Kitinä

Oletko ollut parisuhteessa säälistä toista osapuolta kohtaan? Voisitko olla? Miltä tuntuisi, jos oma kumppanisi olisi kanssasi pelkästä säälistä tai myötätunnosta? Riittäisikö se sinulle parisuhteen perusteeksi?

Tulipa vaan mieleen tämä, kun erotilanteet tuntuvat yleensä olevan sellaisia, että jätetty itkee, parkuu, vollottaa ja anelee jättäjää jäämään. Jos se toinen sitten jääkin, niin voiko siinä muka luottaa siihen, että se on rakkaudesta mukana? Ja onko se sitten niin kivaa olla suhteessa, jossa toinen on 'pakosta' hampaat irvessä?

-deleted-

shue kirjoitti:Oletko ollut parisuhteessa säälistä toista osapuolta kohtaan? Voisitko olla? Miltä tuntuisi, jos oma kumppanisi olisi kanssasi pelkästä säälistä tai myötätunnosta? Riittäisikö se sinulle parisuhteen perusteeksi?

En ikinä! Miksi olisin. Eihän siinä "saavuta" yhtään mitään, paitsi pahaa mieltä toiselle. Kenties myöhemmin jopa itselle.
Jos kumppani olisi kanssani säälistä tai myötätunnosta ja tietäisin sen - panisin itse poikki, vaikka tuntuisi kuinka pahalta tahansa.
Ei suhde olisi tuolloin minkään arvoista. Ja kyllä täytyy sanoo, että jos joku tietää että toinen on suhteessa vaan säälistä, niin aika heikoilla on kyseisen ihmisen itsetunto. Ajatus varmaan silloin on, että ei kelpaa muille..
Sääli tai myötätunto ei todellakaan riitä parisuhteen perustaksi. Mulle itselleni parisuhteen täytyy perustua rakkauteen, ystävyyteen, rehellisyyteen ja toisen huomioon ottamiseen. Tee toiselle niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän.

Kid kirjoitti: Tee toiselle niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän.

Samat ajatukset asiasta.

Ensimmäinen pidempiaikainen suhteeni oli tätä lajia, toinen ripustautui oikein urakalla kiinni ja eroajatusten esittämisestä seurasi itsemurhauhkailuja ynnä muuta aikuismaista. Kun en itsekään ollut vielä kovin kehittynyt koitin aikani uhrautua ja pitää toista onnellisena itseni kustannuksella.

Kaatuihan se, tulevaisuus alkoi näyttää niin synkältä etten voinut jatkaa. Jälkikäteen tuli muutama puhelu joissa kuvattiin tunteisiin vetoavasti tyhjyyttä ja tarpeettomuutta mutta tiesin sietäväni vaikka sen toisen itsemurhan kunhan pääsen itse ulos tilanteesta. Jälkikäteen katsoen on vituttanut rankasti; että kukaan kehtaa syyllistää toista siitä ettei itsellä ole eväitä elämään tai kehittymiseen. Autoin niin paljon kuin osasin ja voin mutta ellei sekään riitä en katso syyn olevan minussa.

Se parisuhteista, tutumpi kuvio on ystävyyssuhde säälistä. Tai eihän se ole ystävyyttä jos toinen ei tuo suhteeseen mitään, ei anna mitään vaan koittaa tukehduttaa omilla ongelmillaan ja tarpeillaan. Yleensä lähtötilanne on ollut niin masentava, toinen niin yksinäinen, että olen koittanut kuunnella ja olla läsnä voidakseni ihan yleisinhimillisellä tavalla olla avuksi. Eikä siinä mitään, se on normaalia. Toisin kuin roikkuminen minussa kuin halvassa terapeutissa. Nyt siis on eroa pienillä avautumisilla ja niiden ruotimisilla viikon ajan sekä oman elämän ongelmavyyhdin kippaamisella kuukausiksi toisen niskaan, odottaen toiselta selkeitä ohjausliikkeitä ja kiinnostusta. Näistä tilanteista en ole koskaan osannut luistaa tyylikkäästi. Kun toinen ei pysty käsittämään kohteliaita kieltäytymisiä on keinoksi jäänyt lähinnä välttely.

Vikaa on tietysti minussakin. Mikä lie omahyväisyys ajaa kuuntelemaan ihmisten ongelmia ja koittamaan niiden ratkaisemista. Olen kuitenkin kehittynyt ja saan jo paremmin pidettyä kiinni siitä, että ellei ihminen itsessään kiinnosta, eivät kiinnosta myöskään hänen ongelmansa niin paljon että niitä vapaa-ajallani työstäisin.

Säälistä itseäni kohtaan joo. En kehdannut jättää itseäni yksin. Onhan se kivempaa olla rakastettu kuin vihattu.., paitsi intternetissä.

Mä pelkään, että kukaan täysjärkinen nainen ei voi olla kanssani suhteessa kuin säälistä. Hei, kuka jaksaa katsella itserakasta paskaa, joka katselee päivät pääksytysten urheilua töllöstä tai käy matseissa, pelaa yötä myöten nettipokeria ja ördää viikonloput yössä? Mä kuulemma syönkin ihan liian itsekkäästi niitä ruokia kuin haluan ja silloin kun haluan...ja ahmin.

Ainiin, en mä ainakaan katselisi akkaa, joka kityilee

Dr.Diarrhea kirjoitti:Hei, kuka jaksaa katsella itserakasta paskaa, joka katselee päivät pääksytysten urheilua töllöstä tai käy matseissa, pelaa yötä myöten nettipokeria ja ördää viikonloput yössä?

Eivätkös naiset tunnetusti rakastu renttuihin?

Dr.Diarrhea kirjoitti: Ainiin, en mä ainakaan katselisi akkaa, joka kityilee

Miksi kuvittelet, että en ole kertonut tästä paheestani kenellekään edellisen suhteeni jälkeen?

Onneksi ei sentään 2sekunnissa vaihdu tuo minuuden ulkopuoleinen kenttäjakauma, joka saadaan yhteen laskuilla banaani x 2 + 4

slam kirjoitti:Onneksi ei sentään 2sekunnissa vaihdu tuo minuuden ulkopuoleinen kenttäjakauma, joka saadaan yhteen laskuilla banaani x 2 + 4

En tajunnut yhtään mitään, mutta tiesittekö että ihmisapinoiden aivot pienenevät, kun apina on aliravittu. Että ei muuta kuin banaania poskeen lapset papset.

Kaikkiin kohtiin EI.

Ettekö edes jos kauniisti pyytäisi? Pliis? Pretty pliis with cream and a cherry on top?

Kautta historian on tunnettu tapauksia joissa sisar hento valkoinen on valtavassa säälintunteen puuskassaan heittäytynyt haavoittuneen ja säälittävän sotilaan lumoihin. Anekdoottina kerrottakoon myös eräälle tutulle naiselle tapahtuneesta kiusallisesta tilanteesta jossa treffikumppani oli paljastunut sokeutuneeksi mieheksi, joka ei ollut vielä hyväksynyt tapahtunutta vaan näytteli näkevää, naiselta menikin hieman aikaa tajuta miehen tilanne. Homma ei toiminut.

MarthaFucowski kirjoitti:Eivätkös naiset tunnetusti rakastu renttuihin?

Jotenkin mä en ole vielä henkisesti valmis tohon lukuun. Vaikka first step is denial, niin pyristelen vielä harmaalla vyöhykkeellä - rentun ja bonus pater familian välihaminoissa.

Haluan kuitenkin taas korostaa, että nuhteeton ihminen on tylsä.

shue kirjoitti: Oletko ollut parisuhteessa säälistä toista osapuolta kohtaan? Voisitko olla? Miltä tuntuisi, jos oma kumppanisi olisi kanssasi pelkästä säälistä tai myötätunnosta? Riittäisikö se sinulle parisuhteen perusteeksi?

Oletko ollut parisuhteessa säälistä toista osapuolta kohtaan?
EN OLE

Voisitko olla?
EN

Miltä tuntuisi, jos oma kumppanisi olisi kanssasi pelkästä säälistä tai myötätunnosta?
PASKALTA. En olisi tällaisessa suhteessa.

Riittäisikö se sinulle parisuhteen perusteeksi?
EI TODELLAKAAN. Mulle parisuhde on toisen rakastamista, arvostamista ja toisen huomioonottamista.

Dr.Diarrhea kirjoitti:
Haluan kuitenkin taas korostaa, että nuhteeton ihminen on tylsä.

Heheaahn, luin väärin, että "suhteeton ihminen on tylsä".
Aloin jo melkeen nakuttaa, että haista kuule jätkä paskayrjöä. Mut ei sittenkään.

MarthaFucowski kirjoitti:

Dr.Diarrhea kirjoitti:
Haluan kuitenkin taas korostaa, että nuhteeton ihminen on tylsä.

Heheaahn, luin väärin, että "suhteeton ihminen on tylsä".
Aloin jo melkeen nakuttaa, että haista kuule jätkä paskayrjöä. Mut ei sittenkään.

Vittu ja vittu ihan selvinpäin?

Niba kirjoitti:
Vittu ja vittu ihan selvinpäin?

Otaksun kyllä olevani selvinpäin, mutta siitä en ole yhtään varma, onko se minusta mukavaa.

Entä jos se jäänyt ei tunne itseään ja vaatii toista osapuolta muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, vaikka syvimmiltään kyse on oman persoonan kapinasta, itsen tuntemattomuudesta?
Että jääneen pitäisikin muuttua, eikä "jätetyn"?

Darling kirjoitti:Entä jos se jäänyt ei tunne itseään ja vaatii toista osapuolta muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, vaikka syvimmiltään kyse on oman persoonan kapinasta, itsen tuntemattomuudesta?
Että jääneen pitäisikin muuttua, eikä "jätetyn"?

Voila, exactly my thoughts.

(Siis mussahan EI ole vikaa )

Elppis: Tarkoitin sellaisia vuosia kestäneitä parisuhteita ,joissa yhtä äkkiä toisesta osapuolesta alkaa tuntumaan tyhjältä ja hän alkaa vaatimaan itselleen "omaa tilaa ja aikaa", eikä tiedä rakastaako kumppaniaan enää.
Näin esim. miehen keski-iän kriisi.

Tarkemmin asiasta kirjoittaa tri Fisher, Rakentava valinta (8. luku, jos haet)
Fisher tunnetaan paremmin Eroseminaarien kirjoittajana.

Nää on niin vaikeita asioita, että onkohan kity oikea paikka puida niitä?
Osoittakaa minut vääräässäolevaksi?

Nimim. "kokemusta 10 vuoden suhteesta"

Muut naiset voisivat pahaa tehdä, mutta eivät ole vielä ehtineet?

Entäs se vain ystäväksi jääminen säälistä? Että jää sen ystäväksi jolta on saanut pakit vain säälistä? Antaa niinkuin rajoitetusta sosiaalisesta ajastaan sille, eikä käytä sitä tavalla, joka tuottaisi itselle eniten elämäniloa. Tai vaikka pakkeja ei olisikaan saanut, mutta olisi tiedossa jos siihen suuntaan alkaisi puhua.