituvan pöydän yli. Kukaan meistä ei tunne sitä poikaa. Sellanen yli viiskymppinen teknikko kai. Eno kieltää pojan tyystin (mikä toki on minulle onneksi) Käräjillä homman varsinainen moottori oli sen "pojan" kasvatti-isä, joka ääni väristen valitti miten eno hoiteli vaimoaan. Ja oikeusssalin ulkopuolella jupisi, että hän kun on huutolaispoikana kasvanut, nyt pääsee isoihin rahoihin kiinni.
Ymmärrän kyllä vihansa. Mikään ei ole minusta halveksuttavampaa kuin varattuihin sekaantuminen. Mutta enonihan on täysi kivisydän, ei myönnä, ei tunne häpeää.. joten tässähän rangaistaan itse asiassa minua!!
Olen oppinut kävelemäänkin siellä talossa. Tehnyt siellä maatöitä. Raivannut metsää. Enoni sanoi jo 80-luvulla testamentanneensa sen talon ja kaiken muunkin omaisuutensa minulle (Ei ollut muitakaan halukkaita jatkajiksi), ja muistankin sen tilanteen kun enoni kysyi henkilötunnukseni testamenttia varten. Ja vieläkin väittää testamentin olevan pankin tallelokerossa. Helpottaisi muuten edes nähdä se!!
Ilman testamenttia en siis perisi yhtään mitään.
Testamentin ja äpäräpojan olemassaolessa puolet siitä mitä enoni kuollessaan omistaa.
Ennen isyysjuttua olin tyytyväinen siihen testamenttiin, nyt se ei riittäisi.
Nimittäin ilman kauppaa talon hinta arvioitaisiin sen käyvästä eli reaaliarvosta. Vaikka pinta-alan pelastaisin, varmasti kaikki metsän puut menisivät uudelle pojalle ja myös verottajalle.
Kaupanteolla halpaan sukupolvenvaihdoshintaan varmistan tilan säilymisen kokonaan minulla. Ja rintaperillinen saa siis puolet siitä mitä enoni kuollessaan omistaa. Näinhän toki toimitaan kaikissa sukupolvenvaihdoksissa, joissa on useampia perillisiä. Just jotta talo säilyisi.
Joten liioittelua, että satoja tuhansia testamentista saisin. Enolla on käsittääkseni tilillään 300 000 (edit: 350 000 tai jotain) plus sitten se mun maksama 200 000, jonka siis haluaisin testamentin kautta takaisin.
Tietysti on vieläkin kylmä rinki persiissä miten tämä onnistuu. Asiantuntijoiden mukaan kyllä. Sukupolvikauppojen ekspertti oli jopa varmistanut joltain lakitieteen proffalta, että enoni äpärä saa kyllä lakiosansa eli puolet, mutta vain siitä mitä enoni todella kuollessaan omistaa. Ja koska en ole rintaperillinen, minulta ei voi vaatia "lakiosan täydennystä" eli puolet eikä yhtään yli.
Mutta miten kauppoihin asti päästiin.
Yhtä helvettiä jo yhdeksän vuotta.
Eno käsitti toki vain, että häntä kunniallista ihmistä nyt loukkaa jopa valtiovalta. Kännipäissään kyllä tunnisti sitä naista paneskelleensa (termi: "pidin hyvänä.. sillähän oli aina perse pystyssä" )
Selvittyään sitten ilmoitti, että hänhän myy talon minulle ja haluaa "kadottaa" muunkin omaisuutensa hämäräkeinoin. Mutta se siitä, eno olisi suostunut vain pankkitileihin, ei mafiahommiin.
No alettiin järjestää kauppaa. Sukupolvenvaihdosmies tuli käymään. Laadittiin kauppakirja. Mutta kun tuli eteen verottajan arvion pyytäminen eno sanoi että "täytyy miettiä".
Annettiin se sitten miettiä kolme vuotta. Sanoi kyllä miettivänsä. Sitten kolmen vuoden kuluttua eno ilmoitti, että kauppahan ei ole tarpeen, koska testamentti on, ja että tuollainen isyystuomio "ei koske taloudellisia asioita, ei se poika peri mitään"!!! Näin oli enon paras kaveri, toinen ökyisäntä, agronomi ja "lakia lukenut" enolle neuvonut!
Sovittiin kuitenkin, että hankitaan asiasta lakimiehen lausunto.
Juristi tiiraili tuomiot, pläräsi lakikirjat ja kirjoitti lausunnon, että asia koskee nimenomaan taloudellisia asioita, ja se poika on enoni perijä. Lausunnon postitimme enolle. Liekö sitä lukenut tai ymmärtänyt.
Annettiin enon miettiä taas kolme vuotta, ja taas arasti lähestyttiin.
Nyt eno oli keksinyt, että se poika ei peri mitään, koska juttu on "enon puolelta vanhentunut"!! Väitettiin vastaan ettei sillä ole kuin yksi puoli, johon eno: "tämä on MINUN mielipiteeni. Minulla on oikeus mielipiteeseeni". Lisäksi eno vetosi moraaliseen argumentiin: hän ei ole koskaan ollut sen naisen kanssa tekemisissä, isyystestit ovat humpuukia. Naureskeli ja sanoi "Totuudenpuhujaa ei kukaan usko".
Tsiisus fak.
Onhan se ymmärrettävää ja oikeutettua, että mies on noin "kiintynyt omistamiseen" niinkuin itse sanoo. Eihän se ole ollut edes isäntä aikoihin. Maat vuokralla, ei ole muuta tehnyt kahteenkymmeneen vuoteen kuin ollut kalsareissaan sisällä talossaan, maillaan edes käymättä. Ei mikään velvoite myydä tai ajatella muita kuin itseään. Ei edes velvoitetta ajatella myös talon tulevaisuutta, kuten useimmat vanhaisännät tekevät kun sukupolvenvaihdokseen suostuvat.
Jos ei halua myydä niin ei halua myydä, mutta täytyykö se ilmentää tuollaisen valheiden verkon kautta? Minä sille kerran sanoinkin, että etkö sinä käsitä, että kun valehtelet ihmisille, loukkaat ihmisiä. Yhtä henkistä kidutusta.
Siinä vaiheessa teki mieli kuitenkin näyttää enolle suoraan nämä paskapuheensa, jotka hän varmasti paskapuheiksi tiesi. Että päättäköön mitä päättää mutta älköön valehdelko syistä itselleen ja muille. Sovittiin, että hankitaan vielä yksi lakimiehen lausunto siitä onko "juttu vanhentunut enon puolelta ja päätös ei ole pätevä koska eno ei tunnusta". Asia viivästyi meiltä, kun tajuttiin ettei eno mitään papereita lue, eno pitäisi saada itse kasvotusten jonkun oikeusoppineen kanssa, joka arvovaltaisesti selittäisi tämän itsestäänselvän asian. Ja enoahan ei itseään tietenkään saa kodistaan asianajajan konttoriin, pitäisi tilata joku proffatason äijä käymään enon kotona!!
Tätä ehdotimme viime kesänä, ennen enon sairastumista. Oli vastenmielistä ja pettymyksen pelossa viivyttelimme kesän loppuun ennen kuin uskalsimme puhua.
Ja yllättäen eno sivuuttikin lakiasian ja sanoi että myy tilan minulle, se on ainoa mahdollisuus. Sitten vasta sairauden toteaminen, sairaalajakso ja kauppojen pitkällinen järjestäminen, loputtomalta tuntuva verottajan arvion odottelu, käynnit maatalousneuvojilla, metsäneuvojilla, pankissa, neuvottelut vuokraajan kanssa, uusi kauppakirjaluonnos, lopullinen kauppakirja ja lopulta, lopulta kaupanvahvistajan käynti talossa.
Ja koko ajan hirveä pelko päällä.
Kuolisiko eno jo ennen kaupantekoa?
Perusiko eno taas kerran puheensa?
Jälkimmäinen oli lähellä.
Sinne toki pamahti käymään se enon paras kaveri, ökyisäntä ja agronomi, "lakia lukenut" Hyvinkäältä. Jota eno kunnioittaa kuin Jumalaa. Sellanen suupaltti joka ei kuuntele muiden puheita yhtään. Oven läpi kuulin kun eno kysyi neuvoa kaveriltaan, ja se sika mölisi: "Pidä ittelläs kuolemaan asti". Eno kysyi: "Voiko niin tehdä?" Kaverinsa: "Tottakai voi!"
Silloin ryysin epäkorrektisti sisään ja sanoin sille kaverille: "Sittenhän tämä menee nurin." Se katsoi minua silmiin ja äyskäisi: "Antaa mennä vaan!"
Onneksi se tuohtuneena poistui ja minä saattelin sen Mersulleen. Pidin pikku saarnaa sille ja hetken sen silmissä oli pelästyneen lapsen katse. Kolmivuotiaan tasolla oleva egomaanikko, ei olekaan valmiuksia siihen jos joku uskaltaa uhmata häntä.
Eno oli sitten minulle helvetin vihainen, että olin "Loukannut hänen vierastaan." Jösses. Keitä ME sitten olemme, enon orjia tai karjaa? Ja se jätkähän loukkasi minua, halusi ottaa minulta kaiken pois vaikka asia ei häntä koske. Ja eno loukkasi minua kun pyysi kaveriltaan lupaa pettää sanansa taas kerran. No en tietenkään tuota sanonut enolle. Mutten muutakaan voinut, oli pakko tunkea sekaan, minuuttikin niin se olisi "arvovallallaan" puhunut enon ympäri.
Toinen kriiittinen tilanne nyt syksyllä oli, kun erehdyin purkamaan sydäntäni siitä, miksi eno oli puhunut niin järjettömiä juttuja perimisasiasta, lakimiehen lausunnot tarvittu ja kaikki. Eno äyskäisi: "En minä ole KOSKAAN sellaista väittänyt!" Mikä paljastaakin enon valehtelijaksi. Ei se niin dementoitunut ole, ettei muistaisi edellisen kesän paskapuheitaan.
Ja tuostakin eno oli ollut vihainen ja sanonut että minä "loukkasin häntä".
Viikko ennen kauppakirjan allekirjoitusta oli painajaismainen. Peruuko eno puheensa + tuleeko se kaverinsa taas neuvomaan? Tuleeko eno hulluksi omaisuuden luovuttamisesta?
Pahin oli kaupanvahvistuksen aamu.
Saatiin tietää kaupanvahvistajan tulosta edellisenä iltana, ja vaikea oli päättää kertoako enolle heti jolloin saattaa perua kaiken tai seota. Kerrottiin vasta aamulla, kaupanvahvistaja tuli ja se meni aika hyvin. Tosin hikoilin verta kun eno syynäsi kauppakirjan yksityiskohtia parikytä minuuttia. Allekirjoitusten jälkeen menin ulos ja halasin mutaista maata.
Joten... olen huono ihminen, eno on joo antanut talon minulle ja siiitä pitää olla kiitollinen.. silti enon oma käytös on aiheuttanut, ettei minulla ole paljoa sukulaisrakkautta häneen. Paha olio jolta talo piti pelastaa.
Ja nyt vielä tämä jatkuva hoivaloukku, joka rääkkää myös vanhempani sekaisin tai hengiltä.
Joten vittuilkaa mitä vittuilette, kyllä minä jotain tässä Helvetissä olosta ansaitsen.
