James Potkukelkka kirjoitti: 11.01.2021 8:59
Katsoin myös. imho Sisäilmaa huononi loppua kohti. Eka jakso oli paras.
Mnusta mentiin mönkään siinä, että näistä hallusinaatiosta tehtiin liian iso osa juonta. Mielestäni jakolinja onnistumisen suhteen meni koko lailla siinä.
Joo, ne hallut olisi voineet olla vähemmällä
Minä yksinomaan komppaan täysin tätä. Hallut oli tylsiä. Lopetin katselun varmaan juuri tämän vuoksi!
Teemalta tuli eilen hyvinkin ajankohtainen KKK-dokumentti. Soisi monenkin katsoa ihan jo yleissivistyksen nimissä. Täytyy väijyä Areenasta tänään kakkososansa.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Ylermi Ylihankala kirjoitti: 13.01.2021 8:50
Teemalta tuli eilen hyvinkin ajankohtainen KKK-dokumentti. Soisi monenkin katsoa ihan jo yleissivistyksen nimissä. Täytyy väijyä Areenasta tänään kakkososansa.
Samaan aikaan kaupalliselta kanavalta tuli American Pie -elokuva. Ikkunan takaa kaupungilta kuuluva pauke oli varmaan sosiologien poksahtelevien päiden ääni.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
urpiainen kirjoitti: 13.01.2021 11:49
Samaan aikaan kaupalliselta kanavalta tuli American Pie -elokuva. Ikkunan takaa kaupungilta kuuluva pauke oli varmaan sosiologien poksahtelevien päiden ääni.
Eivät osanneet päättää kumpaa katsoisivat?
Onhan se vaikeaa, kun sosiologi ei tietenkään osaa nauhoittaa mitään myöhemmin katsottavaksi.
Varsin virkistävä mysteerikomediahan tämä kaltaiselleni Marvelistille. Aika pian käy selville että pääpari viettää aikaansa jonkinlaisessa lumemaailmassa - semminkin kun Vision kuoli Thanoksen käsiin "Infinity Warin" loppumetreillä. Nyt sitten arvaillaan, kuka mindfuck-teatteria pyörittää, AIM, Hydra, Mephisto vai joku muu kuten Wanda itse? Ja miksi?
Faniteorioissa viimeinen vaihtoehto on rankattu korkealle. Sarja tekee samalla nätisti kunniaa menneiden vuosikymmenten suosituimmille s(h)itcomeille. Toinen suosittu spekulaatio on "House Of M" -tarinankaarta kosiskeleva skenaario, jossa Visionin surmannut Purppuranoita luo koko idealistisen haavemaailman itse paetakseen rakkaansa menetyksen tuskaa. Hauskahan näillä on spekuloida.
Lopputulema pedannee MCU phase 5:n korkkaavaa "Doctor Strange 2" jonkinlaista multiverseä. Toivottavasti eivät sekoa omaan näppäryyteensä. Sen ymmärrän että Marvel-sarjiksissa multiversumi on tarpeen, koska muuten uusien tarinoiden tuottaminen muuttuu mahdottomaksi. Elokuvissa-televisiossa en tätä varauksetta kannata. Vertailun vuoksi - DC alkaa olla jo aika hiton sekava ainakin Batmanin / Jokerin osalta...
Pääparin kemia on kiistaton ja molemmat suoriutuvat rooleistaan varsin mallikkaasti.
urpiainen kirjoitti: 13.01.2021 12:45
^ ei kun se sotkee nimet. Se hyvä leffa on American Beauty, ja American Pie on hieno biisi, mutta siinäkin on "Miss" edessä.
Noh noh. Kaikki kolme A:ta ovat hyviä.
edit; ei ku nythän mä hokasin, että mä tosiaan ajattelin "Sekaisin Marista" -leffaa. En tiedä, olenko American Pieta nähnytkään. Pitäisi kyllä katsoa, sen verran usein siihen viitataan, että ilmeisen merkittävä teinikomedia. mm. käsite "Stifler's mom" tulee jatkuvasti netissä esiin. Ilmeisesti Stifler's momiin (voiko sen taivuttaa noin??) liittyen on syntynyt käsite MILF. Eli jos leffa luo uuden käsitteen yleiskieleen, kyseessä on merkittävä elokuva.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
James Potkukelkka kirjoitti: 18.01.2021 8:46
En tiedä, olenko American Pieta nähnytkään. Pitäisi kyllä katsoa, sen verran usein siihen viitataan, että ilmeisen merkittävä teinikomedia. mm. käsite "Stifler's mom" tulee jatkuvasti netissä esiin. Ilmeisesti Stifler's momiin (voiko sen taivuttaa noin??) liittyen on syntynyt käsite MILF. Eli jos leffa luo uuden käsitteen yleiskieleen, kyseessä on merkittävä elokuva.
Se tulee niin usein vanhanaikaisesta TV:stä normikanavineen, että lienen nähnyt siitä joskus joitain pätkiä, mutta en alusta loppuun kokonaan. Olen kuitenkin etäisesti tietoinen elokuvan kulttuurisesta merkityksestä. Saattaisin kuitenkin olla taipuvainen suosimaan argumentaatiolinjaa, jossa elokuvan tällainen merkityksellisyys ei implikoi elokuvan hyvyyttä. Epäilen kuitenkin, että tämä argumentaatiolinja olisi aika ongelmallinen, ja saatan olla valmis harkitsemaan sen myöntämistä, että jonkinlaisen sosiologisen, jos ei niinkään taiteellis-esteettisen, kokemuksen nimissä elokuva tulisi ehkä katsoa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
^Merkittäköön Kitinään, että käytin termiä "merkittävä", en siis "hyvä" (paitsi ensin, kun sekoitin Sekaisin Marista -leffaan).
Mutta veikkaan, että ihan hyväkin omassa lajissaan.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
James Potkukelkka kirjoitti: 18.01.2021 10:07

Maalitolpat siirtyy sellaista vauhtia, että vaikea pysyä perässä!

Housuissas on maalitolppa!
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
Kitinään vanhainkodin dementikko-osasto, noin v. 2060:
Dave: Leffa A on erittäin hyvä!
Urpo: Tarkoitat varmaan leffaa B, se on erittäin hyvä.
Dave: Ei kun tarkoitin leffaa C, se on erittäin hyvä. Leffa A on merkittävä leffa.
Urpo: Merkittävyys ei tarkoita samaa kuin hyvyys, paitsi ehkä tavallaan tarkoittaa.
Dave: Sanoinkin koko ajan merkittävä, en hyvä, paitsi silloin, kun sanoin hyvä, en merkittävä. Ja sanoin sen leffasta A, ja tarkoitin joko sitä tai leffaa C. En ole nähnyt leffaa A, mutta se on hyvä lajissaan, vaikka en puhu hyvyydestä vaan merkittävyydestä.
Urpo: Mäkään en ole nähnyt merkittävää leffaa A, josta ehkä keskustelemme, mut olen ehkä kuullut siitä.
Dave: Housuihin tuli jotain.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
urpiainen kirjoitti: 18.01.2021 11:48
Kitinään vanhainkodin dementikko-osasto, noin v. 2060:
Dave: Leffa A on erittäin hyvä!
Urpo: Tarkoitat varmaan leffaa B, se on erittäin hyvä.
Dave: Ei kun tarkoitin leffaa C, se on erittäin hyvä. Leffa A on merkittävä leffa.
Urpo: Merkittävyys ei tarkoita samaa kuin hyvyys, paitsi ehkä tavallaan tarkoittaa.
Dave: Sanoinkin koko ajan merkittävä, en hyvä, paitsi silloin, kun sanoin hyvä, en merkittävä. Ja sanoin sen leffasta A, ja tarkoitin joko sitä tai leffaa C. En ole nähnyt leffaa A, mutta se on hyvä lajissaan, vaikka en puhu hyvyydestä vaan merkittävyydestä.
Urpo: Mäkään en ole nähnyt merkittävää leffaa A, josta ehkä keskustelemme, mut olen ehkä kuullut siitä.
Dave: Housuihin tuli jotain.
Oli sen verran "kryptinen" tuo alkuperäis"keskustelu", että ei taida kulua ihan 39 vuotta tähän esimerkkikeskusteluun.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Varsin virkistävä mysteerikomediahan tämä kaltaiselleni Marvelistille. Aika pian käy selville että pääpari viettää aikaansa jonkinlaisessa lumemaailmassa - semminkin kun Vision kuoli Thanoksen käsiin "Infinity Warin" loppumetreillä. Nyt sitten arvaillaan, kuka mindfuck-teatteria pyörittää, AIM, Hydra, Mephisto vai joku muu kuten Wanda itse? Ja miksi?
Faniteorioissa viimeinen vaihtoehto on rankattu korkealle. Sarja tekee samalla nätisti kunniaa menneiden vuosikymmenten suosituimmille s(h)itcomeille. Toinen suosittu spekulaatio on "House Of M" -tarinankaarta kosiskeleva skenaario, jossa Visionin surmannut Purppuranoita luo koko idealistisen haavemaailman itse paetakseen rakkaansa menetyksen tuskaa. Hauskahan näillä on spekuloida.
Lopputulema pedannee MCU phase 5:n korkkaavaa "Doctor Strange 2" jonkinlaista multiverseä. Toivottavasti eivät sekoa omaan näppäryyteensä. Sen ymmärrän että Marvel-sarjiksissa multiversumi on tarpeen, koska muuten uusien tarinoiden tuottaminen muuttuu mahdottomaksi. Elokuvissa-televisiossa en tätä varauksetta kannata. Vertailun vuoksi - DC alkaa olla jo aika hiton sekava ainakin Batmanin / Jokerin osalta...
Pääparin kemia on kiistaton ja molemmat suoriutuvat rooleistaan varsin mallikkaasti.
Tuo vaikuttaa kiinnostavalta. Ei em. hahmojen takia (jotka eivät mulle sano mitään), vaan populaarikulttuurilla ja ajankuvalla leikittelyn takia. Näkyy ilmeisesti vain Disneyllä eli jää näkemättä kuten Mandalorianikin.